Tänään siis vihdoin oli 8kk-neuvola, vaikka Tiara täyttääkin jo tasa kahden viikon päästä 9 kuukautta. Tiara oli kiltisti neuvolassa ja esitteli taitojaan hienosti siitä huolimatta että kerkesi matkalla jo ummistaa viideksi minuutiksi silmät ja sitten joutui taas heräämään neuvolakäynnin ajaksi. Mä voisin ensin kertoa teille mittoja ja sitten kopsata tuon neuvolalääkärin kirjoittaman tekstin tähän:

Pituus: 71,1cm (68,5cm)

Paino: 9525g (9015g)

Pipo: 45,1cm (44,9cm)

Neuvolalääkäri kehui kovasti Tiaran liikkumistaitoja kun neiti ryömi/yritti kontata/yritti karhukävellä ympäri tutkimushuoneen lattiaa. Kuulemma on ikäisekseen tosi hyvin kehittynyt ja varsinkin kun ottaa vielä huomioon kuukauden ennenaikaisuuden niin kuulemma aivan loistavasti on kehittynyt meidän neiti. Tiara hoki neuvolassa kokoajan ”vauvauvauvauvauväyväyväyväyyy” ja kysyin sitten lääkäriltä siitä että onko se mahdollista että Tiara mahdollisesti jo tarkottaisi sillä ”äidiii”:n hokemisella äitiä oikeastikin ja kuulemma on, eli jee Tiara sitten kai osaa ensimmäisen sanansa? Kyllä se sitä ainakin hokee kun se on tulossa mun luokse tai samalla kun esim. hakkaa mun jalkaa tai rapsuttaa mun käsivartta.

          Oli myös tosi hassua kun neuvolalääkäri kysyi että joko Tiara nousee istumaan itse, niin sanoin että ei nouse että pitää vielä toisella kädellä kiinni lattiasta mutta melkein osaa jo nousta. No eiköhän sitten neiti heti ensimmäisenä meidän päästyä kotiin noussut itse istumaan ja on tehnyt sen jo kolme kertaa tänään! Viimeksi meillä kävi 7kk -neuvolassa niin että täti kysyi joko Tiara osaa ryömiä ja sanoin että ei niin samana päivänä tytsy rupes ryömimään!

..Kääntyä selältä masulleen (4,5kk iästä)

..Kääntyä masulta selälleen (vastasyntyneestä asti)

..Ryömiä (7kk iästä asti)

..Mennä konttausasentoon ja kontata pari ”askelta” (8kk iästä asti)

..Istua ilman tukea (5,5kk iästä asti)

..Nousta istumaan (tästä päivästä asti)

..Nousta karhukävelyasentoon (8,5kk iästä asti)

..Kävellä talutettaessa (5kk iästä asti)

..Varata painoa jaloille (4kk iästä asti)

..Nousta polvilleen seisomaan tukea vasten (8,5kk iästä asti)

..Taputtaa käsiä yhteen (7,5kk iästä asti)

..Sanoa ”Äidiiii” = äiti (8kk  iästä asti)

..Toistella useita eri tavuja (7kk iästä asti)

..Tulla luokse kutsuttaessa (8kk iästä asti)

..Hytkyä musiikin tahdissa (8kk iästä asti)

..Syödä itse tuttipullosta (5kk iästä asti)

..Taputtaa

..Tutkimusmatkailla ympäri kotia (tai muuta paikkaa jossa saa olla lattialla)

..Lukea kirjoja ja avata niiden luukkuja

..Kiipeillä

..Keinua

..Shoppailla (istua vaunuissa ja leikkiä limupullolla) 

..Lukea mainoksia

..Pyydystää kaikki mahdolliset minipienet roskat ja muruset joita vain löytää

..Leikkiä piilosta (isi tai äiti pistää pään peiton alle ja Tiara ottaa peiton pois)

..Kuunnella musiikkia

..Tölkeistä, laseista ja pulloista (aina jos joku meistä juo jotain niin Tiaran on ihan pakko saada käsiinsä se astia josta juodaan)

..Hampaiden pesusta

..Halimisesta ja pusimisesta 

..Pomputtelusta

..Kutittamisesta

..Nuuskuttamisesta ja pöristelystä

..Vaipanvaihdosta

..Kylpemisestä, vedellä läträämisestä ja kylpyankoista

Tiara ei tykkää..

