Kolmevuotiaan kanssa eletään nyt erittäin kolmevuotiasta vaihetta. ”Miksi minun pitää syödä? Miksi meillä on ruuaksi pastaa? Mistä pasta tulee? Miksi pitää syödä että kasvaa?” Kaikkeen on kysymys, kaikkiin vastauksiinkin vastakysymys. Välillä päivät sujuvat niin hyvin että ei meinaa uskoa että tyyppi on vasta kolmevuotias, kuten viimeviikkoisissa valokuvauksissa. Toisina päivinä taas sitä temperamenttia löytyy, ja kujeilu on hauskaa, eikä iästä ole epäilystäkään. Omia rajoja testataan jatkuvalla syötöllä, ja hauskintahan niitä on kolmevuotiaan mielestä testata siihen vielä vähän höpsöön pikkusiskoon.

Saman päivänkin aikana vaihtelu tunnetiloissa on vilkasta, ja esimerkiksi vielä aamulla kovasti kiinnostaneet vaatteet ja asun kuvaus saattavat iltapäivällä tuntua jo niin turhalta asialta, että sekuntikin paikallaan on liikaa. Tänä aamuna vaatteet valitsi pikkutyyppi aivan itse, ja päälle valikoitui mitäs muutakaan kuin kissoja! Kissat ovat kovaa huutoa meidän naperoilla, tosin toinen on edelleen vankasti sitä mieltä että kissatkin sanovat ”Hau!”, paitsi Kitikitit eli Hello Kittyt, jotka sanovat ”Miaum!”. Aamun asukuvaus oli menestys, itse valikoitu asu, kuvausympäristö (parveke) ja itse toivottu asun kuvaaminen toimivat hyvinä eväinä mallin osalta onnistuneisiin kuviin.

Neule Lindex / T-paita H&M / Farkut Primark / Laukku H&M / Kengät Nike Roshe Run / Rusetti äidin kätköistä

Aamulla kokeiltiin ensimmäistä kertaa Tiaralle hiusdonitsia, ja aika suloisen nutturanhan sillä sai jo aikaiseksi! Meidän neidillä on hiukset vielä aika ohuet, joten tavallinen nuttura on yleensä aika pikkuruinen. Donitsi kuitenkin peittyi jo suht hyvin oman tukan alle, ja sillä saatiin tyypille hänen toivomansa prinsessatukka. Me laitellaan aika useinkin Tiaran tukkaa, Tiara tykkää kun saa ”laittautua”, ja musta on ihana kokeilla kaikkea uutta. Ne on sellaisia äiti-tytär -hetkiä, joista me molemmat nautitaan paljon! Tykkäättekö laittaa omien lastenne hiuksia?

Loppuun vielä kolmen arvonnan voittajat! Eli ensiksi, Winterwaterfactory -arvonnan vapaavalintaisen haalarin uusi voittaja: Heidi. Mä julkaisin voittajan jo pari viikkoa sitten, mutten ole saanut yhteystietoja vieläkään, joten siksi arvoin uudelleen. Onnea siis Heidille! Lekmerin tarjoaman Färg&Formin pussilakana-arvonnan voittajaksi selviytyi Tinski. Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, Sheinsiden lahjakortin voittajaksi arpoutui Nellimaria. Paljon onnea kaikille voittajille! Laittaisitteko mulle yhteystietoja mitä pikimmiten osoitteeseen couturecouture(at)windowslive.com niin saadaan teille voitot kotiin.

Me aletaan nyt nautiskelemaan juustoista, kekseistä ja persimonista äidin ja Oton kanssa, kun ajateltiin piristää maanantaita juustoherkuilla. Illalliseksi syötiin törkeän hyvää myskikurpitsa-makkarapastaa, Tavolatan pasta-annoksesta inspiroituneena, ja mun on ihan pakko jakaa teillekin se resepti kunhan ehdin kirjoittaa ylös. Huomenna suunnataan ainakin neuvolaan, ja nähdään vähän kavereita pitkästä aikaa! Ihanaa maanantai-iltaa kaikille<3

Huhhuh, nyt on synttäriviikonloppu takana! Tiara sai kuin saikin ihanat juhlat, vaikka synttäripäivän aamuna meinasi iskeä epätoivo kun niin moni kutsuttu vieras oli kipeänä. Onneksi suurin osa kuitenkin pääsi paikalle ja neiti oli onnesta soikeana aina kun ovikello soi. Se on tämä alkusyksy vaan niin hankalaa aikaa juhlien järjestämiselle, kun juuri on aloitettu koulut, kerhot ja päiväkodit ja jokatoisella on flunssaa tai muuta. Flunssaa on meilläkin, kun tällä viikolla on vielä kiusannut flunssan jäljiltä nuha ja yskä molempia tyttöjä, ja mun äitikin on sairaana. Onneksi ei ole ollut kuumetta kuitenkaan niin pystyttiin pitämään juhlat.

