Katsaus raskaudenjälkeiseen tyyliini

28.07.2013

kirjoittelin jo maaliskuussa, juuri ennen Zeldan syntymää siitä että haluaisin päivittää mun vaatekaappia klassisen tyylikkäämpään suuntaan ja vältellä heräteostoksia ja huonoja materiaaleja. Ajattelin tehdä katsauksen siihen olenko onnistunut pyrkimyksissäni nyt kun synnytyksestä on jo kolme ja puoli kuukautta ja muutama uusi vaate on tullut hankittua. Samalla on uudistunut muukin ulkonäkö hiuksista lähtien ja ihan vertailun vuoksi mä selailin kuvakansioita ja tein monen monta kollaasia mun tyylin kehityksestä näiden reippaan kahden blogivuoden aikana.  Hämmennyin ihan siitä miten erilaisia lookeja mulla onkaan ollut koska luulin itse että olen säilynyt suht samannäköisenä hiuksia lukuunottamatta koko tämän ajan.

2011asutNämä kuvat ovat blogin ensimmäisiltä kuukausilta, kesältä 2011 jolloin odotin Tiaraa. Huomaa että olin raskaana ja mukavuus oli tärkeintä kun jalassa olivat useimmiten leggingsit tai sitten verhouduin maximekkoon. Mulla oli mustat pitkät hiukset (pidennykset) ja  käytin aika paljon meikkiä ja itseruskettavaa.

asukuvatsyksy2011Raskauden jälkeen laitoin uudet 60cm pituiset hiustenpidennykset ja voi apua että ne olivat kyllä ihan liian pitkät nyt kun katson!! Miten mä olen ikinä pärjännyt pienen vauvan kanssa noin pitkällä ja hankalalla tukalla? Vaatteista huomaa myös että olin tyylini kanssa ihan hukassa, päällä on niitä vaatteita joita käytin ennen raskautta vaikka kroppa on ihan eri mallinen kun kyseessä ovat heti synnytyksenjälkeiset viikot ja kuukaudet.

asukuvat2011talviEdelleen noissa kuvissa vilkkuvat ylipitkät hiukset joita onneksi älysin lyhentää juuri ennen Tiaran ristiäisiä! Ristiäismekostani (keskirivin oikeanpuolimmaisin kuva) tykkään edelleen hirmuisesti! Se oli mun ensimmäinen tyylikäs ostos vuosikausiin. Tykkään myös tuosta vihreästä parka-takistani jonka olen ostanut jo neljä vuotta sitten, mutta joka edelleen näyttää raikkaalta ja hyvältä asun kuin asun kanssa.

asukuvat2012kevätKeväällä 2012 mä päätin antaa mun hiusten levähtää ja otin pidennykset viiden vuoden yhtäjaksoisen käytön jälkeen ensi kertaa kokonaan pois. Mulla oli orpo olo lyhyessä tukassa, muistan vieläkin miten oudolta tuntui varsinkin aluksi kun ei ollutkaan sitä turvallista, yleensä aina hyvännäköistä pitkää tukkaa. Se tauko kuitenkin teki mun hiuksille tosi hyvää! Kevät taisi innostaa mut kokeilemaan uusia värejä kun noissa kuvissa näkyy niin paljon keltaista, oranssia ja pinkkiä.

asut2012kesäsyksyLoppukesästä mä ilmeisesti innostuin sitten mustasta ja valkoisesta kun niitä näkyy aika paljon. Vaalensin sen kesän aikana myös hiuksia ensi kerran punaruskeiksi, tämän vaalennuksen jälkeen en värjännytkään tukkaa melkein vuoteen kun tulin raskaaksi.

asukuvatsyksytalvi1213Raskausaikana tunsin hukanneeni tyylini taas kerran aivan totaalisesti. Tuntui että mikään vaate mitä ostin ei loppujenlopuksi ollutkaan sellainen kuin olin toivonut. Alkuraskauden väsymys ja migreenit myös aiheuttivat sen että viimeinen asia mielessä oli pukeutuminen! Niimpä mun vakiovarustus koko talven olivatkin mustat legginsit ja tuo jättimäinen beige parkatakki joka lämmitti kun olin ihan jäässä vaikkei olisi edes ollut pakkastakaan.

