Kuuntelin tuossa taannoin lenkillä Janne Naakan ja Valtteri Sandbergin Olohuone-podcastin jaksoa, jossa he vastailivat Ask Redditissä kysyttyihin kysymyksiin. Yksi näistä kysymyksistä jäi erityisesti mun mieleen: Mitä olisit toivonut, ettei vanhempasi olisi koskaan sanonut sinulle (tai sinun kuullen)? Se herätti ajattelemaan tosi paljon. Mitkä asiat ovat sellaisia, joita en ole tajunnut, etteivät lapseni haluaisi kuulla ja olen vahingossa sanonut niitä? Vai onko sellaisia asioita?

Toki mä olen miettinyt jo ihan äitiystaipaleeni alusta asti, että on asioita, joita en halua tehdä tai sanoa lasten kuullen. Näitä ovat esimerkiksi oman ulkonäön/painon arvostelu, vertaileminen toisiin ja muiden ihmisten arvostelu tai haukkuminen (tätä en halua tehdä kenenkään kuullen enkä yksin), sekä sellainen ”en pysty/en osaa/en ole riittävän hyvä” itseä lannistava puhe. Nämä on ollut mulle sellaisia itsestäänselvyyksiä. Ja itsestäänselvää on myös se, että en arvostele meidän lasten painoa tai ulkonäköä, tai lannista heitä sanomalla, etteivät he ole tarpeeksi hyviä johonkin, tai vertaile heitä muihin. En koskaan halua, että meidän lapset oppivat vihaamaan ja inhoamaan esimerkiksi omaa ulkonäköään tai jotain piirrettä itsessään, kuten olen itse joskus tehnyt. Se säästää niin paljolta epävarmuudelta, kun ei koskaan opettele sellaista. Tiedän itse, miten pitkä matka on ollut opetella rakastamaan omia persoonallisia piirteitä ja opetella ajattelemaan, että ne eivät ole virheitä vaan ne ovat minä.

On itsestäänselvää, että en halua arvostella tai haukkua ketään, en lasten kuullen enkä muutenkaan. Tämä aikuisen esimerkki on mun mielestä numero ykkönen siinä, kun lapsia opettaa kohtelemaan kaikkia tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti. Jos kotoa saa sen mallin, että on ok arvostella julkkiksen hameenhelmaa, jonkun elämänvalintoja tai eri näköisiä tai eri tavalla ajattelevia ihmisiä, siitä on vaikea päästä eroon. Siksi meillä ei koskaan kauhistella kenenkään vaatevalintoja, vaan kehutaan niitä. Muistetaan, että jos joku ei kohtaa oman maun kanssa, se ei tarkoita etteikö se silti olisi hieno tai upea tai juuri oikea jollekin toiselle. Meillä ei koskaan arvostella toisten henkilökohtaisia valintoja elämässä tai erotella ihmisiä meihin ja noihin tollasiin.

Mutta kuinka paljon on niitä sellaisia pieniä asioita, joita aikuiset voivat joskus ohimennen sanoa, jotka jäävät ikuisiksi ajoiksi lapsen mieleen ja vaikuttavat paljon pidemmälle kuin ikinä osaisi kuvitella? Mä halusin selvittää mitä mun seuraajat toivoisivat, etteivät heidän omat vanhemmat olisi koskaan sanoneet heille tai heidän kuullen ja kysyin tätä Instagram Storiesin puolella. Alta löydätte listauksen asioista, joita tämän blogin seuraajat olisivat toivoneet, että heidän vanhempansa eivät olisi koskaan sanoneet heille tai heidän kuullen jollekin toiselle. Mä yllätyin vastauksista.

Miten raakoja, hirveitä asioita vanhemmat ovat voineet sanoa. Miten järkyttävän rumia asioita, miten pelottavia asioita. Itkin näitä lukiessani ja itkin näitä kirjoittaessani. Surullista on myös se, miten monen vanhemmat ovat arvostelleet joko lapsen painoa tai sitten lapsen kuullen omaa painoa ja ulkonäköä. Se on ollut selkeästi oikein standardi vielä oman sukupolveni lapsuudessa.

