Poikkeus vahvistaa säännön

18.09.2013

Eilen julistin tynkäpostaukset pannaan blogissani, tänään teen sellaisen itse. Synttäripäivä on vaan liian synttäripäivä että jaksaisin keskittyä kirjoittamaan, tänään mä vetelen masun täyteen jäätelöä ja muita herkkuja ja katson Oton kanssa leffoja koko illan! By the way, 22 tuntuu tosi kivalta. Ihanaa keskiviikkoa kaikille ja hyvää synttäripäivää mulle♥

minäjamuksutPS: Pieni muutos tapahtunut kahdessa vuodessa. Mun mielestä ehdottomasti parempaan suuntaan kun nyt on tukalan jättimasun sijaan kaksi ihanaa rakasta äidin vauvaa!


56 Responses to “Poikkeus vahvistaa säännön”

  1. Karo sanoo:

    ♥ Lauantaina kilistellään sit sullekin muru!

  2. Olivia sanoo:

    Ja oot sinä kyllä ulkonäöllisestikin koko ajan vain upeampi ! 🙂 Ja aikuistumisen huomaa myös postauksien laadusta ja kirjoitustavasta. Joskus luin sun vanhoja postauksia, niissä kirjoitustyyli oli enemmän puhekielistä ja jotenkin teinimäistä. Nyt jo paljon aikuismaisempi, selkeämpi ja muutenkin persoonallisempi ja mukavampi lukea. 🙂 Oot kehittyny kirjoittamisessa hulluna!

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos paljon, mukavaa kuulla että kehityksen huomaa myös ulkoisesti 😀 Kaksi vuotta sitten mä olin vielä teini, vuosi sitten en enää mutta silloin taas olin muutenvain hukassa iteni kanssa 😀 Nyt, 22-vuotiaana viimein tuntuu että olen löytänyt itselleni ja blogilleni sopivan tyylin 🙂

  3. o sanoo:

    otsikko ”poikkeus vahvistaa säännön” ja masukuva sai heti mielikuvitukseni laukkaamaan kun näin postauksen fbssä 😀 ajattelin heti et ”noni kolmas vaavihan se sieltä tulee :3” hahah toiveajatteluakohan 😉 mutta eivaan ihanaa synttäriä<3

  4. hansu sanoo:

    Paljon onnea Iina! :)<3

  5. Linkku sanoo:

    Voi miten ootkaan muuttunut ja kypsynyt vuosien varrella aivan upean näköiseksi naiseksi ja äidiksi! Ja hei, synttärionnea vielä <3

  6. Nimetön sanoo:

    onneksi olkoon 🙂 paljon kerkee tapahtumaan vuodessa 🙂

  7. Minka sanoo:

    Hurjan paljon onnea ihanalle, hauskalle, tyylikkäälle, rakastavalle ja ajattelevaiselle äidille <3 🙂

  8. Anne sanoo:

    Paljon onnea rakas muruseni ! Ehdottomasti olet ihanaan suuntaan kulkenut, kun olen saanut sinun lisäksesi Oton, Tiaran ja Zeldan perheeseeni! Olette rakkaita ! <3 <3

  9. Kaisla sanoo:

    onnee upeus! <3 ota oikein rennosti – oot ansainnu sen!

    ihanat tyttöset<3

  10. iitukka sanoo:

    Ihanaa syntymäpäivää Iina! Olet niin upea nainen ja aivan valloittan ihana äiti! 🙂

  11. jutspe sanoo:

    Aivan upea tuo viimene kuva susta!! Miten oot laittanut nuo hiukset?:)

  12. Sanna sanoo:

    Mulla oli eilen synttäripäivä ja 21v tuntuu ihan jees 🙂 Hyvää 22v synttäripäivää sulle 🙂

  13. aaronandmom sanoo:

    Ai sullaki on tänään synttärit, sama homma! Paljon onnea! 🙂
    En oo tainnu aikasemmin (jaksaa) kommentoida mut nyt piti ihan ryhdistäytyä. Koitetaan jatkossakin. Oon lukenu sun blogia aika pitkään ja täytyy sanoa että sun blogissa on jotain sitä erityistä joka saa aina palaamaan ja lukemaan uusimmat jutut! Ehkä se on just se mitä eilen sanoitki että panostat tekstin määrään. Ja kuvia on myös paljon mikä on aina kiva. Monesti blogeissa törmää pahoitteluihin kuvien runsaasta määrästä vaikka oikeesti kuvia ei sit ookkaan montaa ja ne on vaan toivottavia. Niin ja sit sulla on ihanan ilonen asenne, keep on going 🙂

    • Iina sanoo:

      Paljon onnea sullekin, vaikkakin vähän myöhässä! 😀 Kiva että nyt jaksoit kommentoida, aina mahtavaa kun uudet tyypit tulevat hihkaisemaan itsestään! 🙂 Ihan huikean iso kiitos sun kauniista sanoista, mukavaa kuulla että mun blogin tyyli ja positiivinen asenne viehättävät! Kaikkea hyvää sulle ja saa tulla jatkossakin kommentoimaan! 🙂

  14. Inga sanoo:

    Paljon onnea Iina!!! 😉

  15. Onnittelut minulta vielä täällä blogin puolellakin! Ihanasti sinulla on nämä kaksi vuotta sujunut ja varmaan jatkuu sama ilo koko loppuelämän. On tosi kivaa seurata teidän elämää ja sinun postaukset saa minut aina hyvälle tuulelle.

