Hiihtolomasuunnitelmia ja helmikuun parhaat

18.02.2021

Meidän lapsilla alkaa huomenna hiihtoloma, mitä ollaan kovasti odotettu. Mitään kovin suuria suunnitelmia meillä ei ole, Otollakin on töitä koko viikko, mutta jotain kivaa pientä kuitenkin. Ulkoilua yhdessä, leffamaratoneja, leipomista ja lautapelejä. Yleensä ollaan vietetty hiihtolomat Oulussa sukulaisten luona, mutta toisin on tänä vuonna. Tänä vuonna ollaan kotona koko loma, paitsi yhdeksi yöksi lapset menevät tädilleen yökylään, kun saivat häneltä joululahjaksi leffailta-lahjakortin. He ovat suunnitelleet tätä leffailtaa jo sieltä joulusta asti, että mitä herkkuja he ostavat ja mitä leffoja katsovat. Siitä tulee varmasti hauskaa heille.

Ensi viikolla aion nauttia siitä, että aamuisin ei ole pakko nousta heti, vaan voi jäädä vaan sänkyyn loikoilemaan. Aion rutistaa meidän pienintä murua aamuisin kainalossa rauhassa, kun ei ole niin kiire aamupalalle ja pukemaan. Isompiakin rutistan, mutta heitä ei yleensä kiinnostele köllötellä äidin kainalossa minuuttia kauempaa, joten pikahaleilla mennään. Töitä aion tehdä kyllä, mutta rennolla meiningillä ja lasten ehdoilla, eli vähän lyhyempiä päiviä. Ihanaa!

Halusin listata teille myös muutamia viimeaikojen suosikkijuttuja, joten tässä tulee! Viimeksi listasin lemppareita tammikuun alussa, nyt vuorossa siis helmikuun parhaat jutut. Valitsen nämä lemppari-kategoriat aina ihan mielivaltaisesti tähän mukaan sen perusteella, mitä mieleen juolahtaa. Tässä kuussa teki mieli listata ainakin paljon ruokajuttuja ja sarjoja, vaikkakin myös vähän räntätä parista suomalaisesta sarjasta. No, lukekaa eteenpäin niin näette lisää!

Paras aamupala: Ruisleipää, gouda-juustoa, tomaattia ja basilikaa, sekä ripaus suolaa ja pippuria. Nin yksinkertaista ja hyvää! Tätä on tullut syötyä viime aikoina melkein joka aamu.

Paras sarja: Ollaan katsottu Netflixistä iltaisin SuperStorea. Se on ihan älyttömän viihdyttävä ja rento sarja, jota löytyy jopa viisi kautta. Jokainen hahmo on nerokkaasti kirjoitettu ja vaikka sarjassa on paljon tosi tyhmää läppää, siinä käsitellään myös huumorin keinoilla tärkeitäkin teemoja. Tästä tulee niin hyvä mieli ja olen niin iloinen, että löydettiin se. Itsekseni katsoin Yle Areenasta hehkutetun Kullannuput-sarjan, joka on ihan tuore. Olen samaa mieltä siitä, että puvustus ja lavastus on sarjassa ihan huikea, sekä teinit olivat aivan ihania ja symppiksiä ja musatkin tosi hyvät.

Siis sain niin paljon tyyli-inspiraatiota kevääseen ja kotiin! Mutta sen sijaan sarjan aikuiset hahmot olivat jotenkin niin 2000-luvun alkuun jämähtänyttä, että oikein ärsytti. Mutta silti olen iloinen, että katsoin. Ja sarjan tunnaribiisi, F:n Ihana, on aivan I-H-A-N-A! Niin söpö biisi! Ja loppuun täysin asiaan liittymättömästi täytyy vielä sanoa, että itse en myöskään ymmärrä Aikuiset-sarjan hypeä. Siis mun mielestä päähenkilö on ehkä rasittavin ikinä, eikä sarjassa ollut mitään samaistuttavaa.

Paras puuha lasten kanssa: Höpöttely kainalokkain. Ollaan halittu ja juteltu viime aikoina jotenkin ihan ekstrapaljon. Nuorimmalla on meneillään kunnon kyselyvaihe ja hyviä kysymyksiä tulee ihan jatkuvasti. Ja isompien kanssa nyt on muuten vaan niin ihana jutella kaikesta maan ja taivaan välillä.

