Luukku 5: Taaperon joululahjavinkit

05.12.2022

Kun syntyy perheen neljänneksi lapseksi, on mahdollista, että perheessä on jo tosi paljon kaikkea, eikä oikeasti ole enää hirveästi tarvetta uusille taaperoleluille. Näin ainakin meillä. Mitä siis joululahjaksi taaperolle? Minä aion meidän taaperon kanssa toimia niin, että paketoin hänelle joitakin siskojen vanhoja leluja, jotka ovat olleet kaapissa (esim. bOblesin) ja kenties Puky potkumopon. Lisäksi ostan varmaankin lahjakortin johonkin kivaan puuhaan, tai taaperon kanssa ei välttämättä edes tarvitse maksaa senttiäkään: esim. HopLop on alle 2-vuotiaille ilmainen. Eli voi vaan askarrella itse HopLop-lahjakortin ja mennä sinne taaperon kanssa. Loistava lahjaidea vaikka alle 2-vuotiaan kummille, vai mitä!

Taaperon joululahjatoiveet

1. ABC-koira Fisher-price: Tämä koira, jota koti-iskä88 kutsuu nimellä koira helvetistä, hah, on ollut meillä jokaisen lapsen suosikki. Ollaan kuitenkin myyty vanha koira jo eteenpäin, kun kolmosen ja nelosen välissä oli niin monta vuotta. Siksi ajattelin metsästää käytettynä tai ostaa uutena tämän Fisher-Pricen klassikkolelun, joka on opettanut kaikille meidän lapsille mm. numerot ja aakkoset jo hyvin aikaisin.

2. Taaperoharrastus tai joku taaperolle sopiva tapahtuma tai puuha: Me ajateltiin jatkaa taaperon kanssa keväällä uintiharrastusta, joten uintilahjakortti olisi ihana lahja antaa taaperolle. Kuten ylempänä kirjoitinkin, taaperot pääsevät moneen paikkaan ilmaiseksi, joten esimerkiksi kummilapselle ihana lahja on itsetehty lahjakortti johonkin sisäleikkipuistoon tai vaikka hauskaan lasten teatteriesitykseen tai vaikkapa museoon. Mä ainakin vanhempana arvostan älyttömästi sitä, kun kummit haluavat viettää kummilapsen kanssa aikaa ja tehdä yhdessä jotain hauskaa.

3. bOblesit: Meillä on ollut bObleseita siitä asti kun esikoinen oli pieni, ja ne ovat aina olleet erityisen kovassa käytössä taapero- ja leikki-ikäisillä. Meidän lemppareita on ainakin elefantti, joka toimii myös keinuna, sekä krokotiili, joka on niinkuin portaat. Meillä on paljon eri bObleseita, ei olla ikinä luovuttu yhdestäkään, joten paketoin varmaankin taaperolle yhden tai kaksi osaa niistä. Ne ovat olleet nyt säilössä pari vuotta, joten hän ei ole ikinä niitä vielä nähnyt tai niillä leikkinyt.

4. Puky ensipotkupyörä: Myös tämä on meillä tallessa jo 5-vuotiaalta. Sitä en ole laittamassa pakettiin, mutta taapero pääsee ajelemaan sillä ensin ja sen jälkeen jo kenties sillä kaksipyöräisellä mallilla kesällä, kun ikää on silloin jo melkein kaksi vuotta. Sekin meillä on tallessa vielä. Ollaan oltu Puky potkupyörien faneja vuosikaudet, ja se on kyllä todellinen klassikkolahja, joka varmasti tulee lapsella käyttöön.

5. Pehmeät yökkärit: Pari uutta yökkäriä aion laittaa taaperolle pehmeään pakettiin, sillä hän alkaa pikkuhiljaa kasvaa ulos tämänhetkisistä yökkäreistä.

6. Vesivärityskirja: Ostettiin syksyllä taaperolle Djecon vesivärityssetti ja se on ollut ihan hitti! Hän rakastaa värittää vedellä ja on ihanaa kun vesivärityskirjoista ei tule sotkua, ainoastaan sitä vettä. Näitä on useita erilaisia ja eri piirroshahmoilla ja monella eri merkillä.

7. Ensilautapeli, esim. My First Vildkatten: Meiltä löytyy tämä My First Vildkatten jo valmiiksi ja se oli meidän kolmosen suosikki pienempänä. Siinä etsitään pelilaudalta kuvia ja peli on tosi yksinkertainen ja kiva jo ihan pienille. Varmasti voidaan jo tuossa n. 1,5-vuotiaana alkaa kokeilla taaperon kanssa kuvien etsimistä. Taaperoille löytyy muitakin hauskoja pelejä ja varmasti jotkut kivat nuppipalapelit voisivat myös olla hitti!