En tiedä mitä sanoa! Koskaan, ikinä, milloinkaan en ole ollut näin onnellinen, eilinen päivä oli täydellinen. 8.2.2014 meni niin nappiin kuin vain on mahdollista, en uskaltanut edes toivoa mitään niin ihanaa. Takki on aika tyhjä nyt, mä oon niin häkeltynyt siitä miten upeita ihmisiä meidän ympärillä on, miten aidosti ja ihanasti meidän läheiset ovat onnellisia meidän puolesta ja ennenkaikkea siitä; miten ihanan aviomiehen vaimo mulla on kunnia olla.

Kun mä kävelin eilen kohti alttaria mun papan taluttamana, mä olin yllättävän rauhallinen. Naureskeltiin papan kanssa ja heitettiin läppää muka aivan tyynenä, mutta mitä lähemmäs kävelin Ottoa, sitä enemmän mua alkoi jännittää, kuulemma mä jopa vähän tärisin. Kuitenkin sillä samalla sekunnilla kun mä siirryin Oton käsipuoleen ja me asteltiin yhdessä alttarille, mut valtasi levollinen fiilis. Miksi jännittää kun on tekemässä sitä mitä on odottanut jo kauan, rakastamansa miehen kanssa?

Se fiilis kun me viimein sanottiin toisillemme tahdon ja pujotettiin sormukset sormiin, oli aivan mieletön. Vihkiseremonian aikana mulla ei tullut yhtään kyyneltä, mutta kirkon takahuoneessa uloslähtöä odotellessa kahdelleen, ensimmäistä kertaa miehenä ja vaimona, meillä molemmilla aukesi kyllä hanat oikein urakalla. Eivät olleet illan viimeiset kyyneleet todellakaan,  mutta jokainen kyynel tuli puhtaasta onnesta. Sitä ei voi uskoa, miten on voinut ansaita jotain näin upeaa ja hienoa elämäänsä.

Kuten mun ystävä totesi Facebookissa, on kuin onnen hyökyaalto olisi pyyhkäissyt meidän päältä eilen. En tiedä mitenpäin olla, kun kiemurtelen tässä vaaleanpunaisessa rakkaushötössä. Eilinen oli niin uskomattoman tunteikas päivä, etten ole kokenut mitään vastaavaa ellei lasten syntymää oteta lukuun. Meidän häissä oli aivan mielettömiä puheita, mutta itse en pitänyt puhetta, keskityin kuiskimaan rakkaudentunnustuksia Oton korvaan. Mutta jos olisin pitänyt puheen, se mitä olisin tahtonut koko hääyleisölle tai vaikka koko maailmalle kuuluttaa, on suunnaton ylpeyteni ja rakkauteni Ottoa kohtaan.

Otto tuli mun elämään kolme vuotta sitten, mullisti kaiken ja teki musta sen ihmisen joka mä oon tänä päivänä. Me oltiin molemmat koettu kovia, mutta meidän rakkaus korjasi kaiken sen mitä aiemmin oli mennyt rikki. Me ollaan kasvettu yhdessä vanhemmiksi, ja tästä meidän yhteinen elämä vasta alkaa. En malta odottaa mitä kaikkea ihanaa saan kokea tuon rakkaan aviomiehenki kanssa vielä elämässä!

Lisää hääkuvia- videoita ja tarinoita on tulossa mahdollisimman pian, suurin osa hääblogin puolelle, sillä But I’m a human not a sandwich palailee jo pikkuhiljaa tavalliseen arkeen useammin ilmestyvine postauksineen ja kommenttien vastauksineen. Mutta vielä tänään mulla on lupa käpertyä Oton kainaloon ja unohtaa kaikki muu. Kiitos tuhannesti teille kaikille ihanille mielettömistä onnitteluviesteistä, kommenteista ja tykkäyksistä. Sen lisäksi että mä rakastan Ottoa ihan uskomattoman paljon, mä rakastan myös sitä että saan blogata ja olla tekemisissä teidän kaltaisten huipputyyppien kanssa harva se päivä. Hyvää yötä ihanat, rouva Hyttinen kuittaa!

