Minä voin lähteä Oulusta, mutta Oulu ei lähde minusta

05.11.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Kalevan & Indieplacen kanssa.

Vaikka olen lähtenyt Oulusta jo kymmenen vuotta sitten takaisin synnyinkaupunkiini Helsinkiin, Oulu ja oululaisuus ovat iso osa minua edelleen. Viimeksi pari viikkoa sitten oululaisuus yhdisti. Päädyin pressitilaisuudessa Helsingin keskustassa istumaan sattumalta kahden oululaisen viereen, joiden kanssa en koskaan ennen ollut jutellut. Ja heti meillä riitti juttua. Avoimesti, kiertelemättä ja kursailematta. Oululaisuudesta ja sen kaikista puolista. Lyseosta, Norssista, Pohjankartanosta ja Madetojan musiikkilukiosta. Oululaisesta bilekulttuurista ja siitä, millaista oli olla oululainen teini. Oululaisesta elämänasenteesta ja ihmisistä.

Juureni ovat vahvasti Oulussa, vaikka olen syntynyt Helsingissä. Se johtuu eniten siitä, että 99% sukulaisistani asuu Oulussa tai Oulun lähellä ja näin on ollut aina. Jo lapsena puhuin Oulun murteella kesät ja joulut ja aina mummun kanssa puhelimessa. Mummola oli toinen kotini – asuin siellä aina silloin kun minulla oli lomaa, mutta äidillä ei. Koko lapsuuteni haaveilin siitä, että me voitaisiin muuttaa Ouluun lähemmäs mummua ja pappaa ja mun serkkuja, sekä mun tätiä, joka on mulle kuin sisko. Luovuin haaveesta, kun se ei ollut toteutunut siinä vaiheessa kun aloitin yläkoulun.

Kasiluokalla kaikki kuitenkin muuttui, kun äitini sai työtarjouksen Oulusta. Pitkän harkinnan ja plus- ja miinuslistojen jälkeen päätimme muuttaa. Ja niin me kasiluokan puolivälissä pakkasimme kimpsut ja kampsut muuttoautoon ja ajoimme Ouluun. Kuten tiedätte, se osoittautui maailman parhaaksi päätökseksi, kun äitini kolme kuukautta myöhemmin sai aivoinfarktin. Helsingissä minulla ei olisi ollut ketään huolehtimassa kun äiti makasi teho-osastolla. Oulussa oli.  Äidin sairastuminen kuitenkin vaikutti myös osaltaan siihen, että minun oli saatava itselleni uusi alku ja otettava etäisyyttä Ouluun 18-vuotiaana.

Vaikka muutin pois, vietin ja vietän edelleen paljon aikaa Oulussa. Haluan, että lapsillamme on Ouluun ja oululaisiin sukulaisiin yhtä vahva side kuin minulla. Puhun edelleen oulua aina kun joku oululainen soittaa, tai kun mennään Ouluun. Seuraan mitä Oulussa tapahtuu ja tunnen aina oloni Oulussa kotoisaksi. Se on mulle toinen koti ja turvapaikka, jossa on paljon rakkaita ihmisiä. Vuodet ovat auttaneet käsittelemään ne kipeät kokemukset, joiden vuoksi aikanaan tarvitsin etäisyyttä. Aikuisiällä olemme monesti jopa puhuneet Ouluun muutosta takaisin, vaikka nyt päädyimmekin käytännön syistä ostamaan ensiasuntomme Helsingistä.

En halua koskaan unohtaa oululaisia juuriani, sillä olen niistä syvästi kiitollinen ja uskon niiden vaikuttaneen vahvasti elämäni kulkuun. Uskon, että oululaisuus tuo paljon hyvää ihmisen elämään. Sellaista mutkattomuutta ja leppeää meininkiä. Haluan, että lapseni tuntevat kaikki minulle rakkaat ja tärkeät paikat Oulussa. Hupisaaret ja Ainolan puiston, Oulun torin, jossa käydään syömässä muikkuja tai riistalihapullia papan kanssa, Nallikarin, jossa voi kävellä vedessä loputtomiin ilman että veden pinta nousee polvia ylemmäs. Rotuaarin ja keskustan kadut ja Pikisaaren kauniit puutalot. Toivoniemen ja vesisuihkut. Haluan luoda heille yhtä rakkaita muistoja näissä tärkeissä paikoissa kuin itselläni on.

