Perinteinen isänpäivän aamiainen ja muut viikonlopun meiningit

13.11.2017

Sinne meni sekin seitsemäs Isänpäivä, ja uusi viikko on alkanut. Meidän viikonloppu sujui melko rauhallisissa tunnelmissa yhdessäolon ja ruuan äärellä. Lauantaina toinen tytöistä pääsi kummitätinsä kanssa käymään Eläinmessuilla ja oli aivan fiiliksissä siitä. Toisen kanssa taas järkättiin kivaa ohjelmaa kotona. Eilen vietettiin yhdessä Isänpäivää ensin kotona aamiaisella herkutellen, ja iltapäivällä Oton perheen luona. Lapset auttoivat aamiaisen valmistelussa into piukassa ja meillä oli niin kivaa, kun yhdessä kokkailtiin ja katettiin pöytää, ja kiherrettiin isänpäivälahjoista, että mitähän se isi niistä tykkää.

Taktinen päätös siirtää karkkipäivä perjantaille oli muuten loistava, ja tehdään niin varmaan jatkossakin. Jotenkin se lauantai on jämähtänyt omasta lapsuudesta ajatuksiin, mutta perjantai toimii meidän perheelle paremmin. Perjantaina takana on koko arkiviikko, ja ilta kuluu muutenkin lähinnä rennosti ottaessa: silloin voi hyvin pötkötellä sohvalla ja katsoa leffaa karkkipussin kanssa. Lauantaisin yleensä touhutaan enemmän ja ulkoillaan pitkään, ja yleensä leffalle ei ole sopivaa hetkeä kuin vasta myöhään illalla, muuten se katkaisee kummallisesti päivän puuhat. Eli jatkossa karkkipäivä perjantaisin, tämä sopii lapsillekin loistavasti kun he saavat karkkipäivän ”aikaisemmin”, hah. Milloin teillä vietetään karkki- tai herkkupäivää, vai vietetäänkö?

Karkkipäivästä isänpäivään, vikka mulla ei omaa isää olekaan, on kiva että nykyään saan viettää Isänpäivää Oton kanssa, ja Oton perheen luona. Ja tietysti soittaa omalle papalleni myös. Mukavia arkea piristäviä juhlapäiviä ei ole koskaan liikaa, ja on kivaa että Isänpäivä on saanut merkityksen munkin elämässä oman perheen myötä. Me ollaan tosi perhekeskeisiä, ja on myös kivaa kun voi viettää aikaa isolla perheporukalla yhdessä.

Viikonloppuna aloitettiin pikkuhiljaa jo joulun valmistelut, vaikka tänä vuonna meillä ei ole edes aavistustakaan missä joulua vietetään ja miten. Mutta eiköhän nekin ajatukset tästä kirkastu. Muutama lahja on jo ostettu, kun sattui olemaan hyviä tarjouksia parista jutusta, mitä lapset ovat joulupukilta toivoneet. Molemmat kirjoittivat jo viikko sitten pukille, ja aika paljon samoja toiveita löytyi tällä kertaa. Saa nähdä miten tehdään niiden kanssa, miten teillä on toimittu jos on ollut samoja toiveita lapsilla paljon? Lahjatoiveita ja vinkkejä on tulossa blogin joulukalenteriin tänäkin vuonna, joten kerron niistä sitten siellä lisää!

Joulukalenteri starttaa tosiaankin taas joulukuun alussa, ja mulla on 20/24 luukusta lyötynä lukkoon, mutta muutaman luukun verran on vielä varaa toiveille. Eli jos toivotte jotain erityistä joulukalenteriin tänä vuonna, niin kertokaa ihmeessä. Joulukalenteri noudattaa tänäkin vuonna samaa linjaa kuin aiemmin, eli sieltä tulee löytymään jouluruokaohjeita, lahjavinkkejä, joulukoristeita, jouluun liittyviä ajatuksia & mielipiteitä, diy-vinkkejä ja muuta. Se on järjestyksessään jo blogin viides vuosittainen joulukalenteri, aika monta luukkua on siis rustattu joulusta, WAU! Mutta mä rakastan joulua, ja ei todellakaan lopu ideat kesken vaikka tänä vuonna tuleekin täyteen 120 kirjoitettua luukkua joulujuttuja.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille ja jakakaa ihmeessä ajatuksianne karkkipäivästä, lahjatoiveista ja joulukalenteritoiveista!


