Viisivuotiaan vaatekaappi: iloinen sekoitus uutta & vanhaa

05.09.2018

Nyt on toivotun jatko-osan vuoro, eli tänään kurkistetaan meidän viisivuotiaan vaatekaappiin.

Kun esikoisella ja keskimmäisellä on ikäeroa vain 1,5 vuotta, on sanomattakin selvää, että keskimmäisen käyttöön tulee huomattavan suuri osa esikoisen vanhoista vaatteista. Vaikka tytöillä on kymmenisen senttiä pituuseroa, monet vaatteista ovat kuitenkin käytössä yhtäaikaa molemmilla. Tässäkin postauksessa esitellyistä vaatteista iso osa eksyy viikottain myös esikoisen päälle, ja esikoisen vaatekaappipostauksen kamppeista suuri osa on joko nyt tai tulevaisuudessa keskimmäisen päällä.

Mä itse innostuin lastenvaatteista enemmän ja aloin löytää ekologisia ja laadukkaita lastenvaatteita juuri keskimmäisen odotusaikana vuonna 2013. Sieltä asti on edelleen vaatteita tallessa, jotka ovat nyt päässeet meidän kuopuksen käyttöön. Keskimmäisen vaatekaappi ei koskaan luultavasti tule olemaan ihan niin selkeä kokonaisuus kuin esikoisella ja kuopuksella on. Se johtuu siitä, että se on yhdistelmä hänen itse kaupasta valitsemiaan vaatteita, sekä isosiskon vanhoja vaatteita. Siitä on ainakin mun itseni vaikeampaa rakentaa sellaista täysin yhteen soljuvaa kokonaisuutta. Vaatteita tulee niin paljon isosiskolta, mutta viisivuotiaalla on täysi oikeus myös ilmaista itse omaa tyyliään itse kaupasta valitsemillaan vaatteilla. Siksi hänellä on lapsista kaikkein eniten vaatteita, kun se on sellainen iloinen sekoitus uutta ja vanhaa.

Vaatteet ja tyyli ovat sellainen mun ja viisivuotiaan yhteinen kiinnostuksen kohde, ja se on tosi ihanaa. Ei voi kuin ihailla sitä, miten rohkeasti lapset toteuttavat itseään ja omaa tyyliään. Toivon, että mikään ei koskaan horjuta sitä itsevarmuutta, jolla he itseään vaatteilla ilmaisevat. Mutta mennäänkö sen pidemmittä puheitta siihen vaatekaapin sisältöön? Tässäpä tulee, yhdessä viisivuotiaan kanssa kuvattu ja järjestelty vaatekaapin sisältö, jonka jaan hänen luvallaan.

*Postauksen kuvissa näkyvissä myös joitakin blogin kautta vuosien varrella saatuja vaatteita.

Kuten huomaatte, hänen kaappinsa on paljon täydempi kuin sisarusten. Ylä- ja alaosat eivät mahtuneet edes samaan kuvaan. Kaappi ei ole sellainen minimalistinen kokonaisuus, jonka kaikki osat toimivat yhteen, vaan se on iloinen sekamelska. Mutta toisaalta, on siellä paljon sellaisiakin elementtejä, jotka ovat tuttuja siskojen kaapeista: paljon tummia ja yksivärisiä alaosia, joita on helppo yhdistellä räikeämpiin yläosiin, sekä niitä räikeämpiä yläosia. Mukavaa, toimivaa, laadukasta. Paljon eettistä & ekologista tuotantoa, paljon isosiskon vanhaa, paljon itse valittua.

Huppareita on kuusi kappaletta, joista neljä pidemmän mallisia ns. mekkoja. Viisivuotias tykkää tosi paljon käyttää huppareita niin kotona kuin päivähoidossakin, ja ne ovat tosi kovassa käytössä. Hupparit ovat käteviä varsinkin näillä keleillä, kun takki on vielä liikaa.

Colleget ovat ihan ympärivuotisia lemppareita, koska ne menevät hyvin myös takin alla kylmemmillä säillä. Niitä onkin kertynyt iso liuta viisivuotiaalle, koska ne kuuluvat myös isosiskon suosikkeihin. Mun ehdottomia lemppareita on ehdottomasti tuo Vimman Ilta Verannalla -kuosinen vaaleanpunainen Ylva-collegemekko, jonka ostin kesällä. Toinen suosikki on tuo ihan mahtava Mini Rodinin vihannespaita, jonka keskimmäinen itse valitsi viime keväänä, ja ostin sen hänelle.