Me oltiin kerrankin ihan hyvin aikataulussa ja tarjottavatkin olivat jo valmiina kun vieraita alkoi saapumaan. Tehtiin Tiaralle valkosuklaamustikkatäytekakku, jonka hän sai ihan itse kostuttaa laimennetulla sitruunamehulla, ja koristella mansikoilla ja mustikoilla. Se taisikin olla yksi viikonlopun suosikkijuttuja kun pääsi itse osallistumaan juhlatarjoiluiden valmistamiseen. Täytteeksi laitoin maitorahka-kermavaahtoa, jossa oli seassa raastettua valkosuklaata ja mustikoita.

Lisäksi meillä oli Oton leipomaa omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta, popcorneja, mozzarella-basilika-tomaatticoctailtikkuja, omenaviipaleita pikkuisille, karjalanpiirakoita ja munavoita, ja sitten Cloettalta viime viikolla maisteltavaksi saatuja uutuuskarkkeja ja suklaita. Suolainen Cloetta Sprinkle vohveli-suklaa ja Cloetta Sprinkle Mint & Crispy Rain -suklaa tekivät kauppansa, ja Instagramissa jo aiemmin kuolaamani vohvelisuklaa oli todellakin juuri niin hyvää kuin villeimmissä unelmissani kuvittelin.

Juhlissa Zelda vähän ujosteli vieraita, ja oli aika paljon kiinni Tiarassa ja meissä vanhemmissa. Tiara sen sijaan juoksi aina into piukassa avaamaan ovea kun kello soi, ja halaili kaikkia. Muistan kyllä että Tiarakin ujosteli enemmän juuri samassa iässä kuin Zelda on nyt. Mutta mä oon tosi iloinen että Tiaralla oli kivat juhlat, ja ihanaa että hän nautti niistä kovasti! Neiti nukahti iltapalan jälkeen samantien, kuten siskonsakin. Tiaralla oli vaan viimeyönä tosi kova yskä ja nukkumisesta ei meinannut tulla mitään enää puolen yön jälkeen, mutta täytyy toivoa että tämä yö sujuisi vähän paremmin.

Tiara oli superiloinen meiltä ja vierailta saamistaan lahjoista, ja tämä päivä onkin sitten kulutettu kasaamalla uusia Lego Friends -paketteja. Aika hauskaa päästä rakentamaan pikkulegoilla, kun niin monta vuotta on koottu pelkkiä duplotorneja. Ihan supersuosikiksi nousi myös mustavalkoinen pomppukoira, joka sai nimekseen Hauska. Sillä Tipa on pomppinut siitä asti kun sen sai, käsittämätöntä miten paljon energiaa riittää pienellä tytöllä! Ollaan keretty myös katsomaan jo Risto Räppääjä ja Liukas Lennart, ihan hauska leffa sekin.

Oli kyllä ihanaa juhlia tällä viikolla, mutta ihana palata myös arkeen. Rankan loppuviikon jäljiltä väsymys on melkoinen, mutta eiköhän se tästä taas hyvien yöunien jälkeen. Seuraavat juhlat meillä onkin vasta huhtikuussa kun Zelda täyttää vuosia, nyt on hyvä fiilis, ja otetaan juhlavalmisteluiden suhteen rennosti sinne asti että on aika kokata joulupöydän herkkuja. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

Tänään meidän esikoinen täyttää kolme vuotta. Miten se voi olla edes mahdollista? Kolme vuotta on kulunut ihan silmänräpäyksessä, ennenkuin huomasinkaan. Kolmessa vuodessa on tapahtunut niin paljon! Kun Tiara syntyi, me oltiin seurusteltu Oton kanssa vasta vähän alle kahdeksan kuukautta, tunnettu yhdeksän. Me ajauduttiin heti seurustelun alusta asti uudenlaiseen elämänvaiheeseen, joka alkoi kunnolla sitten Tiaran synnyttyä. Vaikka olin aina ollut kiinnostunut vauvoista, raskaudesta ja äitiydestä, ei mikään tietenkään voi valmistaa siihen millaista se äitiys sitten oikeasti on.

