Sleeping beauty -photoshoot

14.01.2013

Mä taisin aamulla salaperäisesti vähän mainitakin meneväni tänään valokuvauksiin, ja voi ei miten ihanan upea kuvauspäivä meillä olikaan! Valokuvaaja Natali K. otti muhun yhteyttä pari kuukautta sitten ja kysyi mua malliksi tulevaan näyttelyynsä tuleviin kuviin ja enhän mä voinut muutakuin suostua nähtyäni Natalin upeita kuvia hänen *Facebook-sivuillaan*. Mua jännitti hirmuisesti etukäteen että osaanko mä olla sellainen ”malli” kun Natali toivoi ja toivottavasti onnistuin, ainakin itse oon tyytyväinen lopputulokseen. Kuvat tulevat siis esille maaliskuussa Helsingin keskustaan Uudenmaankadulle Galleria 4-kuuteen ja elokuussa ne matkaavat vielä näyttelyyn New Yorkiin! Aika huikea juttu mun mielestä, enpä olisi uskonut tälläistäkään mieletöntä mahdollisuutta osuvan kohdalleni kun bloggailun joskus aloitin.

Ammattimeikkaaja Suzana Reich meikkasi mut ennen kuvauksia ja mun hiukset kiharrettiin ja sitten matkattiin kuvauspaikalle eli maailman ihanimpaan Helsingin Talvipuutarhaan. Pakkanen paukkui ja oli hurjan liukasta ja tuulista mutta me kuvattiin ulkona! Oli jotenkin ihan mieletön kokemus keikistellä seitinohuessa Asoksen mekossa ja pikkukorkkareissa kaiken sen lumen keskellä. Oli siinä vähän erilaista fiilistä kuin vaikkapa Otolle sunnuntaisin poseeratessani kun on saatava uusia masukuvia blogiin, vaikka siis muru on sekin kivaa että sä mua kuvaat! Mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan! Tunsin itseni ihan prinsessaksi ja sehän sopi hyvin kun kuvauksen teemana oli Prinsessa Ruusunen. Mitäs tykkäätte Natalin ottamista kuvista? Tuleeko Prinsessa Ruusus -fiilistä? 0001L9 00013z 0001HF 0001PT 0001x7 0001C4 00010o

Mitä piditte kuvista? Mun mielestä oli ihan mahtavaa että sain näyttää nämä kuvat teillekin omassa blogissani! Tää oli ihan uskomaton kokemus kyllä, jos vain olisin pidempi, nuorempi ja vähemmän raskaana niin voi hitsi mä tahtoisin olla ihan oikea malli ja tehdä tätä vaikka jokaikinen päivä!

Thank you so much Natali, Suzana and Mika for such a wonderful day! I hope you had as nice time as I did! This was an amazing experience!

EDIT// PS: 24+0 masuvertausta Tiaramasuun voi käydä kurkkimassa blogin *Facebook-sivuilta* kun tässä kiireissäni olen luistanut viikon masupostauksesta täällä blogin puolella!


75 Responses to “Sleeping beauty -photoshoot”

  1. Nimetön sanoo:

    Wau, tosi kivalta vaikuttava juttu! Kuvissa on jotain itämaista vibaa myös, mahtaa olla hienoa päästä ainakin edes kuvassa New Yorkiin, upeaa (:

  2. Emppu sanoo:

    Ihana olet Iina<3

  3. elisa sanoo:

    vähän hyviä kuvia! 🙂

  4. Nimetön sanoo:

    Aivan upeita kuvia! Toisiksi viimenen kuva on ehdoton suosikki :–)
    Tämän blogin kautta saatu kuva susta on, että olet niin kaunis ulkoa mutta erityisesti sisältä!
    Tuo sun positiivinen asenne ja pieni hömpötys on ihailtavaa.
    Tuli muuten mieleen, että olisko ihan mahdoton ajatus, jos sun äiti voisi vastailla kysymyspostaukseen! 🙂
    Ihanaa raskausaikaa <3

    • Iina sanoo:

      Voi mikä ihana kommentti, kiitoksia ihan hurjasti sun kauniista sanoista<3 Mä oon vähän tämmönen hömpöttäjä tosiaan, et oo ainoo joka sanoo ;D Mut koitan välillä laskeutua mun pilvilinnoista maanpinnallekin! :DD Ja ei se varmaan olisi, pitää kysellä äidiltä haluaisiko se joskus vastailla :)! Kiitoksia paljon ja ihanaa kevättä sinulle :)<3

  5. Kaisla sanoo:

    siis aivan käsittämättömän ihania kuvia ! oot niin kaunis, niin ei susta huonoja kuvia saakkaan. <3 vitsi makeet ku noi menee viel Nykiinki noi kuvat! ö

  6. Karo sanoo:

    Voi Iina oot niin kaunis 🙂 <3 Ihan mahtavia kuvia ja sä oikein säihkyt jokaisessa !