Mä pari viikkoa sitten annoin teille vuoron kysyä multa ja Otolta mitä ikinä mieleen juolahtaa, ja kysymyspostauksen suosio yllätti meidät ihan täysin. Kysymyksiä kategorioihin jaoteltuani ja kysyttyäni teiltä mielipidettä, mä valitsin ensimmäisen videon kysymysten kantavaksi teemaksi parisuhteen. Kaikki kysymykset joihin näillä kahdella videolla vastaamme, liittyvät siis ainakin jotenkuten parisuhteeseen. Koska mun puhelimesta loppui yllättäen tila kesken (koska otan liikaa turhia heilahtaneita kuvia jotta saisin yhden onnistuneen, ja sitten unohdan poistaa ne heilahtaneet) niin tällä kertaa ihan kaikki vastaukset eivät mahtuneet videolle. Saimme kuitenkin yhteensä 20 minuuttia höpöttelyä kuvattua, ja ne muutamat kysymykset jotka videolta jäivät pois voi helposti siirtää seuraavaan videoon. Täytyypä muistaa tyhjentää puhelin kunnolla ennen niitä seuraavia videoita niin saa kuvata ihan rauhassa!

Tulemme siis toteuttamaan näitä vastausvideoita tasaisin väliajoin aina sopivan hetken tullen tässä loppusyksyn ja -talven ajan. Musta olisi mahtavaa vastata kaikkiin kysymyksiin kerralla, mutta kun pelkästään kahteen kolmasosaan yhden kategorian kysymyksistä saa kulumaan 20 minuuttia, tarkottaisi kaiken putkeen kuvaaminen muutaman tunnin mittaista videota, huh!

Toivottavasti saitte selvää meidän vastauksista ja ette pidä meitä ihan hoopoina, Otolla oli sentään pitkä duunipäivä takana ja mä nyt oon muuten vaan ihan höperö, hahaa. Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille♥

Kotimaamme Suomi, hyvinvointivaltio. (kts. kukkahattutätivaltio)

Kuten saatoitte arvata, on meidän huushollin ainoan kaksilahkeisen vuoro avata sanainen arkkunsa, mutta kyse ei ole tälläkään kertaa yksinomaan peleistä, vaan myös vanhempien vastuusta kasvattajina sekä ihmisten sietämättömästä välinpitämättömyydestä.

Törmäsin ko. artikkeliin aamulla bussissa matkalla töihin, ja koin asiakseni ottaa kantaa, niin pelaajana kuin kasvattajana. Muutaman vuotta taaksepäin olisin varmaan ohittanut tämän asian huvittuneen olankohautuksen saattelemana, mutta kahden lapsen isänä? En tällä kertaa.

Syrjälän koululla pidetyssä, lähestulkoot noitavainomaisessa vanhempainillassa on pelikansan mieltä tällä kertaa pahoittanut, selkeästi harvinaisen itseoppinut, lastenpsykologi Riitta Martsola. Täysin ilman minkäänlaisia todisteita väitteilleen, saanen lisätä. Jos jollakulla jäi kyseinen artikkeli puolitiehen tai muuten vaan ei jaksanut lukea, niin saanen kiteyttää asian:

Pokemon ja Kung Fu Panda ovat päätöntä väkivaltaa, pelit ovat pahasta lapsille, lastenohjelmat valmistavat lapsia actionleffojen suurkuluttajiksi ja jälleen kerran pelejä syytetään siitä että lapsen ja vanhemman välinen kommunikaatio on retuperällään.

Miten ihmeessä Martsola on päässyt tähän lopputulokseen? Onko hän itse toteuttanut jonkin asteen tutkimuksen? Missä on artikkelissa esiintyvien väitteiden lähteet? Artikkelin pohjalta vaikuttaa lähinnä siltä että mennään ”tämä on näin koska minä sanon näin”-linjalla, ja vanhemmat ovat heti samaa mieltä, koska kyllä psykologi on aina oikeassa.

”– Ennen lapset saivat univaikeuksia ja keskittymisongelmia nähtyään aikuisten ohjelmia, nyt he saavat niitä lastenohjelmista. Lastenohjelmien joukossa on paljon sellaisia, jotka valmistavat lapsia actionleffojen suurkuluttajiksi, Martsola sanoo.” ”– Aina viikonloppuaamuisin kaupallisilta kanavilta tulee lapsille haitallista ohjelmaa, kertoo lastenpsykologi Riitta Martsola.”

Millä perusteella? Onko todisteita? Onko minkäänlaisia lähteitä? Ei. Itsehän 90-luvulla Tom & Jerryä katsoneena koen täysin normaaliksi räjähteiden työntämisen toisten ruokiin, ja muiden ihmisten paukuttamisen vasaralla. Ja mitä pahaa on actionleffoissa? Entäs tämä sitten:

”Pelit, joissa lapsi ja nuori osallistuvat itse väkivallan tekemiseen esimerkiksi katsomalla tähtäimen läpi maailmaa tai osallistumalla raiskauksiin, ovat mielenterveyden kannalta erityisen vaarallisia.”

