Meidän perheen inhokit ja lempparit vol. 2

20.01.2021

Muistin tällaisen hauskan postausidean vuodelta 2016 (apua, melkein viiden vuoden takaa!) ja päätin, että nyt olisi oikein hyvä hetki tehdä tällainen katsaus uudelleen. Eli meidän perheen inhokki- ja lempparijuttuja listattuna. Koko perhe halusi osallistua tähän, koska kaikista oli niin hauskaa lukea noita melkein viiden vuoden takaisia vastauksia siitä, mitkä ovat olleet lemppari- ja inhokkiohjelmia, -ruokia ja muita juuri silloin. Tällä kertaa mukaan liittyi myös meidän kuopus, joka on nyt jo vanhempi kuin meidän keskimmäinen oli silloin edellistä kyselyä tehdessä, jolloin kuopusta ei vielä ollut.

Kuten jo silloin 2016 kirjoitin, meillä ei kotona puhuta inhokeista tai inhoamisesta yleensä missään asiassa, valitsin sanan vain tuohon otsikkoon, koska se oli edellisenkin version otsikossa. Oikeampi termi on ehkä se ei-niin-lempparit, tai ”ei aivan minun makuuni”, joita meillä yleisemmin käytetään kuvaamaan jotain asiaa, joka ei ainakaan ole se lemppari. Lasten vastaukset on kirjoitettu sanasta sanaan niinkuin he itse ne sanoivat, kuten viimeksikin:

Meidän perheen lempparit & ei-niin-lempparit:

Lemppariruoka / Ei-niin-lemppariruoka:

Iina: Kaikki mausteiset ruuat on tällä hetkellä lemppareita. Fried rice eri mausteilla, erilaiset curryt. / iki-ei-niin-lempparit on kyllä kaikki kirkasliemiset perus kuoluruokakeitot, kuten siskonmakkarakeitto, nakkikeitto, lihakeitto, kalakeitto (mut kermainen lohikeitto kyllä menee).

Otto: Hampurilainen ihan ehdoton ykkönen. Kun yhden ja saman safkan voi tehdä miljoonalla eri tavalla, ei siihen voi kyllästyä. Ymmärrän, ettei kaikki pysty loputtomiin vetämään (sori Iina), mutta väitän ettei kukaan voi vakavalla naamalla sanoa ettei pidä hampurilaisista. / Vaikka olenkin valtava weebi, ja rakastan kaikkea japanilaista, en ole koskaan oppinut syömään sushia. Konsepti on mahtava, ei siinä. Japanissa vain arvostetaan kulttuurillisesti enemmän ulkonäköä kuin makua, ja sen huomaa.

Esikoinen: Tortillat, koska siinä on niin paljon eri makuja, tortilloista voi tehdä vaikka makeita. / Koulun broilerikeitto, koska se broileri on sitkeää ja suurin osa sopasta on pelkkää löllöä porkkanaa.

Keskimmäinen: Nuudeliwokki, koska nuudelit maistuu niin hyvältä. / Parsapiirakka. Muuten mä tykkäisin siitä, mut siinä on parsaa.

Kuopus: Muro, öö koska tykkään kauramaidosta ja jugurtista. / No chilistä en tykkää enkä sienestä, enkä paprikasta.

Lempparihedelmä / E-n-l-hedelmä:

Iina: Viinirypäleet, persimon, sitruuna, lime. Kaikki raikkaat hedelmät, joille en ole allerginen. / Tähän täytyy sanoa, että satsuma tai hunajapomelo, ne on sellaisia hedelmiä, joilta odotin paljon, mutta ei ollutkaan sitten makua eikä rakennetta.

Otto: Sitrushedelmät, tarkemmin ehkä greippi tai lime. Syön vähän liian vähän hedelmiä sellaisenaan, mutta sitrushedelmiä tulee toistuvasti käytettyä ruoanlaitossa tuomaan hapokkuutta. / Omena. Täysin yliarvostettu sellaisenaan, vaikka toimiikin erinomaisesti esim. piirakoissa. Raaka omena on vaan niin perhanan tylsä juttu, vaikkei omenoille allerginen Iina tätä kykenekään sisäistämään.

