Kakkuahdistus

03.10.2013

Liikaa valinnanvaraa on yhtäkuin jättisuuri ahdistus! Kun on sovittu että hääkakusta tulee kunnon showpiece monine kerroksineen ja upeine koristeineen, on päivänselvää että valintakriisi on taattu ainakin tälle morsiamelle. Koitin tiedustella toiveikkaana hääpaikastamme Dylan Milkistä että onko jonkinlaisia rajoituksia kakun ulkonäköön tai makuun liittyen. No ei kuulemma ole vaan me saamme vapaasti päättää, damn! Jo siinä vaiheessa arvasin että tulen olemaan hätää kärsimässä kakun valinnassa.

Nyt olen selannut Pinterestiä viikkotolkulla ja löytänyt joka päivä ainakin kymmenen uutta lempparikakkua.  Olen konsultoinut Ottoa, useampaankin kertaan. Otosta ei kakkuihin liittyen saa irti oikein muuta kuin että ”Toi on ihan kiva!” jokaisen kakun kohdalla, eli eipä ole hirveästi apua hänestäkään (anteeksi rakas!). Totesin viimein tänään että tästä ei tule yhtään mitään ja päätin kääntyä teidän puoleenne! Luvassa siis kakkuja, kakkuja ja vielä muutama kakku päälle. Auttakaa minua!

pearlsbowsMä oon todella tykästynyt mustavalkoisiin kakkuihin joissa on tuollaisia helmiä, ne on musta aivan ihania! Mua vaan mietityttää se, että värityksestä huolimatta ovatko nämä hienostuneet helmikakut turhan kaukana meidän rennon rempseästä mustavalkoteemasta, johon kuuluvat raidat ja modernit yksityiskohdat.

polkadotsPolkadot-kuvioiset kakut ovat myös ihan hurjan söpöjä, koska mustavalkoisuus ja pilkut ovat lyömätön yhdistelmä. Pilkkukakuissa mua vaan mietityttää se että onko näissä sitten taas liikaa fiftariviboja siihen nähden että me pyritään siihen moderniin tyyliin. Enkä toisaalta edes koe ehkä pilkkujen kuuluvan meidän tyyliin muutenkaan, mutta silti tykkään näistä tosi paljon. Vaikeaa!

flowersbowsstripesNyt ollaan ehkä tähänastisista kakuista lähimpänä meidän hääteemaa, modernia, raitaa, mustavalkoista, näyttävää, ihanaa. Mutta ovatko raidat, kukat ja rusetit yhdessä liikaa? Mun mielestä nää kakut on ihania, mutta vähän sellaisella överi-ihanalla tavalla. Eniten kolahtaa tuo oikean yläkulman vähän muita pelkistetympi kakku, se on jotenkin tosi herkkä ja söpö ja yksinkertaisuudestaan huolimatta hirmuisen näyttävä. Toisaalta pelkään että myöhemmin kadun jos jätän tyylin kaikessa liian pelkistetyksi, olen kuitenkin tyttö joka rakastaa glamouria ja glamourin määrässä ei hääpäivänä pitäisi pihistellä!

bowsstripesNämä raitarusettikakut ovat mun suurimpia lemppareita, vaikka samaan aikaan en voi olla miettimättä että tulisiko meille sitten liikaa raitaa kun sitä näkyy niin pöytäliinoissa, karkkibuffetin pilleissä, morsiamen kynsissä kuin sulhasen ja bestmanien ruseteissakin. Raidat ovat vieneet mun sydämen, mutta entä jos yhtäkkiä kyllästynkin raitoihin ja ne tulevat korvista ulos ja inhoan ja harmittelen loppuelämäni sitä että meidän hääpäivä on ollut niin raidallinen.

