Vihdoin on juhlan aika

28.10.2021

Kaupallinen yhteistyö: Sokos

Otsikossa se tärkein jo tulikin – vihdoinkin näiden 1,5 vuoden jälkeen voi ajatella ystäviä, naurua, halaamista ja kuplivaa juhlatunnelmaa. Meillä on toki täällä pieni vauva, että ei ehkä mitään kreisibailuja kuitenkaan. Mutta sitä juhlatunnelmaa, iloista mieltä ja ystäväjoukon näkemistä yhtäaikaa on ollut ikävä. Olen aina rakastanut järjestää juhlia, ja ihan yhtä paljon kyllä tykkään myös vierailla juhlissa. Kun pitkään aikaan juhlimista ei suositeltu lainkaan ja jossain vaiheessa ei saanut edes tavata niitä läheisimpiä, niin se kiitollisuus ja arvostus tätä hetkeä kohtaan on ihan valtava ja aion ottaa siitä kaiken ilon irti.

Kunhan ollaan järjestetty meidän koululaisten yhteiset halloween-synttärit pyhäinpäivän viikonloppuna, on aika kääntää katse täysin kohti joulua ja jouluista juhlatunnelmaa. Otin pienen varaslähdön kuitenkin pikkujoulutunnelmiin, kun kävin Sokoksen juhlaviikoilla pyörähtämässä. Samalla valitsin itselleni muutaman pikkujoulu-asun kuvauslainaan ja tein pari pientä ja kestävää ostosta, joista olin jo tovin haaveillut. Sokoksella on juhlaviikot 25.10.–14.11. ja niiden aikana on paljon huippuja etuja.

Sokoksella on mieletön valikoima kodin osastolla – sieltä löytyy esimerkiksi omat sisustuksen superlempparini Marimekko, Pentik, Iittala ja Fanni K. Ja bongasinpa myös upean jouluosaston, mikä oli täynnä mitä kauniimpia joulukoristeita. Mutta ei mennä niihin joulukoristeisiin ihan vielä.

Kodin osastolla sain hyvää palvelua ja myyjä auttoi löytämään mitä tarvitsin. Olen jo pitkään haaveillut Marimekon lautasista, mutta olen epäröinyt kuvion kanssa. Kun mä ostan astioita, ostan ne loppuelämäksi ja siksi valitsen tarkkaan. Mulla on edelleen käytössä lukioiässä ostettua Teemaa ja häälahjaksi melkein kahdeksan vuotta sitten saatua Iittalan Essenceä ja Marimekkoa. Viime aikoina ollaan kuitenkin herätty siihen, että meillä on jo niin iso perhe, että kun tulee vieraita, niin meillä monesti meinaa loppua lautaset ja lasit kesken, etenkin jos kyseessä on useamman ruokalajin illallinen.

Ihailen usein runsaita kuvioita astioissa, mutta silti jostain syystä olen tehnyt melko kesyjä ja yksivärisiä astiaostoksia aiemmin. Toisaalta, niihin on helppo yhdistää sitten runsaampaa kuviota. Nyt päätin repäistä ja satsasin kahteen Oiva Ketunmarja -lautaseen, joiden kuvio on maailman kaunein. Ne yhdistyvät upeasti jo meiltä löytyviin astioihin ja mun mielestä Marimekon kauniit ja ajattomat astiat ovat aina hyvä ostos. Rohkea kuvio tuo upeaa juhlafiilistä muuten simppeliin kattaukseen.

Lisäksi ostin Marimekon upean pienen lasisen kynttilälyhdyn kauniin ruskeassa sävyssä. Se on täydellinen tähän syystunnelmaan ja ihanan pieni, mutta kuitenkin näyttävä, etenkin tuikun kanssa. Sokokselta löysin myös InBloomin kauniita pellavalautasliinoja. Pellavalautasliinat tuovat oman juhlavan lisänsä kattaukseen ja materiaalina pellava on upean kestävä ja ajaton.