Paras ruoka: Oton tekemä peurapata viime viikonloppuna. Se oli niin käsittämättömän herkullista ja täynnä makua, että aloin harkitsemaan josko me tilattaisi peuraa vähän itsekin pakkaseen. Tämä peuran filee saatiin appiukolta, joka oli tilannut peuraa.

Paras hetki: Hitsi, tää on paha! Mutta kyllä se varmaan oli kuopuksen minipienet synttärijuhlat, joihin kutsuttiin vaan Oton isä ja sisarukset. Oli niin ihana nähdä heitä ja viettää rento synttärilauantai yhdessä. Ja miten iloiseksi meidän mini tuli kun hän sai kuitenkin omat juhlat, vaikka vieraita olikin niin vähän. Isompien juhlien aika on sitten joskus myöhemmin, kun se onnistuu turvallisesti.

Paras herkku: Testasin instassa ystävänpäiväviikolla vilissyttä Magnumin uutuusjäätelöä nimeltä Double Caramel Billionaire ja olihan se kyllä aivan älyttömän hyvää. Hitsi, en malta odottaa, että kaikki kevään jätskiuutuudet tulee kauppoihin!

Paras ostos: Oton mulle kauppareissulla ostama laventelin sävyinen kynsilakka. Siis niin ihana pieni kevätostos, joka ilahdutti ja ilahduttaa edelleen joka päivä kynsissä. Pitkään metsästin hyvää sävyä, onneksi Otto löysi!

Paras työjuttu: Se, että ON työjuttuja, kivoja työjuttuja! Joululoman ja hiljaisen alkuvuoden jälkeen olen helpottunut ja onnellinen, että kevääksi on töitä tulossa. Ei me vieläkään olla palattu koronaa edeltävälle tasolle, mutta ainakin tiedän, että selviän taas hetken eteenpäin ja on ihania projekteja tulossa.

Paras vaate: Kaikki neuleet. Helmikuu on ollut ainakin tähän asti sen verran kylmä, että olen vaan kääriytynyt erilaisiin neuleisiin. Neuleet lämmittävät ja niissä on ihanan kotoisa olo.

Paras juttu, joka on vielä tulossa: Ainakin kaksi super kivaa juttua on tulossa: se, että perjantaina lapsilla alkaa jo mainittu hiihtoloma ja se, että ensi viikolla me suunnataan Oton kanssa yhdeksi yöksi hotelliin rakkauslomalle kahdestaan. Ollaan oltu viimeksi yötä kahdestaan silloin New Yorkissa reilu vuosi sitten ja treffeilläkin on tullut käytyä kuluneen vuoden aikana ehkä kolmesti, niin tämä tulee kyllä ihan todella tarpeeseen. Mutta joo, tämän viikon perjantaita odotan kyllä niin paljon! Siitä tulee ihana päivä lasten kanssa.

Sellaisia helmikuun lemppareita. Tämä on ollut kyllä aika kiva kuukausi, vaikkakin myös jossain määrin rankka. Helmikuussa on kuitenkin jo lupaus keväästä ja se jos mikä kantaa eteenpäin. Kevät, aurinko, taimien ja siementen kylvö istutuslaatikoihin, trampoliini, pyykkien ripustaminen pihalla linnunlaulua kuunnellen, kaikki se siintää jo jossain, ei enää niin saavuttamattomissa. Ihanaa!


10x Parasta just nyt heinäkuu

03.07.2020

* Postauksessa mainittu Suon villi laulu -kirja saatu ilmaiseksi arvostelukappaleena Wsoy:ltä. 

Tänään on heinäkuun ensimmäinen perjantai ja sen kunniaksi jaan teille muutamia tämän hetken suosikkiasioita. Näitä on kiva lukea jälkeenpäin ja muistella, että mitä sarjoja tai leffoja on tullut milloinkin katsottua ja mitä musiikkia kuunneltua. Mutta oikeasti mun suurin syy tämän postauksen tekemiselle oli leffa, joka me katsottiin tällä viikolla ja josta halusin ehdottomasti vinkata!

