Mitä olisit toivonut, ettei vanhempasi olisi koskaan sanonut sinulle?

04.12.2019

Kuuntelin tuossa taannoin lenkillä Janne Naakan ja Valtteri Sandbergin Olohuone-podcastin jaksoa, jossa he vastailivat Ask Redditissä kysyttyihin kysymyksiin. Yksi näistä kysymyksistä jäi erityisesti mun mieleen: Mitä olisit toivonut, ettei vanhempasi olisi koskaan sanonut sinulle (tai sinun kuullen)? Se herätti ajattelemaan tosi paljon. Mitkä asiat ovat sellaisia, joita en ole tajunnut, etteivät lapseni haluaisi kuulla ja olen vahingossa sanonut niitä? Vai onko sellaisia asioita?

Toki mä olen miettinyt jo ihan äitiystaipaleeni alusta asti, että on asioita, joita en halua tehdä tai sanoa lasten kuullen. Näitä ovat esimerkiksi oman ulkonäön/painon arvostelu, vertaileminen toisiin ja muiden ihmisten arvostelu tai haukkuminen (tätä en halua tehdä kenenkään kuullen enkä yksin), sekä sellainen ”en pysty/en osaa/en ole riittävän hyvä” itseä lannistava puhe. Nämä on ollut mulle sellaisia itsestäänselvyyksiä. Ja itsestäänselvää on myös se, että en arvostele meidän lasten painoa tai ulkonäköä, tai lannista heitä sanomalla, etteivät he ole tarpeeksi hyviä johonkin, tai vertaile heitä muihin. En koskaan halua, että meidän lapset oppivat vihaamaan ja inhoamaan esimerkiksi omaa ulkonäköään tai jotain piirrettä itsessään, kuten olen itse joskus tehnyt. Se säästää niin paljolta epävarmuudelta, kun ei koskaan opettele sellaista. Tiedän itse, miten pitkä matka on ollut opetella rakastamaan omia persoonallisia piirteitä ja opetella ajattelemaan, että ne eivät ole virheitä vaan ne ovat minä.

On itsestäänselvää, että en halua arvostella tai haukkua ketään, en lasten kuullen enkä muutenkaan. Tämä aikuisen esimerkki on mun mielestä numero ykkönen siinä, kun lapsia opettaa kohtelemaan kaikkia tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti. Jos kotoa saa sen mallin, että on ok arvostella julkkiksen hameenhelmaa, jonkun elämänvalintoja tai eri näköisiä tai eri tavalla ajattelevia ihmisiä, siitä on vaikea päästä eroon. Siksi meillä ei koskaan kauhistella kenenkään vaatevalintoja, vaan kehutaan niitä. Muistetaan, että jos joku ei kohtaa oman maun kanssa, se ei tarkoita etteikö se silti olisi hieno tai upea tai juuri oikea jollekin toiselle. Meillä ei koskaan arvostella toisten henkilökohtaisia valintoja elämässä tai erotella ihmisiä meihin ja noihin tollasiin.

Mutta kuinka paljon on niitä sellaisia pieniä asioita, joita aikuiset voivat joskus ohimennen sanoa, jotka jäävät ikuisiksi ajoiksi lapsen mieleen ja vaikuttavat paljon pidemmälle kuin ikinä osaisi kuvitella? Mä halusin selvittää mitä mun seuraajat toivoisivat, etteivät heidän omat vanhemmat olisi koskaan sanoneet heille tai heidän kuullen ja kysyin tätä Instagram Storiesin puolella. Alta löydätte listauksen asioista, joita tämän blogin seuraajat olisivat toivoneet, että heidän vanhempansa eivät olisi koskaan sanoneet heille tai heidän kuullen jollekin toiselle. Mä yllätyin vastauksista.

Miten raakoja, hirveitä asioita vanhemmat ovat voineet sanoa. Miten järkyttävän rumia asioita, miten pelottavia asioita. Itkin näitä lukiessani ja itkin näitä kirjoittaessani. Surullista on myös se, miten monen vanhemmat ovat arvostelleet joko lapsen painoa tai sitten lapsen kuullen omaa painoa ja ulkonäköä. Se on ollut selkeästi oikein standardi vielä oman sukupolveni lapsuudessa.

Mitä toivoisin, että vanhempani ei olisi koskaan sanonut minulle (seuraajien lähettämät vastaukset):

Haukkunut toista vanhempaa eli mun omaa äitiä tai isää minulle.

Haukkunut omaa ulkonäköään.

Pahaa toisesta vanhemmasta (eroperhe).

Vanhempani riitelivät kovasti edessäni. Sitä en toivo lapselleni!

Että nuorin siskoni on kasvatettu rakkaudella, meidät vanhemmat sisarukset rahalla.

Sain 5. luokalla meikattuani ekaa kertaa kuulla isältäni, että vain huorilla on tuollaiset meikit.

”Ei sun kannata vaihtaa musiikkiryhmään, kun noi muut tuolla osaa laulaa.”

Tykkäsin paljon tytöille tyypillisistä jutuista, äiti huomautti useasti (poika).

Rasistisia juttuja esim. venäläisistä.

Haukkuneet toisiaan (erosivat kun olin pieni).

Äiti hoki ja hokee edelleen: oonpa mä taas lihonut!

Kommentoinut painoani ja vartaloani ja pyytänyt olemaan kertomatta masennuksestani muille.

Kommentoineet omaa mielipidettään niin vahvasti tatuoinneista, että ovat loukanneet.

”Olenpa lihonut.”

Painon kommentointi: välillä, että paisuin silmissä kuin pullataikina ja toisinaan olin liian laiha.

Äiti peilin edessä: järkyttävä tää mun maha, saispa nämä läskit pois.

Oma äiti sanoi, että katuu että on synnyttänyt mut ja toivoisi, että olen kuollut.

Puhunut negatiivisesti omasta kropastaan ja ulkonäöstään.

Äitini suusta minulle: ”Kuole paska, kuole!”

Minun talossani sinä et laita huoneen ovea kiinni (olisin halunnut tehdä läksyjä rauhassa).

Kaikki puhe ei-heteroseksuaalisuudesta psykiatrisena sairautena.

”Äiti, toi setä sanoi et näytän samalta kuin sinä” ”ai kauheeta, voi lapsi raukkaa.”

Haukuttu toista vanhempaa lapsille kun vanhemmat riitelivät keskenään.

Negatiiviset raha-asiat.

Ettei äitini olisi kommentoinut negatiiviseen sävyyn painonnousuani kun olin 15.

”Ootte pilannut mun elämän.”