Mitä toivoisin, että vanhempani ei olisi koskaan sanonut minulle (seuraajien lähettämät vastaukset):

Haukkunut toista vanhempaa eli mun omaa äitiä tai isää minulle.

Haukkunut omaa ulkonäköään.

Pahaa toisesta vanhemmasta (eroperhe).

Vanhempani riitelivät kovasti edessäni. Sitä en toivo lapselleni!

Että nuorin siskoni on kasvatettu rakkaudella, meidät vanhemmat sisarukset rahalla.

Sain 5. luokalla meikattuani ekaa kertaa kuulla isältäni, että vain huorilla on tuollaiset meikit.

”Ei sun kannata vaihtaa musiikkiryhmään, kun noi muut tuolla osaa laulaa.”

Tykkäsin paljon tytöille tyypillisistä jutuista, äiti huomautti useasti (poika).

Rasistisia juttuja esim. venäläisistä.

Haukkuneet toisiaan (erosivat kun olin pieni).

Äiti hoki ja hokee edelleen: oonpa mä taas lihonut!

Kommentoinut painoani ja vartaloani ja pyytänyt olemaan kertomatta masennuksestani muille.

Kommentoineet omaa mielipidettään niin vahvasti tatuoinneista, että ovat loukanneet.

”Olenpa lihonut.”

Painon kommentointi: välillä, että paisuin silmissä kuin pullataikina ja toisinaan olin liian laiha.

Äiti peilin edessä: järkyttävä tää mun maha, saispa nämä läskit pois.

Oma äiti sanoi, että katuu että on synnyttänyt mut ja toivoisi, että olen kuollut.

Puhunut negatiivisesti omasta kropastaan ja ulkonäöstään.

Äitini suusta minulle: ”Kuole paska, kuole!”

Minun talossani sinä et laita huoneen ovea kiinni (olisin halunnut tehdä läksyjä rauhassa).

Kaikki puhe ei-heteroseksuaalisuudesta psykiatrisena sairautena.

”Äiti, toi setä sanoi et näytän samalta kuin sinä” ”ai kauheeta, voi lapsi raukkaa.”

Haukuttu toista vanhempaa lapsille kun vanhemmat riitelivät keskenään.

Negatiiviset raha-asiat.

Ettei äitini olisi kommentoinut negatiiviseen sävyyn painonnousuani kun olin 15.

”Ootte pilannut mun elämän.”

Haukkunut lihavaksi siitä asti kun olin 30 kiloa kevyempi kuin nyt.

Rahahuolia, parisuhdeongelmia.

Etten ikinä tulis valmistumaan lukiosta tai pääsemään jatko-opiskelemaan. Molemmat tehty!

Toivoisin, ettei vanhempani olisi eron jälkeen haukkuneet toisiaan minulle.

Toivon, ettei äitini olisi jatkuvasti puuttunut veljeni painoon ja käskenyt laihduttamaan.

Että olen vahinkolapsi.

Että pitää olla kiltisti tai joulupukki ei tuo lahjoja. Että saan tukkapöllyä.

Kommenttia painosta. Kyllä teini jo itse oman ylipainonsa tunnistaa.

Haukkunut ja vähätellyt omaa kroppaansa.

Olin 21v ja psyykkisesti ihan rikki. Äiti kysyi: millonkohan ajattelit ruveta taas jaksamaan?

Arvostellut erilaisia/erottuvia ihmisiä esim. TV:ssä.

Sitä, että minä, minun ulkonäköni tai joku suoritukseni on ihan hyvä, mutta ei koskaan hyvä.

Puhunut neekereistä tai rasistisesti. Onneksi en oppinut itse käyttämään sitä sanaa.

Puhunut pahaa toisesta vanhemmasta ja käyttäneet lapsia välikappaleina.

Vanhempien välisiä riitoja en olisi halunnut kuulla.

