Kesän aikana kellastuneen tukan pelastusprojekti

25.08.2018

*Salon Pepe Åhman on blogini pitkäaikainen yhteistyökumppani, ja hiukset on laitettu bloginäkyvyyttä vastaan. Pidennykset saatu BP-Hairilta. Psst! Scrollaa alas ja löydät alekoodit sekä BPHairille että kampaamopalveluihin. 

Kävin eilen Raisan tuolissa istumassa Mikonkadun Salon Pepe Åhmanilla, ja meillä oli ”operaatio kellastuneen tukan pelastus”. Mun BPHair Multiway -pidennykset, joiden laatuun olen ollut super tyytyväinen, kellastuivat alkukesästä Kreikan auringossa. Raisa varoitti mua siitä etukäteen, ja mä yritinkin olla tosi varovainen. Pidin niitä vain muutaman tunnin ajan parina päivänä Kreikassa, mutta silti ne kellastuivat. Niin voimakas oli auringon valo, ihan uskomaton! Hiuksissa oli jopa ruusukultaisia sävyjä, niin oranssin tummiksi ne vetivät auringon alla. Pidennykset ja mun oma tukka eivät oikein mätsänneet toistensa kanssa, ja siksi olin suurimman osan kesästä ihan omalla tukalla, tukka kiinni. Osansa tähän tekivät tietysti myös helteet: pidennykset päässä oli aivan uskomattoman tukalaa Kreikassa, ja sitä se olisi todellakin ollut myös Suomen superhelteissä.

Helteet ovat nyt ohi, ja syksy tuloillaan. Mulle alkoi tulla pikkuhiljaa ikävä viileään vaaleaa pitkää tukkaa sen oman hikihellenutturan sijaan. Raisa onnistui onneksi pelastamaan kellastuneet pidennykset ihan upeasti, ja en ollut uskoa silmiäni kun näin ne eilen sävytysten jälkeen (kyllä, niitä tarvittiin useampi). Niin hyväkuntoiset, kiiltävät ja ennenkaikkea puhtaan vaaleat hiukset. En olisi kyllä ikinä uskonut, että niistä voi saada sen väriset vielä, mutta pakko se on uskoa kun nyt saa nauttia näin ihanasta lopputuloksesta. Multiway-pidennykset on todella laadukasta hiusta, ja niistä voi lukea enemmän mun aiemmasta postauksesta, jossa sain ne ensimmäistä kertaa testiin.

Kesän aikana mun oma tukka kerkesi kasvaa parin sentin maantienruskean juurikasvun, ja eilen raidoitettiin jälleen juurta vaaleammaksi. Raisa kävi läpi mun tukkaa, ja näytti mulle, että mulla on enää ihan muutaman sentin verran vaurioitunutta  ja katkeillutta latvaa. Muuten tukka on ihan super hyvässä kunnossa, jes! Tästä on kiittäminen Olaplexiä, hyviä kotihoitotuotteita ja hellävaraisia raitakäsittelyitä. Ja Raisan magic touchia! Mun tukkaa ei tarvinnut sävytellä hopeashampoota enempää, kun se mätsäsi niin hyvin klipsipidennysten uuden sävyn kanssa jo valmiiksi.

Juteltiin juuri, että ehkä joulukuussa mun oma tukka voisi olla niin hyvässä kunnossa, että se ensimmäistä kertaa moneen vuoteen olisi oikeasti long bob -mitassa tasapitkä. Tähän asti mun tukkahan on aina katkennut joko oikealta puolelta, tai takaa keskeltä lyhyemmäksi. Nytkin oma tukka näyttää jo terveemmältä kuin kertaakaan vuoden 2014 jälkeen ja katkeillutta hiusta on paljon paljon vähemmän, mutta vielä kun maltan muutaman kuukauden, on mulla viimein himoitsemani hyväkuntoinen tasapitkä oma tukka. IIK! Mä oon niin innoissani siitä jo valmiiksi.

Meillä synkkaa Raisan kanssa ihan todella hyvin, ja hän on kertakaikkiaan ihan loistava kampaaja (ja tyyppi). Raisa ei koskaan lupaile liikoja, vaan sanoo suoraan mikä onnistuu ja mikä ei. Joka kerta kun olen hänen penkistään noussut, olen ollut vähintään 100% tyytyväinen lopputulokseen. Mä sain edelliseen postaukseen kommentin toiselta Raisan tyytyväiseltä asiakkaalta, joka oli uskaltautunut hänen käsittelyynsä mun, ja kaverinsa suositusten perusteella. Hänkin oli ihan supertyytyväinen! Voin suositella Raisaa ja koko Salon Pepe Åhmanin ihanaa porukkaa suoraan sydämestä, siellä on tullut käytyä jo pian kolme vuotta asiakkaana.