Esikoinen: Klementiini, vesimeloni tai ananas, koska ne on mehukkaita, mutta niissä on hyvä rakenne, että ne ei oo pelkkää muussia. / Karambola. Se on ihan ok mut se ei silleen oo mun lemppari.

Keskimmäinen: Banaani ja omena, koska banaani on pehmeetä ja omppu on mehukasta. / Ananas, en tiedä miksi.

Kuopus: Vesimeloni ja ananas, koska niissä on mehua. / Mä tykkään kaikista hedelmistä!

Lempparivihannes/ E-n-l-vihannes:

Iina: Tomaatti, paprika, kurkku, kesäkurpitsa, kukkakaali, porkkana. / Selleri, siis se vihreä pitkä pötkylä, jossa on pistävä maku, joka tulee kaikesta läpi.

Otto: Mä nyt vähän juksutan, ja sanon että inkivääri, vaikkei se teoriassa olekaan vihannes. Eikä varsinaisesti edes juures. Hence the juksutus. Ei ole kovin monta paikkaa, mihin inkivääriä ei saisi jollain tavalla toimimaan. / Lanttu. Joulun lanttulaatikko on ihan syötävä setti, mutta silloinkin vain jos on pakko. Muuten lantulla voi heittää vesilintua.

Esikoinen: Paprika, se on mehukas ja sitä on monta eri makua, kun eri värit maistuu erilaiselta. / Kaikki muut vihannekset on hyviä, paitsi keitetty porkkana.

Keskimmäinen: Kurkku, koska se on sellanen fresh niin mä tykkään siitä. / Parsasta, en tykkää sen koostumuksesta.

Kuopus: Salaatti, koska salaatti on vihreetä ja mä tykkään vihreestä. Ja koska se on terveellistä. / No chilistä.

Lempparijuoma / E-n-l-juoma:

Iina: Maustamaton kivennäisvesi, tai sitruunalla maustettu vesi. / ”Sitruunan makuinen” kivennäisvesi, maistuu aina ihan tiskiaineelta valmistajasta riippumatta.

Otto: Lempijuoma vähän riippuu tilanteesta. Parhaalta maistuu kylmä pienpanimo-IPA koska oon oluthipsteri, varsinkin sen burgerin kanssa, ai että. Sellaista vaan harvemmin kehtaa joka tilanteessa juoda. Hyvänä kakkosena inkivääri-kombucha, tai ihan vaan og zero-cola. / Kaakao. Suklaa on omasta mielestä hädin tuskin hyvää, vielä vähemmän kiinnostaa vetää sitä nestemäisessä muodossa. Pahinta on kun siinä on paakkuja.

Esikoinen: Vesi tai appelsiinimehu, varsinkin sellainen jossa ei ole hedelmälihaa. / Ässämix-limu, koska se maistuu vähän salmiakilta.

Keskimmäinen: Omppumehu, koska se vaan on niin hyvää. / Appelsiinimehu, kun siinä on sitä ihmeen hedelmä-sitä-juttua, hedelmälihaa olikse?

Kuopus: Appelsiinimehu, eikun mandariinimehu. Koska siinä on mehua. / Inkivääri-kurkumajuomasta.

Lemppari lastenohjelma / E-n-l-lastenohjelma:

Iina: Saagan seikkailut, Tete & Mama, molemmat on söpöjä ohjelmia, joissa käsitellään lasten elämässä ajankohtaisia aiheita. / Alien TV, tätä lapset katsoo Netflixistä, jotenkin niin turha kun siinä ei edes puhuta mitään. En ole saanut kiinni tästä.

Otto: Aika 50/60 että lasketaanko lastenohjelmaksi, mutta koska HBO Nordic ainakin on sitä mieltä että on, niin sanon että Adventure Time. Lapset tosin eivät ole meillä tätä edes katsoneet, ihan itse katsoin kerran alusta loppuun. / Katti Matikainen. En edes tiedä pyöriikö tää enää, mut en voi sietää. Koko hahmo ja ohjelma yhtä psykoosia. Ei tietenkään millään henkilökohtaisella pahalla näyttelijää kohtaan.

Esikoinen: Mulla ei hirveesti oo, mut joskus katson My Little Ponya tai Ryhmä Hauta jos joku muu katsoo niitä telkkarista. / Mulla ei oo mitään mistä en tykkäisi, mutta yleensä en katso lastenohjelmia.

