14. Raskausviikko (13+0-13+6)

02.03.2021

Kyselin instassa teidän fiiliksiä raskausviikkopostausten suhteen ja ylivoimaisesti suurin osa toivoi viikottaisia päivityksiä, vaikka vaihtoehtona oli kuukausittaiset postaukset, sekä ”harvemmin”. Joten viikottaisilla mennään! Kysyin myös, toivottiinko sisältöä eniten storyihin, blogiin vai molempiin ja päädyin nyt sellaiseen ratkaisuun, että teen raskausviikkosisältöä molempiin, mutta hieman eri kulmalla. Storyihin höpötellen ja blogiin sitten vähän pidemmästi kirjoittaen. Jokainenhan voi sitten itse skipata jommat kummat tai molemmat sisällöt halutessaan, jos raskausaihe ei kiinnosta. Täällä blogissa on samalla hauska välillä myös kurkkia aiempien raskauksien viikkopäivityksiä, niin voi tehdä hieman vertailua eri oireiden ja vatsan kasvun välillä, kunhan raskaus tästä etenee.

Mutta aloitetaanpa siis samalta viikolta kuin edellisessä raskaudessani, eli viikolta 14! Minulla on nyt menossa jo 15. viikko, mutta koska se ei ole vielä täynnä, niin käydään läpi tämä edellinen viikko ensin.

Raskausviikko 14 oli kokonaisuutena helpotus. Se oli oireettomampi ja helpompi kuin yksikään raskausviikko viikon 5 jälkeen. Yhdeksän enemmän tai vähemmän oireisen viikon jälkeen se tuntui niin mielettömän hyvältä!  Sain nukuttua melko hyvin joka yö ja sain tehtyä töitä riittävästi, mikä oli ihan hyvin, kun lapset kuitenkin olivat viikon kotona hiihtolomalla. Päänsärkykään ei vaivannut kuin yhtenä päivänä ja silloinkin se meni ohi paracetamolilla. Myös silmien valonarkuus on alkanut helpottaa vihdoin.

Aloin tuntea ensimmäisiä pieniä hipaisuja jo viikolla 11+4. Nyt 14. raskausviikolla ne jatkuivat ja voimistuivat jo hieman. Silloin jos vauva on oikeassa kohdassa, niin Otto ja lapsetkin voivat jo tuntea pienet tönäisyt ja muljumiset. Ihanaa! Ja niin rauhoittavaa. Se on kyllä parasta kun alkaa tuntea liikkeet, niin sitten saa aina tuntea, että pienellä on kaikki hyvin ja hän liikuskelee. Varsinkin mun alkuraskauden pelkojen jälkeen se tuntuu ihan korvaamattoman arvokkaalta. Odotan jo innolla sitä, kun vauvan liikkeet näkyvät kunnolla ulospäin ja tuntuvat säännöllisemmin.

13. viikolla mulla alkoi tuntua ekoja kevyitä harjoitussupistuksia ja ne jatkuvat liikkeessä nyt edelleen, mutta toki rauhoittuvat sitten levolla. Esimerkiksi kävellessä niitä alkaa tulla melko nopeasti, varsinkin jos kävelee yhtään rivakammin. Tämä on mulle tuttua jo edellisistä raskauksista, enkä sitä säikähdä, mutta toki seurailen tilannetta ja pyrin aina rauhoittamaan ne levolla mahdolllisimman nopeasti. Onneksi olen aina raskauksissa aikaisista supisteluista huolimatta päässyt hyville viikoille, kun olen malttanut tarvittaessa levätä, niin uskon, että osaan tälläkin kertaa kuunnella kropan viestejä.

Tilasin itselleni nyt yhdet äitiys-collegehousut ja pari yläosaa, joita voin yhdistellä mun äitiysleggareihin. Aika pitkälti aion mennä mekoilla ja leggareilla, jotka multa löytyy jo valmiina. Ihan parasta kun tulee kesä, ja ei juurikaan tarvitse miettiä housutilannetta, kun voi olla vaan aina mekko päällä. Eniten odotan sitä, että saa luopua sukkahousuistakin, sillä toistaiseksi jopa ne tuntuvat välillä ärsyttävän ja puristavan kohtua. Tämä on mitä todennäköisimmin mun viimeinen raskaus, joten jos johonkin ihanaan  ja sopivaan odotusajan vaatteeseen törmään niin aion sen kyllä ostaa, mutta niin kauan kuin pärjään jo olemassaolevilla jutuilla niin mahtavaa.

Yksi ostos itselleni tulee kyllä varmaan olemaan kengät, jotkut sellaiset ihanat kesäkengät, jotka voi vaan sujauttaa jalkaan, eikä tarvitse kumartua. Kyllä mulla on pinkit pihacrocsit ja korolliset sandaalit, mutta jotain vähän katseenkestävämpää ja ei-korollista kenties.

Ai että, edelleen pitää melkein nipistää itseäni, että saan oikeasti istua tässä kirjoittamassa tätä(kin) postausta juuri nyt. Alkuvuosi on ollut henkisesti tosi rankka, mutta onneksi se on ohi ja nyt yritän vaan keskittyä positiiviseen ja nauttia. Nauttiminen tuntuu vielä vähän pelottavalta, pelkään, että jos uskallan hengähtää hetkenkin, niin kohta on taas joku uusi pelottava asia kulman takana. Mutta kun ei se pelkääminen kuitenkaan mitään auta vaikka jotain tapahtuisikin, niin yhtä hyvin voin yrittää vaan nauttia. Fiilistellä mahaa, liikkeitä, valmistautua ja luoda mielikuvia ihanasta minityypistä, joka me syksyllä saadaan. <3

Loppuun vielä raskausviikko-checklist, jonka ajattelin lisätä jokaisen viikkopostauksen loppuun, niin on hauska joskus myöhemmin lukea vaikka raskaushimoja sitten!

Checklist raskausviikko 14:

Vauvan koko hedelmänä: Persikka.

Cravings: Minimaissit kung pao -kastikkeessa Itiksen vanhasta kiinalaisesta raflasta, jota ei enää ole.

Oireet: Pieni päänsärky, alaselkäsärky ajoittain, harjoitussupistukset liikkeessä.