Viikonloppua

20.02.2012
Meillä oli taas siihen malliin kiireinen viikonloppu ettei siinä paljoa nokka tuhissut. On juhlittu, syöty hyvin, leivottu, shoppailtu, nähty kavereita, leikitty ja tehty vähän töitäkin. Perjantaina tein tosiaan ne wanhojen meikit Lillille ja illalla mun vanhat tarhakaverit Yasmin ja Taru tuli meille kylään. Kiitos muuten kaikista ihanista leipomusvinkeistä! Perjantaina mä en millään kerennyt leipomaan joten turvauduttiin kotiuunin pakaste mustikka-tuorejuustoviinereihin, hyviä ne olivat nekin! Lauantaina sen sijaan kerkesin vihdoin leipomaan ja Oton ja äidin avustuksella saatiin aikaiseksi ihan mielettömän hyvänmakuinen porkkanakakku! Kiitos siis sulle joka laitoit sen ohjeen! Tuli kyllä niin monta muutakin herkullisen kuuloista vinkkiä että musta tuntuu et lihon kohta ainakin 20 kiloa kun pitää niitä kaikkia päästä kokeilemaan.
                    Lauantaina oltiin sovittu että meidän kaverit Jonsu, Karo, Kaisla ja Simo tulee meille syömään ja istumaan iltaa. Kokkailin sitten hyväksi havaittua Meksikolaista salaattia ja sen kaveriksi katkarapu-caesaria. Jälkkäriksi tietenkin oli sitä porkkanakakkua ja hyvin näytti maistuvan kaikki. Pelattiin Aliasta ja leikittiin Tirriäisen kanssa, joka muuten vierasti taas ihan hulluna. Kaikkia piti mulkoilla epäluuloisesti ja aina välillä ilmaista vähän painavaa asiaa kitinän muodossa. Mutta me keksittiin ihan loistava ratkaisu Tiaran vierastamiseen, ollaan huomattu että se on tyytyväinen aina kun se saa olla ilman vaatteita karvapeitolla. Oli sitten nälkä, väsy, vieraita ihmisiä tai ihan mikä tahansa huonosti niin jos neiti saa olla ilkosillaan karvapeiton päällä niin sillä ei ole huolen häivää ja hymy on mitä levein. Aamuisin aina kun ollaan vasta herätty ja mä meen laittamaan maitoa Tiaralle niin riisun siltä vaatteet pois ja nostan sen vaan karvapeiton päälle niin se jaksaa hetken odotella maitoa ihan tyytyväisenä vaikkei olekaan syönyt koko yönä.

Toiset laittaa pöytään kukkia koristeeksi, meillä on itkuhälyttimet ;))
Porkkanakakku, mä ainakin oon kerrankin tyytyväinen jopa ulkonäköön!
 Meidän oli tarkoitus olla ihan vaan kotona, mutta siinä illan lomassa heräsi ajatus että pakko päästä tanssimaan! Viime viikonloppuna kun ei mentykään sinne baariin vaan tultiin vaan kotiin ja äitikin oikeen painosti että ”No menkää nyt kun kerrankin pääsette!”. Tiara oli jo nukahtanut yöunille joten tiesin että se nukkuu aamuun asti ja ei ole mitään hätää ja niin me sitten lähdettiin piipahtamaan Tivolissa ja neiti jäi mummun kanssa kotiin nukkumaan. Oli ihan mielettömän hauska vaan tanssia, vaikkei kauaa kerettykään olemaan. Mä oon onnellinen siitä että nykyään mä en tarvi todellakaan mitään alkoholia siihen että mulla ois hauskaa, baarissakaan ei juotu kuin yhdet siiderit koska tanssiminen oli pääosassa (ja Otolla ja Simolla kosiskelijoiden hätistely meidän ympäriltä ;D). Sitten kömmittiin rättiväsyneinä kotiin Oton kanssa ja aamulla herättiin neidin kanssa pirteänä uuteen päivään.
                   Nyt on kyllä taas tanssit vähäksi aikaa tanssittu, vaikka kivaa olikin niin nyt kyllä ei oo mitään tarvetta lähteä minnekään. Kotona on hyvä olla ja päristellä pikkuneidin pömppistä. Sen verran sanon baarireissusta kumminkin, että vaikka mulla onkin maailman ihanin mies niin kyllä se on itsetuntoa kohottavaa että vielä näin synnyttäneenä naisenakin saa hätistellä miehiä pois ympäriltä! Ainakaan en siis ole ihan rupsahtanut, jos näin voi sanoa. Kylläpä se tais Oton ja Simonkin mieltä lämmittää ettei oltu Kaislan kanssa mitään seinäruusuja. Kuvat on lainattu Kaislan puhelimesta :D