Että äitini ei olisi arvostellut omaa kroppaansa ja puristellut olemattomia makkaroitaan.

Halusin pienenä soittaa viulua. Siihen äitini totesi, että sitä varten pitäisi olla musikaalinen.

Ettei iskä olis aina sanonut kuinka kamalia ollaan ja tehdään kaikki väärin.

Nyt vasta aikuisena olen tajunnut, miten vahvan kiltin ja reippaan tytön roolin olen joutunut aina ottamaan.

Jatkuvasti kritisoinu herkkujen syömistä/hehkuttanut terveellistä ruokaa -> morkkis jos syö herkkuja.

Että olen samanlainen kuin äitini. Ei mikään kehu kun äiti on päihteiden käyttäjä.

Mun isä sano mulle useasti, että olen tosi ylipainoinen. Sanat kaikuu vieläkin korvissa.

Oma vanhempani sano kerran tienpäällä, että vois vain ajaa rekkaa päin. Traumat jäi ja pelko.

Äitini ollessa hyvin väsynyt yksinhuoltaja tokaisi hän vähän kierrellen, että kunpa ei olisi lapsia.

Persoonallisuutta koskevat haukut riidoissa. Aikuisten pitäisi osata antaa palautetta.

Että äiti ei olisi puhunut niin paljon isästäni ja äidin omista vanhemmista pahaa.

Äiti sanoi: puolet perheen lapsista menee lastenkotiin, jos isä kuolee syöpään.

”Erotaan isän kanssa heti kun olet täysi-ikäinen.”

Negatiivista omasta kropasta tai ruuasta. Laukaisivat itselläni syömishäiriön.

 Kommentoinut omaa tai muiden painoa tai tarvetta laihduttaa.

Sitä, että mun tuntemat tunteet on jotenkin vääriä tai epänormaaleja.

Kun riidan aikana lapsena sanoin, että pelkään äitiä, niin hän vastasi, että hyvä, niin pitääkin että tottelet.

Olin meikannut ja äiti sanoi: kyllä sustakin saa ihan nätin kun laitat vähän meikkiä.

Toivon, ettei vanhempi olisi arvostellut ja haukkunut toista vanhempaa minun kuullen.

Kerran äiti väsyneenä huokaisi saunassa, että joskus mä vielä vaan lähden pois. Olin siis varmaan 5-6v. Isä joi paljon, joten pitkään pelkäsin, että jään yksin hänen kanssaan kun äiti jättää perheen.

Kommentteja ulkonäöstä. Esim. isoista tisseistä tai selluliitista huomautus.

Ulkonäköön liittyviä asioita, mm. painosta, pukeutumis- ja hiustyylistä jne T. vieläkin huono itsetunto 28v

”Älä itke”, silloin kun oikeesti itketti ja halusi itkeä. Tuntui, ettei olisi saanut itkeä.

Isäpuoli kaverilleen: hän ei ole mun tytär, kun kaverinsa kehui hänelle, että tytär on todella kaunis.

En ois koskaan halunnu kuulla sitä, kun iskä sano et olispa mun ystävä mieluummin hänen tyttärensä.

Äiti suuttui todella pienistä asioista (esim. jos väiteltiin veljen kanssa riitti aiheuttamaan raivarit) ja monesti suuttuessaan äiti sanoi, että muuttaa pois ja ei tuu takaisin kun me ei osata käyttäytyä, tai sitten saatiin mattopiiskasta tai tukkapöllyä. Nyt kun on omia lapsia niin en ymmärrä miten niin voi tehdä omalle lapselle.

”Siks kun mä sanon niin.”

”Sun kainalokarvat on alkanut kasvaa.” Siinä oli monta mun kaveria ympärillä.

Tyhmäksi yms. sanominen on jäänyt vielä aikuisenakin kummittelemaan mieleen.

Haukkunut toista vanhempaa riidan/eron jälkeen mulle.

Puhunut ulkonäöstä tai painosta negatiiviseen sävyyn.

Rahan riittävyydestä puhuminen siihen sävyyn, että aiheuttaa lapselle huolta.

