Lasiterassi ja pimenevät illat

21.08.2022

Kaupallinen yhteistyö: Lumon Oy

Ollaan saatu nauttia lasitetusta terassista jo parin kuukauden ajan ja kuten ounastelimme jo alkuun, se on ollut ihan valtavan kovassa käytössä. Lumon terassilasit asennettiin meille kesäkuun alussa ja se oli mainio hankinta. Voin jo parin kuukauden jälkeen sanoa, että terassille on ollut käyttöä koko rahan edestä. 

Terassi on ollut meidän olohuone, leikkihuone, työhuone ja milloin mikäkin huone koko kesän ajan ja siitä on ollut iloa niin viileinä kuin kuuminakin päivinä. Viileämpinä päivinä siellä on ollut lämmintä hengata vielä illalla pihan ollessa varjoisa. Ja kuumimpina päivinä terassi on ollut ihanan ilmava ja sisätiloja viileämpi hengailuhuone aina kun aurinko on lakannut porottamasta pihalle iltapäivällä. Ollaan vietetty terassilla myös tunnelmallisia sadepäiviä. Miten ihanaa on makoilla terassin sohvalla, lukea kirjaa ja kuunnella sateenropinaa valokatteeseen. 

Terassi on ollut loistava pienen taaperon kanssa, koska meillä on siellä vain taaperoturvallisia juttuja. Kun terassilasit ovat kiinni, hän ei pääse sieltä karkuteille vaan pysyy koko ajan turvallisesti samassa tilassa. Aiemmin avoimelta terassilta oli avoin pudotus kiviportaalta terassilaudoitukselle, eikä siinä ollut mitään estettä. Taapero ei olisi siis voinut hengailla siellä lainkaan yhtä turvallisesti kuin nyt. Koska lasiterassi on ollut vauvan ja taaperon kanssa niin kätevä, hän on muun muassa oppinut kävelemään siellä. 

Ainakaan vielä taapero ei ole oppinut avaamaan terassilasien jalkalukitusta, eikä ovia silloinkaan kun ovet eivät ole lukossa. Muut lapset sen sijaan oppivat hyvin nopeasti helppokäyttöisen lukitusmenetelmän ja osaavat avata ja sulkea laseja tarpeen mukaan. 

Meidän terassin sisustus on muotoutunut omalla painollaan. Ensin siellä oli sohva, nojatuoli, pöydät ja kärry. Nyt sinne on ilmestynyt myös taaperon lelukori, leikkikeittiö ja lasten piirustusteline. Terassi on saanut kauniiden sisustuselementtien lisäksi kilokaupalla elämänmakua, kun sinne on tuotu lapsille tärkeitä asioita myös. Ja siksi me kaikki viihdytäänkin siellä niin hyvin. Eniten se on toiminut olo- ja leikkihuoneena ja siihen tarkoitukseen se on maailman kätevin. 

Lumon terassilasitus on mahdollistanut sen, että terassille on voinut tuoda myös kaikkia sellaisia tärkeitä juttuja, jotka eivät ulkotiloissa muuten kestäisi. Se on ollut ihan mahtavaa ja ollaan saatu myös sisälle kotiin lisää tilaa ja seesteyttä, kun esimerkiksi se leikkikeittiö siirtyi olohuoneen portaikon alta terassin puolelle.

Olen pitänyt terassilla myös useamman työpalaverin etänä, sillä terassilta saa oven kiinni eivätkä lasten äänet kuulu sinne sisältä lainkaan. Lisäksi terassi on toiminut usein kuvausstudiona, koska missä muualla olisi täydellisempi luonnonvalo kuin lasiseinillä ja valokatteella varustetussa tilassa? Niinpä. Someammattilainen kiittää kun on täydellinen selfiehuone. 

Olen todella innoissani siitä, että päästään ensimmäistä kertaa hyödyntämään terassia myös syksyllä, jolloin siitä saa iloa taas ihan uusiin juttuihin! Vaikka olisi kylmä päivä, on terassin kautta lämmintä siirtyä esimerkiksi sisältä porealtaalle. Terassilla voi istua tunnelmallisia syysiltoja kynttilöiden valossa ja koska meillä on terassilämmitin (vaikkakin tosi pieni ja edullinen), saadaan pidettyä terassia lämpimänä niinä kylmempinäkin syyspäivinä tarvittaessa. Sen jälkeen kun Lumon terassilasitus asennettiin ja kokeiltiin laittaa lämmitin päälle, se lämmitti ihan uudella tavalla, kun lämpö ei päässyt enää karkaamaan lasien ollessa kiinni. Odotan jo sitä, kun lehdet tippuvat puista ja mekin saadaan taas pitkän tauon jälkeen nauttia auringonlaskuista, kun puut eivät enää ole tiellä. Niitä kelpaa ihailla lasiterassilta, tulen varmasti täyttämään mun IG Feediä tänä syksynä upeilla auringonlaskuilla ihan uudesta huoneesta käsin.