Haukkunut lihavaksi siitä asti kun olin 30 kiloa kevyempi kuin nyt.

Rahahuolia, parisuhdeongelmia.

Etten ikinä tulis valmistumaan lukiosta tai pääsemään jatko-opiskelemaan. Molemmat tehty!

Toivoisin, ettei vanhempani olisi eron jälkeen haukkuneet toisiaan minulle.

Toivon, ettei äitini olisi jatkuvasti puuttunut veljeni painoon ja käskenyt laihduttamaan.

Että olen vahinkolapsi.

Että pitää olla kiltisti tai joulupukki ei tuo lahjoja. Että saan tukkapöllyä.

Kommenttia painosta. Kyllä teini jo itse oman ylipainonsa tunnistaa.

Haukkunut ja vähätellyt omaa kroppaansa.

Olin 21v ja psyykkisesti ihan rikki. Äiti kysyi: millonkohan ajattelit ruveta taas jaksamaan?

Arvostellut erilaisia/erottuvia ihmisiä esim. TV:ssä.

Sitä, että minä, minun ulkonäköni tai joku suoritukseni on ihan hyvä, mutta ei koskaan hyvä.

Puhunut neekereistä tai rasistisesti. Onneksi en oppinut itse käyttämään sitä sanaa.

Puhunut pahaa toisesta vanhemmasta ja käyttäneet lapsia välikappaleina.

Vanhempien välisiä riitoja en olisi halunnut kuulla.

Että äitini ei olisi arvostellut omaa kroppaansa ja puristellut olemattomia makkaroitaan.

Halusin pienenä soittaa viulua. Siihen äitini totesi, että sitä varten pitäisi olla musikaalinen.

Ettei iskä olis aina sanonut kuinka kamalia ollaan ja tehdään kaikki väärin.

Nyt vasta aikuisena olen tajunnut, miten vahvan kiltin ja reippaan tytön roolin olen joutunut aina ottamaan.

Jatkuvasti kritisoinu herkkujen syömistä/hehkuttanut terveellistä ruokaa -> morkkis jos syö herkkuja.

Että olen samanlainen kuin äitini. Ei mikään kehu kun äiti on päihteiden käyttäjä.

Mun isä sano mulle useasti, että olen tosi ylipainoinen. Sanat kaikuu vieläkin korvissa.

Oma vanhempani sano kerran tienpäällä, että vois vain ajaa rekkaa päin. Traumat jäi ja pelko.

Äitini ollessa hyvin väsynyt yksinhuoltaja tokaisi hän vähän kierrellen, että kunpa ei olisi lapsia.

Persoonallisuutta koskevat haukut riidoissa. Aikuisten pitäisi osata antaa palautetta.

Että äiti ei olisi puhunut niin paljon isästäni ja äidin omista vanhemmista pahaa.

Äiti sanoi: puolet perheen lapsista menee lastenkotiin, jos isä kuolee syöpään.

”Erotaan isän kanssa heti kun olet täysi-ikäinen.”

Negatiivista omasta kropasta tai ruuasta. Laukaisivat itselläni syömishäiriön.

 Kommentoinut omaa tai muiden painoa tai tarvetta laihduttaa.

Sitä, että mun tuntemat tunteet on jotenkin vääriä tai epänormaaleja.

Kun riidan aikana lapsena sanoin, että pelkään äitiä, niin hän vastasi, että hyvä, niin pitääkin että tottelet.

Olin meikannut ja äiti sanoi: kyllä sustakin saa ihan nätin kun laitat vähän meikkiä.

Toivon, ettei vanhempi olisi arvostellut ja haukkunut toista vanhempaa minun kuullen.

Kerran äiti väsyneenä huokaisi saunassa, että joskus mä vielä vaan lähden pois. Olin siis varmaan 5-6v. Isä joi paljon, joten pitkään pelkäsin, että jään yksin hänen kanssaan kun äiti jättää perheen.

Kommentteja ulkonäöstä. Esim. isoista tisseistä tai selluliitista huomautus.

Ulkonäköön liittyviä asioita, mm. painosta, pukeutumis- ja hiustyylistä jne T. vieläkin huono itsetunto 28v

”Älä itke”, silloin kun oikeesti itketti ja halusi itkeä. Tuntui, ettei olisi saanut itkeä.

Isäpuoli kaverilleen: hän ei ole mun tytär, kun kaverinsa kehui hänelle, että tytär on todella kaunis.

En ois koskaan halunnu kuulla sitä, kun iskä sano et olispa mun ystävä mieluummin hänen tyttärensä.

Äiti suuttui todella pienistä asioista (esim. jos väiteltiin veljen kanssa riitti aiheuttamaan raivarit) ja monesti suuttuessaan äiti sanoi, että muuttaa pois ja ei tuu takaisin kun me ei osata käyttäytyä, tai sitten saatiin mattopiiskasta tai tukkapöllyä. Nyt kun on omia lapsia niin en ymmärrä miten niin voi tehdä omalle lapselle.

”Siks kun mä sanon niin.”

”Sun kainalokarvat on alkanut kasvaa.” Siinä oli monta mun kaveria ympärillä.

Tyhmäksi yms. sanominen on jäänyt vielä aikuisenakin kummittelemaan mieleen.

Haukkunut toista vanhempaa riidan/eron jälkeen mulle.

Puhunut ulkonäöstä tai painosta negatiiviseen sävyyn.

Rahan riittävyydestä puhuminen siihen sävyyn, että aiheuttaa lapselle huolta.

”Olisit kuin siskosi. Ostan sulle tupakkaa vaan, ettet ala huoraamaan. Olet liian lihava.”

Kun olin teininä pahasti masentunut ja itsetuhoinen, mulle sanottiin, että kiukuttelen tahallaan.

”Onpa sinun rinnat kasvanu. Oletpa lihonut.” T. suorasanaisen isän tytär

”Hillitse itsesi”, eli negatiiviset tunteet ei saaneet meidän kotona juuri näkyä tai kuulua.

Laihdutuspuheet.

Ikäviä kommentteja, joita hän oli saanut raskaudesta kun odotti mua. Olin silloin 6v ja otin ne aika raskaasti.

Haukkuneet toisiaan ja sitä, ettei äiti olisi puhunut painosta/ulkonäöstä niin paljon.

Mainintoja hänen ja toisen vanhempani välisestä intiimielämästä. Hyi.

”Nyt on taas tullut herkuteltua niin paljon, maanantaina palaan ruotuun!”

Haukkuneet toisiaan ja sitä, ettei äiti olisi puhunut painosta/ulkonäöstä niin paljon.