”Olisit kuin siskosi. Ostan sulle tupakkaa vaan, ettet ala huoraamaan. Olet liian lihava.”

Kun olin teininä pahasti masentunut ja itsetuhoinen, mulle sanottiin, että kiukuttelen tahallaan.

”Onpa sinun rinnat kasvanu. Oletpa lihonut.” T. suorasanaisen isän tytär

”Hillitse itsesi”, eli negatiiviset tunteet ei saaneet meidän kotona juuri näkyä tai kuulua.

Laihdutuspuheet.

Ikäviä kommentteja, joita hän oli saanut raskaudesta kun odotti mua. Olin silloin 6v ja otin ne aika raskaasti.

Haukkuneet toisiaan ja sitä, ettei äiti olisi puhunut painosta/ulkonäöstä niin paljon.

Mainintoja hänen ja toisen vanhempani välisestä intiimielämästä. Hyi.

”Nyt on taas tullut herkuteltua niin paljon, maanantaina palaan ruotuun!”

Haukkuneet toisiaan ja sitä, ettei äiti olisi puhunut painosta/ulkonäöstä niin paljon.

En olisi toivonut isäni sanovan, että olisi jo tappanut itsensä jos meitä lapsia ei olisi. On hirveää kun joutuu elämään pelossa milloin jotain pahaa käy.

”Jos sä vielä lihot, niin ethän sä kohta mahdu kulkemaan ovista (nauraen).” Olin 8v.

Arvostellut/puhunut pahaa toisesta. Nyt pelkään, että olen samanlainen ja vanhempi ajattelee minusta samoin.

”Sä olet ihan niinkuin X (huonossa mielessä).”

Kaikki painoon liittyvät asiat. Varsinkin herkässä murrosiässä kun kroppa muuttuu vielä niin paljon.

Ettei ole rahaa, uhannut hylkäämisellä tai ettei saa itkeä.

Vanhempien omilta parisuhteiden pahimmilta kriiseiltä olisin halunnut välttyä.

Että musta ei ole mihinkään, pilaan vaan kaiken mitä teen tai kouluun hakiessa, ettei se sinne pääse yms.

”Oot lihonut ”+ koskaan en ole saanut kuulla olevani rakas ja olen jo 30+ vuotias.

Äiti sanoi joskus teininä mulle, että luulin kun olit pieni, että susta tulisi isona kaunis, olin väärässä.

”Onneks sä muutat kohta pois.”

”Susta tulee samanlainen kuin musta (ylipaino).”

Painosta kommentointi.

Negatiivinen kommentointi pulleasta ulkonäöstäni.

Joistain sukulaisista jotain negatiivista.

”Et sä kuitenkaan siihen pysty.”

”Et kuitenkaan pysty/onnistu.”

Esim. että olen aina ollut vaikea lapsi tai että ne aikoo iskän kanssa erota, mutta eivät eronneet.

Tulee heti mieleen nää ”tytöt ei tee noin” ja ”pojat on villejä”.

Toisen vanhemman mollaus.

”Mulla on kauhea mummokuume, tee lapsia!”

Etten voi harrastaa/liikkua/kokeilla jotain, koska en ole oikeanlainen, esim. hoikka.

Yleisesti toisen vanhemman jatkuva ja kaikesta haukkuminen.

Teini-ikäisenä riidan päätteeksi isä sanoi, että lastenkotiin sut pitäisi viedä.

Vertaillut minua veljeeni ja puhunut negatiiviseen sävyyn hänestä. Tai kommentoinut mieheni ammattia seurustelun alussa alentavasti, kun ei ollut akateeminen.

Että kyllä on ihme (huonolla tavalla), että nykyään nainenkin voi olla miesten ammatissa.

Isäni ja äitipuoleni kommentoivat teininä vaatteitani, koska olin poikatyttö enkä naisellinen.

Puhuneet raha-asioista. Stressasin sitten itsekin rahoista, vaikkei meidän tilanne mikään huono ollut.