Kaisla, Simo ja Otsukka<3
Torstaina shoppailtiin vähän Oton kanssa Tiaralle uusia vaatteita mun lipastoinventaarion jälkeen ja tehtiinkin kivoja löytöjä niin kirppikseltä kuin Lindexiltäkin. Mä odotan jo niin innolla että pääsen kunnolla ostamaan neidille kesävaatteita, ihania mekkoja ja toppeja ja pienenpieniä farkkushortseja! Tämmöisiä eksyi neidin lipastoon:

Eilinen sunnuntai meni ihan kotona löhöillessä ja neidin kanssa leikiessä. Ainut mikä tässä nyt varjostaa sekä leikkimistä että postailua on mun käteen taas kerran ilmestynyt rasitusvamma. Mulla on jostain 15-vuotiaasta asti aina tasasin väliajoin tullu ranne tosi kipeeksi, niin ettei sitä voi taittaa tai liikuttaa. Tää kipu kestää jonkun vajaan viikon ja sen jälkeen menee taas ohi ja tulee muutaman kuukauden päästä takasin. Mä oon käyny lääkärissäkin monta kertaa mutta mun kädestä ei oo löytyny mitään vikaa. Mulla ei koko raskausaikana ollu kertaakaan käsi kipeenä ja aattelin jo päässeeni eroon tästä hommasta, mutta mitä vielä; eilen se kipu sitten alkoi taas ja nyt ku oon tässä naputellu koko neidin päikkäriajan niin voin kertoa että tällä hetkellä en ollenkaan rakasta mun kättä. Mä en voi käsittää mistä toi johtuu, esimerkiksi viime viikolla mä en ollu koneella paljoa ollenkaan joten se ei voinut tulla siitäkään ja silloin kun vielä opiskelin parturi-kampaajaksi niin se käsillä tekeminen ei mitenkään edesauttanut tota kipua, tai et mulla ei tullu käsi mitenkään useemmin kipeeksi sen takia tai mitään. Tää on vaan tosi kummallista ja ärsyttävää mutta onneksi tiedän että tän pitäis mennä muutamassa päivässä ohi, ellei raskaushormonit sit oo muuttanu tätä joksikin aggressiiviseksi kädensyöjätaudiksi, who knows. Mutta tässä kuvia vielä mun eilisen löhöilyasusta, kipeestä kädestä ja parista ihan o
masta ostoksesta joihin oon enemmän kuin tyytyväinen!

 Sunnuntain päivänasu
Lörtsäpaita – Kappahl
”mokka”leggingsit – H&M
Sukat – Lindex

Nää sukat on ihan rakkautta! Mä en muista edes milloin olisin viimeksi ostanu uusia sukkia itelleni, varmaan vuosia sitten. Siitä johtuen mä oon käyttänyt vaikka kuinka kauan jo eriparisia sukkia jotka on ties minkä värisiä ja nyt sitten päätin kerrankin repästä kun löysin noin suloset sukat ja oon maailman tyytyväisin! Sukat on vaan yleensä sellanen asia jota mä en edes ajattele, pakollinen paha, mut näitä mä voisin käyttää vaikka perkele sandaalien kanssa! No en sentään, mut on nää aika söpöt.

Ihan parasta huulirasvaa! Mun huuliin ei auta ees bepanthen, mutta yllättäen halpa ja ihanan tuoksuinen Carmex oli vastaus mun huulien hätähuutoon, tää auttaa! Ei halkeile enää huulet ja toi on niin namin tuoksusta että nuuhkin sitä vaan kokoajan.

Tässä on mun käsi-raukka! Ihan tyhmää pitää tommosta rumaa sidettä! No, jospa se siitä taas paranis..
Tästä tuli nyt harvinaisen Tiaraton postaus, ihan vaan sen takia että toi neitokainen ansaitsee ihan oman kokonaisen postauksen kun tänään tuli jo viisi kuukautta täyteen! Joten sellainenkin on tässä tekeillä siis, sekä yksi toinen postaus josta mainitsin aikaisemmin. Palailen siis myöhemmin, moikkamoi!

41 Responses to “Viikonloppua”

  1. Kiyomi sanoo:

    :D::D:D otan sult nää kuvat täst. ja miks mun kainalo näyttää homeiselt? XD wtf

  2. Anonymous sanoo:

    missä kuvat Tiarasta?:( :Dvaramasti mukava ilta teillä. kiva, että juhliminen maistuu ilman kauheeta juomistakin!:)Aleksandra

  3. Laura sanoo:

    tosi kivoja kuvia, ja sun löyöilyasu on ihana! :)

  4. Sara sanoo:

    Vitsi siulle oikeesti käy nuo lyhyet hiukset hyvin! Käy kurkkaamassa miun blogia, jos kiinnostaa:) Oon kyllä vasta alottanut, joten postauksia ei vielä hirveästi ole.