En olisi toivonut isäni sanovan, että olisi jo tappanut itsensä jos meitä lapsia ei olisi. On hirveää kun joutuu elämään pelossa milloin jotain pahaa käy.

”Jos sä vielä lihot, niin ethän sä kohta mahdu kulkemaan ovista (nauraen).” Olin 8v.

Arvostellut/puhunut pahaa toisesta. Nyt pelkään, että olen samanlainen ja vanhempi ajattelee minusta samoin.

”Sä olet ihan niinkuin X (huonossa mielessä).”

Kaikki painoon liittyvät asiat. Varsinkin herkässä murrosiässä kun kroppa muuttuu vielä niin paljon.

Ettei ole rahaa, uhannut hylkäämisellä tai ettei saa itkeä.

Vanhempien omilta parisuhteiden pahimmilta kriiseiltä olisin halunnut välttyä.

Että musta ei ole mihinkään, pilaan vaan kaiken mitä teen tai kouluun hakiessa, ettei se sinne pääse yms.

”Oot lihonut ”+ koskaan en ole saanut kuulla olevani rakas ja olen jo 30+ vuotias.

Äiti sanoi joskus teininä mulle, että luulin kun olit pieni, että susta tulisi isona kaunis, olin väärässä.

”Onneks sä muutat kohta pois.”

”Susta tulee samanlainen kuin musta (ylipaino).”

Painosta kommentointi.

Negatiivinen kommentointi pulleasta ulkonäöstäni.

Joistain sukulaisista jotain negatiivista.

”Et sä kuitenkaan siihen pysty.”

”Et kuitenkaan pysty/onnistu.”

Esim. että olen aina ollut vaikea lapsi tai että ne aikoo iskän kanssa erota, mutta eivät eronneet.

Tulee heti mieleen nää ”tytöt ei tee noin” ja ”pojat on villejä”.

Toisen vanhemman mollaus.

”Mulla on kauhea mummokuume, tee lapsia!”

Etten voi harrastaa/liikkua/kokeilla jotain, koska en ole oikeanlainen, esim. hoikka.

Yleisesti toisen vanhemman jatkuva ja kaikesta haukkuminen.

Teini-ikäisenä riidan päätteeksi isä sanoi, että lastenkotiin sut pitäisi viedä.

Vertaillut minua veljeeni ja puhunut negatiiviseen sävyyn hänestä. Tai kommentoinut mieheni ammattia seurustelun alussa alentavasti, kun ei ollut akateeminen.

Että kyllä on ihme (huonolla tavalla), että nykyään nainenkin voi olla miesten ammatissa.

Isäni ja äitipuoleni kommentoivat teininä vaatteitani, koska olin poikatyttö enkä naisellinen.

Puhuneet raha-asioista. Stressasin sitten itsekin rahoista, vaikkei meidän tilanne mikään huono ollut.

”Oon niin lihava ja ruma”. Mun äiti moitti itseään hirveesti ja se on osasyy mun huonoon itsetuntoon. Usein kun katoin peilistä niin mietin, et äitikin vihasi itseään tän kokoisena. Eronneet vanhempani myös haukkuivat toisiaan meille lapsille. Se oli tosi traumaattista.

Eniten jäänyt vaivaamaan, kun hoikka äiti aina jaksoi puhua siitä, kun hänellä on niin iso vatsa.

Ettei äiti haukkuisi meille lapsille iskää. Nyt jo 12 vuotta erosta ja edelleen.

”Oot luuseri.”

Pahimpia mahollisia on nää ”susta ei kyllä ikinä tuu mitään” ja myös vanhempien välinen riitely.

”Oot ihan kun isäs” siis negatiivisessa merkityksessä, tuplaloukkaus koska minua ja isääni molempia kritisoitu samalla.

Äidin ei olisi tarvinnut jauhaa painostaan ja ainaisesta laihduttamisen tarpeesta.

Olisin toivonut ettei olisi sanottu ettei pysty siihen tai tähän.

Just toi ”näin on aina tehty” on ollut kasvatusmetodina. Onneks nykyään uskalletaan tehdä eri tavalla.

Vanhemmat tappeli (sanallisesti) aina tosi rajusti meidän kuullen. Sitä oli tosi ikävää kuunnella.

Arvostellut muiden pukeutumista tai kokoa.

Vanhemmat erosi kun itse olin jo aikuinen. Kumpikin puhui rumasti toisistaan mulle. En olisi halunnut toimia terapeuttina ja kuunnella kun toista vanhempaa haukutaan. Olisivat puhuneet keskenään.

Ettei olisi puhunut omasta kropastaan lasten kuullen rumasti.

Arvostellut omaa ulkonäköään, arvostellut poikaystävävalintoja vähätellen. Ja ihan pakko lisätä, että tämä vähätelty poikaystävä on näin 10v jälkeen lasteni isä.

Tuskaillut jatkuvasti siitä, miten rahaa ei ole.

Äidin kriiseilyä omasta painostaan en näin aikuisena ajateltuna olisi todellakaan halunnut kuulla.

Että katsotaan sitten kassalla onko meillä edes rahaa ostaa näitä ruokia.

Lapsena ja nuorena haaveilin monenlaisista asioista. Äiti välillä lyttäsi haaveet liian kärkkäästi.

En olisi halunnut kuulla, että vanhempani pysyivät kauan yhdessä minun takiani. Erosivat siis kun oli 14v. En itse haluaisi antaa esimerkkiä, että on ok olla parisuhteessa missä ei ole enää mitään jäljellä. Tutustuin äitiini kunnolla vasta kun isä muutti pois.

Äiti oli loistava arvostelemaan omaa ulkonäköään negatiivisesti. Mitkä opit sainkaan.

”Olet lihava, sun pitäis olla hoikempi” kun todellisuudessa oon vaan kurvikas.

Äitini kärsi masennuksesta silloin kun saimme esikoisen. Kerran hän tuli kylään ja keskustelumme äityi riidaksi, jossa hän syytti minua, veljeäni ja isääni hänen masennuksestaan. Siinä babyblues hetkessä ei olisi voinut pahemmin sanoa. Välillä mietin sitä vieläkin, että oliko se totta.

”Joskus mä vaan vihaan teitä lapsia.”

Vanhemmat puhuivat ei-niin-kauniisti vaarista ja hänen puolisostaan.

Kuulin, kun äiti puhui saunassa isälle, ettei minusta mitään tule. Nykyään olen insinööri ja äiti.