”Oon niin lihava ja ruma”. Mun äiti moitti itseään hirveesti ja se on osasyy mun huonoon itsetuntoon. Usein kun katoin peilistä niin mietin, et äitikin vihasi itseään tän kokoisena. Eronneet vanhempani myös haukkuivat toisiaan meille lapsille. Se oli tosi traumaattista.

Eniten jäänyt vaivaamaan, kun hoikka äiti aina jaksoi puhua siitä, kun hänellä on niin iso vatsa.

Ettei äiti haukkuisi meille lapsille iskää. Nyt jo 12 vuotta erosta ja edelleen.

”Oot luuseri.”

Pahimpia mahollisia on nää ”susta ei kyllä ikinä tuu mitään” ja myös vanhempien välinen riitely.

”Oot ihan kun isäs” siis negatiivisessa merkityksessä, tuplaloukkaus koska minua ja isääni molempia kritisoitu samalla.

Äidin ei olisi tarvinnut jauhaa painostaan ja ainaisesta laihduttamisen tarpeesta.

Olisin toivonut ettei olisi sanottu ettei pysty siihen tai tähän.

Just toi ”näin on aina tehty” on ollut kasvatusmetodina. Onneks nykyään uskalletaan tehdä eri tavalla.

Vanhemmat tappeli (sanallisesti) aina tosi rajusti meidän kuullen. Sitä oli tosi ikävää kuunnella.

Arvostellut muiden pukeutumista tai kokoa.

Vanhemmat erosi kun itse olin jo aikuinen. Kumpikin puhui rumasti toisistaan mulle. En olisi halunnut toimia terapeuttina ja kuunnella kun toista vanhempaa haukutaan. Olisivat puhuneet keskenään.

Ettei olisi puhunut omasta kropastaan lasten kuullen rumasti.

Arvostellut omaa ulkonäköään, arvostellut poikaystävävalintoja vähätellen. Ja ihan pakko lisätä, että tämä vähätelty poikaystävä on näin 10v jälkeen lasteni isä.

Tuskaillut jatkuvasti siitä, miten rahaa ei ole.

Äidin kriiseilyä omasta painostaan en näin aikuisena ajateltuna olisi todellakaan halunnut kuulla.

Että katsotaan sitten kassalla onko meillä edes rahaa ostaa näitä ruokia.

Lapsena ja nuorena haaveilin monenlaisista asioista. Äiti välillä lyttäsi haaveet liian kärkkäästi.

En olisi halunnut kuulla, että vanhempani pysyivät kauan yhdessä minun takiani. Erosivat siis kun oli 14v. En itse haluaisi antaa esimerkkiä, että on ok olla parisuhteessa missä ei ole enää mitään jäljellä. Tutustuin äitiini kunnolla vasta kun isä muutti pois.

Äiti oli loistava arvostelemaan omaa ulkonäköään negatiivisesti. Mitkä opit sainkaan.

”Olet lihava, sun pitäis olla hoikempi” kun todellisuudessa oon vaan kurvikas.

Äitini kärsi masennuksesta silloin kun saimme esikoisen. Kerran hän tuli kylään ja keskustelumme äityi riidaksi, jossa hän syytti minua, veljeäni ja isääni hänen masennuksestaan. Siinä babyblues hetkessä ei olisi voinut pahemmin sanoa. Välillä mietin sitä vieläkin, että oliko se totta.

”Joskus mä vaan vihaan teitä lapsia.”

Vanhemmat puhuivat ei-niin-kauniisti vaarista ja hänen puolisostaan.

Kuulin, kun äiti puhui saunassa isälle, ettei minusta mitään tule. Nykyään olen insinööri ja äiti.

1. Haukkunut toinen toistaan. 2. Arvostellut kenenkään ulkonäköä (vitsilläkään).

Äitini ei koskaan ole viihtynyt kropassaan ja puhui siitä aina paljon. Nykyään minulla sama ongelma.

”Kannustanut” vertaamalla toisiin.