Sain nyt Salon Pepe Åhmanilta testiin vielä Olaplexin ihan uudet shampoon ja hoitoaineen, jotka sisältävät samoja vaikuttavia aineita, kuin aiempi kotihoitotuote. Mä oon tykännyt kotihoitotuotteestakin, mutta se vaatii aina pienen hetken extra-aikaa arjesta: Shampoo ja hoitoaine tuovat hoitorutiinin osaksi ihan tavallista tukanpesua, ja näin ollen tulee ehkä huolehdittua vielä entistäkin paremmin omasta tukasta. Pakko nimittäin myöntää, että joskus olen fuskannut Olaplexin kotihoitotuotteen suositellusta kerran viikossa -tahdista.

ALEKOODI SALON PEPE ÅHMANILLE VÄRI & LEIKKAUS -PAKETTEIHIN

Koodilla Iinasyksy saat 20% alennuksen värjäys-leikkauspaketeista ma-pe klo 10-14.00 välillä syyskuun loppuun asti Salon Pepe Åhman Mikonkadun kampaamosta. Muistathan lisätä koodin ajanvarauksen lisätietoihin tai mainita koodista aikaa varatessasi. Tästä pääsette suoraan ajanvaraukseen

ALEKOODI BP-HAIRILLE

Koodilla IINA saatte 15% alennusta BPHairin loistavista sekä teipeillä että klipseillä oman maun mukaan kiinnitettävistä Multiway-pidennyksistä sekä BPCare -tuotteista BPHairin omasta verkkokaupasta.

 


Miten musta tuli blondi jälleen kerran

04.06.2018

*Salon Pepe Åhman on blogini pitkäaikainen yhteistyökumppani, ja hiukset on laitettu bloginäkyvyyttä vastaan. Pidennykset saatu BP-Hairilta. 

Siitä on vain kuukausi, kun viimeksi kävin Raisalla Mikonkadun Salon Pepe Åhmanilla laittamassa violetin tukan freesimmäksi. Rakastin freesattua pastellista sävyä, ja violetti tukka tuntui niin omalta (ja tuntuisi edelleen). Sävytyksestä meni kuitenkin vain muutama päivä, kun super-helteet yllättivät meidät suomalaiset. Myös mun pidennetty pastellivioletti tukkani yllättyi, ja yllätti minut. Pastellivioletti sävy hävisi samantien, kun kuuma aurinko alkoi paahtaa. Pidennykset olivat violetit enää niistä kohdista, mistä omat hiukseni peittivät ne, ja muuten ne olivat aivan harmaat. Sävytin ne kerran uudelleen, mutta ne haalistuivat jo muutaman aurinkoisen tunnin aikana takaisin harmaaksi.

Koska mulla ei kertakaikkiaan riitä aika pidennysten sävyttelyyn joka päivä, tai edes joka viikko, päätin laittaa ihanan pastellivärin ainakin kesän ajaksi tauolle. En halua kulkea koko kesää tukka peitettynä auringolta, vaan haluan, että voin olla huolettomasti tukkani kanssa, oli sää mikä hyvänsä. Siksi päätin palata ainakin kesän ajaksi takaisin vaaleaan tukkaan, joka tuntuu pastellivioletin jälkeen kaikkein eniten mun itseni näköiseltä.

Heti kun kampaamo-aika oli varattu, lakkasin sävyttämästä omaa tukkaani suihkussa, ja annoin violetin haalistua. Viikon ajan olin puolipitkällä haalistuneen violetilla tukalla (koska pidennykset ei enää sopineet yhtään sen kanssa yhteen), jota pidin lähinnä nutturalla. Sain kuitenkin viikossa tosi hyvin väriä haalistettua pois, ja Raisan oli helppo raidoittaa mun oma tukka vaaleaksi, ja vain taittaa sävyä aavistuksen verran viileämpään suuntaan.