Varmasti olisivat, sitä en kiellä. Tosin täytyy myöntää että tarhaikäisestä alkaen varmaan tuhatta peliä pelanneena en ole yhteenkään peliin törmännyt jossa ”osallistutaan raiskauksiin”. Aika tarkka genre.

”Myös niin kutsutut Call of Duty -pelit, jotka on tehty niin taitavasti, että veri näyttää valuvan pelikoneesta pöydälle, ovat vahingollisia.” ”Pieni lapsi, joka on ollut tekemisissä tällaisen pelin kanssa, ei edes uskalla kertoa siitä vanhemmilleen. Hän on usein vanhempien koneella ja pelkää koneen menneen veritulvan vuoksi rikki.”

Tämä jälkimmäinen väite on niin absurdi että en edes tiedä mistä aloittaa. Lapsi ei uskalla kertoa vanhemmilleen tietokoneesta valuvasta veritulvasta ja/tai koneen rikkoontumisen mahdollisuudesta? Ensinnäkin, jos lapsi ei uskalla puhua vanhemmilleen, uskaltaisin väittää että lähtökohtaisesti ongelma on jossain ihan muualla kuin peleissä. Laiminlyönti tulee näin päällimmäisenä mieleen. Ja todisteena siitä että Martsola on selkeästi asteen verran pihalla teknologiasta näin yleisesti: jos lapsi pelaa peliä vanhempiensa koneella, on joku sen siihen selkeästi asentanut. En usko että lapsi siihen itse pystyy, tietokoneet kun ovat lähtökohtaisesti vähän haastavampia kuin pelikonsolit. Puhumattakaan siitä että jonkun on täytynyt ko. väkivaltainen raiskauspeli ostaa. Josta päästäänkin seuraavaan asiaan. Lainatakseni dome.fi:tä:

”Mitkä ovatkaan Martsolan mukaan vahingollisimpia lastenpelejä? No, esimerkiksi Counter-Strike (toim. huom: PEGI-ikäraja 16 tai 18 vuotta, pelistä riippuen) ja Call of Duty (toim. huom: PEGI-ikäraja 16 tai 18 vuotta, pelistä riippuen). Huomaatteko ongelman? Martsola kuvailee lastenpeleinä 16-vuotiaille ja aikuisille suunnattuja pelejä.”

Jep.

En tiedä teistä, mutta itseäni alkaa pikkuhiljaa ottamaan päähän tällainen paapominen. Martsolan kaltaiset ihmiset antavat välinpitämättömille vanhemmille väsyneen tekosyyn nakkasta huonosti käyttäytyvän lapsen tavat oman kasvatuksen kusahtamisen sijasta pelien syyksi. Se ettei pikku Kalle-Ismo-Marjukasta tullutkaan mieluista lasta, ei tarkoita sitä että tarvitsee koittaa pilata muidenkin päivä. Jos nyt kuitenkin vilkaistaisiin sinne peiliin päin ensin eikä automaattisesti osoiteta syyttävällä sormella ensimmäistä asiaa joka sattuu vastaan, oli se sitten lapsen opettajat, isovanhemmat, musiikki, naapurin Tero tai kuten tässä tapauksessa, videopelit. Tästä syystä mielipiteet, päättömät väitteet ja faktat olisi hyvä itse kunkin pitää erillään:

”Pojat, jotka riskipelaavat, käyvät ylikierroksilla.” Tämä on väite.

Peleillä ei ole todettua negatiivista vaikutusta lapsiin. Tämä on fakta.

”He ovat agressiivisempia ja levottomampia ja heidän itsehillintänsä on heikompi.” Tämä on väite.

Videopelejä pelaavat lapset ovat luovempia. Tämä on fakta.

Vaikka itse sanonkin, niin uskaltaisin väittää että todisteiden esittäminen tuo huomattavasti enemmän vakuutta asioihin. Jos yhtään heräsi mielenkiinto pelien todettuja vaikutuksia kohtaan, suosittelen lukemaan seuraavat artikkelit: 5 Reasons Video Games Are Actually Good for You ja 5 More Reasons Video Games Are Actually Good for You. Ja kaikista väitteistä löytyy muuten lähteet.