1. Haukkunut toinen toistaan. 2. Arvostellut kenenkään ulkonäköä (vitsilläkään).

Äitini ei koskaan ole viihtynyt kropassaan ja puhui siitä aina paljon. Nykyään minulla sama ongelma.

”Kannustanut” vertaamalla toisiin.

Ettei äiti olisi arvostellut omaa ulkonäköään mun kuullen. Tekee sitä edelleen paljon ja uskon, että ainakin osittain sen takia olen ite aina ollut tosi epävarma ulkonäöstäni.

Puhunut pahaa tuttavista. Tai kenestäkään. Ehkä omaa huonoa itsetuntoa heillä ja ehkä silloin ei niin ajateltu kasvatusta yms.

Äitini sanoi minulle nuorena, että ihmiset pitäisivät minusta enemmän jos olisin hoikempi.

Että he haluavat tappaa itsensä. Tää oli aika rankka.

Kommentointi mun painosta jatkuvasti ja asiattomasti. Muistan myös kuinka äiti puhui itsestään rumasti ja voivotteli kuinka on lihonut yms. Jatkuvasti oli jollain dieetillä ja puhui siitä.

Raha-asioista stressaaminen kovaan ääneen sai ainakin mut jo pienenä murehtimaan.

Erotessa haukkuivat toisiaan mulle, esikoiselle, koska osasin muka käsitellä asioita. Olin 13v.

Arvostellut toista vanhempaa ja omaa ulkonäköään.

Kommentoinut herkkujen syömistä ja omaa painoaan.

Vanhempien eron jälkeen äiti kertoi faijasta kaikkea paskaa. En olisi halunnut tietää.

Kannustanut mua laihduttamaan tiettyyn vaatekokoon, niin saisin unelmieni valmistujaismekon. Ymmärrän, että tarkoitti tuolla vaan mun parasta ja tarkoitusperä oli hyvä (mun hyvinvointi) mutta toteutus kusi pahemman kerran.

Eroperheessä ”Oot ihan samanlainen kun isäs/äitis”.

”Olisi pitänyt tehdä abortti silloin kun odotin sua.” alkoholistiäidin sanat kesken riidan. Yli on päästy jo noista sanoista ja välit hyvät nykyään. Joskus vain tulee nuo sanat mieleen.

Riidan aikana oma iskä sanoi, että et oo mulle enää minkään arvoinen. Se sattui, olin 15v.

En kehu sua, koska ei muakaan ole kehuttu.

Isovanhemmista asioita, jotka laittaa heidät mun silmissä negatiivisempaan valoon.

”Noh, oon katellut että kyllähän sulla on tota painoa ruvennut kertymään”. Nämä ja muut kommentit aiheuttivat mulle syömishäiriön.

Heidän parisuhteen ongelmia, pettämistä, eroaikeita yms. Ei kuulu edes aikuisille lapsille.

Äitipuoli teini-minälle suihkussa: Miten sulla voi olla raskausarpia, ethän sä oo ollut ees raskaana!”

Arvostelevan omaa kroppaa mun edessä.

Ettei isä olisi halunnut lasta, mutta äiti jätti salaa pillerit pois.

Sanomatta jättämisiä on paljon enemmän. Ei koskaan kehuttu tai sanottu, että rakastaisivat.

”Sä oot vaan lähihoitaja, joka vammaisia hoitaa.”

Kaikenlainen mun kehon kommentointi ja syömisen arvostelu.

Isä vieraille: Meidän lapsesta onkin tullut nainen, kun sai kuulla mun kuukautisten alkamisesta ensimmäistä kertaa.

Kommentoinut mun ulkonäköä negatiivisesti. Eikä myöskään toistensa ulkonäköä.

”Ei susta ole siihen”.

Puhunut painosta/laihduttanut.

Eron jälkeen haukkuneet toisiaan mun kuullen.

Ei valittaisi toisistaan minulle ääneen, riidellyt erosta ja olen kuullut mikä eron syy oikeasti on.

Tykkäsin laulaa tosi paljon nuorena ja äiti sit sanoi kerran, että mun laulu on kuin linnun rääkymistä.

Äiti kritisoi omaa painoaan ja ulkonäköään usein.

”Lopeta seurustelu, koska olet liian nuori.”

”Sut viedään kasvatuslaitokseen!”

Uhkailut avioerolla ja käskenut päättää kumman luona haluaa asua vanhempien riitojen aikana.

Kun olin 15v, isäni kertoi itsetuhoisista ajatuksistaan.

Etten tule pärjäämään valitsemallani alalla, koska olen nainen.

Mulla kyl hyvä itsetunto on äidin käsialaa. Mut pienenä sanottu, että tekis mieli myydä pois.

Osoittanut pettymystä kouluasioissa, vaan auttanut enemmän niissä ja uskonut muhun!

Ettei meillä ollut paljoa rahaa. Palautin siksi välillä salaa viikkorahoja.

Että on läski. Äiti hokee tätä koko ajan, eikä edes ole mitenkään niin iso.

Että olin vahinko.

”Pitäiskö sun käydä enemmän salilla, ei varmaan kannata syödä enää toista pullaa.”

Rahasta liiaksi puhuminen. En pienenä uskaltanut sanoa harrastustoiveita, koska tiesin ettei meillä ole paljoa rahaa.

Mua määritti pitkään se, että pienenä aina sanottiin ”Kun tää lapsi on niin ujo.”

Iskä kerto, että oon lihonut ja puristeli mun reisiä ja mahaa, että on jotain ylimääräistä, vaikka ei ollut.

Puhunut negatiiviseen sävyyn omasta ulkonäöstä, eikä kommentoinut minun painoani.

”Olet kohta lihava kuin jalkapallo. Sinullakin on tommonen siideripötsi. Olen itse niin lihava, sulla on kyllä ihan samanlainen vartalo.”

Jatkuvasti rahasta puhuminen, kuinka sitä ei ole ja kuinka kalliiksi olen heille tullut. Ulkonäön kommentointi ja seksuaalissävytteiset kommentit.

Kommentoinut omaa tai mun vartaloa. Äiti teki näin ja näen ne virheet itsessäni vieläkin.

Vanhempani olivat olleet viikon reissussa ja ekat sanat reissun jälkeen ”Oletpa lihonut”. Olin 7v.

Voi kun äiti olisi jättänyt puhumatta kaikki laihdutusasiat, paastot ja muut mun kuullen. Niiden myötä kuljin itsekin jo melko nuorena mukana painonvartijoissa ja katselin milloin mitäkin dieettejä. Meidän äiti ei edes koskaan ollut mitenkään lihava, ehkä lievästi ylipainoinen painavimmillaan joskus.


