Kevät lastenvaatteissa: uutta & isosiskojen vanhaa

05.02.2019

Kuopus on vaihtanut vaatekokoa tässä talven aikana, ja joulun aikaan tuntui, että kaappi oli ihan tyhjä, eikä siellä ollut kuin pari hassua vaatekertaa, nekin siskojen vanhoja. No, oli siellä onneksi myös muutamia vaatteita viime syksyltä, jotka ostin vähän reilummassa koossa, ja jotka ovat edelleen tosi hyvän kokoisia. Mutta suurin osa perusvaatteista, kuten leggareista ja paidoista jäi pieneksi yhtäaikaa.

Olen onneksi säästänyt isosiskojen kaapeista vanhoja kaikkein lemppareimpia vaatteita, vaikka niitä on joitakin saanut säilöä käyttämättömänä kolmekin vuotta. Kaikkia en viitsi säästää, koska meiltä loppuisi tila kesken, jos aina säilyttäisin monen vuoden ajan vaatteita. Mutta säästän kuitenkin ne kaikista suurimmat lempparit, joita voisin säilöä vaikka kymmenenkin vuotta.

Ihan kaikki tämän kevään mallistot eivät vielä ole ilmestyneet, enkä ole vielä tehnyt ihan kaikkia ostoksia, joita vaatekaappiin tarvitsee tehdä. Olen kuitenkin ostanut jo muutaman uuden vaatteen esim. Mini Rodinin, Mainion ja Bobo Chosesin uusista mallistoista.

 

Mua viehättää tosi paljon murretut värit edelleen, kuten on jo pitkään tehnyt. Tällä hetkellä kaikkein suurimmat suosikit on varmaan vaalea beige, hiekka ja konjakin ruskea sekä eri vaaleanpunaisen sävyt. Mä en ole koskaan oikein ollut ihan sellainen, että pukisin paljon vaaleanpunaista meidän lapsille, mutta nyt se on jotenkin kolahtanut tosi kovaa. Viime syksyn keltainen kausi on mennyt suurimmaksi osaksi ohi, mutta keltainen on kyllä edelleen tosi suloinen väri, joka yhdistyy kivasti myös ruskeaan ja murrettuihin väreihin.

Edelleen 2-vuotiaankin vaatekaapissa on ne muutamat perusvaatteet, jotka ovat olleet esillä jo moneen kertaan eri vaatekokojen kaappeja esitellessä. Näitä samoja ostan aina uudelleen vaikka koko vaihtuukin. Mini Rodinin mustia perusleggingssejä, (on vaan maailman kätevimmät ja kestävät kovaa kulutusta), Papun neutraalin värisiä polvipaikkaleggareita, kuten harmaat mustilla polvipaikoilla ja mustat aprikoosin värisillä, sekä sukkahousuja mustana ja harmaana. Niiden päälle on niin helppoa rakentaa se kaapin pohja, oli sitten ihastunut mihin väreihin tahansa.

Bobo Chosesin uudesta mallistosta ostin kuopuksen kaappiin aivan hurmaavan ihanan pellavasekoite-mekon tulppaaniprintillä, sekä suloisen mandariini-topin beigellä pohjalla. Isommille tytöille ostin yhteiseksi ”crop topin”, joka menee kivasti korkeavyötäröisten hameiden kanssa. Crop topissa on ihana kirsikan kuva. He pystyvät hyvin käyttämään molemmat samaa väljää paitaa, vaikka pituuseroa onkin.