14 Responses to “Perinteinen isänpäivän aamiainen ja muut viikonlopun meiningit”

  1. MAria sanoo:

    Meillä vietettiin aina perjantaina karkkipäivää kun olin pieni, mutta sitten jos/kun mentiin mökille, oli se lauantaina, niin syötiin serkkujen kanssa samaan aikaan. Muuten aikusena se on vähän millon mitenkin :-D joskus keskellä viikkoa, jos on vapaita sillon ja joskus taas viikonloppuna :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Mekin ollaan vaihdettu kyläillessä niin että sopii esim. mun kummipojan karkkipäivän kanssa :D Aikuisena mulla on kans karkkipäivä vähän milloin mitenkin, mut vasta sit kun lapset nukkuu :D

  2. emzi sanoo:

    Meillä oli kyllä lauantai aina karkkipäivä. En oikein tiedä että miksi niin moni pitää juuri lauantaina. :D

  3. Nimetön sanoo:

    Karkkipäivä on ihmeellinen konsepti minusta. Meillä herkut kuuluvat pääosin aterioiden yhteyteen (lapsi saa halutessaan pienen jälkiruuan päivällisen jälkeen vaikka joka päivä ja se voi olla mitä vaan aksellilla pieni jäde, pala tummaa suklaata tai marjoja ja hedelmiä). Näin on minusta helpompi pitää kohtuus, ei tule turhia happohyökkäyksiä, herkut eivät saa mitään kielletyn hedelmän leimaa ja ei ole tarvetta vetää itseään öklöön olotilaan silloin kuin kerrankin saa karkkipäivänä. Niin ja kotisohvan leffahetkiin joskus tehdään herkkuja (tytön kyseessä ollessa hänen toiveidensa mukaisesti poppareita ja mehua), mutta ei tätäkään tartte kalenterista katsoa. Ja aikuisilla…no, tylsästi karkit ei meillä pahemmin kuulu ruokavalioon (pl. satunnainen pala tummaa suklaata), mieluummin herkutellaan sitten jollain herkullisemmalla kun lisäaineilla maustetulla sokerilla :) (no helppo mun on tietty sanoa, kun saan karkista migreenin :D)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Mä oon kans samaa mieltä, että se ei ole kauhean hyvä tapa että sitten karkkipäivänä hullut överit ja ällö olo. Meillä lapset yleensä valitsevat itselleen n. 1€ verran irtokarkkeja, tai jotkut yhdet karkkiaskit/patukat/suklaamunat tms. Eli todella kohtuullisen määrän.

      Muuten herkutellaan yleensä vain kyläillessä/kun joku tulee meille kylään, tai sitten juhlapäivinä. Ja joskus nyt tietysti voi keittää ylläriksi vaahtokarkkikaakaot tai tehdä vaikka pirtelöä :) Ei ne herkut meilläkään mikään kielletty hedelmä ole, mutta harvoin lapset niitä pyytävätkään, kun tietävät että saavat karkkipäivänä. Ikinä ei ole tarvinnut tapella tästä. :) Meillä lapset tykkäävät karkkipäivästä, silloin saavat ostaa juuri sitä mitä haluavat itse (aikuisten asettamissa rajoissa), ja sitten syödä hyvällä halulla kaiken, tai säästää osan. :)

  4. Johka sanoo:

    Me ei pidetä mitään karkkipäivää. Herkutellaan hyvällä mielellä silloin kun siltä tuntuu! Joskus muutamia kertoja viikossa ja joskus taas on pidempiäkin taukoja herkuista. Me aikuiset ja lapset vähän vuorotellen ehdotellaan, että hei otetaanko muutamat palat suklaata jälkiruoaksi ;) semmosta tervettä ja kohtuullista meininkiä. En aina osta herkkuja kun niitä lapset pyytävät, mutta siitä ei aiheutu mitään raivokohtausta esim kaupassa. Enkä näe siinä pahaa vaikka joka päivä söisi yhden tai kaksi irtokarkkia. Hampaat pestään kuitenkin aamuin illoin ja muuten syödään ja eletään terveellisesti :)