Paras leffa: Eurovision Song Contest: The story of Fire Saga.

Porattiin Oton kanssa molemmat loppuhuipennuksessa ja kysyttiin koko leffan ajan toisiltamme “MIKS TÄÄ ON NIIN HYVÄ?!?”. Leffa tuli Netflixiin kai viime viikolla ja katsottiin se yhtenä arki-iltana tällä viikolla. Se oli vaan tosi viihdyttävä ja oikea hyvän mielen leffa. Will Ferrell ja Rachel McAdams olivat rooleissaan huikeita ja tykkäsin myös kovasti kaikista leffan “euroviisubiiseistä”, ne olivat niin euroviisuja kun voi vaan olla. Hyvää lääkettä kun tänä vuonna euroviisut jäivät koronan takia väliin, tässä oli vähintään yhtä hyvät musat ja näyttävät esitykset. Meillä ei ollut mitään ennakko-odotuksia leffan suhteen, mutta se oli niin hauska! Leffan IMDB-arvosana on 6,6, eli mikään draaman mestariteos se ei todellakaan ole. Mutta jos haluaa nauraa ja tykkää euroviisuista, niin se on ihan täydellinen. 

Paras sarja: Tänään Netflixiin tullut The Babysitters Club!

Me odotettiin tätä esikoisen kanssa kuin kuuta nousevaa ja bingetettiin päivällä sitä jo muutama tunti. Sarjasta oli huhuja jo yli vuosi sitten, joten tätä on todella odotettu pitkään. Sarja oli juuri niin ihana kuin toivoinkin ja kirjasarjan faneille ehdoton katsottava!

Paras biisi: The Black Eyed Peas – Mamacita.

Siis kuinka siistiä, että varhaisnuoruuteni lempibändi on tehnyt paluun! Lähes kaikki (myös minä) kirjoittivat mun Krissen ystäväkirjaan vitosluokalla, että lempibändi oli The BEP ja kyllähän se nyt oli hitsin kova. Mamacitasta tulee hyvä ja tanssiva kesäfiilis. Ja parasta on se, että meidän 3v huutelee caliente milloin mihinkin asiaan. 

Paras kirja: Delia Owens: Suon villi laulu* (saatu arvostelukappaleena ilmaiseksi Wsoy:ltä). 

Meidän tämän kuun lukupiirikirja, jota on myyty maalmanlaajuisesti yli 6 miljoonaa kappaletta! Ihan huippuhyvä, vaikka ensin en meinannut millään päästä sisään. Ekat 50 sivua oli sellaista taistelua, sitten yhtäkkiä tarina vei mukanaan ja nyt olen kirjan puolivälissä ja en millään malttaisi laskea sitä käsistäni.  Kirja ilmestyy 17.8. luettavaksi.

Paras kosmetiikkatuote: La Roche Posayn 50+ aurinkosuojavoide.

Kuivuu tosi nopeasti, on hajusteeton ja suojaa ihan super hyvin! Tämä oli todella kovassa käytössä viime viikolla, kun oltiin paljon rannalla ja käytiin veneilemässä. Myynnissä apteekeissa. Myös lasten vastaava on hyvä, vaikka ei kuivukaan ihan yhtä nopsaa kuin tämä aikuisten versio. 

Paras juttu tässä viikossa: Nähtiin pitkästä aikaa rakkaita ystäviä, joita ei oltu nähty kuin viimeksi ennen meidän NYCin reissua. 

Syötiin pizzaa, lapset leikkivät, juteltiin kaikkea mahdollista, herkuteltiin mansikoilla ja kirsikoilla. Oli kyllä niin ihanaa!

Paras juttu, joka on vielä tulossa: MUN KESÄLOMA.

Loma, loma, loma. Päätin jo alkukesästä, että tänä kesänä pidän kaksi viikkoa lomaa. Ensimmäinen lomaviikko alkaa ensi viikon viikonloppuna, lauantaina 11.7. Toisen pidän vasta myöhemmin, kunhan löytyy sopiva ajankohta. Odotan lomaa ihan älyttömän paljon tämän koko intensiivisen kevään jälkeen. Se tulee tekemään niin hyvää. Loman aikana pidän blogivapaata, instaa saatan päivittää, mutta en ota siitä paineita ja teen sitä ihan omassa tahdissa, jos siltä tuntuu. Loman jälkeen jatkan taas samalla tavalla kuin ennenkin. 