    Ihana ruusunen !

    -Karo

  7. Luru sanoo:

    Super hienoja kuvia! 🙂 oot kyllä tosi kaunis ja ihana vauvamasu!

  8. Tuuli sanoo:

    Oi Iina oot niin kaunis! 🙂 Aivan ihania kuvia kyllä susta 🙂

  9. jellu sanoo:

    upeita kuvia oot niin kaunis prinsessa ruusunen! 🙂

  10. Pilvi sanoo:

    Wau, upeita kuvia! Oma suosikkini on tuo toisiksi viimeinen, todella kaunis ja elegantti 🙂

  11. Tee sanoo:

    Ihania kuvia! Mutta mua harmittaa tosipaljon, kun lähit tähän kideblogi-juttuun. Varmasti sule tosikivaa jne, mutta blogin taso on laskenu kuin lehmän häntä… Et kirjottele enään teijän peruspäivistä ja kuviakin on paljon vähemmän… ei jotenkin ole enää yhtään sinun näköisesi blogi:( Harmi, koska odotin aina innolla seuraavaa postausta..

    • Iina sanoo:

      Kiitos! Mielipideasioista en lähde kiistelemään, jos koet asioden olevan tuolla tavoin niin se on harmillista, mutta en sille voi mitään! Itse tosin en ymmärrä sun pointtejasi, kuvia kun varsinkin eilisessä Kideblogien lanseerausjuhlapostauksessa oli varmaan lähemmäs 30 kappaletta ja on niitä muutenkin ollut ihan yhtä runsaasti kuin aiemminkin.. Ja hmm, no mun blogi on majaillut Kideblogien sivuilla nyt tasan kaksi viikkoa ja siinä ajassa meillä ei kovin montaa peruspäivää ole ollut vaan juurikin juhlia ja kuvauksia ja tästä johtuen en ole kauheasti siitä perusarjestakaan postaillut kun sitä ei ole ollut :). Toivottavasti osaisit katsoa tätä uutta sivustoa avarakatseisemmin jatkossa ja löytäisit niitä bloggerin puolelta tuttuja elementtejä myös täältä blogistani. Mä ymmärrän että uudistukset saattavat ärsyttää ja harmittaa joitakin, mutta toisaalta myös mun täytyy mennä elämässä eteenpäin kun upeita mahdollisuuksia tulee vastaan :).

      • Tee sanoo:

        Totta. Ymmärrän. Lähinnä tarkoitin, ettei blogi ole enään niin sinun näköisesi, kuin ennen. Mutta kaipa tähänkin täytyy vain tottua….

        Odottelen innolla ”normipäivän”-postauksia. 🙂

        • Iina sanoo:

          Mun mielestä tää on nyt enemmän mun näköinen kuin koskaan, tuntuu että oon löytänyt itseni vihdoin! Mutta se on totta että onhan tää erinäköinen kuin ennen 🙂 Meillä on kyllä runsaasti normipäiviä tiedossa koko kevään ja varsinkin kunhan maha kasvaa megamittoihin niin meillä ei varmaan muuta olekaan kun kotona löhöilyä, kaupassakäyntiä ja satunnaista ulkoilua :D! Mukavaa kevättä!

  12. anbbe sanoo:

    Vau onpa upeita kuvia! Oot niin kaunis!:)

  13. Linkku sanoo:

    Ihania kuvia! Mullekin tuli itämaiset vibat 🙂 ties mikä seuraava Tyra Banks susta tulee (;

  14. Jarno sanoo:

    Ihan mielettömän upeita kuvia! Oot sä kyllä niin kaunis, ja kuvauksellinen. Hei Iina älä heitä toivoa tollasten duunijuttujen suhteen. Sä olet nuori vielä. Sit tää neito kakkonen putkahtaa joku kaunis päivä ulos, ja teet asioita mistä unelmoit. Tai kyllähän sä jo elät sun unelmaa 😉 I think so, mut u know what i mean<3

    Mullaki on tulossa täs yks duunihomma blogin kautta. 🙂 KehKeh

  15. r sanoo:

    onpa vähän tönkön oloisia kuvia. kolmas kuva on kaunis, tosin siinäkin hivenen erikoinen rajaus. eivät tuo kyllä mielestäni juuri sun parhaita puolia ollenkaan esiin. mutta kiva että pääsit osallistumaan ja nautit 🙂 normaaleissa kuvissa olet kyllä (ehkä vähemmän jäykkä) sievempi!