    • Johka sanoo:

      Unohtu joululahja toiveisiin vielä kommentoida, että ollaan ostettu yhteiseksi lahjaksi jos toiveet olleet samoja! Ei kaikkia toiveita, vain muutama. Ja sitten niitä omia paketteja rinnalle :) tai sit voi ostaa toiselle toista ja lapset keskenään lainata leikkeihin!

  5. eve sanoo:

    Odotan niin innolla joulukalenteria jo!:) selasin tuossa jo aikaisemmin vanhoja:)

    Ootko huomannut, kun monesti kirjoitat niin, kuin teillä olisi vain kaksi tyttöä tai kaksi lasta?:D tyyliin ”molemmat tytöt tekivät” tai ”toinen lapsista kävi siellä, toinen täällä”. Oon useamman kerran kiinittänyt huomion tuohon:D

    • Heli sanoo:

      Haha olen huomannut saman! Tietysti se on aika loogista puhua jotain ”molemmat tytöt”… kun kyse on jostain, mitä vauva ei varmastikaan tee, tai muuten kun voidaan olettaa että vauva varmana oli kotona, mutta pistää se joskus silmään kyllä :D eipä siinä, kaikki varmasti ymmärtää.

  6. PiPa sanoo:

    Meillä ei ollut karkkipäivää, herkuteltiin kun siltä tuntui. No niitä ei kyllä ollut kovin usein. Lapset eivät ehkä osanneet ”vaatia” herkkuja. Mulla on oma käsitys siitä, ettei ”namipäivästä” tehty numeroa. Saattoi mennä viikkoja ettei lapset muistanut karkkeja. Nyt lapsenlapset ovat kyllä ”valveutuneita” karkkipäivästä. No mikä kenellekin sopii on ihan Ok!

  7. BIKKE sanoo:

    Ihanat isänpäivä aamiaiset <3
    Meillä karkkipäivä on ihan milloin vain..kerran viikko tahi viikonloppu...jos käydään kylässä niin ei rajoiteta herkkuja..aika kivasti osaavat muksut jo itsekkin katsoa ettei mene överiksi :)

  8. Kvaakkuli sanoo:

    Hei! En muista edelliseltä vuodelta kalenterista (enkä malta selata, kun lapset kerrankin nukkuu yhtä aikaa ja haluan heti kommentoida ja ehtiä tämän ajatuksen heittää), mutta olisi kiva nähdä teidän tyttöjen jouluaskarteluja ja vinkkejä lasten kanssa askarteluun. Ja löytyyhän näitä siis muualtakin, mutta tykkään sun jutuista kovasti, niin olisi varmasti kiva tuollainen:)

  9. Lotta sanoo:

    Onpas moni karkkipäivää vastaan :D täältä karkkipäivälle peukku :) lapsuudesta muistan karkkipäivät positiivisena, oli mukava lapsena ’odottaa’ karkkipäivää, se oli jotenkin spesiaali päivä :D ja silloin ei oltu vailla karkkia muulloin kun oltiin opittu että karkit kuuluu sinne viikonlopun karkkipäivään, ei arkeen. Ja hyvin jäänyt oppi, yhäkään en salli itselle arkena karkin ostoa, vaan odotan viikonloppuun ja silloin herkuttelen :) lapsena oli myös mukava kun sai itse valita karkkipäivän karkit :) ja jotenkin se oli sisarusten kanssa tosi yhteisöllinen juttu. Omien lasten kanssa myös otetaan karkkipäivä käyttöön :) karkkia ei syödä eikä osteta viikolla. Poikkeustilanteet, kuten kyläilyt, erikseen. Myös ruokien suhteen ruukataan panostaa viikonloppuisin :) Kukin tyylillään, tapoja on useita.

Kommentoi