päivänasutkevät2013Valtava vatsani vaikeutti pukeutumista kevään edetessä pidemmälle, mutta samaan aikaan pukeutuminen alkoi kuitenkin innostaa mua kun ei tarvinnut enää olla vuodelevossa ja sain taas liikkua ihmisten ilmoilla enemmän. Koitin ottaa kaiken irti niistä vaatteista jotka päälleni mahtuivat ja istuin iltaisin koneella tekemässä unelmatyyli -kansiota ja ostoslistaa raskaudenjälkeiselle tyylilleni. Tuo lista on ollut mulla pohjana kaikissa ostoksissa ja nykyään mietin aika tarkkaan mitä haluan ostaa ja mitä en. Joskus toki teen heräteostoksiakin, mutta kyllä silti harkitsen nykyisin huomattavasti tarkemmin ostoksiani kuin ennen.

asutkevätkesä2013Kun mä raskauden jälkeen vaalensin hiukseni luonnonvaaleiksi ja tartuin 9kk tauon jälkeen Yves Rocherin itseruskettavaan suihkeeseen, musta tuntui että mä heräsin taas eloon. Itseruskettava ei ehkä kaikkien mielestä ole tyylikäs tapa ruskettua – mutta turvallisempi ainakin kuin solarium. Ja rusketus on mun juttu, se tuo mulle hyvän fiiliksen ja sopii vaaleaan tukkaan. Viimeinen silaus olivat pidennykset, ai että mulla oli ikävä pitkiä, oikeasti pitkiä hiuksia! Mä kävin pitkän tien lyhyillä ”luonnollisilla” hiuksilla ja koitin meikata mahdollisimman vähän ja ehkä, myönnettäköön, muuttua vähän enemmän äitimäiseksi.

Äitimäisyys tai käsitykseni siitä kaikessa stereotyyppisyydessään ei kuitenkaan ole mun juttu. Tylsissä vaatteissa tunnen itseni nuutuneeksi, aikaansaamattomaksi ja tylsäksi. Siksi mä päätin ihan suosiolla ostaa niitä vaatteita joista tykkään ja olla juuri sitä mitä mä olen: Räiskyvän värikäs, vähän bimbo, sopivan naisellinen ja itsevarma. Oma itseni.

vikatasukuvatPäätös osoittautui oikeaksi, sillä tällä hetkellä mä olen tyytyväisempi tyyliini kuin koskaan ennen. Kahden lapsen jälkeen mä tunnen itseni miljoona kertaa elävämmäksi kuin teinivuosien villeimmissä pippaloissa, kauniimmaksi kuin 17-vuotissyntymäpäivänäni jolloin naisen sanotaan olevan kauneimmillaan ja itsevarmemmaksi kuin ikinä ennen vaikka olen varustettu raskausarvilla ja löllöllä masunahkalla. Mä oon löytänyt itseni ja mä oon löytänyt mieluisaa sisältöä vaatekaappiin. Se todella auttoi että raivasin hyllyjä erittäin rankalla kädellä – mä en nykyisin käytä pukeutumiseen kuin muutaman minuutin sen entisen tunnin tuskailun sijaan.

Kun turhat rievut ovat poissa tieltä on helpompi löytää se mitä etsii. Vaikka vaatemäärä kaapissa on pysynyt aika maltillisena uusista ostoksista huolimatta, voisin vieläkin siivota sieltä vaatteita koska edelleen siellä on vaatekappaleita, jotka eivät kertaakaan ole eksyneet mun päälle sen edellisen siivouksen jälkeen. Matkaa on silti vielä kohti täydellistä vaatekaappia jollaisesta haaveilen. Aiemmin mainitsemani ostoslista jonka tein itselleni näyttää tältä (ruksi niissä kohdissa jotka olen jo täyttänyt):

ostoslistaMonet listan jutuista joista ruksi puuttuu löytyvät jo kaapistani (tavallaan), mutta se täydellinen yksilö puuttuu vielä. Pikkumustia mulla on esimerkiksi useita – mutta yksikään niistä ei ole se täydellinen Audrey Hepburnmainen yksinkertaisen tyylikäs ilmestys josta haaveilen. Mulla on tsiljoonia huiveja, mutta ei sitä yhtä joka viimeistelee lookin kuin lookin upeaksi kokonaisuudeksi. Joitakin mun uusia vaatteita myös puuttuu tältä listalta, mutta ne ovat silti olleet tarpeellisia ja hyviä ostoksia. Tämä lista toimii mun ohjenuorana siihen, millainen vaatekaapin sisällön tulee vähintään olla että pukeutuminen tyylikkäästi ei tuottaisi koskaan ongelmia mulle. Jollekin toiselle täydellinen vaatekaappi tarkoittaa jotain aivan muuta, mutta tämä on mun näkemys.

