Kotiinpaluutunnelmia ja kesäsuunnitelmia

29.06.2017

Kotona ollaan ja se on ihanaa, mutta oli meillä kyllä niin mahtavat kaksi viikkoa Oulussa. Vaikka on ihana nähdä sukulaisia ja olla reissussa, niin kerkesi tässä tulla jo pieni koti-ikäväkin. Tytöt hihkuivat onnesta kun pääsivät oman pihan trampalle pomppimaan (vaikka Oulussa on myös tramppa, ja vielä isompi), ja kyllä munkin sydäntä lämmitti juoda kahvia aamulla omasta I-kupistani. Kotikin oli onneksi tallella ja meidän kaikki pihakasvitkaan ei olleet kuolleet, ilmeisesti täällä on satanut sitten tarpeeksi sillä aikaa kun oltiin poissa.

Paluumatka sujui menomatkaa huomattavasti paremmin, mentiin nimittäin yhden pysähdyksen taktiikalla, ja Nova nukkui kummankin välin ennen pysähdystä ja sen jälkeen. Yönkin hän nukkui hyvin, ja heräsi isin kainalosta vasta aamukymmeneltä, vaikka mä nousin jo kahdeksalta kun ei enää nukuttanut. Postauksen kuvat on vielä mun tädin pihalla Oulussa otettu, oltiin eilen iltasella kotona ja kauppareissun sekä illallisen jälkeen mentiin aikaisin nukkumaan.

*Kuvat sisältävät blogin kautta saatuja vaatteita.

Meillä ei ole vielä mitään lukkoon lyötyjä suunnitelmia seuraaville parille viikolle, joten mennään varmasti aivan extempore-meiningeillä, ja tehdään juuri sitä mikä sillä hetkellä sattuu hyvältä tuntumaan. Ihan ekana pitää kyllä kuitenkin pestä ainakin sata koneellista pyykkiä, tai no ainakin kolme, ja tehdä kunnon siivous, kun poissa ollessa koti pääsi pölyttymään. Pihakalusteetkin keräsivät siitepölyä, kun taisi olla juuri se pahin siitepölyaika silloin kun lähdettiin.

Oulussa ollessani joka paikasta alkoi tulvia kuvia Haagan Alppiruusupuistosta, missä ei olla koskaan käyty. Jos siellä vielä kukkii, niin mahdollisesti voitaisiin mennä käymään ainakin siellä. Eli saa kertoa onko siellä vielä kukkia jos olette juuri käyneet! En tiedä jaksaako kukaan enää katsella kuvia sieltä mutta jos siellä vielä on nättiä niin olisi ihanaa mennä ihastelemaan upeaa kukkaloistoa itsekin. Lisäksi on ainakin pakko grillata ja joku päivä mennään Stadikalle tai Kumpulan maauimalaan uiskentelemaan ja hengailemaan.

Ihan hassua että ylihuomenna alkaa jo heinäkuu – miten se kesäkuu vaan taas tällä tavalla humpsahti ohitse? Onneksi vielä on kesää jäljellä (apua, nyt se biisi alkoi soida päässä), eikä kesäkuun loppu nyt vielä ole paha. Ja oikeastaanhan se kesä tässä vasta alkaa ja ilmat lämpeävät toivottavasti kunnolla. Oulussa sää oli aika vaihtelevaa koko reissun ajan, mutta kotona meitä odotti upea auringonpaiste ja sortsikelit.

*Kaikki leggingssit ja Novan body saatu Lilla Companysta. Mulla Vimman mustat lettileggingssit, ja Novalla mustat lettibaggyt. Tiaralla Vimman ihanat pandaleggingssit ja Novalla panda-body lettien kaverina. Zeldan leggingssit ovat upeaa Ihastus-kuosia, myös Vimmalta. Lettien lisäksi Vimmalla on niin paljon muitakin ihania kuoseja, jotka on melkein kaikki nyt reilussa alessa Lilla Companyssa. Kannattaa käydä kurkkaamassa! Vimman lisäksi huikeassa alessa kaikkea muutakin. 

Mä taidan nyt alkaa siihen suursiivoukseen, laitetaan nupit kaakkoon ja moppi heilumaan. Ihanaa aurinkoista päivää kaikille <3


10 Responses to “Kotiinpaluutunnelmia ja kesäsuunnitelmia”

  1. Ella sanoo:

    Mummu käytti lapsia eilen Alppiruusupuistossa, niin oli kuulemma vielä ollut kukkia. Toki osa oli jo lakastunut, mutta nättiä oli ollut kuitenkin. Kaunis paikka varmasti. Ja oli ollut hyviä Pokemoneja – oli pojan kommentti :)

    • Ella sanoo:

      Lisäys: Siellä oli ollut kesyjä oravia, joille voi varata vaikka pähkinöitä

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Oi ihanaa oravia! :) Voisihan siellä mennä käymään vaikka kukkaloisto jo vähän on hälventynytkin! Kiitos vinkistä ja ihanaa kesää :)

  2. Hannele sanoo:

    Oi apua miten ihania mussukoita! Tosi mahtavat, vauhdikkaat kuvat ja tytöt ovat ihan sinun näköisiäsi :).

    Aurinkoa myös sinne. :)

    Hannele

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjan paljon <3 :) Tytöt on kyllä niin ihania kaikki kolme, ollaan ihan mielettömän onnekkaita kun ollaan heidät saatu. Ihanaa kesää sinulle <3

  3. Mimmi sanoo:

    Käytiin tiistaina alppiruusupuistossa.
    Lähes kaikki kukat oli kyllä jo lakastunut.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      No voihan harmi! Ehkä me ensi vuonna ehditään nähdä upea kukkaloisto :)

  4. Milja sanoo:

    Ihania kuvia! Tykkään sun blogista kun täällä on aina niin ihanan positiivinen meininki!

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos, ihana kuulla <3 Toivottavasti saat täältä positiivista fiilistä jatkossakin ja aurinkoista kesää sinne!

  5. Netta sanoo:

    Moikka! Kivalta on kuulostanut postausten välityksellä teidän Oulun reissu! Zelda on muuten ihan mummunsa näköinen, mikä on musta hauska kun munkin sisaruksista keskimmäinen on aina näyttänyt eniten juuri isovamhemmilta ja muut selvästi äidiltä tai isältä :) kauniita tyttöjä ovat kyllä kaikki ihanaa alkavaa heinäkuuta :)

Kommentoi