Paitoja hänellä on paljon, ja ne nyt ovat tietenkin arkivaatekaapin perusta. Käytössä ovat nii pitkähihaiset kuin lyhythihaisetkin. Teepat menevät hyvin viileämmillä säilläkin, kun yhdistää ne paksumpaan päällyspaitaan. Mun ehdottomat lempparit on leopardikuvioinen Someday Soonin t-paita, viisivuotiaan lemppari tietysti Marcus & Martinus T-paita.

Mekot & hameet ovat viisivuotiaan suurimpia lemppareita, ja ne ovat käytössä niin kotona kuin hoidossakin yhtä lailla. Toki mekot on kätevämpiä kuin hameet (mun mielestä), ja aina jos hän pukee hoitoon hameen, pakkaan mukaan myös housut, jotta ulos lähtiessä on helpompi pukea. Mini Rodinin pupumekko vuodelta 2016 on ihan lemppari, se on niin kaunis! Ja rakastan myös kuopuksen valitsemaa tekonahkahametta, joka ostettiin meidän kahdenkeskisellä shoppailureissulla Oulussa kesällä. Myös vaaleanpunaiset Lindexin culottes-housut on ihanat, voisin ottaa itselleni samanlaiset. Hänen oma suosikkinsa on ehdottomasti yksisarvishame, joka on usein päällä.

Farkut ovat viisivuotiaan lemppareita, mutta ne ovat käytössä lähinnä kotona, tai päiväkodissa lämpimämpien kelien ”ulkohousuina”. Mun ehdottomia lempparihousuja on Gugguun trikoopantsit, eli nuo kolmet ylläolevat. Niissä on tosi hyvä istuvuus, ja ne yhdistävät housujen ja leggingssien parhaat puolet. Oranssit on ostettu jo pari vuotta sitten esikoiselle, vaaleanpunaiset vuosi sitten ja mustat viime keväänä. Kaikki on edelleen tosi hyväkuntoisia, tosin vähän ruttuisia.

Collegehousuja, verkkareita ja sporttitrikoita on hyvä olla harrastuksia, jumppatunteja ja pihaleikkejä varten. Urheilutrikoita on kolmet, mutta kahdet oli pesussa tätä kuvatessa.

Leggingssejä löytyy sekä tummia yksivärisiä, että vaaleita kuviollisia. Vaaleita kuviollisia yhdistetään yksivärisiin yläosiin, ja tummia alaosia värikkäisiin yläosiin. Näistäkin monet on olleet käytössä pian kolme vuotta putkeen, ja edelleen ovat mun mielestä siistejä, ja voi säästää vielä kuopukselle keskimmäisen käytön jälkeen.

Välikauden ulkovaatteista suurin osa on vielä kaapissa, sillä täällä Helsingissä on ihan näihin päiviin asti ollut 19 astetta lämmintä. Esimerkiksi kuorihousut on vielä kaivamatta esille. Sellaiset kuitenkin löytyy, ja sitten on kuoritakkia ja bombertakkia. Lämpimämmälle addun verkkatakki niin kuin siskoillakin.

Asusteissa sama juttu, että kaikki hanskat ja villaiset asusteet on vielä säilössä kesän jäljiltä. Mun lemppari on tuo ihana kultainen glitterlippis, joka ostettiin viime vuonna Tukholmasta. Siitä viisivee tykkää itsekin, ja käyttää ahkerasti.

Kenkiä löytyy syksyksi useammat. Minna Parikan Glitter-puput on jo parhaat päivänsä nähneet, mutta viisvee rakastaa niitä. Lisäksi on vilkkuvat Led-valokengät, Vansin tarra-Old Skoolit sekä kumpparit. Gore-texit on vielä ostettava sykyksi päivähoitoon, sitten on hyvä setti kasassa.

Viisivuotiaan vaatekaapissa on kyllä paljon sellaisiakin vaatteita, joita itse voisin käyttää. Tiedän myös, että suurin osa näistä ihanuuksista jää säästöön kuopukselle. Viisivuotiaan vaatevarastoon ei tarvitse ostaa mitään, paitsi ne Gore-texit. Ne tuppaavat meillä menemään merkistä riippumatta päivähoidossa/koulussa sellaiseen kuntoon, että eivät kierrä eteenpäin enää. Se on vähän harmillista, mutta pidän toivoa yllä, että joskus löytyy vielä useamman lapsen (ja joka sään) kestävät ulkoilukengät. Tänä vuonna ajateltiin testata kovasti kehutut Reiman Wetterit & Patterit, kun Vikingit, Superfitit ja Eccot on jo gore-texeista kokeiltu.

Millaisia vaatekaappeja teidän päiväkoti-ikäisillä on? Kierrätättekö paljon vaatteita isommilta sisaruksilta pienemmille?