Tein kollaasin puuttuvista vaatteista jotka ovat tarpeellisia näin syksyn tullen, nuo matalat sandaalit ja kuviolliset bikinit kun ehtii ostaa vaikka sitten lähempänä ensi kesää.

jejejeje

Kuvat polyvore.com

Kun kaapista löytyisivät nuo ihanuudet, olisi syksyn vaatekaappi ihan täysi kymppi ja kaikkia vaatteita olisi tosi helppo yhdistellä keskenään. Näitä lähden siis etsimään meidän elokuisella Tukholman reissulla naapurimaan pääkaupungin hieman paremmista valikoimista. Lempparikaupat TopShop ja Urban Outfitters on ainakin katsastettava ihan heti alkajaisiksi!

Mikä on teidän vaatekaapin puuttuva palanen? Mikä on lempivaatteenne?


61 Responses to “Katsaus raskaudenjälkeiseen tyyliini”

  1. Petra sanoo:

    Sulla on ollut aina hirmu nättejä/tyylikkäitä vaatteita! Sun pitäs lähtä meikäläisen vaateneuvojaks, kun itsellä ole juurikaan mitään hajua mitä pitäisi ostaa ja katella, lähinnä ostan aina sen kaikkein ´´helpoimman” ja mukavimman vaihtoehdon ja totean kotona, kuinka hiton tylsän näkönen se onkaan.
    En itseasiassa edes tiedä mitä mä haluaisin päälleni.. Mulla ei ole mitään ´´omaa tyyliä”. Vaatekaapin sisältö on sekalaista ´´ihan kiva, mutten päälleni tuota tule koskaan laittamaan” -vaatetta.
    Tällä hetkellä on (yhä edelleen) raskauskilojen karistaminen kesken, mutta sitten, kun olen saanut ´´oman kropan takasin” aijon alkaa keskittyä enemmän siihin mitä päälleni pistän! 🙂
    Kaksi ehdotonta hankintaa on sellainen lyhyt nahkatakki (siis ei hihoista lyhyt, vaan, että jää ns. napapaita tasoseksi) ja keltaiset tai pinkit bikinit!

    • Iina sanoo:

      Voieii kiitos ihan hurjan paljon♥♥! Ihanilta kuulostaa keltaiset bikinit ja nahkatakki! 🙂 Mä suosittelen sellaista sivua kuin lookbook.nu – sieltä löytyy inspiraatiota, ja toinen vinkki on että tutkit nettikauppojen valikoimia, sieltä löytyy kätevästi monen erityylisiä vaatteita joista voi vähän selvittää mikä sitä omaa silmää miellyttää eniten ;D!

  2. essi sanoo:

    Mitä oot laittanut sun tukkaan ku se ei oo yhtää keltane? Ittel jää aina keltaseks..

  3. Oona sanoo:

    Wou, täytyy kyllä sanoa, että tyylistäsi on tullut upea! 🙂 Hävettävää myöntää, mutta joskus aikoinaan ennen Tiaraa kun blogisi löysin naureskelin hieman tyylisi ”pissisviboille”. Mutta huhhuh mikä ilmestys olet nykyään, etkä yhtään liian teini- tai mammamallisella tavalla, vaan räväkän nuorekkaalla. Saa olla Otto onnellinen noin kauniista vaimosta 😉

    Vaikka tyylini poikkeaakin omastasi, voisin silti huolia muutamia vaatteita siulta, ETENKIN tuon jumalaisen Tiaran kastajaisissa olleen mekon ;__;.

    • Iina sanoo:

      Haha no, teini ja pissis mä silloin olinkin, eipä se mua hävetä tai harmita vaan kuuluu luonnollisena osana elettyyn elämään 😀 ja kiitoksia ihan mielettömän paljon♥♥ Ja se mekko on kyllä yks mun suosikeista edelleen!!

  4. nora sanoo:

    Tän postauksen innoittamana pakko itekkin alkaa siivoomaan vaatekaappia, ja miettiä oikeesti mimmosia vaatteita haluan, nykyään kun tulee ihan liian usein tehtyä heräteostoksia..

