Koiran hoitajina – tuleeko meille oma koira?

18.12.2019

Meille tuli meidän ystävien koira hoitoon pariksi päiväksi (ja yöksi), kun ystävät muuttivat uuteen kotiin. 1-vuotias Elvis-koira on hurmaava suomenlapinkoira, joka viihtyi meillä tosi hyvin. Me ollaan tosi pitkään pohdittu koiran hankintaa aina välillä ja etenkin Otolla on ollut välillä kunnon koirakuume. Se on aina hetkittäin tarttunut mullekin. Mä olen pääosin kuitenkin toppuutellut ja sanonut, että katsotaan sitä sitten joskus myöhemmin.

Ajateltiin molemmat, että tämä koiran hoitaminen on myös tosi hyvä kokeilu meille. Sitten tiedetään, miltä se oikeasti tuntuu kun se koira on siinä useamman päivän samalla kun arki pyörii. Toki mun äiti ja Armas on usein ollut meillä, mutta Armas on kuitenkin aina ensisijaisesti mun äidin vastuulla. Se ei ole siis ihan sama asia, vaikka me sitä ulkoilutetaankin välillä.

Nyt ihana Elvis-koira oli täysin meidän vastuulla muutaman päivän. Tämä oli 1-vuotiaan koiran ensimmäinen kerta pidemmästi hoidossa ja meillä meni Elviksen kanssa ihan loistavasti. Elvis on mahtavan tasapainoinen ja hyväkäytöksinen koira, joten hän päästi meidät todella helpolla. Söi hyvin, käyttäytyi ulkoillessa hyvin ja osasi myös levätä. Välillä intoutui leikkimään meidän kanssa ja välillä nukkui oikein rauhassa tai söi omaa luutaan. Elvis leikitti myös itse itseään, heitteli itselleen lelua ja palloa ja jahtasi niitä onnesta soikeana. Hän oli ihan messissä kaikissa meidän touhuissa joulukalenterin avaamisesta iltasatuun, ja yöksi rauhoittui hyvin nukkumaan.

Elvis oli oikeastaan koirana  juuri sellainen, kuin me omalta mahdolliselta koiralta toivottaisiin. Pärjäsi hyvin lasten kanssa, avoin ja iloinen ja aktiivinen koira, helppo turkki (karvaa ei irtoa jatkuvasti) ja tietysti hyvin käyttäytyvä ja mahdottoman söpö. Eli periaatteessa voisi kuvitella, että meidän koirakuume vain paheni 193847644%. Mutta arvatkaa mitä? Niin ei käynytkään. Tämä kokeilu osoitti meille molemmille aikuisille sen, että on tosi hyvä, että meillä ei vielä ole koiraa, eikä koiraa kyllä meille ihan hetkeen vielä tulekaan. Hoitoon meille saa sen sijaan tulla koska tahansa pariksi päiväksi, mutta se pari päivää riittää toistaiseksi. Ja kerron nyt miksi.

Tämä viikko oli sinällään ”helppo” viikko, että mun työjuttujen kanssa on jo vähän kevyempi meno joulun lähestyessä, Otto on lomalla koulusta ja lapsilla ei ole enää harrastuksia, kun nekin ovat joulutauolla. Normaalisti meillä olisi siis kaikille arkipäiville enemmän menoja kuin nyt, joten siksi tämä ei antanut edes ihan todenmukaista kuvaa siitä, mitä arki logistisesti koiran kanssa voisi olla.

Koiran ulkoilutus onnistui päivällä tosi hyvin, eikä yhtään ärsyttänyt edes lähteä ulos vaikka satoi kaatamalla vettä. Olin iloinen, kun sain juoksulenkille kaverin, lenkkikin meni paljon nopeammin kun samalla höpötin Elvikselle. Ja hän juoksi kuin vanha tekijä. Oli ihanaa tehdä myös koko perheen kesken pitkä ja rauhallinen metsälenkki koiran kanssa. Aamullakin mä kiskoin vaan takin yökkäreiden päälle ja lähdin hyvällä fiiliksellä koiran kanssa ulos. Mun yllätykseksi aamulenkitkin oli siis ihan piece of cake. Mutta siis iltalenkki. Siinä vaiheessa kun lapset on nukkumassa, työhommat paketissa ja haluaisi vaan makoilla sohvalla, pitääkin vielä lähteä ulos. Otto hoiti iltalenkit molempina iltoina tällä kertaa, mutta mä peilasin niitä iltoja siihen, että mitä jos meillä olisi oma koira joka ilta.

Meille illat on sitä aikaa, joka antaa älyttömästi voimavaroja arkeen. Etenkin arkisin silloin rentoudutaan aikuisten kesken ja vaan ollaan. Aktiivisen koiran kanssa ei riitä myöhään illalla mikään vartin pissalenkki, vaan on tehtävä ihan kunnon lenkki. Parina hoitopäivänä se on täysin ok ja mukavaa, mutta mä voin vaan kuvitella, että tässä meidän arjessa joka ikinen päivä se olisi just nyt liikaa meille. Me tarvitaan sitä rauhallista ilta-aikaa ja sitä hetkeä päivässä, kun saa olla läsnä ihan vain itselleen ja toisilleen, eikä tarvitse tehdä yhtään mitään jos ei halua. Joskus tulevaisuudessa mä luulen, että vaikka yhdessä koiran kanssa iltalenkille lähteminen voisi myös olla yksi niistä asioista, joka antaa voimavaroja arkeen, mutta tällä hetkellä se ei sitä olisi, koska me tykätään liikaa meidän illoista just näin.

Me halutaan ottaa koira meille sitten, kun meillä on 100% varmasti tarpeeksi aikaa ja energiaa olla koiralle läsnä ja antaa koiralle se kaikki mitä koira ansaitsee arjessa joka päivä.

Ihailen ihan valtavasti kaikkia, joilla pieni(ä) lapsi(a) ja koira ja jotka handlaavat sen kaiken hyvin. Meille tuntuu tällä hetkellä helpommalta valita se, että meille saa tulla hoitokoiria, mutta omaa koiraa harkitaan vasta sitten, kun lapset on reilusti isompia. Ehkä sitten kun lapset on vaikkapa kaikki kouluikäisiä tai teinejä, voisi olla hyvä aika pohdiskella tätä uudelleen. Tämä kokeilu antoi tosi hyvän päätöksen meille tälle jatkuvalle jahkailulle ja pähkäilylle, että otettaisiinko koira vai ei. Ei oteta, ei ainakaan nyt. Mutta Elvis on ihan huippu koira ja hän saa tulla meille milloin tahansa uudelleen yökylään <3

Onko siellä muita, jotka ovat pohdiskelleet koiran hankintaa viime aikoina?