Isänpäivänä 2019 + lasten ajatuksia isistä

10.11.2019

Tänään vietetään Oton yhdeksättä isänpäivää. Ei liene tarpeellista muistella mistä kaikki alkoi, se on tehty jo aiempina vuosina. Voin keskittyä täysillä siihen, mitä on just nyt. Otto on isänä ihan mieletön. Hän on niin läsnä ja hän on niin mukana. Hän on meidän lapsille ja meidän perheelle se turvallinen järjen ääni, joka pitää huolen päivämääristä, rutiineista ja harrastuksista. Hän on se isi, joka muistaa kaikkien harrastukset, hammaslääkärit ja lelupäivät ja lukee kaikki wilmaan tulevat viikkotiedotteet ajatuksella. Hän on se, joka huolehtii, että kaikki ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja repussa on kaksi hanskaa mukana. Mä olen se, joka hommaa sitä kalenterin täytettä, mutta ei muista aina täyttää niitä sinne kalenteriin.

Vaikka Otto pitää huolen kaikesta tärkeästä, hän ei nipota. Hän on just sellainen hauska isi, joka laulaa liian kovalla äänellä ruokakaupassa ja lapset voivat sitten teini-iässä viimeistään nolostella sitä. Hän on just se ihana isi, joka ramppaa taaperon luona illalla kymmenettä kertaa ja saattaa vielä silloinkin takaisin tullessaan kertoa mulle onnellinen hymy kasvoillaan, miten ihania juttuja taapero sanoi, vaikka ramppaaminen ärsyttäisi jo. Hän on just se isi, joka ohi kävellessään pysähtyy ihastelemaan ja ihmettelemään lasten tekemiä piirustuksia ja näyttää, että on niistä oikeasti kiinnostunut. Otto on niin isänä kuin puolisonakin hellin ja hyväsydämisin ihminen kenet mä tiedän. Ei sitä pysty edes sanoin kuvailemaan.

Otto vie lapset kiipeilemään ja kuskaa harrastuksiin. Hän neuvoo lapsia kärsivällisesti ja antaa taaperon tehdä itse, vaikka se olisikin hitaampaa. Hän ottaa lapset mukaan kaikkialle. Ja mä rakastan kuunnella sitä, kun Otto kertoo meidän lapsista jollekin toiselle. Mä kuulen sen ilon ja ylpeyden ja rakkauden niin vahvana Oton äänessä.

Mä olen ihan valtavan onnekas, kun saan kasvattaa meidän lapsia just Oton kanssa. Hän on aina avoinna kaikelle uudelle, valmis opettelemaan jos ei osaa jotain ja valmis tulemaan vastaan ja tekemään kompromisseja. Otto kunnioittaa meidän lapsia ja kaikessa mitä hän tekee, hän huomioi heidät. Optimointi-Otto, niinkuin häntä välillä vitsillä kutsun. Optimointi-Otto pyrkii aina tekemään kaikesta mahdollisimman helppoa ja  mukavaa meidän perheelle. Mä arvostan sitä ihan täysillä. Ennen kaikkea Otto kuitenkin rakastaa. Hän rakastaa jokaisella solullaan meitä kaikkia niin paljon, että me tunnetaan se joka päivä, ihan kaikessa. Ja mä vaan toivon, että pystyn itse välittämään yhtä suurta ja lämmintä rakkautta hänelle.

Meillä on tosi samanlaiset kasvatusperiaatteet ja ollaan hiouduttu yhdessä tiiviiksi tiimiksi. Molemmat ovat tuoneet jotain omaa ja opetelleet jotain toiselta. Otolta mä olen oppinut vakautta ja sen, että aina saa ja pitää vähän hassutella. Me täydennetään toisiamme vanhempina. Oton kanssa vanhemmuus on helppoa, eikä mulla koskaan ole paineita olla Oton silmissä täydellinen, ei vanhempana eikä puolisona. Oton rinnalla saan olla myös heikko ja haavoittuva, eikä kenenkään meidän perheessä tarvitse kyseenalaistaa sitä, kelpaako sellaisena kuin on. Kaikesta saa ja voi puhua. Mä haluan aina tehdä parhaani, jotta Otolla ja lapsilla olisi mahdollisimman hyvä olla, mutta tiedän myös, että jos joskus erehdyn, epäonnistun tai teen virheen, Otto ymmärtää ja tulee vastaan.

