Vihdoinkin helteisiä iltauinteja + toinen kesälomapätkä

09.08.2020

Mulla on ollut niin ikävä tätä lämpöä, kun heinäkuu oli niin viileä. Kesäkuun lopun uimasäät saivat aikaan sellaisen ihanan odotuksen siitä, miten lämmintä ja mahtavaa heinäkuussa varmasti on. Totuus olikin sitten vähän toisenlainen ja heinäkuu oli tavallista viileämpi ja sateisempi. Onneksi kuitenkin saatiin tähän kesän loppuun vielä pieni lämpöputki ja päästään nappaamaan aurinkoenergiat talteen ja pulikoimaan lämpimissä luonnonvesissä.

Mä rakastan sitä, kun elokuussa illalla tulee Helsingissä jo melko aikaisin pimeää, mutta on kuitenkin vielä lämmintä. Rakastan sitä, kun auringonlaskut tulevat sellaiseen aikaan, että jaksan valvoa ja ikuistaa niitä kameran rullalle. Ja rakastan sitä, kun aurinko jo vähän laskee, eikä rannalla ole enää niin paljoa ihmisiä ja vesikin on tyyntä. Iltauinnit, tänä kesänä niitä ei ollut yhtäkään vain aikuisten kesken. Mutta ehkä ensi kesänä taas? Onneksi lastenkin kanssa iltauinnit on jo aika rentoja, kun he ovat jo kaikki vähän vanhempia. Ei tarvitse enää pelätä joka välissä, että kuopus kokeilee dipata päälleen veteen ihan huvin vuoksi, vaikka ei osaa uida. 

Lapsilla on vielä reilu viikko lomaa jäljellä ennen kuin arki alkaa, joten nyt on täydellinen ajoitus munkin ottaa viimeiset ilot irti kesän lämmöstä ja helteisistä illoista. Nyt on myös täydellinen hetki pitää mun tämän kesän toinen lomapätkä. Tällä pätkällä en pysty olemaan ihan täysin lomalla kuten viimeksi, sillä mun elokuu on melko täynnä töitä ja tapaamisia. Mutta se ei haittaa mitään, mä olen vaan todella kiitollinen ja innoissani jokaisesta työprojektista joka mulla on tällä hetkellä meneillään. Blogi on kuitenkin lomalla ensi sunnuntaihin asti ja ajattelin kenties lomalla tarttua vähän toisenlaiseen kirjoitusprojektiin taas: mun kirjaan. 

Tällainen puolilomailu sopii mulle oikein hyvin – aamupäivisin pari tuntia töitä tai kirjan kirjoitusta ja loppupäivä vapaata tehdä mitä ikinä haluaa. Pidän seuraavan kunnon 100% pysähtymisen sitten, kun saa taas vapaasti ja turvallisesti matkustaa jonnekin kauas, missä on helppoa unohtaa työt. Siihen voi vierähtää tovi, mutta ei se mitään. 

Loman jälkeen palataan taas uusilla kujeilla. Nyt on ollut aika paljon sisustusjuttuja, eivätkä ne ole ihan heti loppumassa. Rakastan tehdä sisustusjuttuja ja meillä on edelleen muutama DIY-projektikin kesken. Syksyn myötä kuitenkin tulee taas paljon muutakin sisältöä, kun aivot (ja arki) eivät ole enää pelkkää kesähöttöä. En tiedä samaistuuko joku muukin tähän, mutta kesällä en jaksa ehkä kirjoittaa mitään mielipidetekstejä samalla intensiteetillä kuin muina vuodenaikoina. Kesällä on all good everything ja sitten kun alkaa viilentyä, voi tunteet taas kuumentua, heh. No okei, ei ehkä kuumentua. Mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan. Kesällä mä menen rennolla meiningillä ja sitten kun on palattu arkeen, voin taas ottaa enemmän kantaa ja tarttua vähän syvempiinkin aiheisiin. 

Vaikka blogi lomailee, Instagram ei ainakaan täysin, joten siellä voi seurata meidän meininkejä ensi viikollakin. Toivottavasti ensi viikollakin jatkuisivat nämä mielettömän kauniit säät ja saataisiin nauttia mahdollisimman paljon auringosta. 