Paras tekeminen lasten kanssa: Näin sadeviikolla täytyy sanoa, että pelikorteilla pelaaminen.

Siis meidän lapset on kehittyneet niin hyviksi kortin pelaajiksi, että kaksi vanhinta voittaa meidät vanhemmat ihan yhtä usein kun me heidät! Ihan huippua, kun he tarjoavat oikeasti haastetta. Kortin pelaaminen on ihanan helppoa ja viihdyttävää ja täydellistä sadepäivän puuhaa. Tänään tosin oli niin upea sää, että ei paljoa korttia pelattu vaan oltiin ulkona koko päivä ja pompittiin trampalla. 

Paras arkiruoka: Kaikki uuniruuat, koska meillä on viimein toimiva uuni!

Mutta erityisesti tänään ruuaksi nautittu tortelliinivuoka uunissa, johon sain reseptin ihanalta Kokit & Potit -Hannelelta! Ruoka valmistui tosi nopeasti ja oli ihana syödä pastaa parin viikon tauon jälkeen. Pasta on mun ikilemppari ja ihanaa kun sitäkin voi valmistaa uunissa. Tämä resepti valmistui 20 minuutissa ja oli tosi helppo, onnistuisi varmasti meidän lapsiltakin esim. valmistaa itsekseen. 

Paras juoma: Hiilihapotettu lähdevesi.

Ikisuosikki, jota etenkin näin kesällä kuluu paljon. Onko teillä muuten jotain hiilihapotuslaitetta kotona käytössä? Suositteletteok jotain, tai onko joku tietty, jota ette suosittele missään nimessä? Me ollaan pitkään mietitty, että olisiko sellainen kätevä, kun kuitenkin juodaan paljon juuri hiilihapotettua vettä.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3


10x Parasta just nyt

05.06.2020

Perjantain kunniaksi mä jaan tämän hetken parhaita juttuja, jotka ovat viime aikoina ilahduttaneet. 

Paras herkku:

Fetadippi & paistettu leipä. Kuulostaa niin yksinkertaiselta ja sitä se onkin! Mut hitsi tää on kyllä tän hetken lempiherkku. Aivan syntisen hyvää. Ohje tulossa blogiin ensi viikolla, kun teen tämän hetken nopeista ruokasuosikeista taas koosteen. 

Paras arkiruoka:

Uudet perunat & silli! Aivan älyttömän helppoa ja nopeaa ja herkkua. Olin niin fiiliksissä kun huomasin, että meidän lähikaupasta sai jo uutta perunaa. Kotimaisessa varhaisperunassa kilohinnat on vielä vähän korkeat, mutta sieltä ne tulee taas reippaasti alaspäin kun kesä etenee. 

Paras juoma:

Kofeiiniton kahvi! Siis ostettiin ihan kokeilumielessä uutta (olikohan Kulta Katriinan?) kofeiinitonta kahvia, se oli joku relax-niminen. Siinä ei ole yhtään kofeiinia ja me ollaan Oton kanssa ihan mindblown. Mähän en siis ole vuosiin juonut enempää kuin yhden kupin päivässä kahvia, koska liian kofeiinin vuoksi mulla saattaa tulla migreeni (tai on tullutkin muutman kerran). Olen kuitenkin aikamoinen kahvikissa ja kahvi maistuisi vaikka kolme kertaa päivässä.

Kahvikupillinen on myös helppo tapa välttää muuta ylimääräistä turhaa herkuttelua, sillä ainakin itselläni kupillinen kahvia vie spontaanin suklaanhimon aika tehokkaasti. Me ollaan tällä viikolla juotu päiväkahveja ja se on ollut niiiiiin ihanaa. Yhtenä iltana keitettiin myös kahvit kello 22.00 kun haluttiin kokeilla, että onko tämä muka oikeasti totta, että se ei piristä. Ja oli se, klo 00.30 nukuin tuhisten onnellisena sängyssä. Yleensä mulla on mennyt yöunet ihan höpöksi jos olen juonut klo 18 jälkeen vielä kahvia. 