Jos ei tullut jo selväksi: olemme todella tyytyväisiä lasiterassiin ja valtavan kiitollisia kaikista sen tuomista mahdollisuuksista arkeen ja juhlaan. Ollaan jo useammat synttärit ja illanistujaiset vietetty kesän aikana ja nyt syyskuussa on edessä niin minun kuin esikoisenkin synttäreitä, jolloin yksi lisähuone tulee todella tarpeeseen jälleen kerran. Se antaa valtavasti tilaa ja auttaa pitämään synttärit viileämpänä, kun kaikki eivät pakkaudu yhteen huoneeseen, mutta näkevät silti toisensa. 

Lumonilla on meneillään upea arvontakampanja elokuun ajan: elokuussa lasituksen tilanneet osallistuvat samalla arvontaan, jossa sen tilatun lasituksen voi voittaa ilmaiseksi. Lumon hyvittää arvonnan voittajalle max. 10 000€ asti lasitilauksesta. Voit lukea arvontakampanjan tarkemmat säännöt täältä. Kieltämättä olisi kelvannut itsellekin ilmainen lasitus, vaikka edelleen olen sitä mieltä, että 100% kannatti käyttää se raha lasitukseen, niin paljon  se on meidän kodin käytettävyyttä lisännyt ja monipuolistanut koko alakerran toimintoja. 

Jos oman lasiterassin hankinta kiinnostaa, mutta mietityttää käytännön asiat, kuten mallit, hinta, aikataulu tai toteutus, kannattaa varata ilmainen kustannusarvio- ja suunnittelukäynti Lumonilta, jonka aikana kaikki tällaiset asiat selviävät kerralla, mutta joka ei sido mihinkään.


Unelmien lasiterassi | Kokemuksia Lumon lasiterassista

20.06.2022

Kaupallinen yhteistyö Lumon Suomi Oy

Lasiterassin suunnittelu

Siitä on nyt pari kuukautta, kun kevätmessuilla kävelimme Oton kanssa Lumonin ständille ja ihastuimme helppokäyttöisiin ja laadukkaisiin Lumon terassilaseihin. Oltiin mietitty terassin lasitusta siitä asti kun tämän kodin ostimme, mutta emme olleet uskaltaneet haaveilla, että se olisi ajankohtaista vielä hetkeen. Meillä ei ollut mitään käsitystä paljonko lasiterassi maksaisi juuri meidän terassille, sillä tietoa oli vaikea löytää netistä, emme tienneet mistä aloittaa ja hintahaitari vaikutti olevan aika suuri. Messuilla kuitenkin vakuutuimme siitä, että meilläkin olisi ehkä mahdollisuus omaan lasiterassiin. 

Varasimme ilmaisen suunnittelu- ja kustannusarvio-käynnin Lumonin edustajalta meille kotiin pian messujen jälkeen ja sen käynnin aikana jo vahvistui se tunne, että kyllä me laitetaan tilaus sisään samantien. Jo samana iltana teimme kaupat ja meidän terassilasit lähtivät tilaukseen Lumonin Kouvolan tehtaalle. Tässä postauksessa kerron teille meidän matkasta sieltä messuilta tähän unelmien lasiterassiin, joka tuossa meidän takapihalla nyt ilahduttaa joka päivä. 

Lasiterassin suunnittelu alkoi meillä siitä, että kävimme läpi Lumonin erilaiset terassilasitus-vaihtoehdot. Huolellisesti vaihtoehtoihin tutustuttuamme tulimme siihen tulokseen, että meille paras ratkaisu on jalkalukituksella lukittavat liukulasit. Liukulasien sijaan voi valita myös täysin avautuvat lasit ja erilaisia lukitusvaihtoehtojakin on, eli löytyy myös järeämpi lukko, kuin tämä meidän jalkalukitus. Eri vaihtoehdoista on kerrottu tosi selkeästi ja kattavasti Lumonin sivuilla ja sieltä voi käydä lukemassa lisää niistä.

Ilmainen suunnittelu- ja kustannusarviokäynti

Kun olimme tutustuneet vaihtoehtoihin, Lumonin edustaja otti tarkat mitat meidän terassista. Mittauksen aikana kävi ilmi, että meidän terassilla oli olemassa jo todella helppo pohja lasiterassin asennusta varten, sillä pystytolpat ja valokate löytyivät jo valmiiksi, ja purettavat rakenteet olivat kaikki kevyitä ja ns. turhia, eikä mitään sellaista, mikä olisi hankaloittanut asennusta. 