Sain BP-Hairilta uudet samanlaiset Multiway-pidennykset, jotka laitettiin ekallakin kerralla. Haalistuneet pastellipidennykset on edelleen tosi hyvässä kunnossa, ja säästinkin ne sitä varten, että jos palaan vielä syksyllä tai talvella violettiin. Niitä ei olisi voinut vaalentaa blondeiksi ilman, että hyvä kunto kärsii hurjasti, ja siksi päädyttiin nyt tällaiseen ratkaisuun. Mutta oikeastaan tämä on tosi hyvä, nämä vaaleat voi olla mun kesäpidennykset ja pastelliset voi olla sitten talvipidennykset.

Näitä uusia pidennyksiä leikattiin vain aavistuksen paremmin omaan päähän sulautuvaksi, mutta jätettiin ne tosi pitkäksi, koska halusin pitkän ja ihanan boho-kesätukan. Tämä vaalea on kyllä ihanan raikas ja niin HELPPO. On kyllä niin iisiä, kun suihkussa voi taas käydä viidessä minuutissa, eikä tarvitse odotella, että sävyttävä hoitoaine sävyttää tukkaa. Värjäyksessä ja sävytyksessä oli tietysti mukana Olaplex, sillä ilman sitä mun tukka ei kestäisi vaalennusta edes enää. Nyt se on tosi hyvässä kunnossa, ja ihanan pehmeä, eikä katkeile.

Parasta vaaleassa tukassa on helppouden lisäksi neutraalius! Ihanaa kun nyt ei tarvitse miettiä pukeutumista ollenkaan hiusten kannalta, vaan kaikki värit sopii hyvin yhteen tämän kuontalon kanssa. Ja sama meikissä, nyt voin hyvin käyttää ihan minkä väristä huulipunaa tahansa, eikä se riitele tukan kanssa. Kesällä on ihanaa käyttää paljon kirkkaita värejä, ja olenkin ihan fiiliksissä näistä lisääntyneistä mahdollisuuksista.

Violetti on niin hauska ja ihana ja mun lemppari, mutta on tässä blondissakin omat hyvät puolensa. Kesällä huolettomuus vie ehdottomasti voiton, katsotaan sitten syksyllä uudelleen, että mitä teen tukalle, vai teenkö mitään. Näillä mennään toistaiseksi!

Tässä vielä heti Raisan laittamana perjantaina:

Ja tässä lauantain häistä Turussa Hair Mondossa tehty kaason kampaus:

ALEKOODIT SALON PEPE ÅHMANILLE VOIMASSA VIELÄ TÄMÄN KUUN LOPPUUN:

OLAPLEX: Saatte Olaplex-käsittelyn hiusten värin ja leikkauksen yhteydessä hintaan 10€ Salon Pepe Åhmaneissa (normaalisti 35€), eli jos aiemmin on tuntunut liian suurelta tuo Olaplexin hinta käytettäväksi palvelun yhteydessä, niin nyt kannattaa kokeilla kuinka suuren eron se tekee käsittelyyn. Mä olen aika varma, että sen jälkeen ei enää koskaan tee mieli käsitellä hiuksia ilman sitä. LIVING PROOF: Saatte myös 20% alennusta Living Proofin tuotteista Salon Pepe Åhmanin kampaamoissa kesäkuun loppuun asti. Molemmat alennukset saatte mainitsemalla lukeneenne alennuksesta täältä mun blogista. Ajanvaraukseen pääsette suoraan TÄSTÄ.

Blondi vai violetti, kumpi on teidän mielestä parempi mun tukkaan?


Hiusten freesausta & lemppari muotoilutuotteet pidennysten kanssa

05.05.2018

*Salon Pepe Åhman on blogini pitkäaikainen yhteistyökumppani, ja hiukset on freesattu bloginäkyvyyttä vastaan. Postaus sisältää myös bloginäkyvyyttä vastaan saatuja tuotteita. 

Hiusten värjääminen pastellivioletiksi oli paras tukkapäätös mitä olen pariin vuoteen tehnyt. Violetti tukka on tuntunut niin omalta, ja jotenkin mulla on paljon itsevarmempi ja ”oma itseni” olo sen kanssa. Se on vaan niin mun juttu! Osittain se johtuu hiusten väristä, ja osittain pituudesta. Pitkä tukka tuntuu enemmän multa, kuin lyhyt, ja violetti väri on vaan niin hauska. Jälkeenpäin tuntuu pöntöltä, että koskaan edes luovuin violetista vuonna 2016, mutta tehty mikä tehty. Alkuraskaudessa se ruskea väri, jolle ei tarvinnut tehdä mitään, oli miljoona kertaa yksinkertaisempi, kuin jatkuvasti ylläpidettävä violetti. Siinä väsymyksessä, pahoinvoinnissa ja migreeneissä hiusten väri ei ollut ihan ekana mielessä.