  16. veeera sanoo:

    Sulla on kyllä ihana blogi! Muistan kun löysin tän joskus kauan sitten kun Tiara oli ihan pieni ja ihastuin heti 🙂 Oot äärettömän kaunis ja osaat kirjottaa tosi hyvin ja sulavasti, tekstejäs on tosi kiva lukea! Tosi hyviä kuvia saatu siusta, tuo viimenen varsinki on semmonen, voiko sanoa että kylmän kaunis tai niinku semmonen viilee, toivottavasti ymmärsit 😀 Ei kai noin kauniista voi saada kuin hyviä kuvia! 😉 Hyvää raskausaikaa siulle ja toivottavasti jaksat postata yhtä tiheesti kuin ennenkin, nää piristää päiviä kummasti 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi apua mikä ihanuuskommentti<3 KIITOS!! Mielettömän kiva kuulla että mun kirjoitustyyli miellyttää ja että täältä löytyy piristystä! 🙂 Mä koitan jaksaa postailla niin usein kun mahdollista, kirjoittaminen on mulle tosi tärkeetä ja silloin kun en jaksa panostaa blogiin oon itsekin ihan hukassa (tuli huomattua syksyllä :D) Mukavia kevätpäiviä!!

  17. piipau sanoo:

    voi luoja iina sä olet KAUNIS <3

  18. Laura sanoo:

    Ihania kuvia! Eikä todellakaan oo blogi muuttunut mitenkään! Aivan yhtä ihana.
    On muuten hauskaa kun on tullut noi ”kuvakkeet” tohon kommentin yhteyteen (ainakin mulle vasta nyt…? ;o) niin näkee ketkä kommentoi monta kertaa, kun samalle ip:lle tulee aina sama tunnistekuva! 😀 ainakin mun ymmärryksen mukaan homma menee näin! Heh heh… Tästäkin kommenttiboksista löytyy yksi samainen ip! Ei muuten sit tarvii Iina julkasta tätä kommenttii jos et haluu ni pysyy salassa niiltä jotka ei tajuu 😉 hauska katsoa jatkossakin kun yhden ihmisen mielialat heittelee :)) en siis loukkaannu jos et julkaise 😉

  19. Niina sanoo:

    Oi, oot tosi kaunis! Ihan prinsessa 🙂

  20. Ninni sanoo:

    Aivan mahtavia kuvia!:) Mä tykkään eniten ehkä toisiks ylimmäisestä kuvasta.

    Ja mun mielestä tää kideblogi on ihan huippu juttu!On kiva tulla aina lukemaan teidän kuulumisia, jatka vaan samaan malliin Iina! 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos<3 Mä en oikeen tiiä mistä itte tykkään eniten, kun en osaa valita :D! Ja ihana kuulla että olet avoin muutoksille eikä sinua häiritse tämä uusi blogialusta! 🙂 Mahtavaa kevättä sulle<3

  21. Nimetön sanoo:

    Oot tosi kaunis noissa kaikissa kuvissa !
    Ja oot just, jotenki persoonallisella tavalla kaunis ja erikoisen näköinen ja se sai nää kuvat näyttämään vielä mageemmilta, ku et siinä ois ollu vaa joku mikätahasa missi.

  22. Tyttönen sanoo:

    Vau mitä kuvia! Oot Iina ihan älyttömän kaunis! 🙂 Onnea loppuraskauteen<3!

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos todella paljon<3 🙂 Ihanaa kevättä sulle! PS: Sait mut tajuamaan että mulla on todellakin loppuraskaus menossa, pitkästi yli puolivälin kun ollaan jo 😀 Hui!! 😀

  23. minnis sanoo:

    Ihania kuvia<3 Viimeinen kuva , toki kaikki kuvat on mut viimeisessä on sitä jotain 😀 se on ihana<3
    saitko itse noita kuvia mukaasi, siis jossain mallikansiossa :D?

    Mä niin haluisin johonki tommoseen kuvaukseen mukaan! Tekis varmasti itsetunnollekkin hyvää ku aina oon niin kriittinen ku katson itsestäni kuvia! Pituutta löytyy mulla 176cm mut sit tää mallien hoikkuus ei oo ihan mua :DD Mut ehkä jonain päivänä 😀

    Sit vielä semmoista, että koska oot lähössä johonki stadii shoppailee et sua voi tulla bongailee ja moikkaa :DD Oikeesti niin haluisin sanoo sulle MOI :DDD! mut tiiän jo nyt, et jos sut joskus jossain näkisin, ni jäätyisin enkä uskaltais tulla 😀

    t. ikuinen lukijasi minnis 🙂

    • Iina sanoo:

      Kiitoksia kiitoksia ihan hurjasti, aww<3 Ja siis en oo vielä saanut itselleni muita kuvia kuin nää! 🙂

      Hui sulla ois ihan mallinmitat, mee ihmeessä käymään jossain mallitoimistossa!! 🙂 Oisit catwalkien kuningatar ihan varmasti ;)!