Keskimmäinen: Ryhmä Hau pikkusiskon kaa. / Transformers, koska en jaksa puhua mistään Transformersista.

Kuopus: Ryhmä Hau, koska siinä on pinkkiä ja koiria! / Mä tykkään kaikista.

Lemppari koko perheen ohjelma / E-n-l-koko perheen ohjelma:

Iina: Sing on, Julie and the Phantoms, Putous, Suurmestari, Supernanny Suomi. Kaksi ekaa Netflixistä, kaksi vikaa telkkarista. Kaikki on sellaisia viihdyttäviä, joita koko perhe jaksaa katsella. /

Otto: Putous. Siinä on vähän sellaista jokaiselle jotakin meininkiä. Jotkut jutut naurattaa perheen (kohta) neljävuotiasta, osa taas meitä aikuisia. Taika-Pasi on ehkä yksi lempisketsihahmoista kautta aikojen, ja mä oon sentää kattonut Kummelia koko elämäni. / Putous. Välillä tulee kyllä korvista, varsinkin loppukaudesta. Lempinäyttelijät lopettivat joka kausi viimeistään viime kaudella. Koko sarja ihmeellistä kuolleen lehmän lypsämistä, enkä ymmärrä miksi niitä Trump-vitsejä jatkettiin niin pitkä. Nauroiko joku niille?

Esikoinen: Julie and the Phantoms, on varmaan yksi parhaita ohjelmia. / En oo hirveesti nähnyt sellaisia koko perheen ohjelmia, joista en olisi tykännyt.

Keskimmäinen: Putous, koska on kivaa olla perheen kanssa ja kattoo sitä. / En tykänny hirveesti Putous All Starista.

Kuopus: Viiden tähden tähteet, koska siinä on molempia mistä mä tykkään. / Kaikista tykkään.

Lemppari viikonpäivä / E-n-l viikonpäivä:

Iina: Kyllä se on perjantai. Kuopuksen vapaapäivä ja lapsilla lyhyt koulupäivä, koko viikonloppu edessä ja saunaa ja herkkuja. / Maanantai ei ole lemppari tällä hetkellä, vaikka joskus sekin on ollut viikon paras päivä.

Otto: Perjantai, hands down. Paras hetki nimenomaan se kun pistää työkoneen kannen kiinni iltapäivällä, ja unohtaa kaiken maanantaiaamuun asti. Koko viikonloppu edessä, täynnä mahdollisuuksia ja muuta ihanaa liibalaabaa. / Maanantai. Olen aina väsynyt. Älkää ymmärtäkö väärin, arki on oikeesti ihan jees, ei maanantai sen takia ole hanurista. Olen vain niin paha yökyöpeli että sössin unirytmin jokaikinen viikonloppu, ja maanantai menee vähän toipuessa.

Esikoinen: Keskiviikko ja perjantai, tai koko viikonloppu. / Ehkä maanantait, koska pääsen niin myöhään koulusta ja ei oo hirveän jännittäviä oppitunteja.

Keskimmäinen: Perjantai, koska silloin on karkkipäivä! / Tiistai, koska silloin mulla on niin pitkä päivä.

Kuopus: Öööö karkkipäivä, siis perjantai, koska sillon saa syödä karkkia ja mulla on vapaata. / No kaikista mä tykkään.

Lempparitekeminen / E-n-l-tekeminen:

Iina: Perheen kanssa yhdessä ulkoilu, pelaaminen, leffojen katselu, piirtäminen, kokkaaminen. Yksin The Crownin katselu tai maalaaminen. Oton kanssa sarjat ja höpöttely. / Siivoaminen, pyykinpesu, järjestely, en nauti.

Otto: Koko perheen voimin boulderoimaan lähteminen toimii aina, vaikka korona pistänytkin aika tehokkaan stopin sille. Nippanappa tulee itsekään käytyä enää tätänykyä, vaikka mieli tekisi. Jokaperjantainen koko perheen sauna on kanssa yksi viikon kohokohtia. / Siivoaminen. Ainoastaan kettiön siivoan mielelläni, ja senkin mieluiten yksin. Porukalla kun yrittää mitään siivota niin tuntuu usein että kestää kauemmin, kuin jos yksi sykkisi.