Edellisestä kampaamokäynnistä oli vierähtänyt jo kolmisen kuukautta, joten oli aika käydä vähän päivittämässä tukkaa raikkaammaksi, ja kirkastamassa väriä. Suuntasin jälleen pastellivärien asiantuntijalle, eli Mikonkadun Salon Pepe Åhmanin Raisalle. Raisa tiesi heti mitä halusin, ja päästiin heti vauhtiin. Vähän intensiteettiä lisää väriin, mutta ei kuitenkaan tummempaa. Niin violettia kuin pastellisen vaaleana saa.

Raidoitettiin tyveä vaaleammaksi, ja sen jälkeen värjättiin hiukset Pravana Pastels Luscious Lavender -suoravärillä, jonka sävy on ihana ja just täydellinen. Prosessissa oli tietysti mukana myös Olaplex-hoito, jota ilman en uskaltaisi tehdä tukalleni enää mitään. Kolmen kuukauden aikana mun oma tukka on kasvanut useamman sentin, ja pidennysten ansiosta olen voinut vähentää omien karvojeni jatkuvaa muotoilua, kun ne sulautuvat pidennysten sekaan.

Mulla on edelleen käytössä BP-Hair Multiway-pidennykset, jotka helmikuussa sain. Ne ovat siis joko teipeillä tai klipseillä kiinnitettävät, laadukkaat pidennykset, joista kirjoitin pidemmästi edellisessä pastellitukkapostauksessa. Olen ollut näihin todella tyytyväinen, ja ne ovat edelleen kuin uudet kahden sävytyksen jälkeen. Eivät takkuunnu, kiiltävät ja on helpot muotoilla. Violetti väri on myös pysynyt niissä todella hyvin. Hoidan sekä pidennyksiä, että omia hiuksia BP-Hairin pidennyksille ja pastellivärille sopivilla kotihoitotuotteilla, eli BPcare Platinum Shampoolla ja Maskilla, sekä BPcare Luxury Dropseilla.

Olen tutustunut nimenomaan Salon Pepe Åhmanilla Living Proof-tuotesarjaan, josta on tullut hiusten muotoilussa mun ehdottomia lemppareita. Living Proofin tuotteissa ei ole liian vahvoja tuoksuja mun nenälle, ja ne pitävät tukan ojennuksessa tilanteessa kuin tilanteessa. Uskotteko jos kerron, että ekalla kampaamokäynnillä Raisan tekemät laineet pidennyksiin pysyivät niissä VIISI viikkoa melkein päivittäisestä käytöstä huolimatta? Pohjalla laineissa oli Living Proofin Prime Style Extender -pohjustustuote, sekä Living Proof Flex Shaping Hairspray, joka on super hienojakoista ja muotoiltavaa hiuslakkaa, jolla saan esimerkiksi imetysajan hiusten lähdön jäljiltä kasvaneet babyhiukset loistavasti kuriin.

Living Proof kuvailee tuotteitaan ja tiimiään ongelmanratkaisijoiksi, ja siihen voin todellakin yhtyä. Tuotteilla on helppoa ratkoa sellaisia ongelmia, joita helposti mulle tulee hiuksia laittaessa. Babyhiukset, sähköisyys, lässähtäminen ja kampauksen pysymättömyys, check! Living Proofin Flex ja Prime poistavat ainakin multa ne kaikki. Viimeistelen hiukset Living Proofin Control Hairspraylla, ja silloin kun en ehdi suihkuun, mun tukan pelastaa Living Proof Perfect Hair Day  dry shampoo, joka on Allurenkin palkitsema loistava kuivashampoo. Se poistaa öljyä, hikeä ja tunkkaisuutta hiuksista todella tehokkaasti, ja antaa volyymia. Loistava ratkaisu kiireisiin aamuihin.