Toivon, että heillä tulee olemaan myös aikuisena vahva yhteys Ouluun, kuten minulla on. Se ei säily, jos sen eteen ei näe vaivaa. Mielestäni se on tosi surullista, jos uuden sukupolven myötä se yhteys katkeaa ja juuret haalistuvat. Olen kiitollinen siitä, että saamme edelleen viettää paljon aikaa Oulussa tätini luona lasten kanssa. Lapset saavat luoda uusia yhteyksiä ja juurtuvat Ouluun. Sitten he toivottavasti myös haluavat käydä siellä silloinkin kun minua joskus ei enää ole.

Koska haluan pysyä kartalla Oulun asioista, minulla on Kalevan digitilaus ja seuraan uutisia verkossa. Pohjoissuomalaisena monikanavaisena uutismediana Kaleva nostaa paljon esiin Oulun asioita ja ihmisiä ja lukemalla sitä, tiedän myös mistä äitini höpöttää harva se päivä minulle puhelimessa. Oulun ja Pohjois-Suomen asioiden lisäksi Kalevasta löytyvät kyllä kaikki ajankohtaiset aiheet koko Suomesta ja maailmalta. Kaleva ilmestyy seitsemänä päivänä viikossa painettuna lehtenä ja päivittyy jatkuvasti verkossa ja Kalevan omassa sovelluksessa. Kaleva tarjoaa ajankohtaisia uutisia, artikkeleita ja henkilöhaastatteluita. Minuakin on haastateltu Kalevaan!

Kaleva tekee ajankohtaisuutisten lisäksi myös paljon itseäni kiinnostavia juttuja perheistä, elämästä ja arjesta. Esimerkiksi Hyvä elämä -osion sisältä löytyy paljon mielenkiintoista luettavaa. Viimeksi selatessani osiota bongasin sieltä mm. kiinnostavan maksuttoman verkkokoulutuksen koululaisten vanhemmille. Tällä viikolla luin myös syväluotaavan artikkelin suomalaisista isistä, joka sisälsi runsaasti tilastofaktaa mm. isäksi tulemisen iästä, isyyden yleisyydestä, isyyvapaiden käytöstä ja monesta muusta. Uskon, että pohjoissuomalaiset juureni vaikuttavat myös siihen, millainen vanhempi olen ja millaisesta perheestä olen haaveillut koko elämäni ja siksi etenkin Kalevan perhejutut kolahtavat minuun melko vahvasti.

Digi-Kaleva on helppo, sillä sen avulla pysyy kartalla joka päivä, eikä tarvitse odotella, että paperilehti tulee myöhässä perille Helsinkiin (tai missä päin maailmaa nyt ikinä onkaan). Digistä näen jutut samaan aikaan kuin oululaisetkin. Jos säkin haluaisit testata Kaleva Digiä, se onnistuu nyt kätevästi yhden euron tutustumistilauksella! Uusi Kalevan lukija voi tutustua Kaleva Digiin 1
kuukauden 1 eurolla. Tilaus sisältää rajattoman lukuoikeuden Kalevan digitaaliseen sisältöön niin verkossa kuin Kalevan uutissovelluksessa. Tilaaja saa kaikki tuoreimmat uutiset heti luettavaksi, näköislehden ja livelähetykset sekä paljon muuta. Digiin sisältyy myös lukuoikeus kaikille perheenjäsenille. Kalevan sovellus on tosi näppärä ja se onkin mulla päivittäisessä käytössä.

Mikäli kaipaat laadukasta uutis- ja ajankohtaissisältöä luettavaksi, nyt kannattaa kokeilla eurolla! Kalevan lukeminen auttaa  pahimpaan Oulu-ikävään missäpäin Suomea tahansa.


Terkkuja Oulusta pakkasen keskeltä

22.02.2019

Meillä oli aivan ihana hiihtoloma varsin talvisissa maisemissa. Vaikka alkuviikosta Oulussakin jo lämpeni ja luisteltiin plus-asteilla, loppua kohden päästiin hytisemään 20 asteen pakkasissa eka kertaa tälle talvelle. Niiden jälkeen Helsinkiin viikonlopuksi luvatut +4 astetta tuntuvat varmaan suunnilleen kesältä.