Esikoinen: Pelaaminen koko perheen kesken, pianon soitto, kaikki akrotemput, laulaminen ja tanssiminen ja ruuanlaitto. / Kotileikki tai joku nukkeleikki. Kyl niitä välillä on ihan kiva leikkiä, mutta ei aina jaksa.

Keskimmäinen: Trampalla pomppiminen, kavereiden kanssa leikkiminen, piirtäminen. / Siivoaminen, siks koska siinä kestää niin kauan ja se on tylsää.

Kuopus: Leikkii mun robottikoiralla, leikkii barbeilla, pelata Unoa, koska siinä pystyy skipata toisen. / No en jaksa siivoo.

Mistä pidän kaikkein eniten / Mistä pidän kaikkein vähiten?

Iina: Perheen yhteisestä ajasta ja tekemisestä. Ja matkustamisesta yhdessä, sitä on niin hitsin ikävä. / Stressaamisesta, huolista, murheista. No, kukapa niistä tykkäisi. Yritän olla mahdollisimman paljon stressaamatta, mutta ei sitä voi aina estää.

Otto: Pelaaminen edelleen lähellä sydäntä, vaikka se onkin jäänyt vähän taka-alalle tässä vuosien saatossa. Onneksi siitä on tullut vähän sellainen koko perheen juttu, ja Nintendo onkin ollut viime vuosina enemmän lasten käytössä kuin omassa. / Vihaan kiirettä. Se menee mulla tunteisiin, ja vaikuttaa yöuniin. Elämä on paljon kivempaa kun ei ole hoppu joka suuntaan. Laiskat sunnuntait ja lasten kanssa yhdessä, rauhassa kokkailu on best.

Esikoinen:  Siitä, että on niin paljon eri maita, mihin voi matkustaa. / Ilmastonmuutos, korona, syrjiminen, kaikki maat missä jutut ei oo hyvin, että ei esim. saa puhdasta vettä ja että kaikki ei saa yhtä paljon palkkaa samasta työstä. 

Keskimmäinen: Perheestä, koska muuten mä en eläis jos mulla ei ois perhettä ja perhe on tärkeä. / Ilmastonmuutoksesta, koska se ei oo hyvä juttu.

Kuopus: Äidistä ja isistä ja siskoista, perheestä. / Piikeistä, koska ne sattuu.


Parasta just nyt x10 marraskuu

09.11.2020

Mulle tuli fiilis listata lemppareita ihan vaan siksi, että katsotaan juuri nyt niin viihdyttävää sarjaa, josta en ole itse nähnyt puhuttavan vielä missään! Haluan ehdottomasti korjata tämän vääryyden, joten tässäpä tulee kymmenen suosikkia marraskuulta.

Paras kirja: Linda-Maria Roineen eli Mercedes Bentson Totuus ja Tunnustus, jonka sain juuri luettua BookBeatissa e-kirjana. Se oli mielenkiintoinen luettava ja herätti paljon ajatuksia tasa-arvosta, feminismistä, selviytymismekanismeista, yhteiskunnan epäkohdista ja myös omasta nuoruudesta. Tällä Hetkellä luen Antti Holman Kaikki elämästä(ni) ja sen jälkeen aloitan meidän seuraavan lukupiirikirjan.

Paras sarja: Kärlek och Anarki, Rakkautta ja anarkiaa, joka löytyy Netflixistä. Uusi ruotsalainen draamakomedia perheenäiti Sofiesta, joka saa pestin kasvujohtajana vanhanaikaisessa kirjakustantamossa. Siellä hän tutustuu nuoreen komeaan IT-tukihenkilöön Maxiin, jonka kanssa kehkeytyy pientä sutinaa (vaikka kotona on aviomies). Sofie ja Max kehittävät ”pelin”, jossa molemmat yllyttävät vuorotellen toisiaan tekemään yhä hullumpia ja hullumpia juttuja. Ja sitä on todella viihdyttävää katsoa! Viime kuussa parjasin kaikkien ylistämää Emily in Parisia köyhästä dialogista ja stereotypioista. Tämä oli kuin raikas tuulahdus siihen perään. Tämä sarja on aivan älyttömän kiinnostava, hauska, kekseliäs ja tyylikäs ja ollaan katsottu se ihan muutamassa päivässä. Ehdottomasti marraskuun 2020 paras Netflix-sarja!

