Virtuaaliset NOSH vaatekutsut onnistuivat yli odotusten

27.09.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä NOSH vaatekutsujen ja  Indieplacen kanssa.

Tällä viikolla päästiin viimeinkin pitämään virtuaaliset NOSH vaatekutsut, jotka ihan alunperin piti pitää livenä jo viime huhtikuussa, melkein puoli vuotta sitten. Jouduimme lykkäämään kutsuja hamaan tulevaisuuteen koronarajoitusten myötä ja uusi päivä sovittiin sitten elokuun loppuun. Lopulta nekin livekutsut jouduttiin vaihtamaan virtuaalisiksi, sillä koronatilanne alkoi kesän jälkeen taas pahentua. Saatiin kutsut lähetettyä ja mahtava porukka ilmoittautuneita mukaan kutsuille, mutta sitten meidän koko perhe tuli kipeäksi ja jouduimme vielä kerran siirtämään kutsujen ajankohtaa. 

Paljon on ollut kutsujen suhteen huonoa tuuria matkassa, mutta kun me lopulta pidimme ne tämän viikon maanantaina, meillä oli niiiiiiin mahtavaa ja hauskaa! Otetaanko ihan hetki sille, että nykyisin lähes kaiken voi tehdä etänä? Onneksi! Siis virtuaaliset NOSH vaatekutsut toimivat aivan kuin oikeat kutsut, mutta jokainen voi osallistua mukavasti omalta kotisohvalta. Ja nyt kun ne on koettu, niin olihan se tosi hauskaa myös virtuaalisesti. Parasta oli se, että seuraajat eri puolilta Suomea pääsivät kaikki yhtä helposti mukaan. Livekutsuilta moni osallistuneista olisi jäänyt pois, koska matka olisi ollut liian pitkä. 

Me järjestettiin virtuaalikutsut Teamsin avulla niin, että minä ja NOSH edustaja Marika oltiin yhdessä Indieplacen toimistolla ja esiteltiin siellä vaatteita. Minä toimin mallina ja Marika toimi esittelijänä. Kutsuilla oli tosi rento tunnelma ja Marika oli aivan mahtava tyyppi. Ei oltu koskaan ennen kutsuja tavattu tai edes juteltu, mutta tuntui kuin olisimme tunteneet aina. Marika oli aivan älyttömän luonteva, hauska ja lämmin persoona.

Mua hieman jännitti etukäteen kutsujen pitäminen virtuaalisena, mutta Marikan kanssa kaikki jännitys katosi ja tuntui kuin siinä olisi vaan kaksi kaverusta pitämässä kavereille vaatekutsuja. Oli ihanaa nähdä osallistujien kasvoja ja kuulla mistä päin he olivat mukana! Meillä oli niin kiva porukka. 

Pakko muuten kertoa, että nämä olivat ihan ekat vaatekutsut, joita koskaan järjestin! Olen kyllä ollut mukana vieraana useammillakin kutsuilla, mutta en ole koskaan ennen järjestänyt sellaisia itse. Vaatekutsuissa on paljon hyviä puolia perinteiseen verkko-ostamiseen verrattuna. Vaatekutsuilla edustaja voi auttaa henkilökohtaisesti valitsemaan oikeita malleja ja kokoja ja itsekin saa ihan erilaisen tuntuman vaatteisiin, kun ne pääsee näkemään liikkeessä, päällä ja läheltä. 

NOSH vaatekutsuja voi tällä hetkellä järjestää sekä virtuaalisena että pieninä livekutsuina tutulla porukalla turvavälit huomioiden. Ympäri Suomen on yli 100 NOSH edustajaa, jotka auttavat valitsemaan sopivimman tavan pitää kutsut. NOSH vaatteita voi tilata edustajien kautta myös ilman, että järjestää varsinaisia kutsuja. Edustajat auttavat mielellään valitsemaan sopivan koon tai löytämään vaikka mieleisen asukokonaisuuden. Edustajien kautta tilattuna saa aina myös vaihtuvat NOSH klubiedut käyttöön ja samalla tukee kotimaista paikallista yrittäjää.

Kutsuilla esiteltiin viimeisimpiä naisten uutuuksia, mutta käytiin läpi myös ihania NOSH lastenvaatteita sekä miesten uutuuksia. NOSH miesten mallisto on laajentunut ja sinne oli tullut mm. ihania pehmeitä collegehousuja ja kauniita ja laadukkaita t-paitoja. Lasten mallistossa viehättivät suloiset uudet kuosit, kauniit syksyiset värit ja monikäyttöisyys. Meillä on esimerkiksi ollut 3-vuotiaalla jo yli vuoden käytössä samat NOSH collegehousut, joissa on lahkeissa pitkät resorit. Ja ne menevät varmasti vielä ainakin ensi kevääseen, kun sen verran on kasvunvaraa. 

Naisten mallistosta löysin vaikka mitä uusia suosikkeja. Marika osasi pointata sieltä juuri ne vaatteet mulle, jotka näyttivät imartelevalta ja miellyttivät omaa silmää. Mun lemppareita uutuuksista olivat erityisesti Power-jakku ja ihana Pilkku-mekko. Ja tietenkin kaunis Meeri t-paita, joka on malliltaan sellainen vähän laatikkomainen, eli juuri hyvä. Testasin myös NOSHin ja Sastan mielettömiä takkeja ja erityisesti musta Suunta-parkatakki jäi houkuttelemaan. Se olisi ihan täydellinen syysulkoiluun lasten kanssa ja menee säällä kuin säällä, mutta on silti todella siisti. 

Olen niin hurjan iloinen, että saatiin viimeinkin puoli vuotta odotetut kutsut pidettyä ja jäi kyllä ehdottomasti sellainen fiilis, että heti kun mahdollista, haluan järjestää isot kutsut turvallisesti myös livenä! Mulla oli niin kivaa ja Marikan mahtava energia tarttui kyllä itseenkin. Kaikki NOSHin tyypit ovat niin mukavia ja sydämellisiä, että olen vaan valtavan kiitollinen, että olen saanut tehdä töitä niin huipun porukan kanssa. NOSH tekee vaatteita ja järjestää kutsuja täydellä sydämellä ja se huokuu kaikesta. 

Ja hei muuten! NOSHilla on nyt uusien edustajien rekrytointi keväälle 2021 käynnissä! Voin kertoa, että jos mulla vain suinkin olisi aikaa päivätyön puolesta, voisin mielelläni alkaa itsekin NOSH edustajaksi. Marika esimerkiksi on tehnyt jo monta vuotta yrittäjänä töitä NOSH edustajana ja se on hänen päätyönsä. Jos kiinnostaa alkaa itsekin laadukkaan, ekologisen ja eettisen vaatemerkin edustajaksi niin kannattaa käydä lukemassa NOSHin rekrysivuilta lisää.

Kiitos vielä NOSH kun sain pitää vaatekutsut ja kiitos Marika huikeasta seurasta ja inspiraatiosta <3