mintpink

Kaikki kuvat: Mun Pinterestin Wedding  inspiration -board

Sitten on vielä ne meidän teeman tehostevärit, vaaleanpunainen ja minttu, jotka haluaisin jotenkin tuoda mukaan myös hääkakkuun, mutta miten? Yhtäkään mustavalkominttuvaaleanpunaista kakkua en vielä ole onnistunut löytämään, enkä ole osannut minkään muunkaan värisistä kakuista hahmottaa miten ne voisi toteuttaa noissa neljässä värissä. Nämä ylläolevat kakut ovat aivan ihania, mutta sellaisenaan eivät sovi meidän teemaan vaan värejä pitäisi jotenkin muokata. Näistä nuo kaksi alinta ovat mun super favouriteja, tuo vasemmanpuolimmainen minttuinen kakku on ihan mieletön. Niin tyylikäs, ihana ja yksinkertaisesti täydellinen. Mutta niin on myös oikeanpuolimmainen macaron-kakku ihanan herkillä koukeroillaan. Mitä ihmettä me tehdään?

Tässä on siis 20 erilaista kakkua, kaikki omalla tavallaan aivan mielettömän ihania ainakin mun mielestä. Mikä on teidän suosikki? Onko teillä ideoita värien yhdistelyyn? Entäpä onko teillä makuideoita hääkakkuun, muhun ei iske ainakaan mikään perus mansikkakakku (vaikka supernamia onkin) koska haluan häihini jotain erilaista ja ikimuistoisen mieleenpainuvaa. Auttakaa ja kertokaa oma mielipiteenne ihanat!


103 Responses to “Kakkuahdistus”

  1. anni sanoo:

    mun mielest tommonen neliönmallinen kakku on paaaaljon parempi ku pyöreä! 🙂

  2. Emma sanoo:

    Mulle tuli mieleen heti ensin suklaaminttu täytteinen kakku. 😀 Namskis!

  3. Eelli sanoo:

    Musta paras on toi ihan vikan kuvan vasen alareuna! Toi on ihanan yksinkertainen, ja voitte sitten sitä raitaa yms tuoda jotenkin muuten esille 🙂

  4. Noora sanoo:

    Mun mielestä ekan rivin oikealla on ihan täydellinen kakku! Siihen vähän jotain väriä noihin kukkiin, niin ei mun mielestä kaipaa mitään muuta. 🙂

  5. Siiri sanoo:

    lNoi missä on palloja on ihanimmat! Älkää jättäkö sivuja ja päällistä tyhjäksi, niihin vois laittaa mintun ja/tai vaaleanpunaisia perhosia tai kukkia? Maistelkaa jossain konditoriassa eri makuisia ja kyselkää mitkä sopis yhteen. Mango-kinuski? Lakritsi-omena? Turkinpippuri-sitruuna? 😀

  6. Nnn sanoo:

    Aivan ihania kakkuja kaikki! Ei mikään ihme, että tulee valinnanvaikeus 😉
    Mun mielestä paras on ihan ensimmäinen kakku eli ylimmän kollaasin vasen yläkulma! Upeannäköinen kakku hiukan modernimmin neliskanttisista paloista ja nuo ”helmet” tuovat sopivasti glamouria <3

  7. Erika sanoo:

    Mun mielestä noi ekat helmi kakut oli just ihania!! Ja voihan niihin kakkuihin laittaa jotain vaalean punaisia ja mintunvihreitä kukkasia vaikka 🙂 ainakin noihi helmikakkuihin voisi sopia aikas hyvi 🙂

  8. Nina sanoo:

    valkosuklaa-lime olis varmaan aika herkullinen 8)?

  9. O sanoo:

    kolmannen kuvakollaasin kakut ovat kivoja,sopiva määrä raitaa ja rusetteja! kun taas neljännen kollaasin kakuissa on jo liikaa raitaa,tulee mielen vankila ja vankien raitapaidat 😀

  10. cecci sanoo:

    ihan ekan rivin oikeenpuolimmainen kakku on ihana! varsinki jos teillä on paljon raidallista, niin toi on ihanan yksinkertanen mut silti omaperänen ja sopii teemaan:) toinen lemppari on ehdottomasti tuo ihan viimenen vaaleenpunanen oikeenpuolimmainen!