  5. Mira nda sanoo:

    Tosi hauska postaus! 🙂 Oli kivaa katsella noita kollaaseja eri tyyleistä, tais olla kyl aika homma koota ne. 🙂
    Sulla on ihania vaatteita ja kiva tyyli! 🙂

  6. Jarno sanoo:

    Kiva postaus! Mäki niin haluaisin kaikkea kivaa vaatetta ym yms ja silleen, mutta sitku löydän jotain aidosti mun näköistä niin se maksaa jotain hunajaa :DD Yks mitä etsin vielä niin täydellinen bikernahkatakki? 😀 mistä mä Iina sellasen löydän 😀

  7. Jelena sanoo:

    Mun mielestä on ihanaa, että sä oot löytänyt taas sun tyylin. Oon kyllä samaa mieltä sun kanssa, että toi sun tyyli on aivan ihana tällä hetkellä! Ihan huippu 🙂

    Kumpa iteki osaisin ja jaksaisin miettii noin tarkasti… Mutta ei vaa oo mitää inspiraatioo miettii mitään tyyliä 🙁

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos ihan hirveesti, ihana kuulla :)!!♥♥ Ja mä sanon sulle samaa kuin aiemmalle samasta asiasta kommentoineelle, mee lookbook.nu -nettisivulle, sieltä mä en ainakaan pääse pois inspiroitumatta 😀

  8. Pissis sanoo:

    Sun tyyli on nyt täydellinen! Karmea pissistyyli on tipotiessään.

    • Iina sanoo:

      Mun mielestä on aika inhottavaa tulla kehumaan mutta samalla haukkua tosi ilkeään sävyyn.. Kiitos kehuista mutta itse ainakin mietin usein että miten asiat ilmaisen niin etten loukkaisi toista.

  9. Ilona sanoo:

    ihan pakko kommentoida että oot Iina kahden lapsen jälkeen kauniimpi kun koskaan! Kivoja tyylejä on joka kollaasissa, mutta nyt vaaleiden hiuksien ja ”uuden aikuisemman” tyyli myötä oot upea!! 🙂
    ps ja tosi hyvä postaus! anto itselleenkin ajattelemisen aihetta 😀

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos ihan super paljon♥ 🙂 Tulipa hyvä mieli! Ja kiva kuulla että postaus antoi ajateltavaa, se on mun suurin toive näitä kirjoitellessa että lukijat inspiroituvat! 😀

  10. Jonna sanoo:

    Osaat kirjoittaa niin hyvin et innostun aina itsekkin. Nyt tekis mieli ruveta kattelemaan tuota oman vaatekaapin sisältöä joka on yhtä kuin ei mitään.. 😀

    • Iina sanoo:

      Voi että, kiitos ihan ylipaljon sun sanoista!!♥ En kestä miten ihana olet! 🙂 Ja sittenpähän sulla on syy pistää ranttaliksi ja ostaa itsellesi vaikka mitä ihanaa vaatekaapin täytteeksi 😉

  11. Hertta sanoo:

    Heippa, oon seuraillut blogejasi jo pitkään (ajalta kun odotit Tiaraa), mutta en ole tainnu koskaan kommentoida. Halusin vaan sanoa että oot tosi mahtava tyyppi ja kaunis nainen, rakastan sun tyyliä pitää blogia ja tulen aina innoissani katsomaan, josko olis tullut uusia postauksia!

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos ihan mielettömän paljon♥♥ Ihana että olet seurannut noin pitkään ja kiva että mun jutut kolahtaa edelleen! Kaikkea hyvää sulle ja oikeesti kiitos että tulit sanomaan!

  12. Sande sanoo:

    Wau! Oot kyllä muuttunut Tiaran odotus ajasta tähän päivään todella paljon. Kuvista huomaa että olet siitä nuoresta odottavasta äidistä kasvanut, kahden ihanan tyttären äidiksi ja tyylisi on muuttunut ja se sopii sulle! 🙂
    En tiiä mut itselläni tuli sellanen olo et tyylisi on muuttanut sinua aikuisemmaksi ja hyvällä tavalla tietenkin! :))

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos! On tässä jotain pientä muutosta ollut havaittavissa :D! Ihana kuulla että olet tuota mieltä, mulle tuli tosi hyvä fiilis sun kommentista! Mukavaa loppukesää♥

  13. Jelena sanoo:

    Tyylikäs äippä kyllä oot!! 😉 mulla on nyt kyllä hukassa vaatetyyli näin raskauden aikana varsinkin kun on pahoinvointia vieläkin koko ajan niin jotkut mukavat rennot vaatteet vaan päälle 😀