  5. Mirabella sanoo:

    Tollanen käsi kipu kuulostaa jännetuppilehdukselta. Meidän äitillä on usein sitä, niin pahana ettei voi pitää lusikkaakaan kädessä ja se menee ohi just vaan lepäämällä eli kädellä ei saisi tehdä mitään tai ainakin meillä päin en tiedä onko siihen jotain tiettyä hoitoa.. Ja en tiedä onko se sama, ku sulla, jos lääkärikin on sitä katsonut.. Se tulee yleensä liiallisesta rasituksesta ainakin mun miehelle viime keväänä siitä, ku remppas liikaa :D Mutta ihana postaus taas ja täällä odotetaan kans kesävaatekautta, jotta saa Arielille ihanat mekot käyttöön :)

    • Iina sanoo:

      Voi että! Ihan tyhmä koko jännetupentulehdus jos mulla semmonen kerran on :( Olin jo niin onnellinen että tää vaiva ois hävinny kokonaan mutta eiii :/ Kiitos paljon<3 Ja voi että, ois nii ihana kyl jo käyttää kaikkai kesähepeniä! :)

  6. Anonymous sanoo:

    Laita ihmeessä ohje tuohon meksikolaiseen salaattiin.. Mun tuli niin nälkä kun näin sen :D

  7. Anonymous sanoo:

    mistä saa ostettua noita huulirasvoja! kaikkialta oon ettinyt :D

  8. Anonymous sanoo:

    Mulla on ihan samaa ongelmaa mun ranteen kanssa, ja mulla ainakin auttaa se että laitan kylmägeeliä ja sellasen kunnon apteekista ostetun rannetuen. Toi side ei välttämättä oo niin hyvä, koska ei se tue rannetta niin hyvin ja se pääsee vapaasti liikkuun. Kannattaa myös pari päivää pitää sitä rannetta sillain että et käytä sitä ollenkaan. Tiedän se on vaikeeta, mutta kannattaa yrittää. :)

    • Iina sanoo:

      Voi hittolainen, kai sitä pitäis sit hankkia semmonen rannetuki ihan :( Tää on kyllä niin ärsyttävä vaiva! Ja on se kyl vaikeeta olla käyttämättä tätä kättä ku bloggailun lisäksi on tollainen ihana pieni neiti jonka kanssa molemmat kädet on ihan tarpeellisia :D! Mut pitää yrittää :D

  9. Anonymous sanoo:

    mikä päällystä tossa porkkanakakussa sulla oikein on ? :o yleensähän siinä on sellanen ihana tuorejuusto päällystä.. mut ei toki millää pahalla :) hyvännäköstä on toiki!

    • Iina sanoo:

      Mulla on sama päällyste kun siinä ohjeessa jonka joku ihana lukija mulle linkitti, paitsi että korvasin osan normaalista tomusokerista mansikkatomusokerilla ja sain siihen vaaleanpunaisen sävyn ;D

  10. Anonymous sanoo:

    Mistä tunnet ton Kaislan?

  11. Nora sanoo:

    Harrastin 10 vuotta voimistelua joista 7 vuotta mulla oli ranteessa rasitusvamma.. Onneks se meni pois ku lopetin. Jos haluut voin lähettää sulle mun söpöt urheilurannetuet! Haha :D

    • Iina sanoo:

      Hahah aww oot ihana! :DD Voi ku mullaki ois joku selkee syy joka tän aiheuttais nii voisin vaan lopettaa sen tekemisen, mut ei! Tää vaan tulee aina vaikka mitä tekis tai ois tekemättä :( :D

  12. Anonymous sanoo:

    mulla on kans joku samanlainen juttu ranteessa niinku sulla. sit ku sitä pitäs lepuuttaa ni tietenkään mä en voi koska oon sellasella alalla opiskelemassa missä pitää koko ajan olla tietokoneella ja sehän rasittaa vaan enemmän sitä :/

    • Iina sanoo:

      No nii pitäis mut ei se lepuuttaminen mullakaan oikeen onnistu :( Jos jotain positiivista pitää etsiä niin ainakin tän postauksen kommenteista päätellen ei ainakaan olla ainoita tän vaivan kanssa! :D