Mini Rodinilta ostin mustien basic-leggareiden lisäksi myös leopardikuvioiset basic-leggarit. Tämäkin kuosi on sellainen klassikko, jota meillä on Rodinilta ollut lapsilla jo vuosia eri vaatekappaleissa, tällä kertaa päädyin ostamaan leggingssit. Viime koossa oli lyhythihainen mekko, sekin oli tosi kiva. Lisäksi ihastuin uuteen apinaprinttiin ruskealla pohjalla, ja ostin myös apinakuvioiset leggarit. Mallisto oli aika hauska apinoineen ja banaaneineen, mutta ainakin nyt toistaiseksi tyydyn näihin kahteen. Vähän jäi vielä houkuttelemaan vaaleanpunainen krokotiilikuvioinen mekko, mutta saa nähdä, että tuleeko sitä ostettua. Samalla kertaa kun tein Rodinin ostoksia, löysin myös Adidaksen karkkipinkin logo t-paidan, joka oli tosi suloinen.

Mainiolta ostin isommille tytöille aivan ihanan beige-raidallisen t-paidan, sekä mustat culottes-housut. Molemmat ovat aivan hurmaavia, ja juuri sitä tyyliä, joka just nyt eniten iskee muhun. Tytöt ihastuivat jo viime kesänä culottes-housujen rentouteen, ja uskon, että tänä keväänä niitä tulee ostettua useammatkin. Niissä on niin helppo leikkiä ja liikkua ja olla. Löysin myös talvi-aleista Kaikon ihanat cross-paidat kuopukselle ja esikoiselle vaaleanpunaisena. Niihin on niin helppo yhdistellä kaikkia vaatteita!

Viimeinen tämän kevään uusi ostos taisi olla Freya & Lillien ihana vaaleanharmaa pellavamekko, jonka ostin kuopukselle synttärimekoksi. Se on aivan älyttömän ihana ja suloinen, ja toivon niin, että se menee kuopukselle vielä kesälläkin. Ainakin tällä hetkellä mekossa on vielä hyvin kasvunvaraa.

Isompien vanhoja on tällä hetkellä kuopuksen kaapissa ainakin ihana Mini Rodinin pallokala t-paita, jonka otin hänelle käyttöön jo vuosi sitten väljänä, ja joka nyt 2-vuotiaana on 92/98 -koossa vielä aavistuksen reilu, mutta aika sopiva jo. Lisäksi on Mini Rodinin Jaguar-kuosinen collegemekko vuodelta 2013 sekä MR Pingviinimekko vuodelta 2013. Gugguun huppari mun kaikkien aikojen lempparisävyssä, eli mauve-sävyssä vuodelta 2016 on aivan ihana, ja sitten vielä Gugguun viininpunainen ballerina-paita, joka myös on muistaakseni vuodelta 2015. Tyttöjen sokeriserkulta saatiin hänelle pieneksi jäänyt Gugguun vaaleanpunainen mekko.

Taaperon omia lempparivaatteita on pallokalapaita sekä pingviinimekko. Aina kun kysyn häneltä mitä hän haluaisi pukea päälleen, hän vastaa juuri jomman kumman näistä. En tiedä johtuuko siitä, että kerroin niiden olevan siskojen vanhoja, vai siitä, että niissä on hauskoja eläimiä, mutta ne ovat muodostuneet suosikeiksi. Se on musta tosi sympaattista, ja aivan ihanaa, että nämä vanhat aarteet ovat edelleen niin hyvässä kunnossa vuosien käytöstä huolimatta.

Sellaisia ihanuuksia! Tänä keväänä ilmestyy vielä vaikka kuinka monta ihanaa mallistoa, ja siksi en vielä olekaan ostanut tämän enempää. Haluan punnita rauhassa mun ostoksia ja miettiä tarkkaan vaatekaapin sisällön. Odotan innolla ainakin vielä Aarrekidin ja Kaikon uusia mallistoja, sekä Monkind Berlinin uutta mallistoa. Tinycottonsiltakin tuli vaikka mitä kivaa, joita olisi helppo yhdistellä näihin jo tehtyihin ostoksiin.

Mitä te odotatte eniten tämän kevään dropeista tai mitkä ovat teidän kaikkien aikojen suosikkikuoseja? Mitä olette säästäneet isommilta pienemmille? Säilöttekö vaatteita vuosien ajan, jos ikäero on iso?