  14. Nenne sanoo:

    Onko mahdollista päivittää blogia mobiiliversioon? Ainakin bloggerin puolella se oli (on edelleenkin!) mahdollista. Olen uuden puhelimen myötä alkanut käyttämään sitä myös blogien lukemiseen ja on todella rasittavaa selata sivua edes takaisin. Olisin maailman onnellisin ihminen, jos mobiiliversio onnistuisi!
    Postauksesta täytyy sanoa että sulla on ollut ihana tyyli, ainakin näin vanhempana ajatellen. Kun aloin lukemaan blogia, näin sinussa vain pissiksen, mutta ajatusmaailmassa oli jotain koukuttavaa. On ollut ihanaa seurata sun kasvamista ja suloisia lapsiasi. Kaikkea hyvää koko perheelle 🙂

    • Iina sanoo:

      Kyllä se on mahdollista, mä välitän viestin eteenpäin 🙂 Mutta jatkossa nää sivun ulkoasua koskevat palautteet kannattaa laittaa tuosta yläpalkin ”yhteyttä meihin” -painikkeen kautta koska me bloggaajat ei tähän sivuston ulkoasuun voida vaikuttaa :D!

      Kiitos ihan hurjan paljon, teit mut tosi iloiseksi :)! Pissis mä olinkin mutta myös paaaaaljon muuta 😀 Kaikkea hyvää sullekin!♥

  15. minnis sanoo:

    Vitsi sun tyyli on kehittynyt ihan huikeesti ja mun mielestä oot nyt niin kaunis ja hehkuva äiti :D<3 Ja oon ihan samaa mieltä, miksi sitä pitää olla pukeutumatta ja muutenkin jättää ne haaveet korkeista koroista ja minimekoista (:D) vaikka on äiti? Toki rajansa kaikessa, mutta jos haluaa ja jaksaa laittautua niin mikäs siinä 🙂 Mäki oon päättänyt nyt ostaa vaan semmosia vaatteita joita tulen pitkään vielä käyttämään! Jotenki tuntuu että nyt -kaikki- on päättänyt alottaa elämätapamuutokset, ostaa vaatteet niin että kestäis pitkää ja muuta uudistuksia ! Jännää 😀

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos ihan tosi paljon♥♥ Nimenomaan, kyllä äiditkin saavat laittautua, ei se ole lapsilta pois :)! Musta tuntuu että syksyn lähestyminen saa ihmiset pohtimaan elämäntapamuutoksia, mulla ainakin on aina syksyn tullen sellainen uudistumisfiilis ;D!

  16. aanni sanoo:

    aivan huippu mielenkiintoinen postaus!! olin aivan onnessa kun huomasin tän! 😀
    mun mielestä oot ollu aina tyylikäs ja upeen näköinen! naurattaa kun näytät mun mielestä aivan upealta noissakin joissa kerroit tyylisi olevan hukassa 😀 huomaa että sun tyyli oli tiaran odotusaikoina aika paljon teinimäisempi . nyt oot niiiiin täydellinen: nuorekas, tyylikäs ja sun itses näköinen, etkä silti yhtään mauton 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos, tuo on kyllä paras kehu mitä bloggaaja voi saada että postaus on ollut mielenkiintoinen, teit mut tosi iloiseksi!♥ Ja joo, onneksi tyyli on kehittynyt niistä ajoista enkä ole enää aivan niin teini! 🙂 Kaikkea hyvää sulle♥

  17. Olivia sanoo:

    Mun mielestä oot ehdottomasti paremman näköinen nyt 🙂 Moni muu tuntuu olevan samaa mieltä ! Entinen tyyli oli hieman mauton ja ”lissuhtava”, jos saa sanoa. :’) Vaaleampi hiusväri on mun mielestä sulla niin nätin näköinen. Ja musta kun on niin tylsä väri hiuksissa ainakin mun mielestä 😀 (no mulla onkin itellä tällä hetkellä lila pää)

    Yhdessä asiassa oon eri mieltä: mun mielessä blondi tukka ja itseruskettava on järkyttävän näköistä yhdessä, en ylipäätään tekorusketuksesta tykkää 😀 Hassua kyllä, en oo edes tajunnut sun kuvista että olisit semmoisia käyttänyt, yleensä ihmiset jotka sitä käyttää loistaa oransseina kilometrin päähän. Joten osaat kyllä käyttää itseruskettavaa maltillisesti, ja sun tukka ei ole liian vaalea että näyttäisi typerältä rusketuksen kanssa. 🙂 Oot varmaan ensimmäinen näkemäni itseruskettava blondi joka näyttää fiksulta ja tyylikkäältä!