Valitsin myös nämä kuvissa näkyvät upeat pikkujouluasut kuvauslainaan Sokokselta. Jostain syystä itselleni juuri musta on usein the valinta pikkujouluasussa, vaikka joulu ilon ja valon juhla onkin. Sokoksella on mahtava valikoima ajattoman tyylikästä Andiataa, jonka upeaan Jenner Jersey bleiseriin ja Jamy housuihin ihastuin täysin. Tyylikäs kaksirivinen bleiseri ja housut toimivat loistavasti niin arjessa kuin juhlassa, kun yhdistelee vähän eri tavalla. Pikkujouluihin yhdistäisin niihin esimerkiksi Samsoe Samsoen upean Slip -topin ja korkkarit, sekä Calvin Kleinin puoliympyrän muotoisen CK Luxe-olkalaukkuun, jonka kaunis solki sopii täydellisesti bleiserin nappeihin.

Housupuvun lisäksi myös pikkumusta toimii pikkujouluissa aina. Y.A.S -merkin kaunis musta kietaisumekko vei mun sydämen. Siinä on ihanan eläväpintainen kuvio, upea kaula-aukko ja kauniit hihat. Jotta ei ihan liian mustaksi menisi, niin siihen voisin yhdistää esimerkiksi Marimekon kauniin pikku Karla Chain -laukun ihanan vaaleanpunaisessa värissä, kultaisella ketjulla. Tein Instagramin puolelle myös reels-videon, jossa esittelen eri pikkujoululookeja, kannattaa käydä kurkkaamassa se vielä, niin näet paremmin eri vaatteet käytössä, sekä useamman asun!

Sokosten pukeutumisosastoilla on paljon asiantuntevia myyjiä, jotka auttavat mielellään löytämään oikeat tuotteet ja koot. Ollaan saatu siellä Oton kanssa aina super hyvää palvelua ja apua, kun ollaan etsitty jotain tiettyä.

Sokoksilla vietetään tosiaan juhlaviikkoja 15.11. asti. Tapahtuman aikana löytää niin muotia, kosmetiikkaa kuin kodin tuotteitakin juhlistamisen arvoisiin tilanteisiin ja saa nauttia huipuista eduista.

Esimerkiksi tällä viikolla Sokoksella on seuraavat edut:
• Meikit ota 3, maksa 2. Edullisin veloituksetta. Ei koske lahjapakkauksia eikä kynsituotteita.
• Naisten normaalihintainen aluspukeutuminen ja naisten sukkatuotteet -20%.
• Kodin normaalihintaiset tuotteet -20%.

Jos muuten etsit inspiraatiota pikkujoulumeikkeihin, kannattaa kurkata Sokoksen @sokostavaratalot IG-tililtä kauneuden IG Livet. Esimerkiksi perjantaina klo 18 tehdään Tattoo linerilla kestäviä silmänrajauksia ja sunnuntaina klo 18 tehdään Ilona Ylikorven kanssa täydellinen kasvomeikki Maybellinen tuotteilla. Tsekkaa kaikki livet @sokostavaratalot IG:ssä.

Mulla on sellainen kutkuttavan ihana ja innostava fiilis tämän vuoden pikkujoulukaudesta! Aion järjestää ihanat pienet illanistujaiset ystäville, pukeutua kauniiseen mekkoon ja fiilistellä, ihan vaan koska vihdoinkin VOIN.


Pikkujouluhaalari ja kadoksissa ollut kultatakki

25.11.2018

Kuten edellisestä postauksesta kävi ilmi, olen tällä viikolla juhlinut useammin kuin muutaman viime kuukauden aikana yhteensä, heh. Keskiviikon lukijailtaan menin viime keväisessä paljettimekossa, mutta pikkujouluja ja eilistä luokkakokousta varten mä ostin yhden uuden vaatteen: mustan haalarin. Haalari on ohutta kangasta, ja se näyttää aivan minimekolta, mutta onkin haalari. Mä tykkään siitä tosi paljon, ja se sopii mun vartalolle mun mielestä hyvin. Se korostaa mun pitkiä jalkoja, ja luo mulle jonkinlaisen lantion vyötäröltä alaspäin levenevällä helmalla, mä kun olen muuten aika suoran mallinen vartaloltani.