Ihanaa alkavaa uutta viikkoa kaikille ja tsemppiä arkeen paluuseen kaikille, joilla arki alkaa huomenna tai ensi viikolla <3


Kesä loppuu ja vieläkin odotan

02.08.2020

Ihan hullua, että nyt on jo elokuu. Kesä on vaan kulunut hurjaa vauhtia. Vaikka olen kovasti hetkessä elämisen kannalla ja olen kesällä nauttinut myös niistä pienistä asioista ja hetkistä, koko kesän on kuitenkin ollut jollain tapaa odottava fiilis. 

En tiedä onko se tämä maailmantilanne, oliko se mahdollisten reissujen odottaminen – kun ei tiennyt näkeekö läheisiä vai ei, oliko se kunnon helleputken odottaminen, vai oliko se keittiörempan valmistumisen odottaminen. Koko kesän on kuitenkin ollut sellainen olo, että odottaa jotain. Ja nyt kun ei enää pitäisi odottaa mitään: remppa on valmis, helteitä ei tullut, Ouluun päästiin ja koronavirus jyllää edelleen, kesä onkin yhtäkkiä melkein ohi. Jotenkin on sellainen olo, että kesä on melkein ohi ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Tämä kesä (ja toki koko 2020) jää kyllä muistoihin oudoimpana vuotena koskaan. 

En missään nimessä tarkoita etteikö meillä olisi ollut tänä kesänä ihanaa, päin vastoin. Ollaan ulkoiltu ehkä enemmän kuin minään kesänä koskaan, ailahtelevista säistä huolimatta. Ollaan vietetty koko kesä yhdessä perheenä, mikä on mun kaikista lempparein tapa viettää kesää ja elämää ylipäätään. Ollaan otettu ilo irti jokaisesta hellepäivästä, joita ripotellen pitkin kesää saatiin muutama. Ollaan levätty ja ollaan touhuttu ja päästy näkemään läheisiä. On ollut ihania hetkiä, joissa ollaan oltu täysillä läsnä. Ollaan pysähdytty monta kertaa yhdessä juttelemaan siitä, miten hyvä on ollut olla juuri jossain tietyssä hetkessä. Tästä kesästä jää iso kasa tärkeitä muistoja. 

Se odottava fiilis on kuitenkin läsnä edelleen. Mitä mä oikein odotan? Ehkä sitä, että kaikki palaisi normaaliksi. Vaikka omassa jokapäiväisessä arjessa kaikki on ollut jossain määrin normaalia jo kesän ajan, isossa kuvassa ei vielä sinne päinkään. Taustalla läsnä on vielä pelko toisesta aallosta ja siitä, mitä syksy ja talvi tuovat tullessaan. Ei vain Suomessa, vaan koko maailmassa. 

Saavatko koululaiset kokonaisen, tavallisen kouluvuoden? Pääseekö mun äiti matkustamaan syksyllä ensimmäistä kertaa meidän uuteen kotiin ja voidaanko juhlia normaalisti synttäreitä tai tupareita läheisten kanssa syksyllä ja talvella? Pysytäänkö kaikki terveenä, etenkin mun äiti? Riittääkö töitä, vaikka pandemia iskisi pahemmin Suomessakin? Saako Otto opinnäytetyön valmiiksi ja valmistuuko suunnitellusti, jos kaikki lapset jäävät jossain vaiheessa syksyä taas kotiin? Paljon on kysymyksiä ilmassa, eikä kenelläkään ole niihin vielä vastauksia. 

On helppoa sanoa, että pitää vaan päästää irti niistä kysymyksistä, joihin ei ole vastauksia ja elää hetkessä. Mutta itse en ainakaan vielä osaa niin hienosti hallita mun ajatuksia, ainakaan koko ajan. Vaikka ajattelen pääosin positiivisesti ja uskon, että syksy voi mennä hyvin ja edessä voi vihdoin olla se ihan normaali ja tavallinen arki, aina joskus ne ajatukset tulevat mieleen. Ei auta kuin odottaa ja katsoa mitä syksy tuo tullessaan. Toivoa parasta ja yrittää olla pelkäämättä pahinta. 

Onneksi ennen syksyä on vielä kaksi viikkoa lasten lomaa jäljellä. Ennen lasten loman loppua pidän itsekin vielä toisen kesälomapätkän ja meillä on vielä paljon kivaa tekemistä ja pari reissuakin tulossa. Aion näiden kahden viikon ajan yrittää oikein kovasti painaa ajatukset ja kysymykset syksystä jonnekin takaraivon viimeiseen nurkkaan ja heittäytyä täysillä imemään itseeni kesän viimeisiä päiviä. 

Tuntuuko kenestäkään muusta samalta? Millä fiiliksillä olette syksystä?