Me päästiin Oulussa tekemään kaikkea talvista. Lapset kävivät poroajelulla, ratsastamassa ja suuressa pulkkamäessä, ollaan luisteltu yhdessä koko perhe ja leikitty leikkipuistossa jäätävässä viimassa, mutta upeassa auringonpaisteessa. Lisäksi ollaan vietetty paljon aikaa meidän läheisten kanssa, juuri niin kuin suunniteltiinkin. Ja pääsin myös sinne saunaan, aivan niin kuin toivoinkin. Kertakaikkisen ihana reissu, joka me kuvattiin myös videolle. Pääsette meidän mukaan Ouluun ensi viikolla, kunhan saan videon editoitua valmiiksi. Materiaalia kertyi satoja klippejä viikon aikana, niin siinä on vähän hommaa niitä läpikäydessä.

Näiden reissujen jälkeen on aina niin haikea olo, että ei tiedä miten päin olisi. On raastavaa, kun suunnilleen puolet elämästä on aina 600km päässä. Vaikka ikävä on välillä ihan hirveä, on toisaalta niin onnekas, kun on ihana perhe ja ystävät kahdessa paikassa, kaukana toisistaan tai ei. On onnekasta, että on ihmisiä keitä ikävöidä. Onnekas olen myös siinä, että Ottokin haluaa viettää aikaa Oulussa ja nauttii siellä olemisesta yhtä paljon kuin minä. Monesti se onkin Otto, joka Helsingissä toteaa, että olispa nyt just ihana ajaa vaan Ouluun viikoksi.

Me ollaan näiden vuosien aikana leikitelty ainakin tuhat kertaa sillä ajatuksella, että muutettaisiin joskus Ouluun. Mutta eihän se ratkaisisi mitään. Sitten olisi se toinen puoli elämästä taas 600km päässä. Kummassa tahansa asutaankin, aina saa ikävöidä. Paras ratkaisu olisi varmaan se SpaceX:n HyperLoop -tyhjiöputki, niin pääsisi edes moikkaamaan vähän nopeammin ja ekologisemmin vaikka joka viikko. Mutta sitä taitaa joutua odottelemaan vielä jonkin aikaa (jos ei ikuisesti), niin nyt on tyytyminen tähän. Nykyisin sentään on videopuhelut ja muut, silloin kun minä olin pieni niin me soiteltiin vaan lankapuhelimella mummun ja papan kanssa.

Tänään tultiin illalla takaisin Oulusta kotiin, ja täytyy kyllä taas olla kiitollinen siitä, miten hienosti matka sujui koululaisen, viisivuotiaan ja taaperon kanssa. Tyypit ovat niin tottuneita matkusteluun, että ne matkat menevät yleensä hyvin ilman sen suurempia kriisejä tai yllätyksiä. Niin myös tänään. Parasta oli kun ajettiin kotipihaan, niin isommat tytöt ihan ekana sanoivat taaperolle, että ”Sinä jaksoit niin hienosti koko matkan, me ollaan niin ylpeitä sinusta!” ennen kuin me aikuiset ehdittiin sanoa mitään. Siinä sai tippa linssissä kehaista kaikkia kolmea itsekin. Ihanat typpit!

Nyt on ihanaa olla kotona, ja nautitaan vielä viikonlopun ajan lomafiiliksistä lasten kanssa. Sitten onkin aika palata rytinällä arkeen, ensi viikko on täynnä touhua ja toimintaa! Viikonloppuna päästään vielä viettämään perheenjäsenen synttäreitä, mutta huomenna aiotaan ottaa vaan iisiä koko päivä, vuokrataan ehkä leffa ja syödään jotain super hyvää mutta älyttömän helppoa ruokaa. Mikähän sellainen olis?

PS: Käykää kurkkaamassa mun instatilillä mun top3:t kaikesta mahdollisesta. Ja saa vielä lähettää top3-kysymyksiäkin! Storiesissa tällä hetkellä mm. kolme parasta vitsiä, taaperon parhaita juttuja ja mun inhokkiruuat. Ja ainakin 50 muuta top3:a, joita multa kysyttiin!

Ihanaa viikonloppua kaikille <3