Haalari on mahtava vaate siinäkin mielessä, että se menee hyvin myös keväällä tai kesäpäivänäkin, mikäli vaan viitsii pukeutua mustaan väriin (ja pitkiin hihoihin) silloin. Pliseerattu helma on musta ihana, ja haalarissa on myös röyhelökoristeet hihoissa. Mun piti kuvata haalari ilman takkiakin ulkona, mutta piru vie, että eilen oli k-y-l-m-ä! Ja tänään aamulla vielä kylmempi: kuusi astetta pakkasta. Sieltä se talvi tulla tupsuttaa, vielä kun tulisi luntakin. Mutta joo, siksi jäi haalari kuvaamatta paremmin valitettavasti. Mutta eiköhän se tule olemaan mun päällä vielä monen monta kertaa, niin ehdin sen näyttää paremmin täällä. Näiden kahden tilaisuuden lisäksi olen pukenut sen päälle jo meidän joulukorttikuviin jouluneuleen kaveriksi, ja tämä kaikki neljän päivän sisään. Monikäyttöinen siis on!

Kuviin puin päälle kultaisen toppatakin, jonka ostin vuosi sitten syksyllä Monkista. Takki on ihan kreisi, ja rakastan sitä. Olin kuitenkin onnistunut hukkaamaan sen pakatessani sen keväällä kesän ajaksi piiloon. Se oli mennyt vahingossa yhden ihan eri kassin mukana varastoon, ja löysin sen kun käytiin hakemassa joulukoristeet sieltä! Onneksi se pilkisti vähän kassin reunasta. Olin nimittäin etsinyt täällä kotona sitä jo kissojen ja koirien kanssa ja ihan luopunut toivosta. Ilahduin ihan tosi paljon, kun kultainen pinta näkyi kassin reunasta ”voiko se olla se, voiko se olla se, JES!”.

Kulta ja musta sopivat hyvin yhteen, ja koska takki on niin älytön, tykkään pitää asut sen kanssa muuten simppelinä. Toki vaihtoehtoisesti voisi mennä ihan all in ja yhdistää siihen kirkkaita värejä ja jänniä tekstuureja. Tällä kertaa kuitenkin vähän hillitymmin.

Luokkakokoukseen lähtiessä oli pakko vaihtaa takkia, sillä pakkanen alkoi kiristymään siinä määrin, että mun koivet olisivat jäätyneet aivan kalikoiksi. Vaihdoin siis rakkaaseen makuupussitakkiini, eikä tullut kylmä, vaikka alla oli vain ohuet sukkahousut ja ohut haalari. Siinä takissa ei vaan voi tulla kylmä.

Pakko sanoa  vielä luokkakokouksesta sen verran, että oli kyllä aivan älyttömän siistiä nähdä ihmisiä, joiden kanssa joskus tuli oltua ihan joka päivä, ja nyt osaa ei ollut nähnyt yli 13 vuoteen. Muisteltiin mun viimeistä koulupäivää Helsingissä, ja samalla tulvahti ihan jäätävä määrä muitakin ihania muistoja yläkoulun ekoista vuosista. Miten pieni sitä on silloin ollutkaan! Oon aivan häkeltynyt siitä, miten tuntui ihan kuin ei näitä kaikkia vuosia olisikaan ollut tässä välissä. Toivottavasti enää ei tule yhtä pitkiä taukoja näkemisessä. Oletteko te olleet luokkakokouksissa? Millaisia kokemuksia ne ovat olleet? 

Takki Monki | Haalari Zara | Sukkahousut Norlyn | Kengät Zara | Laukku Gucci

Sellainen juhlientäyteinen viikko takana, ja nyt onneksi huomattavasti arkisempi viikko edessä. Ja ensi viikolla alkaa JOULUKUU! Kuinka moni jo odottaa innolla? Hihkaiskaa HEP!