ALEKOODI SALON PEPE ÅHMANILLE LIVING PROOF-TUOTTEISTA JA OLAPLEXISTA:

Mulla on tällä kertaa teille ei yksi vaan kaksi mahtavaa alea tarjolla, ja vieläpä kesäkuun loppuun asti. Eli jos on tulossa polttareita, kesähäitä, ylppäreitä tai mitä vaan, niin nyt kannattaa lukea tarkasti. OLAPLEX: Nyt saatte Olaplex-käsittelyn hiusten värin ja leikkauksen yhteydessä hintaan 10€ Salon Pepe Åhmaneissa (normaalisti 35€), eli jos aiemmin on tuntunut liian suurelta tuo Olaplexin hinta käytettäväksi palvelun yhteydessä, niin nyt kannattaa kokeilla kuinka suuren eron se tekee käsittelyyn. Mä olen aika varma, että sen jälkeen ei enää koskaan tee mieli käsitellä hiuksia ilman sitä. LIVING PROOF: Saatte myös 20% alennusta Living Proofin tuotteista Salon Pepe Åhmanin kampaamoissa kesäkuun loppuun asti. Molemmat alennukset saatte mainitsemalla lukeneenne alennuksesta täältä mun blogista. Ajanvaraukseen pääsette suoraan TÄSTÄ.

Mä olen niin fiiliksissä tästä tukasta jälleen, ihanaa kun se on taas raikas ja kirkas! Ihanaa viikonloppua kaikille <3


Ihan mieletön lukija-ilta – KIITOS!

28.03.2018

Eilen illalla vietettiin mun blogin historian tokaa lukija-iltaa Nona K. -liikkeessä Töölössä. Illan järjesti Lasten PR, ja paikalle olin arponut lukijat Instagramissa, jossa halukkaita tulijoita oli niin paljon, että päätin järjestää toisen lukijaillan vielä tämän kevään aikana! Mua jännitti aivan super paljon, varsinkin kun tällä kertaa lukijailta järjestettiin vain aikuisille. Lasten kanssa on niin helppoa kohdata uusia ihmisiä, kun lapset tuovat omasta takaa niin paljon actionia ja tekevät yleensä kaikkea hassua mistä riittää puhuttavaa.

Se oli kuitenkin tietoinen valinta, sillä halusin tutustua lukijoihin rauhassa, ilman että huomio kiinnittyy nimenomaan lapsiin. Ja vaikka ensin jännittikin ihan mielettömän paljon, se oli loistava päätös. Kävi ilmi, että ilta tarjosi useammallekin äidille hengähdystauon arjesta, ja nautin itsekin siitä ihan superisti, että sain rauhassa jutella lukijoiden kanssa ja vaihtaa ajatuksia. Me höpöteltiin ummet ja lammet arjesta, lapsista, haaveista, elämästä, töistä ja opiskelusta, ja ihan kaikesta muusta. Meitä kaikkia taisi alkuun jännittää ihan yhtä paljon, mutta pienen epävirallisen esittelykierroksen jälkeen rentouduttiin kaikki, ja sen jälkeen höpötyksestä ei ollut tulla loppua.

Osa lukijoista oli matkustanut toiselta puolelta Suomea paikalle vain minun lukijailtani tähden, ja se teki muhun vaan ihan valtavan vaikutuksen, ja vetää kyllä hiljaiseksi ja nöyräksi. Mulle on ihan uskomattoman suuri kunnia, että te haluatte tulla tapaamaan, tutustumaan ja viettämään aikaa. Ja sen lisäksi että on hienoa tavata teitä, on myös ihanaa lukea teidän ajatuksia täällä blogissa vuodesta toiseen. Osa paikalle tulleista lukijoista oli seurannut mun blogia jo sieltä vuodesta 2011 asti, toukokuussa siitä tulee seitsemän vuotta kun tämän blogin perustin. Se, että jaksaa kulkea niin pitkän matkan mun blogia seuraten on mulle ihan valtavan hieno juttu, vaikka toki uudemmatkin lukijat ovat aivan yhtä toivottuja ja tervetulleita.

Mulle on tosi tärkeää, että annan blogissa itsestäni sellaisen kuvan, millainen oikeastikin olen ihmisenä. Toivon että mun persoona ja luonne välittyvät täältä ulospäin juuri sellaisina kuin ne ovat silloin, kun mut tapaa kadulla, kaupassa tai siellä lukija-illassa. Oli ihanaa huomata, että vaikka jokainen teistä blogiani seuraavista on ihan omanlaisensa tyyppi jolla on oma elämäntarinansa, lukija-iltaan oli päätynyt sellaisia avoimia ja rempseitä höpöttelijöitä jollainen olen itsekin. Siksi meillä ehkä luistikin juttu niin hyvin, että aika loppui pahasti kesken! Olisi ollut ihanaa jutella vieläkin pidempään, ja päätinkin eilisen jälkeen että seuraavasta lukijaillasta tulee ainakin tunnin pidempi, ehkä jopa pari tuntia pidempi.

