Vihdoinkin helteisiä iltauinteja + toinen kesälomapätkä

09.08.2020

Mulla on ollut niin ikävä tätä lämpöä, kun heinäkuu oli niin viileä. Kesäkuun lopun uimasäät saivat aikaan sellaisen ihanan odotuksen siitä, miten lämmintä ja mahtavaa heinäkuussa varmasti on. Totuus olikin sitten vähän toisenlainen ja heinäkuu oli tavallista viileämpi ja sateisempi. Onneksi kuitenkin saatiin tähän kesän loppuun vielä pieni lämpöputki ja päästään nappaamaan aurinkoenergiat talteen ja pulikoimaan lämpimissä luonnonvesissä.

Mä rakastan sitä, kun elokuussa illalla tulee Helsingissä jo melko aikaisin pimeää, mutta on kuitenkin vielä lämmintä. Rakastan sitä, kun auringonlaskut tulevat sellaiseen aikaan, että jaksan valvoa ja ikuistaa niitä kameran rullalle. Ja rakastan sitä, kun aurinko jo vähän laskee, eikä rannalla ole enää niin paljoa ihmisiä ja vesikin on tyyntä. Iltauinnit, tänä kesänä niitä ei ollut yhtäkään vain aikuisten kesken. Mutta ehkä ensi kesänä taas? Onneksi lastenkin kanssa iltauinnit on jo aika rentoja, kun he ovat jo kaikki vähän vanhempia. Ei tarvitse enää pelätä joka välissä, että kuopus kokeilee dipata päälleen veteen ihan huvin vuoksi, vaikka ei osaa uida. 

Lapsilla on vielä reilu viikko lomaa jäljellä ennen kuin arki alkaa, joten nyt on täydellinen ajoitus munkin ottaa viimeiset ilot irti kesän lämmöstä ja helteisistä illoista. Nyt on myös täydellinen hetki pitää mun tämän kesän toinen lomapätkä. Tällä pätkällä en pysty olemaan ihan täysin lomalla kuten viimeksi, sillä mun elokuu on melko täynnä töitä ja tapaamisia. Mutta se ei haittaa mitään, mä olen vaan todella kiitollinen ja innoissani jokaisesta työprojektista joka mulla on tällä hetkellä meneillään. Blogi on kuitenkin lomalla ensi sunnuntaihin asti ja ajattelin kenties lomalla tarttua vähän toisenlaiseen kirjoitusprojektiin taas: mun kirjaan. 

Tällainen puolilomailu sopii mulle oikein hyvin – aamupäivisin pari tuntia töitä tai kirjan kirjoitusta ja loppupäivä vapaata tehdä mitä ikinä haluaa. Pidän seuraavan kunnon 100% pysähtymisen sitten, kun saa taas vapaasti ja turvallisesti matkustaa jonnekin kauas, missä on helppoa unohtaa työt. Siihen voi vierähtää tovi, mutta ei se mitään. 

Loman jälkeen palataan taas uusilla kujeilla. Nyt on ollut aika paljon sisustusjuttuja, eivätkä ne ole ihan heti loppumassa. Rakastan tehdä sisustusjuttuja ja meillä on edelleen muutama DIY-projektikin kesken. Syksyn myötä kuitenkin tulee taas paljon muutakin sisältöä, kun aivot (ja arki) eivät ole enää pelkkää kesähöttöä. En tiedä samaistuuko joku muukin tähän, mutta kesällä en jaksa ehkä kirjoittaa mitään mielipidetekstejä samalla intensiteetillä kuin muina vuodenaikoina. Kesällä on all good everything ja sitten kun alkaa viilentyä, voi tunteet taas kuumentua, heh. No okei, ei ehkä kuumentua. Mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan. Kesällä mä menen rennolla meiningillä ja sitten kun on palattu arkeen, voin taas ottaa enemmän kantaa ja tarttua vähän syvempiinkin aiheisiin. 

Vaikka blogi lomailee, Instagram ei ainakaan täysin, joten siellä voi seurata meidän meininkejä ensi viikollakin. Toivottavasti ensi viikollakin jatkuisivat nämä mielettömän kauniit säät ja saataisiin nauttia mahdollisimman paljon auringosta. 