Koska asumme paritalossa, meille kerrottiin myös heti suunnittelukäynnillä, että lasituksen myötä terassille tulee tehdä palo-osastointi. Se kuulosti työläältä näin mistään mitään ymmärtämättömän maallikon korvaan, mutta oikeasti kyseessä oli ihan pikkuhomma, paloseinän asennus, joka onnistui nopeasti lasien asennuksen lomassa.

Käynnin jälkeen saimme tarjouksen jo samana päivänä sähköpostiin ja vielä hetken asiaa pohdittuamme hyväksyimme tarjouksen, ja Lumonin edustaja teki tilauksen. 

Lasiterassin toimitus ja asennus

Tilauksen tekemisestä arvioitu toimitusaika oli n. 5-8 viikkoa ja me saimme myös nopeasti arvion toimitusviikosta, joka oli kesäkuun toinen viikko. Yllätyimme positiivisesti, sillä luulimme, että joutuisimme odottamaan uutta terassia kauemmin. Saimme koko prosessin ajan hyvin kattavasti tietoa ja ennen asennusta meille toimitettiin myös hyvät ohjeet, kuinka asennuspäivään voi valmistautua etukäteen. 

Toimitusaikataulu piti hyvin ja materiaalit toimitettiin meidän pihaan jo muutamaa päivää ennen sovittua asennuspäivää. Asennukseen asti materiaalit olivat Lumonin vastuulla sekä erittäin hyvin pakatut ja tietysti myös säänkestävät (koska ne asennetaan ulos), eli ei tarvinnut murehtia vaikka ne tuossa pihalla muutaman päivän odottelivatkin.

Lumonin mukavat asentajat tulivat tismalleen sovittuun aikaan meidän pihaan ja ryhtyivät heti hommiin. Ensin purettiin pois meidän terassin vanhat punertavat puukaiteet, jotka olikin hyvä purkaa pois, sillä ne olivat aivan lahonneet ja huonossa kunnossa. Ne lähtivät hetkessä. Seuraavaksi tehtiin palo-osastointi, eli asennettiin paloseinä meidän ja naapurin terasseja erottavan väliseinän päälle. Ihanaa! Talon ilme raikastui hetkessä kun vanhat punertavat rakenteet lähtivät pois tai menivät piiloon. 

Mikä avaruus, mikä upea näköala. Tässä kohtaa oli vielä vaikea hahmottaa sitä, miten valtava muutos tulisi olemaan. Tila tuntui todella avaralta, kun ei ollut enää tummaa seinää eikä tummia kaiteita erottamassa terassia ja maisemaa toisistaan. Toisaalta lasituskaan ei ollut vielä paikoillaan. Emme vielä ymmärtäneet, että täysin lasiset seinät tarkoittavat oikeasti sitä, että se sama avaruuden tunne jää pysyvästi, eikä katoa minnekään. 

Muutamassa tunnissa asentajat saivat lasit paikoilleen ja toimivaksi ja me näimme, miten käsittämättömän upea lopputulos tulisi olemaan ja miten suuresti se vaikuttaisi talon yleisilmeeseen. Muutama pieni homma jäi vielä seuraavalle päivälle, mutta asentajat lupasivat, että pääsisimme järjestämään lapsen kaverisynttärit terassilla sovitusti seuraavana iltapäivänä. 

Seuraavana aamuna asentajat tulivat jo aikaisin jatkamaan hommia (ja me nukuttiin vielä sillä aikaa, ihanan helppoa). Lasiterassi oli täysin valmis jo ennen yhtätoista aamupäivällä ja me ihasteltiin sitä silmät pyöreinä. Oliko se oikeasti se sama terassi kuin vielä edellisenä aamuna? Voiko tämä olla edes sama talo ja sama piha? Niin erilaiselta se näytti. Saimme asentajalta vielä opastuksen lasien käyttöön ja sitten olikin valmista. Meillä oli nyt uusi lasiterassi. 

Alla ennen-jälkeen -kuvia:

Valmis lasiterassi käytössä

Olimme haaveilleet siitä, että lasiterassi voisi olla yksi lisähuone meidän kompaktiin kuuden hengen kotiin. Emme kuitenkaan ymmärtäneet etukäteen, miten valtava merkitys sillä lisähuoneella oikeasti tulisi olemaan. Siitä hetkestä alkaen kun saimme terassin käyttöön, on se aidosti ollut meidän kodin suosituin huone. Kannoimme sinne sohvan, maton ja nojatuolin sisään ja uusi kesäolohuone oli syntynyt. Vaikka terassin sisustus oli vielä ihan kesken, huomasimme viettävämme kaikkein eniten aikaa siellä. 