    Sulla on kyllä myös semmoinen kroppa johon voi yhdistellä vaatteita kuin vaatteita. 🙂 Mä oon ollut aina tosi hoikka, mutta silti 12-vuotiaana tuli heti jenkkikset vaikka muuten olin tosi laiha. Lukiossa sitten lihoin muutenkin, huomaa että meen ihan geenien mukana, äiti ja tädit on ihan samanlaisia, kaikilla tuntuu se maha pursuvan niin helposti… Kroppia ku on niin erilasia. :’)

    • Iina sanoo:

      Kiitos paljon!♥ Ihanaa että olen paremman näköinen nyt vanhempana mielestäsi, ois aika harmittavaa jos mun tyyli ja maku eivät yhtään olisi kehittyneet tässä vuosien varrella ;D! Mä tykkään hiuksissa siitä että ne on pitkät ja perusväriset, oon siinä mielessä tosi tylsä 😀 Mulla ei koskaan oo ollut mitään erikoisia värejä kuten punaista, violettia tai vaikka sinistä tukassa 😀 Muilla ne värit on ihan kivoja mut itselle en halua!

      Ja eikä, mulle tuli niin hyvä mieli sun sanoista 😀 Ihana kuulla että mun itseruskettavat eivät ole niin silmiinpistävän oranssit ja että näytän siitä huolimatta mielestäsi tyylikkäältä, kiitos :D!♥’

      Mullakin on kyllä jenkkikset mut onpahan jotain mistä ottaa kiinni ;D! Tosin nyt ajattelin pikkuhiljaa alkaa pyrkimään kohti unelmakroppaa, johan tässä on löysäilty ihan tarpeeksi! Mut se on totta, kropat ja geenit on niin erilaisia ja kaikki omalla tavallaan ihania! Omaa kroppaa pitää arvostaa ja rakastaa♥

  18. Nina sanoo:

    Oli niin innoittava postaus että tuli tyhjennettyä vaatekaapista kaikki käyttämättömät vaatteet poies 😀 illalla ois suunnitteilla ostoslistan tekoa ja ehkä kurkistus syysvaatteiden maailmaan 😉

    Jos muuten joskus päätät myydä tuon toisen kollaasin keskimmäisellä rivillä vasemmalla päälläsi olevan ”takin” niin mua kiinnostaisi erittäin paljon 🙂 Olet niin nättikin siinä kuvassa että 🙂 Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi! 🙂

  19. diudiu sanoo:

    sä näytät jotenki paljon aikuisemmalta vaaleiden hiuksien kanssa. paljo oot muutamassa vuodessa muuttunut ja nyt sut tunnistaa ja tyttöjen äidiksi, eikä isosiskoksi. oon seurannu sun blogia jotaikuinkin sun ekan raskauden alusta ja sun tyyli on muuttunut teinityttömäisestä äidilliseksi (mutta toki boheemiksi hottismamaksi) on selkeä 🙂 ihailen sun tyyliä ja välillä löydän itseni täältä etsimästä vinkkejä omaan tyyliini. keep it going girl!

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos todella paljon ;D!♥ Ihana kuulla! Boheemi hottismama kuulostaa juuri siltä mihin mä pyrinkin ;)! Kaikkea hyvää sulle, vaikutat mahtavalta tyypiltä!!

  20. astapau sanoo:

    Kun päristelin äitiyden kanssa tuossa raskauden loppuajasta ja vauvan syntymän jälkeen jäin kii sun blogiin. Siis hyvällä tavalla. Sun tekstit autto tajuamaan että hei, äitiys on ihanaa, eikä siitä pidä tehdä mitään suorittamista. Tyttöni kiittää koska olen vahvempi ja itsevarmempi <3
    ps kirjotin just meidän pikkuperheen tarinan alkuajoista, jos kiinnostaa!
    http://asuntoberttakolmetoista.blogspot.fi/

    • Iina sanoo:

      Kiitos hurjan paljon, et arvaakaan miten paljon sun sanat lämmittää mun mieltä! Toi oli yksi kauneimpia kommentteja mitä oon koskaan saanut!! Paljon onnea ihanasta pienestä tytöstä ja ihan pakko käydä lukemassa teidän tarinaa 🙂 Kaikkea hyvää♥