Koska mulla ei ole omaa isää, mulla ei ole myöskään omaa kokemusta siitä, millaista se on kun on isä. Mä en koskaan saanut omalta isältäni mallia siitä, millaisen puolison mahdollisesti rinnalleni haluaisin, tai millaisen isän lapsilleni. Niinpä mä vaan haaveilin, että tapaisin jonkun maailman ihanimman ihmisen, joka olisi mulle hyvä ja turvallinen, jonka rinnalla olisi hyvä olla. Ja mulla kävi niin hyvä tuuri, että mä sain miljoona kertaa enemmän kuin osasin haaveilla.

Joka vuosi isänpäivänä (ja kaikkina muinakin päivinä) mä olen vaan ihan älyttömän kiitollinen siitä, että saan kulkea tätä matkaa Otto mun rinnalla. Jokaisen päivän jonka mä saan viettää Oton ja lasten kanssa, mä haluan täyttää rakkaudella, koska millään muulla ei ole mitään merkitystä. Otto, kiitos kun olet maailman paras isi meidän lapsille ja kiitos kun saan olla heidän vanhempi just sun kanssa. Hyvää isänpäivää vielä kerran <3

Lasten ajatuksia isistä isänpäivänä 2019:

”Mä rakastan isiä, koska se hassuttelee, se rakastaa, se vie harrastuksiin ja kaikkeen muuhun kivaan. Mä rakastan sitä et se on mun isi.”

”Mä rakastan isiä, koska se aina auttaa mua ja hakee eskarista. Parasta isissä on tönttikala.”

”Mä rakastan isiä, koska se aina kiusoittelee mua ja tekee aina hurjia juttuja. Isissä parasta on kakku.”

Ihanaa isänpäivää kaikille iseille, isoisille, isoisoisille ja kaikille heille, jotka toimivat isän roolissa. <3 

PS: Otosta oli muuten tänään isänpäivän kunniaksi myös artikkeli Iltalehdessä, joka oli mun mielestä Oton näköinen ja ihanasti kirjoitettu. Siihen pääsee TÄSTÄ.


Isänpäivänä 2018

11.11.2018

Meinasin aloittaa tämän postauksen samalla tavalla kuin viime vuonna isänpäivänä, muistelemalla Oton ensimmäistä isänpäivää vuodelta 2011. Sitten joku kello mun päässä raksutti, ja totesin, että ahaa, se aihe taisi ollakin jo käsitelty. En silti vaan voi lakata hämmästelemästä aina vähät väliä, miten pitkä matka on kuljettu sieltä vuodesta 2011. Jokainen vuosi vie meitä eteenpäin, ja kauemmas siitä pienestä kaksiosta, jossa meidän perhe vietti ensimmäisiä hetkiään. Otto on kulkenut isänä ihan älyttömän pitkän matkan sieltä, ja minä äitinä. Ja me perheenä ja pariskuntana.

Otto piti viime vuonna puoli vuotta vanhempainvapaata meidän kuopuksen kanssa. Mä tiedän, että se aika oli ihan mittaamattoman arvokasta. Vaikka me ollaan aina pyritty tasa-arvoiseen vanhemmuuteen , se vanhempainvapaa oli sellainen ”viimeinen niitti”. Sen jälkeen meidän perheessä on oikeasti ollut ihan täysin 50/50 jako arjessa. Siitä on nyt vuosi, kun Otto palasi takaisin töihin, ja muutoksen huomaa edelleen.

Ennen vanhempainvapaata oli selkeämpää, että Otto oli aina se, joka oli arkisin töissä, ja mä olin se, jolla oli joustavat työajat, ja joka siksi otti joissain asioissa suuremman vetovastuun kotona. Vanhempainvapaan aikana se muuttui, ja nykyään en keksi kyllä mitään asiaa, mikä ei meillä menisi tasan. Siihen toki on vaikuttanut sekin, että nykyisin myös Otolla on töiden suhteen joustavampaa, ja mahdollisuus tehdä enemmän etänä. Kummatkin joustavat puolin ja toisin, ja sumplitaan aina niin, että lapset saavat olla mahdollisimman paljon kotona, ja kummatkin saavat hoidettua kaiken, mitä pitää.