Siinä oli kaikki vastaukset, jotka tähän aamuun mennessä kerkesin kirjoittaa ylös. Näitä tuli ihan valtava määrä, mutta halusin ottaa mahdollisimman monta mukaan postaukseen, jotta ne herättäisivät mahdollisimman paljon ajatuksia. Halusin, että mahdollisimman moni, joka on kuullut jotain ikävää, löytäisi jonkun kehen samaistua. Ja halusin, että se välittyy, kuinka järkyttävän yleistä se on, että vanhemmat ovat arvostelleet itseään meidän sukupolven kuullen, ja kuinka moni lapsi sitä harmittelee edelleen. Näen ihan selvän yhteyden sen välillä, miten ysärillä erilaiset ihmedieetit, laihdutusohjelmat ja muut ovat tulleet muotiin, sekä sen, miten suuret ulkonäköpaineet meidän vanhemmilla on varmasti niiden sekä sen ajan median ja ahtaiden muottien myötä ollut. Tuskin kukaan huvikseen arvostelee omaa ulkonäköään, vaan se ajatusmalli on tullut ulkopuolelta niin vahvana, että siltä on ollut vaikea välttyä.

Joukossa oli ihan äärettömän surullisia ja vihastuttaviakin kokemuksia, ja olen niin pahoillani kaikista ikävistä asioista, joita moni on joutunut kuulemaan ja kokemaan niiltä ihmisiltä, keneen pitäisi voida kaikkein eniten luottaa ja tukeutua. Kiitos ihan älyttömän paljon kaikille, jotka osallistuitte keskusteluun <3


34 Responses to “Mitä olisit toivonut, ettei vanhempasi olisi koskaan sanonut sinulle?”

  1. Laura sanoo:

    huhh,olipa rankkaa luettavaa! jäi kyllä kurja olo.. tämä oli mielestäni kuitenkin hyvä aihe postaukselle,koska tämä sai todella miettimään entistä tarkemmin jatkossakin mitä lasteni kuullen puhun vaikka olenkin ”siisti” suustani. Ja ylipäätään sitä, mikä merkitys meidän vanhempien puheilla ja teoilla on lapsiin,oli ne sitten omia tai muiden lapsia. He kuitenkin omaa minäkuvaa rakentaa sitä kautta..mikä vastuu se onkaan!
    Vastapainoksi toivon Iina sulta postausta siitä mikä on parasta mitä vanhemmat ovat sanoneet tai tehneet lastensa nähden/kuullen. 😊
    ihanaa joulunaikaa sinne❤️

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mullekin tuli noista kyllä kurja olo. Mutta samalla oli tosi tärkeää just tuoda noita asioita esiin. Ja olen niin samaa mieltä, se on valtavan suuri vastuu. Kiitos ihanasta postaustoiveesta, laitan todellakin toteutukseen <3 Ihanaa joulun aikaa sinnekin ja suuri kiitos kommentista!

  2. E sanoo:

    Aivan järkyttävän hirveitä kommentteja 🙁 En ehtinyt lukea kuin ehkä kolmasosan kunnes oli pakko lopettaa kun tuli niin ahdistava olo. Ei voi kuin olla kiitollinen että sain kokea turvallisen ja hyvän lapsuuden, fiksujen, rakastavien ja ajattelevaisten vanhempien kanssa. Kiitos myös sulle, Iina, että yrität tietoisesti olla paras mahdollinen vanhempi mitä voit olla! Saattaa kuulostaa jollekin itsestäänselvyydeltä mutta jo näistäkin kommenteista näkee että todella monet vanhemmat eivät oikeasti yritä yhtään. Huh. Tsemppiä kaikille jotka joutuvat tai ovat joutuneet kokemaan tällaista henkistä väkivaltaa!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No eikö ollutkin! Mäkin luin kyllä osissa noita, tuli aina niin paha mieli niistä. Mutta kiitos ihan hirveästi sinun kauniista sanoista <3 Mä luulen, että moni vanhempi kuitenkin on yrittänyt parhaansa, suurin osa heistä, mutta sitten taas ei ole ollut taitoa ilmaista itseä, eikä sitä kaikkea tietoa, jota meillä nykyisin on. Toki osa noista kommenteista on sellaisiakin, että niiden sanomista en edes minäkään voi ymmärtää, vaikka kovasti yritän.

  3. Anne sanoo:

    Tää oli järkyttävää luettavaa. Itsekin olen arvostellut vartaloani ja surrut lihomistani lapsen kuullen. Ei sitä osannut ajatella että se aiheuttaa lapsellekin ongelmia itsetuntoon tai kriittisyyttä itseä kohtaan.

  4. Nimetön sanoo:

    ”Puhunut neekereistä tai rasistisesti. Onneksi en oppinut itse käyttämään sitä sanaa”
    Tähän on 80-luvulla koulua käyneenä todettava, että neekeri oli silloin vielä suomen kielessä yleinen sana. Esimerkiksi ne pahviset kirjainmallitaulut, jotka ala-asteella nostettiin luokan seinälle liitutaulun päälle aina opitun kirjaimen nerkiksi, sisälsivät vielä vuonna -86 tumman miehen kuvan N niin kuin neekeri. Se on ollut niitä aikoja, jolloin kelkkaa ruvettiin kääntämään ja opettamaan lapsillekin sanaa ’tummaihoinen’, mutta siihen asti neekeri on ollut ihan ”normaali” sana ihan mitään rasistista tunnelatausta.

    Ajat muuttuvat.
    Ehkä vielä tulee sekin päibä, kun kaupan pakastealtaasta ei voi enää ostaa eskimopuikkoa.

  5. L sanoo:

    Oon lama-ajan lapsi ja aina ollut kova murehtimaan. Meillä rahatilanne oli kuitenkin onneksi ok eikä siitä juurikaan tarvinnut tavallisesti puhua; siksi kamalinta olikin kun ”ei meillä ole varaa”-kortti pelattiin jotta saadaan lapsi hiljaisiksi. Se oli mulle kammottavaa ja eniten pelkäsin sen jälkeen että mitä jos meillä ei olekaan enää varaa vaikka kotiin/laskuihin. Tilanneet joissa noin sanottiin oli esim pyyntö mennä pizzalle, olisin toivonut mieluummin sanottavan että meillä on ruokaa kotona/pizza ei ole terveellistä tms vaikka olisikin ollut rahasta kyse.
    Myös paljon oli juttua neekereistä/mustalaisista/ryssistä jotka mielellään olisi voinut jättää jauhamatta. Samoin ”tollaset naiset ja sellaiset miehet” eli seksuaalivähemmistöt.
    Omaa painoa ja muotoa äiti monesti moitti mutta sen sijaan en muista että kritiikki olisi koskaan kohdistunut minuun vaikka kuvissa vähän pyöreä olinkin – siitä kiitos.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi ei, oon niin pahoillani siitä, mitä kaikkea oot joutunut pelkäämään ja suremaan lapsena jo <3 Muakin on pelottanut lapsena se, ettei rahat riitä. Ja meillä sama, että munkin äiti on arvostellut omaa ulkonäköä, mutta ei koskaan mun ja siitä olen kiitollinen. Se on helpottanut kuitenkin omaa kasvua, kun on tietänyt, että äidin mielestä mussa ei ole vikaa (vaikka itse niitä onkin itsestään löytänyt).