Tällä viikolla ollaan Tiaran kanssa otettu tosi rennosti, ei olla tehty mitään kovin erikoista ja ollaan vaan völlätty kotona suurimmaksi osaksi ja on ollut ihanaa vain olla. Nuorempana yksin asuessani mä en useinkaan ollut kotona, koska mä en vaan osannut enkä tykännyt olla yksin, mutta nykyään kun on maailman parasta seuraa niin mä viihdyn kotona oikein hyvin. On upeaa saada seurata oman pienen kehitystä ja sitä on kyllä tällä viikolla tapahtunut taas niin hurjan paljon! Tiara edelleen liikkuu ryömimällä, mutta tällä hetkellä se tapahtuu niin että Tiara ryömii yhden ”askeleen” eteenpäin jonka jälkeen nousee konttausasentoon, siitä karhukävelyasentoon ja sitten taas takaisin masulleen. Se on tosi huvittavan näköistä, mutta tosta se lähtee! Tiara myös nousee jo melkein istumaan itse konttausasennosta ja istuma-asennosta Tiara osaa jo mennä konttausasentoon ja suojeluheijasteetkin löytyy kun neiti ottaa kädellä vastaan jos meinaa horjahtaa.

              Tiara kyllä edelleen osaa ryömiä ihan normaalistikin ja jos sillä on kiire jonnekin (vaikka lelun tai maitopullon luokse) niin se kyllä ryömii ihan tavallisesti. Tiara on kans oppinut ainakin mun mielestä, että mitä tarkoittaa ”tule tänne” tai ”tule äidin luo” koska aina jos oon vaikka keittiössä ja Tiara olkkarissa ja kutsun sitä niin se ryömii mun luo. Ja pari päivää sitten kun olin vessassa (nami, vessajuttuja!) ja Tiara kitisi hetken niin mä sanoin että ”tule äidin luo, äiti on täällä” niin se ryömi sinne vessaan, vaikka oli ollut parvekkeen edessä leikkimässä eli ihan toisella puolella kämppää. 

         Ja pakko kyllä vielä kertoa yksi juttu, mä en tiedä että osaako Tiara sanoa ”äiti” vai onko nuo kaikki kerrat ollu vahinkoja, mutta maanantaina ekan kerran Tiara sano ”äidiii”, tiistaina sanoi uudestaan kerran, tosin noi molemmat kerrat oli yleisen ölinän seassa, mutta Tiara samalla ryömi mua kohti ja taputti mun jalkoja. Eilen neiti sitten sanoi kaksi kertaa peräkkäin ”äidiii” ja sitten kun sen jälkeen sanoin muutaman miljoona kerran ”sano äiti” niin sieltä tuli vielä kerran ”äidiii”. Mä oon itse oppinut 8,5kk iässä sanomaan äiti ensimmäisen kerran (stalkkasin mun neuvolakortista), mutta jotenkin silti tuntuu ihan hullulta että Tiara muka osaisi jo sanoa äiti! Ehkä se on vain vahinko, ehkä ei, mutta eiköhän se tässä tulevien viikkojen aikana selviä jos Tiara sen tosissaan osaa sanoa. Tässä olis vähän kuvamateriaalia meidän etevästä neidistä ja vihdoin onnistuin nappaamaan kuvan niistä kahdesta pienestä hampaastakin<3

Tiara on nyt kahtena yönä alkanut itkemään hetki nukahtamisen jälkeen, koska meidän neiti on niin ihana pikku palikka ettei se osaa enää nukkua masulleen vaikka pikkuvauvana osasikin. Tiara siis unissaan kääntyy masulleen, eikä laita päätä tyynyyn vaan jää hengaamaan siihen asentoon ja sitten sitä harmittaa niin kauan että sen käy kääntämässä. Hereillä ollessaan Tiara on osannut kääntyä masulta selälleen siitä asti kun se oli vastasyntynyt, mutta nyt unissaan se taito on ilmeisesti unohtunut. Viime yönä Otto sitten laittoi Tiaran peiton silleen vähän myttyyn neidin selän taakse (Tiara nukkui kyljellään) ja sitten sujui taas yö niinkuin normaalistikin; 21.30-8.00 nukuttiin! Mutta mä vähän aavistelinkin että sitä mukaa kun liikkumataito paranee niin yöt saattaa muuttua levottomammiksi. Mut toivotaan että tää peittosysteemi nyt auttais edelleen ainakin toistaiseksi, sitä odotellessa kun Tiara oppii seisomaan!