Ihanaa alkavaa uutta viikkoa kaikille ja tsemppiä arkeen paluuseen kaikille, joilla arki alkaa huomenna tai ensi viikolla <3


Kesäloma! – Blogi on lomalla 11.-18.7.2020

10.07.2020

Huomenna mä jään kesälomalle. Otin jo alkuvuodesta tälle vuodelle tavoitteeksi sen, että pitäisin enemmän lomaa kuin ennen ja aloitankin nyt tämän vuoden ensimmäisen kokonaisen lomaviikon. Pidän myöhemmin kesällä vielä toisen viikon lomaa ja loppuvuodesta ajattelin olla niin hurja, että lomailen vielä viikon. En ota lomaa itsestäänselvyytenä, sillä yrittäjänä olen tottunut tekemään töitä vuoden ympäri lähes tauotta. Vaikka rakastan tehdä töitä, tiedostan myös sen, miten tärkeää on välillä antaa aivojen levätä ja keskittyä johonkin ihan muuhun. 

Niin hassulta kuin se tuntuukin, yrittäjänä olen nimenomaan joutunut opettelemaan lomailua. Ensimmäisinä vuosina tuntui jopa väärältä lomailla, koska sitä ajatteli, että töitä on tehtävä silloin kun niitä on. Lue: jos niitä oli koko ajan, töitä oli tehtävä koko ajan. Siksi tein töitä läpi vauvavuoden ja pidin ensimmäisen virallisen viikon kesälomani yrittäjänä vasta melkein kaksi vuotta yrityksen perustamisen jälkeen. Toki olin sitä ennen pitänyt pari pientä taukoa – synnytyksen verran, sekä silloin kun mummu kuoli. Mutta muuten en paljoa ollut lomaillut. 

Sen viikon aikana sitä huomasi, että ei kaikki romahtanutkaan, vaikka uskalsin hetken hengittää ja täyttää ajatukset kaikella muulla. Töitä riittikin, vaikka piti yhden viikon tyhjänä. Ja mikä parasta, viikon loman jälkeen jaksoi aivan uudella innolla ja pystyi tekemään sisältöä paljon paremmalla draivilla ja myös ideoimaan uutta. 

Saan olla todella kiitollinen, että tämän poikkeuskevään jälkeen SAAN pitää lomaa haluamallani ajanjaksolla, enkä esimerkiksi JOUDU pitämään “lomaa”, koska töitä ei vaan yksinkertaisesti ole. Keväällä todellakin kävi mielessä, että mitä jos työt vaan loppuvat joksikin aikaa, kun maailman tilanne näytti kaikkein surkeimmalta. Onneksi pelko osoittautui kevään edetessä turhaksi ja töitä on riittänyt, vaikkakin keväällä rytmi oli paljon nopeampi ja epäsäännöllisempi, kuten kerroin taannoisessa rahapostauksessa. 

Näin heinäkuun alussa loppuvuoden tilanne näyttää hyvältä, vaikka toki en uskalla hyvää tilannetta ottaa itsestäänselvyytenä. Sitähän ei voi tietää mitä tapahtuu jos iskee vaikka se pelätty pandemian kakkosaalto. Mutta siksi onkin niin tärkeää lomailla juuri nyt, kun sen voi tehdä hyvällä fiiliksellä. Juuri nyt on tärkeää kerätä voimia syksyä varten – piti se sitten sisällään valtavasti töitä tai poikkeusaikaa,  tai molempia. Suhtaudun tulevaan syksyyn positiivisesti, mutta realistisesti. 

Loman aikana aion ottaa iisisti, puuhailla kaikkea hauskaa lasten kanssa, maalata, lukea ja juosta. Ja jos sää sallii, niin uida ja hengailla ulkona niin paljon kuin sielu sietää. Aion myös lomailla Oulussa pari päivää tämän ensimmäisen lomapätkän aikana. Ouluun matkaamme ensi viikon lopussa, sillä heti loman jälkeen pidän Oulussa yhden some-aiheisen koulutuksen.  Koulutuksen pitäminen päättää mun loman, mutta blogi palaa tauolta sunnuntaina 19.7. Palataan siis silloin levänneenä, innostuneena ja hyvällä fiiliksellä! Instassa päivitän sen verran kuin loman lomassa (heh) ehdin, jaksan ja haluan. 

Nyt haluan toivottaa ihan jokaiselle ihanaa viikonloppua <3 Kiitos kuluneesta keväästä ja alkukesästä, kiitos kaikista ihanista viesteistä ja keskusteluista joita olemme käyneet. Te inspiroitte mua ihan joka päivä <3