Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Lindexin kanssa.
Alkuviikosta kirjoitin ekaluokkalaisen vaatekaapista, ja se on muutenkin ollut meillä viime aikoina ajankohtainen juttu. Mainitsin postauksessa, että onneksi nykyisin myös ketjuliikkeistä löytyy ekologista ja kestävästi tuotettua vaatetta, koska meidän esikoinen monesti ihastuu eniten juuri niihin. Haluan tukea hänen itseilmaisuaan vaatteilla, mutta myös pitää kiinni omista arvoistani vaatteita ostaessani. Lupasin palata aiheeseen myöhemmin, ja tässäpä sitä asiaa nyt tulee!
Lindex on sellainen lapsiperheiden suosikki-vaateliike, koska sieltä löytyy fiksuun hintaan kivannäköistä ja kestävää vaatetta, vauvasta koululaisiin. Lindexillä käytetään paljon GOTS-sertifioitua puuvillaa, joka tarkoittaa sitä, että ulkopuolinen taho valvoo vastuullisuutta myös, ja sertifioinnin kriteerit on todella tiukat. Se on tosi hienoa! Me ollaan koko vanhemmuutemme ajan asioitu Lindexillä, ja se on ehdottomasti yksi niistä vaateketjuista, joista pystyn ostamaan hyvällä omallatunnolla vaatteita.
Lindex on yksi muodin kestävän kehityksen edelläkävijöistä, sillä jopa 80% Lindexin lastenvaatteista on vastuullisesti tuotettu. Se on hurjan suuri parannus siihen, mitä tilanne on ollut monissa ketjuissa vielä viisi vuotta sittenkin, ja mikä on joissakin edelleen. Lindexin sivuilta voi lukea viime vuoden (ja monen aiemmankin vuoden) vastuullisuusraportin halutessaan, ja mä selasinkin koko 42-sivuisen raportin läpi, koska mä olen näistä asioista aidosti kiinnostunut.
Meidän perheessä on kolme tyttöä, ja niin kuin olen ennenkin kirjoittanut, me tykätään kierrättää vaatteita lapselta toiselle. Varsinkin kahdella isommalla vaatteet ovat nykyisellä kasvutahdilla usein jopa 2-3 vuotta putkeen käytössä (ensin vain esikoisella, sitten molemmilla yhtäaikaa, ja vielä loppuajan vain keksimmäisellä). Siitä ne lähtevät joko eteenpäin sukulaislapsille tai kirppikselle, ja sitten ne kaikkien herkuimmat ja rakkaimmat säilötään vielä 2-3 vuoden ajan kuopukselle käyttöön. Vaatteet joutuvat siis kestämään kovaa kulutusta.
Me pidetään myös vaatteiden määrä melko minimalistisena, koska en halua ostaa muuten kuin tarpeeseen. Harkitsen jokaista ostosta tarkkaan, ja pyritään suunnittelemaan vaatekaapin sisällöt kokonaisuutena. Aina kun ostetaan uusi vaate, mietitään ekologisuuden lisäksi myös miksi ostetaan se, minkä kanssa se sopii yhteen (pitää löytyä useampi vaate) ja millaista käyttöä se kestää. Näin on aika helppoa välttyä hutiostoksilta, ja lapsen on itsekin helppoa ottaa kaapista vaatteita, joista syntyy helposti kivoja yhdistelmiä.
Jokaisesta vaatteesta pyritään ottamaan ”kaikki irti”, ja esimerkiksi leggareita on helppoa paikata silityskuvilla tai vaikka vanhoista housuista leikatuilla polvipaikoilla. Roskiin mä en laita ikinä mitään, sillä usein pikkuvikaisetkin saa annettua eteenpäin ompelutaitoisille. Meidän lapsilla on oma lasten ompelukone, joka tosin ompelee kyllä ihan tavallista jälkeä, ja olen sitä itsekin heiltä joskus lainannut. Joskus annankin parhaat päivänsä nähneet vaatteet heille ompelukankaiksi, niin saavat tehtyä vielä barbeille vaatteita, tai vaikka pehmoleluja.
Vaatteiden ehjänä ja siistinä pysymiseen vaikuttaa paljon vaatehuolto. Mä poistan aina kärsivällisesti kaikki tahrat sappisaippualla, ja pesen vaatteita mahdollisimman harvoin, jotta ne eivät kulu enempää kuin on pakko. Toki näkyvästi likaiset pestään heti, mutta esimerkiksi farkkuja voi käyttää monta kertaa ennen kuin ne täytyy heittää pesuun. Huolellisella vaatehuollolla saa pidennettyä vaatteiden käyttöikää roimasti, kuitenkaan joutumatta vaikuttamaan siihen, mitä vaatteet päällä saa tehdä. Meillä kaikki vaatteet on tarkoitettu leikkiin ja normaaliin olemiseen, enkä kiellä taaperoa maalaamasta vesiväreillä tai syömästä bolognesea koskaan siksi, että päällä on uusi paita.
Meidän ekaluokkalainen valitsi itselleen Lindexistä kouluvaatteiksi strassikoristeisen samettipuseron, ja nahkaa muistuttavat leggingssit, jollaisia meillä ei ennen ollutkaan. Kaveriksi hän valkkasi ihanan hiuspantasetin. Kauppaan astellessa mä sanoin, että hän saa valita ihan mitä tahansa itse haluaa, ja niin hän myös teki. Meidän shoppailureissusta näkyikin videota Instagram Storyssa, bongasitteko tekin innostuneen shoppailijan?
ALENNUSKAMPANJA LINDEXILLÄ: OTA KOLME MAKSA KAKSI LASTENVAATETTA
Lindexillä on juuri nyt 19.8. asti käynnissä ota 3 maksa 2 kampanja, jonka aikana saa kolme lastenvaatetta ostaessa edullisimman niistä ilmaiseksi. Kamppis koskee kaikkia lastenvaatteita, eli jos on vielä kouluvaatteet hakusessa niin nyt kannattaa suunnata sinne. Ihan loistavaa!
Käytiin yhtenä iltana nappaamassa nämä kuvat yhden koulun pihalla ekaluokkalaisen kanssa samalla, kun käytiin puistossa. Kyllä hän vaan näytti niin koululaiselta valitsemissaan vaatteissa, ison koulun portailla <3 Ei tosin ole tämä hänen oma koulunsa, mutta tästä sai aika ihanan koululaisviban näihin kuviin.