Jep, yksi vuosihan se tuli täyteen! Aivan huikean ihanaa on ollut kirjoitella tänne jo vuoden verran ja kiitos siitä kuuluu teille ihanille lukijoille! Mukaan on mahtunut tavallista arkea, jännittävän kutkuttavaa masun kasvatusta, rakkautta, kohuja ja yksi sellainen ihanan pienen tytön syntymä ja kaikessa tässä te olette myös olleet blogin kautta mukana! Teiltä olen saanut loistavia vinkkejä, ihania kertomuksia, uusia ajattelutapoja ja paljon hyvää mieltä (näin lyhyesti sanottuna), KIITOS! Vuosi bloggaajana on kasvattanut myös mua paljon ihmisenä. Olen oppinut nauttimaan kehuista, mutta ottamaan myös kritiikkiä vastaan. Olen tutustunut supermoniin ihaniin ihmisiin ja päässyt kokemaan ihan uusia juttuja. 

                Koen että myös mun kirjoitustaitoni on kehittynyt aika paljon, jos miettii vaikkapa ensimmäisen postauksen kirjoitusasua joka mua tänä päivänä jo suuresti naurattaa ja hieman hävettääkin. Mutta jostainhan sitä on aloitettava, eikö! Tästä postauksesta blogin matka siis alkoi ja tänään ajattelin postaustoiveen mukaisesti tai ehkä vähän sen vierestä nostamalla esille sekä viisi suosikkia että viisi tunteita lukijoissa tunteita herättäneintä postausta. En tiedä onko tuo jälkimmäinen hyvä idea vai ei, mutta koen että se voi olla hyödyllinen vaikkapa uusille lukijoille, jotka eivät välttämättä tiedä aina mistä puhun jos viittaan vaikkapa sosesotaan teksteissäni. Musta on myös ihan hauska käsitellä koko blogin ”historiaa”, mä oon tänään selannut noi postaukset läpi niin monta kertaa tähtihetkiä etsiessäni että muistan varmaan kaiken kohta ulkoa! Mutta aloitetaan niistä suosikeista, jotka laitoin aikajärjestykseen kun en osannut suosikkijärjestystä päättää! Otsikot ovat sitten linkkejä joista vanhoja postauksia pääsee tarkastelemaan!

Ensimmäinen suosikkipostaus on Sunny Day viime vuoden kesäkuulta. Oltiin oltu rakenneultrassa ja saatu juuri tietää että meille tulee pieni tytöntylleröinen ja voi sitä onnen määrää! Päivä oli ihan älyttömän kuuma ja meillä oli ihanaa löhöilyaikaa omalla parvekkeella, joka tosin silloin oli huomattavasti karumpi kuin nykyään ja makoiltiin lattialla viltin päällä. Päivä oli kaikinpuolin huikean ihana ja mielestäni onnistuin välittämään sen tunnelman postaukseenkin!

Tämä postaus taisi olla ensimmäinen tai ainakin yksi ensimmäisistä toivepostauksista joita mä toteutin.  Musta oli ihanaa oikein paneutua aiheeseen ja miettiä mun ja Oton yhteistä taivalta, jota oli postauksen julkaisupäivänä viimevuoden heinäkuussa takana vasta seitsemän kuukautta joista viisi virallisesti seurustellen. On ihanaa vieläkin lukea ja muistella sitä millaista meillä on ollut joskus, toki on myös ihanaa elää nykyistäkin elämää mutta on hauska muistella kuinka ällösöpörakastuneita ollaan oltu (ja ollaan edelleen). Meno ei ole muuttunut mihinkään vaikka nyt  seurustelua on takana vuosi ja kolme kuukautta, ainoastaan se on muuttunut että nyt me saadaan antaa ja vastaanottaa rakkautta myös meidän ihanalta pikku vaaperolta! Huomaan myös postausta lukiessani että olen jo tätä kirjoittaessani keskittynyt hieman enemmän siihen mitä tekstiä siihen näytölle suollan ja vähentänyt huomattavasti hymiöiden länttäämistä keskelle lausetta! Pakko muuten asian vierestä todeta että voi hitsit mä olen kateellinen noille mun raskausajan kynsille jotka tuossa kuvassa on siis täysin mun omat, miksei mulla enää voi kasvaa noin nätit ja vahvat kynnet?!

Sanomattakin on varmaan selvää miksi tuo kyseinen postaus on mulle tärkeä, ja ehkä se kaikista suurin lemppari. Joka kerta kun luen tota niin mulla tulee kyyneleet silmiin, niin tosin muidenkin synnytyksistä lukiessa, mutta tietysti se oma synnytyskertomus on se kaikkein tunteikkain itselle. Mun mielestä mä oon onnistunut ihan hyvin tuomaan synnytyksen kulkua esille tuossa ja musta on ihanaa että mulla on noin kattavasti ylös kirjoitettuna tuon maailman upeimman hetken tunnelmat ja tapahtumat. Olihan se ja on edelleen hienoin päivä mun elämässä, jonka haluaisin elää koska tahansa uudelleen! Enkä kyllä vieläkään voi lakata hämmästelemästä miten noin järkyttävän kamalan kauhean isosta masusta tuli tarmokkaasti pylly edellä noin pieni ja sirppana neiti, joka tosin nykyään on äidin iso jötkäle!

Mä tykkään tuosta ristiäispostauksesta erityisen paljon siksi, että mun mielestä siinä mä oon onnistunut kertomaan neidin nimen tarinaa kivasti ja seisomaan täydellisesti nimivalinnan takana. Mä rakastan Tiaran nimeä edelleen ja uskoisin/toivoisin että (ainakin osa?) nimeä vastaan olleet ihmiset ovat siihen tässä ajan kanssa jo tottuneet. Mä oon kyllä vieläkin sitä mieltä että jos joku kiusaa toista nimen takia niin silloin ei vika ole nimen antaneissa vaan ihan siinä kiusaajassa! Meillä oli ihanat ja rennot ristiäiset ja oli ihana muistella sitä päivää kuvien ja tekstin kautta, tosin nyt en kyllä ihan heti jaksais uudestaan sitä ristiäisstressiä, muistan kun mulla meinas melkeen jo monta pimeää tuntia väkerretty voileipäkakku lentää seinään kun lohiruusut ei onnistunut halutulla tavalla!