Ettei äiti olisi arvostellut omaa ulkonäköään mun kuullen. Tekee sitä edelleen paljon ja uskon, että ainakin osittain sen takia olen ite aina ollut tosi epävarma ulkonäöstäni.

Puhunut pahaa tuttavista. Tai kenestäkään. Ehkä omaa huonoa itsetuntoa heillä ja ehkä silloin ei niin ajateltu kasvatusta yms.

Äitini sanoi minulle nuorena, että ihmiset pitäisivät minusta enemmän jos olisin hoikempi.

Että he haluavat tappaa itsensä. Tää oli aika rankka.

Kommentointi mun painosta jatkuvasti ja asiattomasti. Muistan myös kuinka äiti puhui itsestään rumasti ja voivotteli kuinka on lihonut yms. Jatkuvasti oli jollain dieetillä ja puhui siitä.

Raha-asioista stressaaminen kovaan ääneen sai ainakin mut jo pienenä murehtimaan.

Erotessa haukkuivat toisiaan mulle, esikoiselle, koska osasin muka käsitellä asioita. Olin 13v.

Arvostellut toista vanhempaa ja omaa ulkonäköään.

Kommentoinut herkkujen syömistä ja omaa painoaan.

Vanhempien eron jälkeen äiti kertoi faijasta kaikkea paskaa. En olisi halunnut tietää.

Kannustanut mua laihduttamaan tiettyyn vaatekokoon, niin saisin unelmieni valmistujaismekon. Ymmärrän, että tarkoitti tuolla vaan mun parasta ja tarkoitusperä oli hyvä (mun hyvinvointi) mutta toteutus kusi pahemman kerran.

Eroperheessä ”Oot ihan samanlainen kun isäs/äitis”.

”Olisi pitänyt tehdä abortti silloin kun odotin sua.” alkoholistiäidin sanat kesken riidan. Yli on päästy jo noista sanoista ja välit hyvät nykyään. Joskus vain tulee nuo sanat mieleen.

Riidan aikana oma iskä sanoi, että et oo mulle enää minkään arvoinen. Se sattui, olin 15v.

En kehu sua, koska ei muakaan ole kehuttu.

Isovanhemmista asioita, jotka laittaa heidät mun silmissä negatiivisempaan valoon.

”Noh, oon katellut että kyllähän sulla on tota painoa ruvennut kertymään”. Nämä ja muut kommentit aiheuttivat mulle syömishäiriön.

Heidän parisuhteen ongelmia, pettämistä, eroaikeita yms. Ei kuulu edes aikuisille lapsille.

Äitipuoli teini-minälle suihkussa: Miten sulla voi olla raskausarpia, ethän sä oo ollut ees raskaana!”

Arvostelevan omaa kroppaa mun edessä.

Ettei isä olisi halunnut lasta, mutta äiti jätti salaa pillerit pois.

Sanomatta jättämisiä on paljon enemmän. Ei koskaan kehuttu tai sanottu, että rakastaisivat.

”Sä oot vaan lähihoitaja, joka vammaisia hoitaa.”

Kaikenlainen mun kehon kommentointi ja syömisen arvostelu.

Isä vieraille: Meidän lapsesta onkin tullut nainen, kun sai kuulla mun kuukautisten alkamisesta ensimmäistä kertaa.

Kommentoinut mun ulkonäköä negatiivisesti. Eikä myöskään toistensa ulkonäköä.

”Ei susta ole siihen”.

Puhunut painosta/laihduttanut.

Eron jälkeen haukkuneet toisiaan mun kuullen.

Ei valittaisi toisistaan minulle ääneen, riidellyt erosta ja olen kuullut mikä eron syy oikeasti on.

Tykkäsin laulaa tosi paljon nuorena ja äiti sit sanoi kerran, että mun laulu on kuin linnun rääkymistä.

Äiti kritisoi omaa painoaan ja ulkonäköään usein.

”Lopeta seurustelu, koska olet liian nuori.”

”Sut viedään kasvatuslaitokseen!”