  6. Meikämandariini sanoo:

    Onpa surullisia asioita. Oma ajatusmaailmasi on kyllä myös ihannoitava. Itselleni tuli mieleen, että kyllä sitä usein kuitenkin paasaa puolisolle tai kavereille jostain ihmisestä negatiivisenkiin sävyyn, että pystytkö itse ajatteleman kaikesti niin positiivesti ja ymmärtäväisesti ja avarasti, ettet ärsyynny toisesta ja pura sitä jollekkin? Ei kyllä tietenkään ole tarkoitus ikinä mollata kenenkään ulkonäköä tai vaatteita, se ei liity ihmisen persoonaan tai tekemisiin, mutta usein kyllä tulee avauduttua siitä kuinka joku koulukaveri tai muu ihminen on ollut ärsyttävä, rasittava tai muuten toiminut jollain tietyllä tavalla. En tiiä pitäisikö tuosta pyrkiä pois vai onko se ihan ok?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Nää on todella surullisia kyllä <3 Ja kyllä mun mielestä se on ihan normaalia, että vaikka puolisolle pohdiskelee esim. jotain tilannetta, mikä on sattunut itselle jonkun tutun kanssa tai töissä tms. Mutta silloinkin yritän olla kunnioittava sitä ihmistä kohtaan, vaikka jotain negatiivista sanottavaa olisi. En hauku, enkä nimittele ja keskityn ennemmin omiin tunteisiin/käytökseen/tapahtumiin, kuin ihmisen persoonaan. Mun mielestä sellainen analysointi on ihan ok, kunhan ei sano että "kyllä oli tänään taas yksi hirveä kakkapää asiakas töissä" tms. Vaan voi sanoa vaikka, että "olipa tänään hankala tilanne töissä kun yksi asiakas teki xxxx" 🙂

  7. Kisu sanoo:

    Ikäviä puheita, kauheaa mitä jotkut joutuvat kestämään.
    🙁 Tämä olisi muuten ollut tosi mielenkiintoinen teksti, mutta mielestäni vastaukset olisi kannattanut jotenkin luokitella kategorioihin ja muutenkin vähän toimittaa. Nyt en jaksanut lukea kuin ihan murto-osan, mikä harmittaa niiden ihmisten puolesta, joiden vastaukset olivat listassa pidemmällä.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No kyllä! 🙂 Kiitos palautteesta ja ymmärrän hyvin. Mä punnitsin tätä asiaa tosi paljon ja mietin just sitä, että jos otan sieltä pois niitä, niin sitten juuri jonkun oma kommentti ei tule näkyviin, että harmittaako se mahdollisesti kommentoijaa. Silloin myös olisi jäänyt näkymättä se volyymi, miten valtavan moni sanoi näitä asioita. Mutta mietin sitäkin, että kaikki ei varmasti jaksa lukea. Kiitos asiallisesta palautteesta, pitää jatkossa miettiä millä tavalla tällaisia toteuttaa <3

  8. E sanoo:

    Nyt on pakko antaa sitä rakentavaa kritiikkiä, valitettavasti. Olisin toivonut tältä postaukselta parempaa rakennetta. Nyt lukijoiden vastaukset näyttää kuin copy-pastena liitetyltä läjältä ilman kategorointia tai edes listausta. Samat vastaukset toistuu uudelleen ja uudelleen. Miksi et lajitellut vastauksia, tehnyt yhteenvetoa, tiivistänyt tai antanut vaikka prosentuaalisesti lukuja miten vastaukset jakautuivat? Melkoinen riman alitus mielestäni, kun ei tätä jaksa millään lukea.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Copy-pastena näitä ei ollut mahdollista liittää, kun jokaisen erikseen instagramista käsin kirjoitin. Korjasin pahimmat kirjoitusvirheet ja lisäsin esim. lainausmerkit selventämään, milloin joku oli suora lausahdus, jonka vanhempi on sanonut ja milloin sitten taas kyse siitä, kun joku kertoo, miten vanhempi on toiminut. Mä punnitsin tätä mielessäni ja koin tärkeäksi näyttää sen, miten paljon näitä kommentteja tuli ja miten moni sanoi myös samoja asioita. Halusin myös., että jokaisen ääni pääsee kuuluviin, enkä muokannut itse mitään esimerkkilauseita. Mutta toki olisin voinut tiivistääkin tai antaa prosentit, tällä kertaa valitsin toimia näin. Ikävää, että kyseessä oli mielestäsi riman alitus.

    • Darzan sanoo:

      Mun mielestä myös kirjoituksesta paistaa läpi just se volyymi, millä niitä viestejä on tullut, ja mä ymmärrän todellakin valinnan laittaa viestit sellaisinaan peräkkäin blogitekstiin. Jos viestejä olisi lajitellut ja poistanut yksittäisiä/samankaltaisia, olisi siitä jäänyt ihan eri fiilis.
      Myös se ihmisten kunnioittaminen, kun joku jakaa noin henkilökohtaisen ja aran asian, on minusta kaunista ajatella, että haluaa saada kaikkien äänet kuuluviin.

      Mun mielestä tuli selväksi, mitä halusit sanoa, Iina. Kiitos tästä herättävästä tekstistä!