  13. Anonymous sanoo:

    Mulla oli monta vuotta ranne samallain kipee et aina muutaman kk:n välein ja ehkä viikon kesti… Sit pari vuotta sitten huomasin et mun kädes oli tämmönen: http://fi.wikipedia.org/wiki/Hyytel%C3%B6rakko , muutaman kuukauden kesti ja lähti pois.. toivottavasti sulle ei tuu tollast:D

  14. Aino sanoo:

    Niinku joku tossa sanoki, laita tohon Meksikolaiseen salaattiin ihmeessä ohje! :) Näyttääki niiin herkulliselta!Ei hittolaine tota sun kättäs ): Koita parantuu! Mun isällä on jännetuppitulehdus,koska se rasittaa kättään liikaa koska se on joku ihme maalari tai joku ja se on nyt ollu puol vuotta saikul ton jännetupin takii ja se tulee aina jos se liikaa rasittaa käsiään… Mut toivotaan,ettei sul oo sitä! ♥

  15. Laura sanoo:

    Kuulostaa jännetuppitulehdukselta :) Mulla on ollu sen takia monesti ranne ”kipsissä” mutta eikai se mitään auta :D Mulla se on menny ohi ainaki vaan itestään, eikai sille taida mitään muuta keinoa olla, millä se menis ohi. Se on kyllä rasittava kipu!

  16. Anonymous sanoo:

    Hei mulla oireilee ranne samalla tavalla ja mulla ainakin auttaa hyvin, kun kietoo siihen aika tiukasti ihan sideharsoa :)

    • Iina sanoo:

      No sitä mäki oon yrittäny kietoo, tai no ideaalisidettä vai mikä se onkaan nimeltään toi mikä tossa kädessä on :D Mut ei se mulla auta kovin hyvin :(( onneksi tää alkaa jo olla vähän paremmassa kunnossa!

  17. Anonymous sanoo:

    kiva postaus :) mitäs laitoit tohon katkarapu-caesariin? ois kiva saaha ohjetta ja itekki kokkeilla!

    • Iina sanoo:

      Kiitos! :) Isoja katkarapuja pussillinen, frisee-salaattia, jääsalaattia, parmesan muruja ja lastuja, krutonkeja ja sitten caesar -kastiketta! On tositosi hyvää ja maailman yksinkertaisin ohje, kaikki vaan sekasin keskenään! :D

  18. Nelli sanoo:

    Kuulostaa tuo sun käsivaiva samalta kuin mulla, eli jännetuppitulehdus. Itelle on ohjeistettu lääkärissä syömään myös buranakuuri, eli 400mg 1×3, minkä pitäis edesauttaa sitä paranemista. Mutta kyllähän se pelkällä levollakin paranee ihan hyvin.

  19. Neea sanoo:

    Olipa kiva postaus! :) Oi että, sun blogi valaa aurinkoa mun pimeään ja masentuneeseen -suomionihanperseestä- hetkeen. Että kiitos :D ei tietty kiva että kätes on missä kunnossa on, toivotaan sen parantuvan äkkiä :S

    • Iina sanoo:

      Kiitos Neea olet ihana<3! Ihanaa että jostain saat piristystä masennukseen :D Ja heii pian on jo kesä, lumetki jo sulaa pikkuhiljaa ja linnut laulaa, kohta pääsee jo Nallikariin ottaan arskaa ;D Ihanaa viikonloppua teille! Hei ja PS: mun käsi on jo vähän parantunu ;)

  20. Anonymous sanoo:

    Moi Iina!Kuulin tuossa jonku aikaa sitten että ”se couturecouture” on saanu lapsen, ja ajattelin että huhhuh mitäköhän siitä tulee. Nyt oon jääny aivan koukkuun tähän sun blogiin, ja melkeimpä ihannoin teidän perhettä! Voiko täydellisempää olla? Saat kyllä olla onnellinen (niinku aivan varmasti olet!), varsinki kaiken kokemas rankan jälkeen, että sulla on nyt kaikki näin hyvin!! Tässä taas huomataan että ennakkoluulot on perseestä :) Kaikkea hyvää koko teidän perheelle, ootte ihania!!! Terkkuja oulusta!

    • Iina sanoo:

      Mooi!Hahaa hauska et musta puhutaan Oulussa vielkin mun galleria -nickillä :D! Tai no onhan se blogin osoitekin tietty :D Kiitos paljon mukavasta kommentista ja kiva myös että tykkäät blogista :) Hienoa että oot silti tavallaan antanu mahdollisuuden mulle vaikka sulla olikin ennakkoluuloja ja nyt sulla on positiivinen kuva :)Kaikkea hyvää myös sulle ja terkut sinne Ouluun! :)

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.