Uhkailut avioerolla ja käskenut päättää kumman luona haluaa asua vanhempien riitojen aikana.

Kun olin 15v, isäni kertoi itsetuhoisista ajatuksistaan.

Etten tule pärjäämään valitsemallani alalla, koska olen nainen.

Mulla kyl hyvä itsetunto on äidin käsialaa. Mut pienenä sanottu, että tekis mieli myydä pois.

Osoittanut pettymystä kouluasioissa, vaan auttanut enemmän niissä ja uskonut muhun!

Ettei meillä ollut paljoa rahaa. Palautin siksi välillä salaa viikkorahoja.

Että on läski. Äiti hokee tätä koko ajan, eikä edes ole mitenkään niin iso.

Että olin vahinko.

”Pitäiskö sun käydä enemmän salilla, ei varmaan kannata syödä enää toista pullaa.”

Rahasta liiaksi puhuminen. En pienenä uskaltanut sanoa harrastustoiveita, koska tiesin ettei meillä ole paljoa rahaa.

Mua määritti pitkään se, että pienenä aina sanottiin ”Kun tää lapsi on niin ujo.”

Iskä kerto, että oon lihonut ja puristeli mun reisiä ja mahaa, että on jotain ylimääräistä, vaikka ei ollut.

Puhunut negatiiviseen sävyyn omasta ulkonäöstä, eikä kommentoinut minun painoani.

”Olet kohta lihava kuin jalkapallo. Sinullakin on tommonen siideripötsi. Olen itse niin lihava, sulla on kyllä ihan samanlainen vartalo.”

Jatkuvasti rahasta puhuminen, kuinka sitä ei ole ja kuinka kalliiksi olen heille tullut. Ulkonäön kommentointi ja seksuaalissävytteiset kommentit.

Kommentoinut omaa tai mun vartaloa. Äiti teki näin ja näen ne virheet itsessäni vieläkin.

Vanhempani olivat olleet viikon reissussa ja ekat sanat reissun jälkeen ”Oletpa lihonut”. Olin 7v.

Voi kun äiti olisi jättänyt puhumatta kaikki laihdutusasiat, paastot ja muut mun kuullen. Niiden myötä kuljin itsekin jo melko nuorena mukana painonvartijoissa ja katselin milloin mitäkin dieettejä. Meidän äiti ei edes koskaan ollut mitenkään lihava, ehkä lievästi ylipainoinen painavimmillaan joskus.

Siinä oli kaikki vastaukset, jotka tähän aamuun mennessä kerkesin kirjoittaa ylös. Näitä tuli ihan valtava määrä, mutta halusin ottaa mahdollisimman monta mukaan postaukseen, jotta ne herättäisivät mahdollisimman paljon ajatuksia. Halusin, että mahdollisimman moni, joka on kuullut jotain ikävää, löytäisi jonkun kehen samaistua. Ja halusin, että se välittyy, kuinka järkyttävän yleistä se on, että vanhemmat ovat arvostelleet itseään meidän sukupolven kuullen, ja kuinka moni lapsi sitä harmittelee edelleen. Näen ihan selvän yhteyden sen välillä, miten ysärillä erilaiset ihmedieetit, laihdutusohjelmat ja muut ovat tulleet muotiin, sekä sen, miten suuret ulkonäköpaineet meidän vanhemmilla on varmasti niiden sekä sen ajan median ja ahtaiden muottien myötä ollut. Tuskin kukaan huvikseen arvostelee omaa ulkonäköään, vaan se ajatusmalli on tullut ulkopuolelta niin vahvana, että siltä on ollut vaikea välttyä.

Joukossa oli ihan äärettömän surullisia ja vihastuttaviakin kokemuksia, ja olen niin pahoillani kaikista ikävistä asioista, joita moni on joutunut kuulemaan ja kokemaan niiltä ihmisiltä, keneen pitäisi voida kaikkein eniten luottaa ja tukeutua. Kiitos ihan älyttömän paljon kaikille, jotka osallistuitte keskusteluun <3