Mulle on tullu joku tapa tästä että pari päivää taukoa, sitten kaksi postausta samana päivänä, koska mulla on taas tässä kesken toinenkin postaus! Mut mun mielestä ainakin on ihan kiva että en sotke kaikkia juttuja samaan postaukseen vaan teen kaksi eriä, toisen nyt esim. Tiarasta ja toisen sitten musta itsestäni niin lukijatkin voi vaikka valita sen mukaan mikä itseä kiinnostaa! Mutta tulen siis postailemaan, pian lisää esim. mun asusta lauantaina oleviin Nonan ylppärijuhliin! Hauskaa iltapäivää kaikille :))<3

Mä oon huomannut tässä kahdeksan kuukauden aikana, että mitä isommaksi Tiara kasvaa, sitä rennompi äiti mä olen. En missään vaiheessa oo kyllä pingottanut tai ollut turhan ylihuolehtivainen (ainakaan omasta mielestäni), mutta nykyään ei tarvitse niin usein käydä tarkistelemassa nukkuvaa vauvaa tai miettiä päivän uni- tai ruokamääriä. Tiarasta kyllä näkee että se voi hyvin ja kasvaa hyvin ja kyllähän se osaa itsekin ilmoittaa jos on nälkä tai väsyttää. Meillä on tietyt rytmit päivässä, mutta erilaiset rytmiä sekoittavat päiväaktiviteetit muskareista kahvilakäynteihin ja ravintolareissuihin eivät onneksi ainakaan tähän päivään mennessä ole aiheuttaneet mitään isoja muutoksia esim. seuraavien päivien rutiineihin. 

        Tiara on aika sopeutuvainen ja tottunut pienestä asti erilaisiin paikkoihin ja ihmisiin. Ruokailu onnistuu helposti vaikka keskellä bussia kun on Hipp – vauvajogurtti mukana (6kk alkaen annettava omenajogurtti on Tiaran lemppari!) ja maitokin menee tarvittaessa jo ihan huoneenlämpöisenä vaunuissa makoillen ja itse syöden. Tiara on ilonen ja avoin lapsi ja rakastaa olla ulkona höpöttelemässä ja tutkimassa ympärillä olevaa maailmaa. Vieraat ihmiset kiinnostavat, lapset tietysti erityisesti mutta kyllä Tiara juttelee melkeenpä kelle vain ainakin juuri siellä muskarissa ja usein bussissa/metrossa myös.  Musta on mieletöntä että Tiarasta on kasvanut juuri tuollainen itsevarma ja ihana ilopilleri ja tulee sellainen olo että oon mä ainakin jotain tehnyt oikein. Tuskin Tiara olisi noin iloinen ja eläväinen lapsi jos hän ei kokisi oloaa turvalliseksi kotona. 

             Mä oon huomannut että ainakin mulle helpoin tapa olla äiti on se että mä en murehdi mitään etukäteen. Mä suhtaudun iloisella ja positiivisella asenteella mahdollisesti tulossa oleviin haasteisiin (kuten esim. uhmaikä tai poskihampaiden puhkeaminen) enkä aio niistä ottaa stressiä. Neidille ilmestyi tänään suuhun hammas numero kaksi ja edelleenkään emme huomanneet mitään muutosta Tiaran käytöksessä, paitsi että Tiara on ollut ehkä normaalia väsyneempi kun tänään on nukuttu kolmet päikkäritkin. 

          Äitiys on ihana, upea, elämän läpi jatkuva matka ja äitinä oleminen on juuri tasan niin ihanaa ja upeaa kuin sen antaa olla. Ja mä oon aika varma siitä että kyllä vanhempien asenne vaikuttaa siihen millainen lapsesta kasvaa, en ainakaan voisi kuvitella että Tiarasta (tai meille joskus toivottavasti syntyvistä muista lapsista) kasvaisi mitään super tiukkiksia tai sitten vaihtoehtoisesti täysin holtittomia ihmisiä. Mutta kukapa sen tietää, nää on vain mun veikkauksia ja tällä rennolla asenteella niin minä kuin Ottokin aiotaan jatkaa edelleen.

                  Se rakkauden määrä jota tuota pientä kehittyvää vaahtosammutinta kohtaan voi tuntea on ihan mieletöntä. Ja joka päivä rakkaus jota omaa lasta kohtaan tuntee saa uusia ulottuvuuksia. Kuinka hienolta se tuntuu kun oma lapsi istuu sua vastapäätä, kumartuu kohti ja moiskauttaa maailman isoimman ja kuolaisimman pusun täysin oma-aloitteisesti! Ja miten ihanaa on makoilla sängyllä vierekkäin kirjaa lueskellen ja tuntea kuinka tuo pieni palleroinen rapsuttelee mun käsivartta ja hihittää välillä kirjalle. Mikään muu ei voi tuottaa niin järjetöntä rakkauskohtausta kuin se että kuulee oman lapsensa nauravan ja kiljuvan onnesta soikeana kun isi nuuskuttelee masua! Ne naurunkiljahdukset ja suloiset ”hehehehe” -äänet antaa niin paljon voimaa ja iloa, että pelkästään niitä kuuntelemalla mä jaksaisin varmaan juosta maratonin, ihan oikeesti.