  9. Tiu sanoo:

    Postauksesi aihe on hyvin tärkeä.
    Idea on hyvä, mutta tapasi toteuttaa se jäi hyvin kankeaksi. Mikset olisi jäsennellyt viestejä, jotta olisi ollut helpompi lukea? Osa viesteistä heittomerkeissä, osa ei. Tekstisi on mielestäni muuttunut
    muutenkin vaikealukuiseksi kuluneen vuoden aikana. Hienoa, että panostat kuviin, mutta tekstin tuottoon voisi ehkä harkita treeniä? Aiheesi ovat hyviä, mutta kuten aiemmin mainitsin, raskasta luettavaa.
    Hyvää joulun odotusta 🙂

  10. Ruusu sanoo:

    Mielenkiintoinen ja tärkeä aihe! Odotin tätä postaustasi, mutta täytyy sanoa, että sisältö oli pettymys. Olisi ollut kiva lukea omakohtaisia kokemuksiasi lapsen roolissa, se mitä itse äitinä sanot tai jätät sanomatta kun ei ole tässä oleellista, vaan ennemminkin omien lastesi kokemukset puheistasi (joita ei tietty vielä noin pieniltä voikaan kysyä). Lukijoiden kommentteja oli aivan liikaa, että olisi jaksanut lukea loppuun. Niitä olisi voinut tiivistää aiheittain. Nyt tuntuu että teetätit lukijoillasi kaiken työn ja copy pastetit vaan kaiken sellaisenaan. Olisin kaivannut postaukseen lisää syvyyttä, jota sinulta kyllä löytyy myös!

  11. Kiitos äiti sanoo:

    Tärkeä postaus! Itsekin samaistun eroperheen kommentteihin, äitini haukkuu edelleen isääni myös sukulaisten kuullen. Seurustelen 6 vuotta vanhemman miehen kanssa (olen 20v, aloitimme seurustelun ollessani piirun vajaa täysi-ikäinen) ja äidin kommentti asiasta oli ”pedofiili”. Ihmettelee nyt, miksen tuo näytille. Hurjat rageemiset, valehtelu isästä, valitukset keskenmenosta ja mun haukkuminen tyhmäksi ja finni-zombieksi ovat jääneet mieleen. Sanoi myös, etten kunnioita juuri menehtynyttä isoisääni, mikäli kutsun isäni ylioppilasjuhliini (isoisä ja isä olivat kuitenkin aina olleet väleissä). Yritän ymmärtää, mutta anteeksiantaminen on hyvin hankalaa.

    Raskaasta aiheesta huolimatta, ihanaa Joulun aikaa ja tsemppiä kaikille niille, jotka joutuvat yllämainittuihin raskaisiin hetkiin!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos ihan hurjasti <3 Tosi ikävää, miten kammottavia kommentteja olet saanut omalta äidiltäsi, tuli niin paha mieli tästäkin sun puolesta. Aivan kauheaa. Toivottavasti hän joskus pyytää sinulta anteeksi, vaikka se ei tuollaisia lausahduksia voikaan korvata. Ihanaa joulun aikaa sinnekin ja kiitos tosi paljon kun kommentoit <3

  12. S.a. sanoo:

    Tärkeä aihe mielestäni, mutta tää postaus jäi vähän latteaksi. Liikaa lukijoiden tarinoita, joista monet ovat kuin kopioita toisistaan. Muutama kommentti joka kategoriaan (eroperheet, vartalon arvostelu, ym) olisi mielestäni riittänyt. Nyt tuntuu että koitit päästä vähän helpolla tän postauksen koonnissa. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla enemmän myös omia kokemuksiasi aiheeseen liittyen ja millaiset vaikutukset niillä on tänä päivänä.

    Sivusit myös ulkonäköpaineita ja millaista on ollut oppia rakastamaan omia persoonallisia piirteitä, niin tästä olisi mielenkiintoista saada postaus. Mitä on ollut vaikea hyväksyä itsessäsi ja miten olet siinä onnistunut? Millanen itsetuntosi on nykyään?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voin kertoa, että tämän kokoaminen ei ollut helppoa, mutta toki se voi sellaisena näyttäytyä. Jokaisen kommentin kävin läpi ja kirjoitin käsin, korjasin pahimmat kirjoitusvirheet ja lisäsin esim. lainausmerkit selventämään, milloin joku oli suora lausahdus, jonka vanhempi on sanonut ja milloin sitten taas kyse siitä, kun joku kertoo, miten vanhempi on toiminut.

      Moni on myös kiitellyt siitä, että kaikkien äänet pääsivät kuuluviin, koska jos olisin jättänyt ison osan pois tai tiivistänyt, monen sanat olisivat jääneet pois. Mä koin tärkeäksi ottaa kaiken mukaan ja näyttää sen valtavan määrän, miten paljon ihmisillä näitä kokemuksia on. Ikävää, jos se ei välittynyt sinne.

      Omista kokemuksista kerroin sen mitä kerroin, mutta samalla haluan myös pitää kiinni esim. äitini yksityisyydestä. On ihan eri asia kertoa nimettömästi näitä asioita (kuten seuraajat saivat tehdä), kuin se, että kertoisin täällä että näin ja näin mun äiti sanoi ja tällaiset ja tällaiset vaikutukset sillä oli mun itsetuntoon tms. En usko, että kovinkaan moni, joka on oman vanhempansa kanssa tosi läheisissä väleissä haluaisi sellaista kirjoittaa julkisesti.

      Mä itse ajattelin myös, että olen niin paljon kirjoittanut jo itsetunnostani ja juuri niistä mun piirteistä ja ulkonäköpaineista, että halusin tällä kertaa päästää muut ääneen. Jos kirjoittaa tuohon sivupalkin hakukenttään esim. palautuminen, erkauma, keho, vartalo tms. niin löytyy useampia postauksia aiheesta.

      Kiitos paljon kun kommentoit ja mukavaa joulun aikaa <3

  13. A sanoo:

    Tää oli super hyvä postaus, itku tuli. Se, että liitit paljon kommentteja postaukseen mun mielestä nimenomaan korostaa ja järkyttää, kuinka yleisiä nämä vanhempien ikävät kommentit on!