Täytyy muuten mainita että Tiarallahan on tabletti nykyään, ja vaikka ko. laite onkin meillä ollut vain vähän aikaa, en ole huomannut kuin positiivista kehitystä tyttäressämme. Tiaran käsi-silmäkoordinaatio on parantunut huomattavasti, Tiara on oppinut olemaan varovainen käsitellessään muitakin asioita kuin tablettia, eikä kertaakaan ole tabletti mennyt esim. legojen tai piirtämisen edelle. Vihaajat vihaa eikö niin?

Viimeksi kun muuten kirjoitin Iinan blogiin, olin aivan älyttömän yllättynyt kaikesta positiivisesta palautteesta jota se aiheutti, ja tahdon kiittää teitä siitä. On aivan älyttömän hienoa nähdä että onnistuu edes muutaman ihmisen vakuuttamaan näkemään niinkin valitettavan ristiriitaisen aiheen kuin pelaamisen positiivisin silmin. Tällä kertaa tahdon tosin saada aikaiseksi ihan rehellistä keskustelua, tahdon kuulla teidän näkemyksenne asiasta. Niin puolesta- kuin vastaanpuhuvat kommentit ovat tervetulleita, kunhan kaikki muistetaan että pysytään kohteliana, eikä sekoiteta mielipiteitä ja faktoja.

Pikselöidyin terveisin, Otto

P.S. Koska nimenomaan haluan saada keskustelua aikaiseksi, niin seuraan kommentteja aika tiiviisti sekä tämän päivän että huomisen. Ihan oikeasti, tulkaa juttelemaan.

Viime viikolla sain kommentien toivoen että te lukijat voisitte kysyä meiltä Oton kanssa kysymyksiä ja me vastaisimme teille yhdessä videolla. Tämä idea oli mun mielestä ihan huippuhauska ja onneksi Ottokin suostui kun hetken suostuttelin, haha! Me ei ollakaan tehty kysymyspostausta taas tosi pitkään aikaan ja kuitenkin teidän lukijoiden määrä on lisääntynyt siihen tahtiin että varmasti on asioita mitä haluaisitte ehkä tietää! Eli homman nimi on se, että saatte kysyä meiltä mitä kysymyksiä tämän postauksen kommenttiboxissa, sellaisia kysymyksiä joihin me yhdessä voidaan vastata. Vastaamme niihin sitten yhteisellä videolla! Sanomattakin on varmaan selvää että vastaamme ainoastaan asiallisiin kysymyksiin, eli pitäkää se mielessä kun pohditte kysymyksiä! Aikaa kysymysten lähettämiseen on viikko, eli 14.11.2013 klo 23.59 asti.

Mä oon todella iloinen että kirjoitin ja julkaisin tuon postauksen eilen, oli mahtavaa taas pitkän tauon jälkeen saada teiltä sankoin joukoin palautetta! Tuntui että sain ihan uutta intoa ja puhtia tähän kirjoittamiseenkin kun moni uusi tyyppi tuli kertomaan mielipiteensä ja sain tosi hyvän fiiliksen teidän jutuistanne ja kauniista sanoistanne. Kiitos kaikille kommentoineille! Ja vaikka osa ilmaisi myös negatiivista mielipidettään muutoksista, oli sekin ilmaisu asiallista mikä on juuri se mitä toivonkin. Mielipiteensä saa ja pitää ilmaista kunhan sen tekee vilpittömästi ja asiallisen ystävällisesti. Viime päivinä mun kaikissa muissa postauksissa on pyörinyt vaikka jos minkälaista mielipiteensä ilmaisijaa taas kerran mutta hän ei onneksi eksynyt sinne missä mielipiteitä toivottiin.

Nyt kuitenkin blogiarki jatkuu aivan kuten ennenkin, mutta kuten lupasin niin nuttura vähemmän kireällä, vaikka sitä puuhaa riittääkin sekä blogin parissa että täällä kotona. Me vietettiin rento ja mukava viikonloppu shoppaillen ja hyvästä ruuasta nauttien ja tässä postauksessa ajattelin esitellä meidän eiliset ostokset ja muutaman muun otoksen.  Tämän päivän mä taltioin kameraan kokonaisuudessaan aamusta alkaen, eli huomenna on luvassa päivä kuvina -postaus pitkästä aikaa. Kuvia tulikin aikamoinen määrä ja tämä yö meneekin sitten niitä läpi käydessä! Mutta nyt kuitenkin niitä kuulumisia.