Mä olen onnekas, että sain opetella äitiyttä Otto rinnallani, ihan yhtä pihalla, ihan yhtä rakastuneena uuteen pikkutyyppiin kuin minäkin. Kaikkein onnekkaimpia olimme siinä, että saimme tyttäreksemme, ihanaksi esikoistyttäreksemme, juuri Tiaran. Tiaran kanssa äitiyden opettelu oli ihan parasta; hauskaa, helppoa ja palkitsevaa. Ja sitä se on edelleen. Äitiys on opettelua vielä kolmen vuoden ja kahden lapsenkin jälkeen, päivästä toiseen. Vaikka itsevarmuus on kasvanut, terävimmät särmät ja herkkänahkaisuus hioutuneet pois ja rutiinit tulleet tutuksi, pätee äitiydessä juuri se, että aina kun johonkin tottuu, se pian taas muuttuu.

Meidän kolmevuotias on oivaltava ja fiksu tyttö, jolle jokainen päivä on seikkailu, niinkuin varmaan päivät yleensäkin ovat kaikille kolmevuotiaille. Uuden opettelu on siisteintä ikinä, puhetta tulee niin paljon ettei aina saa sanotuksi väliin mitään, joka päivä pitää laskea ainakin kolme kertaa sataan asti ja kysymyksiä riittää laidasta laitaan. Välillä ollaan jännän äärellä kun Oton kanssa mietitään että mitenköhän mihinkin kysymykseen nyt parhaiten vastaisi.

Vaikeimpia ovat kysymykset, jotka koskevat ikäviä asioita, kuten rakkaan Mörkö-koiran poismenoa. Parasta taas on vastata kysymyksiin, joihin voi vastata hauskasti tai vähän hupsusti. ”Äiti kuka tämä legoukkeli on” *pitelee käsissä Tuhkimon prinssiä* ”Se on Tuhkimon poikaystävä” ”Selvä, poikaystävä menee nyt tänne nukkumaan näin kato äiti”.

Kolmevuotias osaa kertoa jo tunteistaan, ja kertoa miten päivä on sujunut ja mikä fiilis on. Hänen kanssaan voi käydä pitkiä, analyyttisia keskusteluita aiheesta kuin aiheesta, ja hän innostuu lähes mistä ideasta tahansa, paitsi siivoamisesta. Ihanaa kolmevuotiaan äitinä olemisessa on juuri se, että lapsi kertoo itse, miltä tuntuu. Ei tarvitse arvuutella että miltähän lapsesta nyt tuntuu, vaan kysyttäessä lapsi osaa kertoa, usein kysymättäkin. Vaikka koen itsevarmuuteni äitinä kasvaneen, on mulle todella tärkeää kuulla lapselta itseltään, että kaikki on hyvin, ja tietenkin myös se jos kaikki ei olisi joskus hyvin, silloin on helpompi luottaa siihen että itse toimii oikein.

Nykyään kun suunnilleen sujuvaa puhetta on takana esikoisella reilut puolitoista vuotta, ja hänellä on täysin oma persoonansa, tuntuu uskomattomalta ajatella, että kolme vuotta sitten me ei tunnettu meidän pientä tytärtä vielä ollenkaan. Hän oli vaan pieni masutyyppi, ”Pyllis” niinkuin me häntä huvittavasti kutsuttiin odotusaikana. Ei sitä voinut silloin tietää, millaiseen mainioon tyyppiin me saataisiin tutustua ja kenen vanhempia olla.

Mä en voi tietää lukeeko Tiara tätä kirjoitusta joskus, mutta ainakin toivon niin. Siksi mä haluan kirjoittaa tähän vielä, että maailman eniten onnea meidän rakkaalle 3-vuotiaalle Tiaralle 20.09.2014! Olet äidin ja isin paras tyttö, ja toivottavasti sinulla on ihana synttäripäivä!