Lukija-illan meille järjesti tosiaankin ystäväni Riikan firma Lasten PR, Töölöntorilla sijaitsevassa Nona K. -lastenvaate- ja lifestyleliikkeessä, joka on kuin maailman ihanin karkkikauppa. Nona K. oli upea paikka lukijaillalle, ja saatiin nauttia hyvästä ruuasta, Raikastamon  tarjoamista juomista ja Nona K:n eksklusiivisista tarjouksista.

Illassa oli paikalla myös pitkäaikaisen yhteistyökumppanini Salon Pepe Åhmanin Petra tekemässä meille kaikille pikakampauksia. Petra laittoi mun hiukset ihanille boho-laineille ja koristeli ne kahdella letillä, juuri niinkuin toivoin. Hän loihti kaikille vieraille ihanat ilmavat laineet hiuksiin, ja oli ihan super mukava! Kampauspiste toi ihanaa hemmottelufiilistä mukaan iltaan. Lisäksi illassa arvottiin Geffer Groupin upouusi pieni bObles Elefantti kauniin vaaleanpunaisessa värissä yhdelle onnekkaalle lukijalle.

ARVONTA TEILLE KAIKILLE:

Yhteistyökumppanini kokosivat yhdessä Lasten PR:n kanssa kaikille osallistujille ihanat Goodie Bagit, jollaisen saan nyt arpoa vielä yhdelle teistä blogin lukijoista. Goodiebagin sisältä löytyy S&S -kustantamon Avain Hukassa -kirja, joka on viime vuoden lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia -voittaja, sekä viime vuoden Rudolf Koivu -palkinnon voittaja, 20€ lahjakortti Geffer.fi -verkkokauppaan jossa tarjolla mm. bObleseja, Fabelabin ihanuuksia ja vaikka mitä, 10€ lahjakortin Lauttasaaren Salon Pepe Åhman-kampaamon väri & leikkaus -palveluun, Nona K.:n ihanan kankaisen rusettipinnin, sekä Greenlipsbeauty-verkkokaupan Petit & Jolie -tuote. Lisäyllätyksenä vielä Greenlipsbeauty.com antaa vain tämän arvonnan voittajalle 50€ lahjakortin verkkokauppaansa!

Osallistu arvontaan kommentoimalla tähän vuosi, jolloin aloit lukemaan blogiani (ja saat myös lisätä mukaan vaikka oman lempparimuiston tästä blogista, jonkun mieleenjääneen postauksen tms. jos haluat, ei ole pakko). Arvonta-aikaa on 3.4. klo 22.00 asti. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Onnea arvontaan kaikille!

ALEKOODI:

Saan vielä jakaa Goodiebagissa myös olleen Tarramonsterin mielettömän 20% alekoodin teille kaikille, eli koodilla TMNKT3 saatte nyt 20% alennusta Tarramonsterin nimikointitarroista. Koodi on voimassa Tarramonsterin verkkokaupassa 2.4. asti.

Valtavan suuret kiitokset vielä teille kaikille lukijoille siellä ruutujen takana, lukijaillan ihanille vieraille, sekä kaikille jotka olivat mukana järjestämässä iltaa. Se oli ikimuistoinen ja ihana kokemus, ja muistelen sitä varmasti vielä hamassa tulevaisuudessa lämpimällä fiiliksellä <3


Ponitukan comeback – pastellivioletti teki paluun

15.02.2018

Kampaamopalvelut ja tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan pitkäaikaiselta yhteistyökumppaniltani Salon Pepe Åhmanilta

Laitoin joulun aikoihin instagramiin #TB-kuvan mun pastellivioletista tukasta, ja siitä asti mulla oli kytenyt sellainen pieni ikävä sitä kohtaan. Se vaan voimistui ja voimistui, ja jotenkin mua kyllästytti niin paljon se puolipitkä blondi-ruskeasekoitus joka ei ikinä siitä kasva pidemmäksi vaikka mitä tekisin. Vaikka biotiini ja Swiss Clinicin Hair Renewal Serum auttavat hiusten määrään (tukka on tuuhentunut tosi paljon siitä mitä oli pahimmillaan, juuri niin kuin kokeilemani tuotteet lupaavatkin) ja Olaplex on auttanut siihen, ettei tukka katkea niin aikaisin mitä ennen, mikään ei vaan voi pelastaa tukkaa joka ei suostu kasvamaan pidemmäksi kuin olkapäiden tasalle. Ainakaan näin helmikuussa 2018. Toivottavasti vielä joskus mun oman elämän aikana voi, mutta toistaiseksi ei sellaista tuotetta ole löytynyt. PSST! Lue loppuun asti niin löydät alekoodin kampaamopalveluihin!