                Koskaan en oo tuntenut itseäni niin itsevarmaksi kuin nyt, äitinä. Se että sä tiedät kykeneväsi kasvattamaan omaa lasta ja täyttämään sen kaikki tarpeet on niin itsetuntoa hivelevää ettei tosikaan. Onhan vanhemmuus maailman suurin ja hienoin vastuu ja mä oon niin onnellinen että meille on suotu mahdollisuus siihen. Ja niinäkin hetkinä kun vanhemmat ihmiset paheksuvasti tuijottaa meidän nuorta perhettä kauppareissulla, mä tunnen suunnatonta ylpeyttä: me uskalletaan olla juuri sellaisia vanhempia kuin halutaan ja meidän lapsi voi loistavasti, sitä se pistävän katseen omaava mummokaan ei voi kieltää kun Tiara väläyttää sille ihanan korvasta korvaan -hymyn  vaunuista.  Raskausaikana ne paheksuvat katseet välillä loukkasi ja satutti, vaikka veikkaisinkin että suurin osa niistä jäi multa kokonaan huomaamatta kun elelin täysin omassa raskauspilvilinnassani. Mutta nykyisin ne katseet joita vielä joskus harvoin  osaksemme saadaan lähinnä huvittaa mua, ei kukaan voi oikeasti tietää millaista meidän elämä on vain sen perusteella että perheen isillä on kohti kattoa sojottava keesi ja äidillä minihame ja korkkarit. Me kannetaan itsemme ja lapsemme ylpeinä ja iloisina ja se on tärkeintä.

                  Mun ja Oton välinen rakkaus on  kasvanut ja kehittynyt myös ainakin mun mielestä tosi paljon vanhemmuuden myötä. Se että meillä on lapsi tuottaa ihan mieletöntä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ei tarvitse vaihtaa kuin sekunnin murto-osan kestävä vilkaisu niin tietää jo mitä toinen tarkoittaa. Vaikka meillä on yhteiseloa takana vasta vajaat puolitoista vuotta niin me ollaan kyllä silti koettu tässä ajassa niin paljon että tunnetaan toisemme läpikotaisin. Vanhemmuudella on mun mielestä ollut meidän suhteelle oikeastaan vain positiivisia vaikutuksia, vaikka toki kahdenkeskistä aikaa on vähemmän. Mutta silloin kun sitä aikaa on niin siitä osaa nauttia täysillä! Kaikkein eniten mä silti nautin meidän koko perheen yhteisistä köllöttelyhetkistä tai kävelyistä merenranrassa. 

                      On huikeaa huomata kuinka paljon noinkin pieni ihminen jo ymmärtää, niin monet sanat ja eleet on jo sellaisia että selkeästi neiti höristää korvia tai matkii perässä. On myös ihanaa kun tietää etukäteen miten Tiaran saa nauramaan tai hymyilemään tai mitä täytyy tehdä saadakseen taputuksia osakseen, ennen kun sai tyytyä vain arvuuttelemaan kuinka hymy ilmestyisi, taputuksista nyt puhumattakaan. Mä en voi sanoin kuvailla kuinka paljon odotan sitä että pääsen juttelemaan Tiaran kanssa oikeasti enkä vauvakielellä ja että se osaa kertoa sen omia mielipiteitä ja vaikka hassuja pikku tarinoita. Mä tunnen mun lapsen niin hyvin kuin vain voi tuntea, mutta silti mä haluan tutustua siihen joka päivä enemmän ja enemmän! Vauva-aika on ihanaa ja upeaa, mutta voi juku että olis siistiä käydä vaikka neljän lauseen mittainen keskustelu tuon ipanan kanssa! Tiedän että siihen menee vielä paljon aikaa että me voidaan käydä oikeita keskusteluja, eikä se haittaa ollenkaan. Mulle riittää se että
näen Tiaran olevan hyvinvoiva ja onnellinen lapsi.

Mä en tiedä oliko tässä koko tekstissä päätä tai häntää, tarkoituksena oli lähinnä dokumentoida edes pieni osa siitä miltä äitiys tuntuu kahdeksan kuukauden jälkeen. Ja upealtahan se tuntuu, kuten toivottavasti tuli tekstissäkin esille! Toivon myös että onnistuin välittämään edes osan siitä, kuinka järjettömän suuri ja ihana tunne äidinrakkaus on. Meillä on maailman ihanin tytär ja mä olen niin iloinen näistä kahdeksasta kuukaudesta jotka olen jo Tiaran kanssa saanut viettää ja toivon kovasti että mulla olis ainakin kahdeksan tuhatta miljardia tsiljoonaa yhtä ihanaa kuukautta vielä edessä. Toivon että saan kehittyä joka kuukausi paremmaksi äidiksi ja toivon että me saadaan kaikki elää terveinä ja onnellisina.