      Hmm mä en yhtään kyllä tiedä milloin oon menossa shoppaileen, mut keskustaan oon menossa ainakin perjantaina ja ens viikollakin parina päivänä ;D Tuu ihmeessä sanomaan moi, ois just kiva! 😀

      Oot valloittavan oloinen tyyppi! Kiitos vielä ihanasta kommentista ja ihanaa loppuviikkoa sulle :)<3

  24. laura sanoo:

    Superkivoi kuvia :):) toi toisteks viiminen on ihana !!! :):) ja tietty kaikki muutkin :]

  25. Emppu sanoo:

    Vitsi noi istuma kuvat varsinki on mun mielest super kivoi ! Ja toi mekko näyttää tosi hyvältä sun päällä ! 🙂

  26. Jenni sanoo:

    Onpas todella upeita kuvia, wau! Ja ihanasti näkyy masu kuvissa ja toisaalta taas ei näy 🙂 Hih, me varmaan kaikki haluttais olla pidempiä ja nuorempia, mutta hauska toi ”vähemmän raskaana” -lisäys 😉

    Oli muuten kiva tavata livenä lauantaina!

    – Jenni

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos todella paljon<3 Munkin mielestä oli tosi kiva tavata livenä, mahtavaa että pääsit paikalle :)!! Ois ollut mukava jutella enemmänkin! Ja hahah hyvä jos se nauratti ;D

  27. Noora sanoo:

    Oioi, ootpas ollut ihanan näköinen! 🙂 Sun masu on jotenkin tosi söpö noissa kuvissa ♥

  28. diuuu sanoo:

    Aivan upeita kuvia Iina! Olen lukenut blogiasi jo muutaman kuukauden ja pakko sanoa että oot yksi roolimalleistani! Olet super positiivinen ihminen ja ihanan aito! Uudet postaukset tuovat aina hymyn huulille ja piristävät niitä huonompiakin päiviä. Toivon että jonakin päivänä minustakin tulee yhtä loistava, huolehtiva ja rakastava äiti kun sinä oot:) Kaikkea hyvää teidän perheelle ja mukavaa raskausaikaa!<3

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos ihan super paljon!<3 Ihan mieletön kommentti, en ees tiiä mitä sanoa! Tuli kyllä tosi hyvä fiilis sun sanoista, varmaan ihanimpia kommentteja mitä oon ikinä saanut! 🙂 Kiitos<3 Kyllä ihan paras palaute bloggaajalle on se että kirjoitukset saavat hymyilemään ja piristävät, toivottavasti mun teksteillä on sama efekti suhun myös jatkossa :D! Ja hei, oon ihan varma että susta tulee maailman paras äiti sun lapsille vielä jonain päivänä :)! Kaikkea hyvää sullekin ja isokiitos vielä<3

  29. RS sanoo:

    Waaaaautsiwau! varsinkin tokavika ja viimenen kuva! oot niiin hurjan kaunis:)

  30. st. brigitten sanoo:

    Vautsi mikä tilaisuus ja vautsi mitä kuvia! Olet upea 🙂

  31. Laura sanoo:

    Niin kauniita kuvia <3

  32. Laurus sanoo:

    Nättejä kuvia! Tuolla kun joku sanoi, että vähän tönkköjä kuvia, niin voin kuvitella että tuolla pakkasessa on hankala poseerata kovin rennosti! Ruususen sijaan tuli ennemminkin mieleen Aladdinin Jasmine! Ite tykkään Kideblogeista ja on kätevää kun blogit löytyvät yhden sivuston takaa. Ja onhan esim Divaaniblogit yms, joten äitiysblogit oli ihan selvä jatkumo. 🙂 Odottelen kovasti postauksia uusista hankinnoista, mitä hankitte/olette jo hankkineet masuasukille. 🙂

    • Iina sanoo:

      Kiitos paljon<3 Ja joo se rentona olo oli ehkä hieman haastavaa kun hampaat kalisi kylmästä samaan aikaan ja olis tehnyt mieli vaan olla ihan superjäykkä :DD Kiva että tykkäät Kideblogeista ja koet tämän käteväksi! Mä postailen niistä jutuista heti kun on enemmän kerrottavaa 😉 Mukavaa kevättä sulle!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.