Tämä juttu on ollut mulla vuosia, ja vaikka tilanne on vähän parantunut, eikä tukka katkea enää kymmentä senttiä vaan ainoastaan muutaman, se ei poista sitä, että omista hiuksista en enää saa pitkiä. Olen kokeillut pitää melkein vuoden tauon värjäämisestä kahteen kertaan, olen ollut käyttämättä pompuloita, olen käyttänyt ties mitä rakennepaikkaavia tuotteita ja nukkunut mahdollisimman varovasti. Mikään ei ole auttanut.

Uskon tämän liittyvän hormoneihin, sillä ennen kun imetin keskimmäistä vuoden, mun hiukset kasvoivat ihan normaalisti. Anyway, olen kaivannut pitkää tukkaa. Olen aina kokenut pitkän tukan omakseni enemmän kuin lyhyen, ja siksi mulla olikin tauotta pidennykset melkein kymmenen vuotta. Kuopuksen raskausaikana luovuin pidennyksistä, ja vaikka puolipitkässä tukassa on puolensa (HAH), olen kaivannut sitä pituutta ja pitkän tukan monipuolisuutta.

Ennen kaikkea olen kaivannut JÄNNÄÄ. Jännää tukkaa, jotain piristystä. En jaksa olla tylsä. Vaikka ihan tavallisen värinen tukka olisi tällä hetkellä 1000 kertaa trendikkäämpi kuin pastellitukka, mä olen vihdoin tajunnut sen että olennaista ei ole olla trendikäs tai sellainen joka on muiden mielestä hieno. Vaan olennaista on olla sellainen, mikä itsestä tuntuu hyvältä, koska minähän sitä mun ulkonäköä kannan eikä kukaan muu. Moni muu onnistuu olemaan super jännittävän ja persoonallisen näköinen vaikka ruskealla tukalla, mutta musta itsestä ei vaan enää tuntunut siltä omassa luonnollisessa tukassani. Halusin jotain ihan muuta.

Mulla oli viimeksi pidennykset reilut 1,5 vuotta sitten. Silloin en vielä tajunnut kiinnittää huomiota hiusten eettisyyteen, pidennykset oli super yleinen juttu ja on edelleen, mutta eettisyydestä niiden suhteen oli silloin puhetta huomattavasti vähemmän kuin nykyään. Täytyy ihan rehellisesti myöntää, että silloin en ajatellut asiaa sen enempää, vaikka esimerkiksi lasten vaatteissa olen kiinnittänyt näihin asioihin huomiota jo vuosien ajan. Parissa vuodessa asiat ovat kuitenkin muuttuneet paljon, ja nykyään esimerkiksi mediassa on paljon puhetta hiustenpidennysten epäeettisyydestä.

Tällä kertaa kun ennen kuin lähdin edes harkitsemaan pidennyksiä, ihan ensimmäisenä aloin selvittämään, onko edes mahdollista hankkia eettisesti tuotettuja hiustenpidennyksiä, kun niin paljon on puhetta vain siitä epäeettisyydestä, riistämisestä ja huijaamisesta. Yritin ensin selvittää itse netistä, mutta tietoa tuntui olevan hankalaa löytää. Suurimmat suoraan kuluttajille myyvät pidennysfirmat eivät ainakaan kertoneet minkäänlaisia vastuullisuustietoja omilla nettisivuillaan, mikä ei tuntunut kovin vakuuttavalta. Niinpä otin yhteyttä yhteistyökumppanini Salon Pepe Åhmanin toiminnanjohtajaan Lisbethiin, ja hän auttoi mua selvittämään eri maahantuojilta hiusten alkuperää, tuotanto-olosuhteita ja niihin käytettyjä kemikaaleja.