    Tuli tässä mieleen että kohta olet mrs. Otto ! Jee, tätä odottelen tuolla sinun toisella blogilla, jos siellä julkaistaan hääpäivästä jtn kivaa 😀

    Hyvää viikonloppua teidän perheelle, minun pitää tästä lähteä nukkumaan kun silmät väkisen sulkeutuvat!

    • Iina sanoo:

      Kiitos paljon ihana!! <3 Kiva että mun blogi tuo hyvää mieltä ja mahtavaa että jaksat aina seurata ja kommentoida :)!!

      Kohta olen tosiaan mrs. Otto, en malttaisi odottaa! Hääblogissa tulee olemaan sekä kuva- että videomateriaalia häistä! 🙂 Hyvää viikonloppua sullekin ja toivottavasti sait nukuttua hyvin!

  16. kotitonttu sanoo:

    Paljon onnea! 🙂
    Onnea on tainnut tulla parin vuoden aikana lisää, ainakin kahden tyttösen verran. ♥

  17. Annika sanoo:

    Onnea Iina!!<3 aikaeron takia onnitteluni ei ole myöhässä;D

  18. maikku sanoo:

    oot upea nainen! Ja muutos on todellakin ollut parempaan päin. Et todellakaan oo ollut ruma, mutta olihan se sun tyyli aika teini… Oikeestaan saikin olla, koska teini sä silloin olitkin 🙂

  19. noora sanoo:

    hurjasti onnea 🙂 kyllä huomaa aikuistumisen kuvista! todella ihanat kyllä nuo 2012 kuvan ruskeat hiukset, sopivat sulle erinomaisesti 🙂

  20. Elisabet sanoo:

    Paljon onnea vaan! <3 Ehkä vähän myöhässä, mutta kuitenkin. :))

  21. Pita sanoo:

    Onnittelut! Jännää miten voikin tapahtua noin paljon muutosta muutamassa vuodessa. Oot ihan pikkunen noissa ekoissa (paitsi maha :D) Ja nyt tosi itsevarman oloinen nuori nainen. 🙂 Susta huokuu sellasta ihanaa positiivista itsevarmuutta!

  22. Henna sanoo:

    Hurjan paljon onnea! ♥ Oon tosi laiska kommentoimaan ikinä mihinkään blogeihin, mutta nyt oli pakko! Tykkään ihan älyttömästi sun blogista! Tässä on kiteytettynä niin moni asia, mistä ite oon kiinnostunut; muoti ja ulkonäkö yleensäkin, hyvä ruoka, lapsiperheen arki… Millä värillä oot muuten värjännyt hiukset, on aivan upea toi sävy, love it!! 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos ihan hirmuisesti ja ihana että jaksoit kommentoida♥♥ 🙂 Mahtavaa kuulla että blogin aihepiirit viehättävät! Mä värjäsin Schwarzkopfin jollain icy blonde -värillä niistä blonde-sarjan väreistä, oisko ollu joku 101 se numero ehkä? 😀 Kiitos paljon♥♥

  23. Nimetön sanoo:

    Paljon onnea vaan! (: Aivan ihana pikku söppänä-Tiara tuossa viime vuoden synttäreinäsi, ihana mekkokin! Tuo vaaleanruskea(?) hiusväri muuten näytti tosi upealta sinulla 🙂 Paljon on tosiaan tapahtunut näissä kuvissa, sydämellinen tilannekuva tuo missä sisarukset katsovat toisiaan <3

    • Iina sanoo:

      Kiitos hirmuisen paljon♥ Tipa 1v oli kyllä ylisöpönen, mutta ovat kyllä ihania molemmat neidit ja hurjan söpöjä nykyäänkin♥ 😀 Paljon ehtii tapahtua vuoden aikana ja kahdessa vuodessa vielä enemmän! Kaikkea hyvää sinulle 🙂

  24. ss sanoo:

    Miten luulin että oot -92 syntyny :0 ! Paljon onnea kuitenkin!<3

  25. Nimetön sanoo:

    Paljon onnea lempibloggaajalle,kylläkin vähän myöhässä! 🙂 Hei,mitä on toi ihana pinkki huulipuna? 🙂 Vähän se sopii sulle hyvin!

  26. hs sanoo:

    miten oot saanu tukan noi vaaleeksi ku se yhtäkkii vaaa hujahti niin nopsaa tuon väriseksi! onko jossain postauksessa siitä, en oo ainakaa huomannnu?:)

  27. O sanoo:

    heii muuten ois tosi kiva lukee sun omista lempparibloggaajista ja blogeista! 🙂

  28. miumau sanoo:

    Myöhäsessä synttärionnittelut! 🙂 tästä blogista mä tykkään aivan hirmuisesti.
    Näin teidät joku aika sitten lintsillä, mutta en uskaltanut tulla moikkaamaan. 🙁

  29. Nimetön sanoo:

    Hei, kyselin tuosta huulipunasta… Eli mitähän se mahtaa olla? Oon nimittäin itse yrittänyt löytää jotain tollasta pinkkiä huulipunaa, mutta eipä ole osunut silmiin. Mäkin oon kiinnostunut myös sun hiuksista, ne on niin ihanan vaaleat. Ootko värjännyt ne itse vai kampaajalla?

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.