Rauhallinen mielenmaisema arjen keskellä

19.03.2019

Advertisement 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Panda Lumous kanssa.

Panda Lumous haastoi mut tässä kaupallisessa yhteistyössä miettimään mun omaa mielenmaisemaa, sellaista happy placea, johon mieli vaeltaa välillä arjen kiireissä tai silloin kun kaipaa rauhaa.

Arki ja elämä kolmen lapsen kanssa on ihanaa. Se on intensiivistä, täynnä rakkautta ja meininkiä. Me ollaan pyritty rakentamaan meidän arjesta sellaista, joka tekee meidät onnelliseksi. Fakta on kuitenkin se, että kolmen lapsen kanssa arki on välillä myös toiminnan ja aikataulujen täyteistä. Meidän viikoissa on varsinkin ne kaksi arkipäivää, jolloin isommilla lapsilla on peräkkäisinä päivinä omat rakkaat harrastukset illalla (ja toisella toinen harrastus koululla vielä oppituntien jälkeen, jonka takia häntä ei voi hakea aiemmin). Vaikka yritetään aina laittaa kaikki valmiiksi hyvissä ajoin, jotta harrastukseen ei tule kiire kummallakaan kumpanakaan päivänä, aika usein meillä kuitenkin tulee vähän hoppu. Usein myös meillä vanhemmilla sattuu jotain omia koulu- tai työtapaamisia samalle päivälle, ja nähdään Oton kanssa toisiamme niinä päivinä usein vaan sellaisella läpsystä vaihto -meiningillä.

Lapset eivät sitä hoppua onneksi edes huomaa, kun he keskittyvät vaan omaan osuuteensa. Heillä on aina harrastuksissa hauskaa ja harrastusten jälkeen kotiin tulee aina innostuneita ja iloisesti pulputtavia tyyppejä. Meille vanhemmille ne harrastus-illat on kuitenkin juuri niitä, jolloin välillä tulee tsempattua itseä fiilistelemällä niitä vähemmän hektisiä iltoja, jotka loppuviikosta taas odottavat.

Mä haluan elää täysillä hetkessä ja nauttia jokaisesta päivästä, enkä halua paeta arkea tai odota, että olisipa joku hetki vaan ohi jo. En myöskään näinä harrastuspäivinä ajattele niin. Mä näen lapsista, miten älyttömän paljon he nauttivat harrastuksistaan ja sitä on ihana katsoa. Siinä on kaikki syyt pyörittää sitä harrastusrumbaa, joka niin monille muillekin vanhemmille on tuttua. En halua missata harrastuspäivinä yhtään tärkeää oivallusta tai taitoa tai iloista hymyä siksi, että olisin keskittynyt ennemmin ahdistumaan arjen kiireestä.

Välillä on kuitenkin ihanaa karata ajatuksissa sekunnin sadasosaksi sinne, missä on aina rauhallista: Oman rakkaan luo, missä ei ole ikinä kiire mihinkään. Niinpä silloin, kun odotan pukuhuoneessa muiden vanhempien kanssa lasta harrastustunnilta, matkustan välillä ajatuksissani Oton kainaloon meidän omalle vaaleanpunaiselle sohvalle. Siinä mieli rauhoittuu ja tulee aina hyvä fiilis. Se on maailman paras paikka. Se on mun mielenmaisema.

Panda Lumous on ihana herkku, jota voi nautiskella välillä sen arjen keskellä. Kotimainen, vegaaninen ja gluteeniton Panda Lumous Tummasuklaavadelma on vadelmasoseesta ja tummasta suklaasta tehty makeinen. Tumma suklaa on ihanan täyteläistä ja vadelma taas tosi raikasta. Ne on ihan loistava yhdistelmä, johon jää vähän tuhan iisisti koukkuun! Mä valitsen näitä itselleni välillä viikonloppunameiksi ja lapsetkin ovat valinneet joskus nämä omiksi viikonloppunameikseen, kun ne on niin hyviä. Täytyy tunnustaa, että välillä näillä tulee herkuteltua ihan arkipäivänäkin, mutta ei tietenkään liian usein.

Mä en itse ole niin paljoa sellaisen perinteisen karkin ystävä, vaan tykkään enemmän ihan muista herkuista, tai sitten suklaasta. Panda Lumous Tummasuklaavadelma on siksikin yksi mun tän hetken lemppariherkuista, kun se ei maistu sellaiselta keinotekoiselta ”karkilta”. Se maistuu oikeasti tummalta suklaalta ja oikeasti vadelmalta. Sellaiselta aidolta ja hyvältä. NAM!

Mun mielestä oli ihanaa pohdiskella tätä aihetta, siitä tuli niin hyvä fiilis. Kuinka onnekas sitä onkaan, kun on olemassa sellainen paikka maailmassa, jossa voi aina tuntea olevansa turvassa ja olla täysillä oma itsensä.

Tekstin kuvat on otettu jo ylläoleva teksti on kirjoitettu jo ennen viime viikonlopun tapaturmaa. Voin sanoa, että sen jälkeen olen vielä tuhat kertaa kiitollisempi siitä, että on ylipäänsä lapsilla mahdollisuus harrastaa ja tehdä asioita, jotka heitä kiinnostavat. Ei todellakaan haittaa rumba-illat, paljon ikävämpi vaihtoehto on se, kun ei voikaan tehdä mitään. Ja kätensä murtanut 5v sai piristykseksi maistella vähän näitä herkkuja!

LUKIJAKILPAILU: VOITA PANDA LUMOUS TUOTEPAKETTI

Mikä on sinun mielenmaisemasi? Minkä paikan ajattelu tuo sulle onnellisen ja rauhallisen fiiliksen? Kommentoi oma vastauksesi ja olet mukana Panda Lumous -tuotepaketin arvonnassa. Arvonta-aikaa on 26.3.2019 klo 23.59 asti ja arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Onnea arvontaan kaikille!