    Mun isoäiti on myös tosi kova arvostelemaan muita, ja voivottelemaan painoaan. Se on tosi raskasta kuunneltavaa, mutta on synnyttänyt mussa vahvan vastareaktion arvosteluun. En itse tulevaisuudessa halua, että mun lapset joutuu koskaan kuuntelemaan samanlaista negatiivista puhetta. Sillä, onko uutistenlukija lihonut pari kiloa, ei ole yhtään mitään väliä, eikä ole varsinkaan ääneen mainitsemisen arvoinen asia 😀

  14. yoti sanoo:

    Minun perheessäni ei kehuttu, paitsi taiteita. Sai kehuja jos piirsi hyvin tai voivoteltiin kuinka ei kukaan ole musikaalinen. Koskaan ei sanottu, rakastan sinua tai olet riitävä sellaisena kuin olet. Ei kehuttu koulusta, vaikka olisi saanut 10 kokeesta. Haukuttiin kyllä, jos joku toinen aine (suvun mielestä enemmän tärkeä) ei sujunut, että kuinka olet laiska ja etkä yritä tarpeeksi. Sain kuulla usein, ettei minusta ole mihinkään. Kuinka olen pilannut äitini elämän ja kuinka minusta on vain vaivaa. Sain kuulla liian usein, että olisi parempi jos minua ei olisi. Liian usein myös alkoholi valittiin ennen minua. En haluaisi, että kukaan lapsi koskaan tuntisi olevansa arvottomampi kuin kaljatölkki.
    Nykyään teen omien voimien varassa kaikkeni, että olisin parempi äiti. Olen rikkinäinen ihminen, enkä ole täydellisesti onnistunut, mutta olen erilainen kuin äitini tai muu sukuni, jotka kasvattajinani toimivat. Yritän olla onnellinen tästä hetkestä ja ehkä joku päivä vielä arvostan itseäni enemmän ja sanon itselleni, että olen riittävä ja tein parhaani.

  15. T sanoo:

    Tosi tärkeä postaus. Kiitos tästä! Mun mielestä tämä oli just hienosti koottu postaus. Kysyit kommentteja instassa, eikä tämä nyt ollut mikään tieteellinen tutkielma, johon olisi tarvinut diagrammeja tai prosentteja.

    Itsellä on jäänyt negatiivisena asiana mieleen äitini juoruilu. Hän puhui paljon puhelimessa siskonsa ja ystäviensä kanssa ja puhui pahaa muista ihmisistä (tekee tätä myös edelleen). Itse olen ollut tästä asiasta tosi tarkka etten puhu muista pahaa lasten kuullen, enkä kyllä muutenkaan. Nykyäänkin kun äitini alkaa taivastelemaan minulle jonkun muun tekemisiä, niin yritän aina puolustaa tätä ihmistä jotenkin ja selittää hänen käytöstään äidilleni.

  16. Nimetön sanoo:

    Tämä postaus jäi mieleen koko päiväksi.
    Tämä on taas varmaan sellainen epäsuosittu mielipide, mutta kirjoitan sen kuitenkin:
    Vanhemmuus ei tee kenestäkään super-ihmistä.
    Heittäköön ensimmäisen kiven se, joka ei ole koskaan ihmissuhteissaan tullut sanoneeksi jotain sellaista, mikä on pahoittanut toisen mielen.
    On toki totta, että vanhemman ja lapsen välillä on epäreilu voimasuhde, mutta silti. Mielestäni omia vanhempiakin on pystyttävä, ainakin aikuisena, katsomaan myös armollisesti, inhimillisesti ihmisinä.

    Ei tietystikään ole kivaa, jos eron aikana vanhemmat haukkuvat lasten kuullen toinen toisiaan, mutta ei vanhemmuus, lapsen saaminen, valmista ihmistä sen enempääeron pettymykseen kuin positiiviseen kehonkuvaankaan.

    Toivon toki, että kaikki aikuiset ihmiset osaisivat käsitellä toisiaan ja ympärillä olevia lapsia kunnioituksella ja hyvin. Toivon, että kaikilla lapsilla olisi arvokas lapsuus. Mutta vanhempi, ole armollinen myös itsellesi. Ei aina onnistu, vaikka kuinka olisi hyvä tarkoitus.

  17. Ibis sanoo:

    Eihän tuossa kategoriointi-kommentissa toivottu että poistettaisiin mitään? Ymmärsin hänen kommentin et olis voitu jaotella kaikki kommentit vaan sen mukaan järjestykseen et mitä ne koski?

  18. Nimetön sanoo:

    ”aikuisen esimerkki on mun mielestä numero ykkönen siinä, kun lapsia opettaa kohtelemaan kaikkia tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti.”
    Oon samaa mieltä! Kaikkien vanhempien tulis miettiä mitä puhuu lasten kuullen, on kokemusta tästä, luulen että esim. mun ystävän vaikeus ymmärtää vähemmistöjä johtuu siitä että sen kotona on puhuttu vähemmistöjen asioista negatiivisesti eikä se oo itse törmännyt missään muualla (netissä) muunlaiseen suhtautumistapaan. Sellanen aihe josta haluaisin tutkimustuloksia nähdä.
    Huh miten iso merkitys vanhemmilla on, tosi hurjaa

  19. Saara sanoo:

    Heippa Iina!
    Halusin tulla jakamaan oman kokemukseni. Minun oma lapsuus on ollut ihana ja vanhemmat ovat kannustaneet aina, eikä olla haukuttu toisiaan vaikkakin erosivat minun ollessa 17-18. Toki on varmasti sanottu jotain mitä postauksessakin kirjoitit, mutta ne ei ole jääneet ahdistamaan minua. Ahdistavimmat kommentit olen kuullut mummultani, isäni äidiltä. Hänen miehensä, vaarini, kuoli -98 ja nyt mummu vanhuuden päivillään on selitellyt sitä, ettei hän ikinä rakastanut vaaria, hänellä olisi ollut muitakin ottajia. Tuntuu jotenkin surulliselta, että eikö hän kunnioita sitä mitä hän on saanut, kolme lasta, kymmeniä lastenlapsia ja nyt mennään jo lastenlastenlapsissa. Aina kun siellä käy, hän haukkuu milloin ketäkin, omia lapsiaan, minun sisaruksia, minun äitiäni, isäni naisystävää. Seuraavalla kerralla minun äitini voikin olla maailman ihanin.
    Hänen 80-vuotisjuhlissaan taitava serkkuni oli maalannut hänestä muotokuvan, ja kun kuva annettiin mummulleni, niin hän tokaisi kaikkien kuullen : ”ai kauhia, pitääkö tämä laittaa esille?” Ja kuva oli oikeasti tosi hieno.

    Joskus kun saan omia lapsia, niin toivon, että osaan käyttäytyä kunnolla ja välittää lapselle sen mikä on tärkeää, ja miten toisia kohdellaan.

    Tähän voisi vielä saada postausidean, mikä on parasta mitä vanhemmat on ikinä sanoneet sinulle? Parhaimmat vinkit/kehut/jne?

    Ihanaa uutta vuotta teille kaikille, Iinan perheelle ja Iinan blogin lukijoille! <3

  20. […] kun viime vuoden puolella tein postauksen asioista, joita te toivoitte, ettei teidän vanhempi olisi koskaan sanonut teille? Se oli mulle tosi vaikuttava ja surullinen kokemus. Haluan uskoa, että ikävien asioiden lisäksi […]

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.