Paras elokuva: Holidate! Netflixin jouluelokuva-uutuus oli juuri sitä mitä toivoinkin. Viihdyttävä, sopivasti stereotyyppinen (kyllä, jouluelokuvissa se on sallittua) ja sopivan pituinen.

Paras biisi: Lorde – Team. Törmäsin tähän biisiin jonkun videon taustalla ja se vaan jotenkin kolahti. Kaunis ja rauhallinen biisi. Myös Ed Sheeranin Small Bump saa joka kerta hanat auki ja sitä on tullut kuunneltua vähän liikakin. Lisäksi viime aikoina on tullut kuunneltua jo runsaasti joululauluja.

Paras vaate: Jouluyökkärit! Paras aika vuodesta kun ne saa kaivaa esille. Olen joka päivä mun pingviinipyjamahousuissa kotona.

Paras herkku: Ollaan tehty nyt pari kertaa Oton kanssa herkkuiltapalaksi viikonloppuna loaded frieseja. Ja ne vievät kyllä kielen mennessään! Pitäisikö jakaa resepti täällä tai IG:ssä myös? Meidän loaded friesit on sopivasti hieman tuliset ja vihannekset tuovat raikkautta annokseen. Tuossa ylläolevassa kuvassa näkyy meidän eka versio (ainoa joka on kuvattu ja jossa oli mukana myös mozzarellatikkujen jämät pakkasesta) ja ne on siitä hieman kehittyneet, pitää kuvata seuraavan kerran kun tehdään!

Paras juttu tässä viikossa: Oton opinnäytetyö on tällä viikolla jo ihan loppusuoralla, mikä on ihanaa! Tämä viikko tulee olemaan vielä sen suhteen melko intensiivinen, mutta pikkuhiljaa alkaa jo helpottaa.

Paras tekeminen lasten kanssa: Jouluaskartelu. Ollaan askarreltu vaikka mitä joulukoristeita viime aikoina ja niistä on tullut tosi kauniita. Lapset rakastavat käsillä tekemistä yhtä paljon kuin minä! Toinen lempparitekeminen on meidän jumppahaaste. Mona Visuri aloitti marraskuussa lenkkihaasteen, josta kertoi instassa. Mä päätin aloittaa jumppahaasteen: marraskuun jokaisena päivänä jumppaan vähintään 15 minuuttia päivässä. Nyt on menossa siis päivä 9/11 ja voin kertoa, että kyllä tuntuu kropassa. Olen tehnyt paljon Pamela Reifin ilmaisia treenejä YouTubesta 15-40 minuuttia päivässä. Lapset ovat osallistuneet innoissaan joka päivä ja he ovat oikeastaan pitäneet huolen siitä, että oikeasti jumppaan joka päivä.

Paras juoma: Valion sokeroimaton glögi! Ihan super hyvää ja sitä voi juoda arki-iltanakin, eikä tarvitse miettiä, että tulee juotua ylimääräistä sokeria ihan liikaa.

Paras työjuttu: Joulukalenterin työstäminen. Blogijoulukalenteri tulee tänäkin vuonna ja sen tekeminen on aina jotain, mitä odotan ihan valtavan paljon. Olen saanut jo paljon tehtyä, mistä olen tosi iloinen ja ylpeä. Aloitin aiemmin kuin koskaan ennen.

Paras juttu, joka on vielä tulossa marraskuussa: Joulukuusen koristelu ja muut joulujutut, lasten kanssa vuosittaisten joulukoristeiden ostaminen. Tällä hetkellä elän ja hengitän joulua jokaisella solullani. Joulufiilistely tuo niin paljon iloa ja valoa tähän vuodenaikaan ja se tuo iloa ja valoa myös tähän poikkeukselliseen vuoteen. Keskityn tällä hetkellä jouluun enemmän kuin koskaan ennen ja mun mielestä se on enemmän kuin ok. Se piristää, rentouttaa ja ilahduttaa. Joulu on best ja jouluun valmistautumisen ansiosta marraskuu on yksi mun lempikuukausista.

Siinäpä tuli aika monta tämän hetken suosikkia. Laittelen Instagramin puolelle kyselyä ainakin teidän tämän hetken suosikkisarjoista ja kenties muistakin suosikeista, käykäähän vastaamssa!