  21. Kaisla sanoo:

    oot muuttunu niin paljon ja jotenki vaan nään susta, et oot niin onnellinen nyt. näytät uskomattoman upeelta, ylpeeltä äidiltä – joka ei pelkää olla oma ittensä.

    haluisin vaan viedä sun vaatekaapin, niin ihania juttuja! <3

  22. Elina sanoo:

    Vaikken todennäkösesti vielä muutamaan vuoteen (ikävä kyllä) saa vauvoja, on tosi rohkasevaa huomata, ettei itseään tarvi kadottaa lapsien myötä! Kiitti. (:

  23. vilma sanoo:

    Musta noi lyhyet tummanruskeet hiukset sopii sulle aivan tajuttoman hyvin ja näytät upeelta niissä hiuksissa! Tai siis toki näytät upealta vaaleillakin mut oon iha rakastunu noihi pidennyksien jälkeisiin hiuksiin 🙂 oot kyllä ihan älyttömän kaunis ja sulle sopii kaikki tyylit 🙂

  24. Tykkään sun tyylistä tosi paljon! Mun vaatekaapista puuttuu sitä sun tätä ja on tosi vaikeaa valita vaatteita jota laitan päälle. Aina puuttuu jotain! Ennen raskautta oli aikalailla kaikki tarpeellinen kaapissa, mutta lihosin hieman ja suurin osa vaatteista joutui keräykseen. Nyt en sitten tiedä miksi en ole ostanut juuri mitään… tytölle ostan ainakin vaatteita 😀

    Äääh, ukkonen yllätti. Kone kiinni..

  25. maijja sanoo:

    Ootkohan hävittänyt noita ihan vanhojen kuvien vaatteita ? Esim tuo beige poncho tai maksihameet? Oon ilmeisesti pissis kun ne miellytti mun silmää? 😀 Mietin vain et jos sulla olis niitä tallella, blogikirppis vois olla kiva idea ! 🙂

  26. Laura sanoo:

    Sä oot tosi kaunis! Kaikista parhaimmalta näytät tolla lyhyellä vaaleella tukalla 🙂 Niin raikas!! Uskaltaisimpa mäkin leikata.

  27. hulamaja sanoo:

    Ei voi sanoa kuin VAU 🙂 Sulla on ihana tyyli, joka sopii sinulle täydellisesti. Ja hiukset on tosi kauniit! Itekin oon kahden lapsen äiti, mutta täysin tyylitön, ei ole aikaa eikä rahaa panostaa, vaan kuljen aina samoissa farkkuleggareissa ja perustopeissa 😀 Aina hirveän haasteellista miettiä mitä laittaisi illanviettoihin ylle (=pari kertaa vuodessa), kun ei normaalisti tuu laittauduttua.. enkä kyllä hirveen hyvin osaa silloinkaan laittautua, jotain mustaa toppia tulee yleensä kiskottua niskaan… 😀 Jotkut ne vaan näyttää aina hyville <3 🙂

  28. minna sanoo:

    Tämä oli täydellinen postaus ja piristys minulle, puolessa välissä raskautta olevalle, joka kärsii vaatekriisistä! Sain inspiraatiota lähteä rakentamaan sitä omaa ihanaa tyyliä lopulle ajalle raskautta 🙂 kiitos!

  29. Jenn- sanoo:

    Tuo Tiaran odotusajalta oleva kuvan pinkki-punainen mekko on kivan näköinen. Onko se mammamallia vai ihan tavallinen?

  30. Anni sanoo:

    Olen seurannut sun blogia siitä lähtien kun tulin raskaaksi, mulla on nyt 2kk vanha tomera tytär 🙂 Huomasin itse omassa vartalossani ja tyylissä sen että yhtäkkiä koin itseni naiseksi enkä tytöksi. En tiedä, oletko huomannut mutta sinustakin on tullut hehkuva NAINEN isolla ännällä! On kiehtovaa miten paljon äitiys muuttaa meitä – se on ihanaa ja raskastakin 😀 Sun asenne tähän maailmaan ja elämään on ihan huippu, voin sanoa että olen aina piristynyt tai rauhoittunut sun blogia lukiessa! Kiitos siitä 🙂 Ihanaa syksyä teidän perheelle <3

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.