Otto on aina ollut isänä avoin kaikelle. Hän ei ole kangistunut mihinkään vanhoihin kaavoihin. Hän on aina halunnut olla paras mahdollinen isä joka hän itse pystyy olemaan, ja hän on ollut valmis tekemään myös valtavirrasta poikkeavia ratkaisuja ollakseen juuri sitä. Se on edelleenkin tosi harvinaista, että isä pitää suurimman osan vanhempainvapaista. Olen tosi iloinen, että Otto halusi pitää oman osuutensa.

Ollessaan kotona ja pyörittäessään vauva-arkea, Otto pääsi näkemään senkin puolen vanhemmuudesta, jonka ennen olin nähnyt vain minä. Nykyisin musta tuntuu ihan jo senkin puolesta, että ollaan niin samalla viivalla tässä hommassa. Kummatkin ymmärtää 100% miltä mikäkin asia tuntuu toisesta arjessa, koska ollaan molemmat hoidettu ja hoidetaan suunnilleen kaikkia asioita, mitä arjessa vaan voi hoitaa. Kummallakin on yhteinen halu tehdä parhaansa arjen kaikkien asioiden eteen, koska kumpikin tietää mitä se arjen pyörittäminen vaatii, ja miltä se toisesta tuntuisi, jos toinen ei hoitaisi omaa osuuttaan.

Monet metatyöt perheissä kaatuvat vain toisen vanhemman niskaan, mutta meillä se ei mene niin. Otto varaa neuvola-aikoja, ilmoittaa lapsia synttärikutsuille, juoksee vanhempainilloissa, täyttää lippulappusia ja kuittaa Wilma-viestejä vähintään yhtä usein kuin minä. Otto kuskaa koulun diskoon, tuntee kaikki päiväkodin työntekijät nimeltä ja tulee aina tunnollisesti vasukeskusteluihin mukaan. Ja mä en koskaan ole joutunut nipottamaan tai vaatimaan Ottoa osallistumaan mihinkään, se ei ole mennyt niin. Vaan hän on ihan itse, oma-aloitteisesti halunnut olla mukana, juuri niin kuin tasa-arvoisessa vanhemmuudessa molempien vanhempien kuuluukin.

Meidän lapsille Otto on sellainen isä, jollaisen olemassaolosta en tiennyt mitään etukäteen. Hän on turvallinen, läsnäoleva ja lämmin. Hän ottaa syliin, hassuttelee ja herää aina jos lapset heräävät yöllä. Hän pitää huolen, että reput on pakattuna ja letittää hiukset. Hän kuuntelee, arvostaa ja kunnioittaa lapsia, eikä koskaan kävele heidän ylitseen. Hän osoittaa rakkautta ja asettaa rajoja. Hän on se pönttö isi, joka heittää aina saman hassun vitsin samassa kohdassa, ja lapset oikein odottavat sitä. Hän on se isi, joka kysyy aina lapsilta ensin, että oliko ruoka hyvää, ennen kuin vaimolta. Hän on se isi, joka metsästää oikeanlaista joulukalenteria kissojen ja koirien kanssa, ja joka haluaa joka päivä olla mukana kun lapset avaavat kalenterit. Hän on se isi, jonka tiedän tukevan, auttavan ja rakastavan meidän lapsia aina, tapahtui mitä tahansa.

Viime vuonna mä kirjoitin itku kurkussa isänpäiväpostausta, koska silloin mun mummun kuolemasta oli vasta viikko. Kirjoitin siitä, kuinka tiedän, että jos mulle ikinä tapahtuisi jotain, Otto pärjäisi ja Otto olisi juuri sellainen vanhempi meidän lapsille kuin hän on nytkin. Silloin päällimmäisenä mielessä oli koko ajan pelko siitä, että entä jos jommalle kummalle meistäkin tapahtuu jotain. Ehkä se pelko oli mun tapa käsitellä sitä surua. Vaikka se pelko on hellittänyt, ja tilalle tullut vaan entistä suurempi halu osata nauttia ihan jokaisesta päivästä sellaisena kuin se on, se on edelleen maailman huojentavin ajatus, että tätä vanhemmuutta mun kanssa jakaa juuri Otto. 

Kiitos Otto, kun olet juuri sinä ja juuri sellainen isi kuin olet. Ja maailman parasta isänpäivää vielä kerran <3

Lasten ajatuksia isistä vuonna 2018:

”Tahtoo isin kanssa Hoploploon!”

”Min pappa är ganska tassig för han säger alltid att vi är små.”

”Grattis på farsdagen pappa du är bäst!”