Perjantaina meillä oli iloisen odottava fiilis koska tiedossa oli pitkästä aikaa melkein kokonaan vapaa viikonloppu kun Otolla ei ollut lauantaina töitä. Piipahdettiin kirjastossa hakemassa Tiaralle vähän luettavaa ja sen jälkeen tehtiin mega super ostokset lähimarketissa ja suunnattiin Subin kautta kotiin. Perjantai-ilta kului löhöillessä ja mulla blogijuttujen parissa ja taidettiin me katsoa Oton kanssa muutama jakso Breaking Badia. Ollaan innostuttu siitä vasta nyt vaikka moni meidän kaveri on sitä hehkuttanut jo tosi kauan, ei vaan olla älytty aiemmin alkaa sitä katsomaan kun on ollut aina jotain muuta.

Kuten moni muukin äiti varmaan tietää, eilen ilmestyi Polarn O. Pyretin Limited edition sirkus-mallisto jota on nyt näkynyt varmaan jokatoisessa perheblogissa vähintäänkin. Me suunnattiin sirkusostoksille rennolla asenteella ja yllätyttiin positiivisesti kun Kampin Popissa ei ollut ryysistä nimeksikään ja löydettiin juuri ne jutut mitä lähdin hakemaankin. Ostosten lisäksi Popista sai vielä Tipallekin hyvän mielen kun tarjolla oli ilmapalloja ja popcornia. Nerokasta Polarn O. Pyret, siinä on kyllä ehkä lapsiystävällisin kauppa mitä meidän muksut tietää! Tiaran puheissa Pop esiintyy nimellä junaratakauppa sillä ilman sirkusteemaakin Popista löytyy aina kivaa tekemistä lapsille Brion junaradan muodossa.

Tipalle tuo ihana sydänpaita ja Zeldalle multiraitabody, niitä me lähdettiin hakemaan ja ne me myös saatiin. Popista me lähdettiin Stockalle pyörimään kun Tipa halusi käydä katsomassa kaloja ja käytiin samalla kahvilla ja Argos-hallin joulumaailmassa, mistä en mitenkään kyennyt lähtemään tyhjin käsin vaikka onkin vasta lokakuu. Mukaan tarttui neljä syötävän söpöä vaaleanpunaista joulukoristetta jotka sopivat tosi hyvin meiltä jo löytyviin koristeisiin. Viime vuonna hamstrasin cupcake-koristeita ja kakkuteemalla jatkettiin tälläkin kertaa, tosin vielä himpun verran imelämmässä värissä. En malta odottaa että pääsen koristelemaan meidän joulukuusen, siitä tulee tänä vuonna niiiiiin hieno!

Nyt kun jouluaiheet on saatu käyntiin onnistuneesti niin tästä höpinästä ei tulekaan loppua ennen kuin vuosi loppuu. Onneksi pian on marraskuu ja saa ihan luvan kanssa olla jouluinen, ja laittaa jouluvaloja esille ja leipoa torttuja. Ensimmäisen glögimukillisen joinkin jo eilen ja voi että olin kaivannut sitä ihanaa, jouluisaa makua! Mulla oli vaan vähän köyhät eväät kun ei ollut rusinoita tai manteleita kun unohdin ostaa kaupasta, täytyy korjata asia mitä pikimmiten. Sirkusvaatteiden ja joulukoristeiden lisäksi mukaan tarttui vielä muutama vaate neideille Kappahlista kun piipahdettiin sielläkin:

Zeldalla on käyneet kaikki 68-koon bodyt pieneksi kun neidin selkä on niin pitkä joten piti hamstrata vielä toinenkin 74-kokoinen body ja sille housut kaveriksi. Tipalle ostin viininpunaisen trikoopaidan kun olen ihan hulluna siihen väriin, se on vain niin ihana ja sopii Tiaralle tosi hyvin. Sellaisia ostoksia tällä kertaa, lisäksi ostettiin Otolle Zarasta housut mutta itselleni en yllättäen löytänyt joulukoristeita lukuunottamatta mitään kivaa vaikka etsintä oli kuumeista. No, kerrankin näin päin!

Pikaisesti vielä julkistan Lamaze-arvonnan voittajakommentin:

Onnea Jannina, mä laitan sulle sähköpostia niin saadaan Rysky oikeaan osoitteeseen! Huomenna luvassa siis meidän sunnuntai kuvina -postausta ja ensi viikolla on tiedossa kaikkea muutakin jännää ja ihanaa, pysykää kuulolla! Hyvää yötä♥