Paras sarja:

Dynasty! Siis ai että. Maailman älyttömin sarja heti Kauniiden ja rohkeiden jälkeen ja siksi niin hyvä. Aivan täydellistä aivotonta höpöhöpöä, joka aina koukuttaa ja juonenkäänteet menee aina just niin, että joko yllättyy aivan täysin, tai sitten toteutuu juuri se, mitä toivoikin. Ihan paras sarja juuri tähän hetkeen. Muita viime aikojen suosikkeja on ainakin ruotsalainen Kalifat, joka oli aivan todella mielenkiintoinen. Meillä on tänään Dynastyn viimeiset kaksi jaksoa edessä ja niiden jälkeen ajateltiin aloittaa HBO:n Breeders. 

Paras kosmetiikkatuote:

Ivy Aian itseruskettavat tipat. Mun seuraaja suositteli näitä mulle Instagramissa keväällä, kun kyselin hajusteettoman itseruskettavan perään. Näitä tippoja siis laitetaan oman kosteusvoiteen sekaan ja niitä voi käyttää niin kasvoille kuin vartalollekin. Tosi riittoisaa, tosi kaunis sävy eikä haise miltään (paitsi toki se perus IR-tuoksu tulee kun rusketus alkaa kehittyä). Mutta siis varsinaisia hajusteita ei ole. Hintakin oli varsin edullinen (muistaakseni n. 10-12€/plo) siihen nähden, että yksi pullo kestää mulla 5-6 viikkoa. 

Paras biisi:

Laleh – Det kommer bli bra. Niin ihana tanssittava ja hymyilyttävä fiilisbiisi. Me aina laitetaan tämä soimaan ja mennään trampoliinille pomppimaan. Ihan parasta. Siinä on ihanan kannustava sanoma. 

Flytta på stenar
Lär mig nåt mera
Barnen dem sjunger
Vi har alla svar
Dom växer som träden
Snart äger ni världen
Ni får mig och tro
Ni kommer klara er bra

Paras tekeminen lasten kanssa:

Pyörälenkit. Ollaan ihan fiiliksissä kun nyt 3/3 osaa pyöräillä ihan itse. Kuopuskin pyöräilee jo niin kovaa, että saa oikeasti juosta perässä. Ollaan käyty viime aikoina joka ikinen päivä pyörälenkillä, kun se on niin kivaa ja kaikki tykätään.  

Paras kirja:

Sophie Kinsella Sitä saa mitä antaa. Luen sitä BookBeatista e-kirjana ja se on just sellainen ihanan kevyt kirja lueskeltavaksi iltaisin sängyssä. Aamuisin mä olen nyt lukenut Frida Ramstedtin Tyylikäs koti -kirjaa samalla kun olen syönyt aamupalaa. 

Paras juttu tässä viikossa:

Se, että lapsilla on kesäloma! Ollaan palattu takaisin meidän ihanan rentoon ja lupsakkaan rytmiin, joka on meille se kaikkein ominaisin. Lapset menevät iltaisin sänkyyn 21.30 ja isot saavat lukea kymmeneen. Aamuisin kaikki kolme heräävät siinä klo 9-10 välissä, eli nautitaan aamuisin pitkään nukkumisesta. Voi kun tätä rytmiä voisi ylläpitää aina. Tuntuu aina, että päivissä ja illoissa on paljon enemmän aikaa, kun ei ole niin kiire laittaa lapsia nukkumaan. 

Paras juttu, joka on vielä edessä:

Tämän viikon jälkeen me luovutetaan vanhan kodin avaimet ja sitten sulkeutuu lopullisesti yksi ovi takana. Ihanaa, kun ei tarvitse enää huolehtia siitä. Haikeaa jossain määrin, loimme siellä paljon ihania ja tärkeitä muistoja. Mutta myös niin ihanaa ja helpottavaa, kun kaikki siellä on viimein valmista ja siistiä ja voidaan keskittyä 100% vain tähän uuteen kotiin. 

Sellaisia parhaita juttuja tähän päivään! Kerro säkin sun parhaita tällä hetkellä, olisi ihanaa lukea esim. mitä te luette, kuuntelette ja katsotte juuri nyt mieluiten!