Ilokseni sain suomalaiselta BPhairilta vastauksen, joka vakuutti mut siitä, että uskallan hyvällä mielellä ottaa päähäni heidän pidennykset. BPhair kertoo, että heidän pidennyksensä valmistetaan Kiinassa, kiinalaisesta hiuksesta, joka on myyty vapaaehtoisesti tietäen että se tulee bisneskäyttöön (eikä esimerkiksi väitetty että se on lahjoitettavaksi sairaille lapsille tms). Edustaja kertoo käyneensä itse paikanpäällä Kiinassa seuraamassa hiusten valmistusta tehtaassa, sekä hiusten myymistä luovutuspisteellä. Tehdas on auditoitu ja hiusten luovuttajat saavat asianmukaisen korvauksen hiuksistaan.

Edustaja myös itse tuntee tehtaan omistajan henkilökohtaisesti, ja vakuuttaa, että kyseessä on ehdottoman vapaaehtoisesti luovutettu ja rehellisesti vastaanotettu hius. Tämä oli mulle todella tärkeää, enkä olisi voinut ottaa hiuksia ilman tätä tietoa. Toivon että moni muukin vaatisi tietoa hiuksen alkuperästä, ja olisi kiinnostunut siitä, eihän pidennyskulttuuria muuten voi muuttaa paremmaksi. Epäeettisesti tuotettua hiusta myydään juuri niin kauan, kuin sille löytyy ostajia.

Sain päähäni BPhairin uudet Multiway-hiukset, joita voi käyttää sekä teippipidennyksinä, että klipsipidennyksinä. Tämä on tosi mullistavaa! Ainakin nyt minä otin hiukset klipseinä, jolloin voin olla suurimman osan ajasta ilman niitä, esimerkiksi kotona verkkareissa. Saan monipuolisesti tehtyä niillä eri kampauksia, ja niillä saa hiukset kuntoon tosi nopeasti. Lisäksi klipsihiukset kestävät mun kokemuksella hyvänä pidempään, koska ne eivät ole jatkuvassa käytössä, eikä niitä pestä jatkuvasti. Uskon että nämä hiukset kestävät käyttöä jopa 8-12 kuukautta, kun hoidan niitä hyvin. Myös tämä tukee mielestäni eettisyyttä – hiukset ei ole mitään kertakäyttökamaa jotka vaihdetaan kuukauden välein. Tässä on oikeasti jonkun ihan oikean ihmisen tukkaa, jota mä lainaan mun päähän.

Hiukset sävytettiin kauttaaltaan Pravana Pastels Luscious Lavender -suoravärillä, joka on pidennyksille soveltuva. Mukana oli myös Pravanan Chromasilk Vivid Clearia ja Silveriä joissain kohdissa tuomassa elävyyttä sävyyn. Kävin Mikonkadun Salon Pepe Åhmanilla Raisan käsittelyssä, sillä Raisa on oikea pastellitukkaekspertti. Hän sai rakennettua mulle täydellisen haalean vaalean pastellivioletin sävyn, jota olen rakastanut siitä sekunnista asti kun sen näin. Tämä on juuri sitä mitä olen aina halunnut! Moni Pinterest-inspistukka on oikeasti vähän liian hankala arkikäyttöön saavutettavaksi, mutta tässä tukassa Raisa onnistui täydellisesti, ja se on just niin kuin mun Pinterestin inspiskansiossa. En voisi olla tyytyväisempi! Pakko aina nipistää itseä kun katsoo peilistä.

BPhair antoi mulle myös pidennyksille ja pastellivärille sopivat kotihoitotuotteet, eli BPcare Platinum Shampoon ja Maskin, sekä BPcare Luxury Dropsit joita voi käyttää sekä pidennysten että oman tukan latvaan siloittamaan.

SALON PEPE ÅHMAN ALEKOODI KAMPAAMOON:

Nyt saatte maaliskuun loppuun asti -10% kaikista kampaamopalveluista Salon Pepe Åhmanin kampaamoissa koodilla kevät18 kun varaatte ajan suoraan Salon Pepe Åhmanin sivuilta. Salonkeja löytyy useampia Espoosta, Vantaalta ja Helsingistä! Alekoodi käy niihin kaikkiin. 

Voin kertoa että nyt on niiiiiin hyvä. Oon ihan fiiliksissä tästä tukasta, tää on ihan best. Nyt vaan Otollekin shokkitukka takaisin niin tämähän on ihan 2016, eiku. No ei, mutta Otollekin taisi aiheutua pieni värikuume tämän mun kuontalon ansiosta, joten katsotaan mitä me vielä keksitäänkään.