Tuleeko mulle keltainen kausi joka kevät

19.02.2019

Mikä siinä onkin, että aina siinä vaiheessa kun päivät jo vähän pitenevät ja aurinkokin hellii aina välillä, yhtäkkiä keltainen väri alkaa tuntua tosi houkuttelevalta. Oli ne sitten keltaiset tulppaanit kukkaliikkeessä, keltainen sisustustyyny lehdessä tai keltainen villapaita vaatekaupassa, ne vetävät mua puoleensa. Olen melko varma, että tämä on mulle joka keväinen ilmiö. Keltainen kausi. Kai se johtuu siitä valon ja ilon kaipuusta pitkän talven jälkeen. Keltainen on aivan selkeä vastaisku talven harmaudelle.

Siinä vaiheessa kun ulkona alkaa olla enemmän harmaata loskaa kuin puhtaan valkeaa lunta, on aika kaivaa keltaiset kamppeet naftaliinista ja tuoda kauniita värejä maisemaan itse! Mä olen tainnut viimeisen viikon ajan vuorotella tämän keltaisen neuleen ja pari postausta taaksepäin vilahtaneen vaaleankeltaisen paidan välillä. Aina kun mietin mitä laittaisin päälle, tulee mieleen uusia tapoja yhdistellä jompaa kumpaa niistä.

Me ollaan oltu täällä Oulussa jo muutama päivä, ja täälläkin on ollut melko keväistä jo, vaikka nyt taisikin säätiedotus luvata pakkasta. Ollaan nautittu plus-asteista täysillä ja ulkoiltu oikein kunnolla. Tämän asun puin päälleni, kun me käytiin mun äidin kanssa syömässä blinilounas tänään. Olipa ihana istua äidin kanssa kahdestaan alas ajan kanssa ja jutella ja syödä kaikessa rauhassa. Helsingissä meillä on yleensä aina kunnon härdelli silloin kun äiti tulee käymään ja muutenkin touhutaan siellä enemmän koko porukalla. Yleensä äidin vierailut ajoittuvat aina niihin hetkiin, kun meillä on joko jonkun synttärit tai muut juhlat, tai sitten joulu tai joku muu ekstra-vaivaa vaativa juttu. Nyt ei ollut mitään ohjelmaa koko päivälle, muuta kuin rento ja pitkä lounas äidin kanssa, ja sen jälkeen luistelua lasten kanssa puoli päivää. Aivan ihanaa ja rentoa.

Mä pakkasin tänne Ouluun mukaan vaan yhdet kengät, nuo kuvissa näkyvät Timberlandit. Muuten olisin yhdistänyt tähän asuun ehdottomasti maiharit, mutta näillä nyt mentiin. Voin kertoa, että meidän perheen viikon tavarat ja siihen päälle viiden hengen luistelukamppeet veivät autosta sen verran tilaa, että ihan suosiolla pärjään näillä yksillä kengillä koko viikon. Ja ihan kivasti ja rennosti nämäkin menivät hameen kanssa, vaikka aiemmin mua pohditutti, että rohkenenko näitä hameeseen yhdistää.

Käytiin kuvaamassa saman ihanan talon edessä täällä Oulussa, jonka edessä kuvattiin viime kesänäkin asukuvia. Se sopi mun mielestä ihanaasti keltaisen neuleen värimaailmaan. Mä rakastan Oulun kauniita vanhoja rakennuksia, keskustassa on niin uskomattoman nättiä, oli talvi tai kesä!

Takki Zara | Neule Gina Tricot | Hame Zara | Kengät Timberland | Laukku Gucci |

Kengistä puheenollen, oon ollut tosi tyytyväinen näihin Timberlandin klassikkokenkiin. Ne on olleet mulla käytössä nyt marraskuun lopusta asti ja tosi hyvässä kunnossa ovat pysyneet. Alkuun mulla hankasi tosi paljon toisen jalan kenkä, mutta sinnikkäästi käytin niin n. viikossa se helpotti kun kengät muotoutuivat mun jalkojen mukaan. Siitä asti ovat olleet tosi hyvät ja tukevat jalassa. Ainoa miinus on se, että nämä ei ole mitenkään erityisen lämpimät talviulkoiluun jos on paljon pakkasasteita. Silloin valitsen edelleen Crocsin ikivanhat Duck Bootsit. Nämä on kuitenkin tosi tukevat ja hyvät liukkaillakin säillä, näillä pysyy hyvin pystyssä.