Terassilla on viileinäkin kesäpäivinä ihanan lämmin, jos lasit ovat kiinni. Kuumina päivinä taas parasta on se, että terassilla on iltapäivällä ja illalla ihanan viileää, kun meidän piha on varjossa. Laseja voi pitää auki ja ilma kulkee. Nautimme 100% myös siitä, että lasit voi laittaa heti kiinni kun hyttysiä alkaa tulla. Ja siitä, kuinka meidän terassilämmitin lämmittää nyt ihan koko terassia lasien kiinni ollessa, kun aiemmin se riitti lämmittämään vain pientä osaa terassista. 

Ollaan vietetty terassilla jo Oton synttäreitä ja lapset ovat pitäneet 24 tuntia terassilla -haasteen. He kantoivat terassille teltan ja tekemistä ja nukkuivat tyytyväisenä siellä yön luonnon ääniä kuunnellen. Olen juonut jokaisen aamukahvini terassilla siitä asti kun se asennettiin ja vauvan kanssa on ihanan helppoa olla siinä, kun hänellä on tilaa temmeltää, mutta ei pääse karkaamaan lasien ollessa kiinni. Terassi on myös ihana työhuone, josta saa oven kiinni. Työhuonettakaan meillä ei aiemmin ole ollut, vaan työskentely on tapahtunut makuuhuoneessa tai yhteisissä tiloissa. Terassi on jo nyt ollut valtavan monikäyttöinen tila. 

Lasiterassin sisustus

Melko pian lasituksen asentamisen jälkeen tasoitimme itse vielä remonttitasoitteella paloseinän saumakohdat sekä maalasimme sen ulkomaalilla ihan vaalean harmaaksi. Vaalea lopputulos on meidän mielestä tosi kaunis ja niin paljon raikkaampi kuin se vanha punainen! Lisäksi maalaamme vielä tummanharmaalla pystytolppiin vanhojen aitojen poiston myötä jääneet vaaleat kohdat piiloon, kun tolppia ei oltu maalattu aitojen alle jäävistä kohdista terassia rakentaessa ennen aitojen asennusta. 

Olemme ihan valtavan tyytyväisiä tähän lopputulokseen ja ajatuksissa vilisee miten hurjan paljon tämä helpottaa arkea ja ilahduttaa ja tuo lisää tilaa meidän kotiin. Ja miten paljon mahdollisuuksia sisustukseen tuo se, kun terassi on sateelta ja tuulelta suojassa! Sitä voi sisustaa aivan eri tavalla kuin vanhaa terassia ja sinne onkin tarkoitus tuoda pehmeyttä ja kodikkuutta tekstiileillä. 

Kuten lapset jo testasivatkin, kesällä lasiterassi voi toimia esimerkiksi vierashuoneena, joka meiltä on puuttunut. Lapset (tai halutessaan toki myös vieraat) voivat nukkua terassilla ja yksi makuuhuone sisältä voi toimia ylimääräisenä vierashuoneena. 

Tulen kertomaan tämän vuoden aikana lisää siitä, kuinka terassi meillä toimii ja millaisia käyttöfunktioita sille syntyy. Tulen myös esittelemään terassin sisustusta tarkemmin kunhan saamme sen täysin valmiiksi. Sillä aikaa inspiraatiota terassin sisustukseen voi käydä lukemassa Lumonin blogista, jossa on todella paljon kivoja ideoita ja vinkkejä!

Mikäli oma lasiterassi kiinnostaa ilahduttamaan loppukesän tai alkusyksyn pimeneviä iltoja, niin Lumonilta sellaisen ehtii oikein hyvin tilaamaan vielä sinne! Lumonin kotimaiset lasiterassit valmistetaan Suomessa Kouvolassa sijaitsevalla tehtaalla ja Lumon on tehnyt parveke- ja terassilasituksia jo yli 40 vuoden ajan, eli kokemusta ja taitoa löytyy! Varaa ilmainen suunnittelu- ja kustannusarviokäynti kotiisi TÄSTÄ. Käynti ei sido mihinkään, mutta antaa hyvän kuvan siitä millainen terassilasitus sopisi juuri omalle terassille ja kuinka paljon sellainen maksaisi. 

Lumonin sivuilta löytyy myös paljon ilmaisia oppaita tueksi oman terassin ja pihan suunnitteluun. Mikäli kaipaat tietoa esimerkiksi lasituksen asennuksen lupa-asioista, terassilasien huollosta tai lasituksen tilaamisesta mökille, kurkkaa Lumonin oppaat. Niistä löytyy vastaus lähes kaikkiin mieltä askarruttaviin asioihin. Mun Instagram-tilin kohokohdista löytyy myös Q&A Lumonin edustajan kanssa, jossa hän vastaa seuraajien lähettämiin kysymyksiin terassilasien asennuksesta.