  11. elisa sanoo:

    toi kolmannen kuvarykelmän eka!!! aivan tosi ihana, tyylikäs ja kaunis = täydellinen 🙂 tohonhan vois tuoda noita pastellisävyjä esim rusetin sävyssä, siis se rusetti vois olla muun värinen ku musta? 🙂

  12. Jemmi sanoo:

    Kolmannen kollaasin yläoikee on noista ehkä tyylillisesti kaikista paras! Ja siihen sais helposti noi väritkin, kun käyttäis esim. nimikirjaimissa. 🙂 Muutenkin se oli jotenkin kaikista eniten sellasta tietynlaista fiilistä herättävä. Muista gal, et monet näistä jutuista on täysin intuitiivisia juttuja! ;> Ja tollanen olis todellakin showpiece!

    Mulla oli myös kakkuahdistus, mä niin muistan tän! Vaikkei omista häistä viel pitkä aika ookaan, ni (tai ehkä just siks) tuun ihan herkkikseks ja alan fiilistelee toisten hääjutuista 😀

  13. Linkku sanoo:

    Itse rakastuin eniten ekaan kollaasiin, yläoikea on siitä ehkä lemppari!

    Ja mulle tulee mustavalkoisesta kakusta ainakin lakritsin maku mieleen! Sitä jos ois, vaikka yhdistettynä johonkin toiseenkin makuun niin olis aika nam 🙂 Itse himoitsen lakritsia ja salmiakkia kaikissa leivoksissa ja jätskeissä sun muissa 😀

  14. essi sanoo:

    Ihania kaikki! Eniten ehkä kuitenkin iskee tuo kolmannen kollaasin oikee yläkulma, se ois tosi kaunis mutta yksinkertainen ja miusta se näyttäis vähän teidän tyyliltä, mitä nyt näitä siun blogeja oon seuraillu jo pidemmän aikaa 🙂

  15. lare sanoo:

    mulla pisti silmään toi ihan ensimmäinen kakku 🙂

  16. iiiinatiina sanoo:

    hei iina! kaikki kakkukuvat näyttävät hirmu söpöiltä, mutta itselleni päällimäisenä mielessä nuo kovan omaiset marsipaanipäälliset, jotka maultaan ovat minun mielestäni kamalia. Siksipä oma suosikkini näistä olisi tuo viimeinen vaaleanpuonainen, ihan vaan sen takia, että se näyttää houkuttelevimmalta syödä.
    Visuaalisesti mielestäni kaunein on toinen kuva, yksinkertaisuudessaan rusetilla ja kukilla. Mutta henkilökohtaisesti häissä ollessa skippaisin tämänkin kakun syömisen tarjolla ollessa muitakin herkkuja.
    Toisaalta tälläinen kakkukuorrutustyyli mahdollistaa esimerkeksi normi mansikkakermakakun sijasta esimerkiksi vaalean täytekakun sijasta suklaisen kakkupohjan, johon on ihan yhdistää esimerkiksi vadelmaa.

  17. Mariah sanoo:

    Voih miten ihania kakkuja! Jotenkin eniten näkisin sulla juurikin tuosta ”eniten häiden teemaa” kuvista ylävasemman. Se on niin ihanan överi mut kuitenkin raikas! Tai sitten alimmasta tuollaiseen vaaleanpunaiseen kukka pois ja mustia nauhoja rusetein tilalle? Voi kun on tällei huvin vuoksikin vaikea valita niin voin vain kuvitella millaista oikeasti tehdä päätöstä : D

    Jotain sitruunaista mauksi?

  18. heipyh sanoo:

    Mun mielestä kaksi parhainta on tuo violettitaustainen kakku sekä tuo missä lukee isolla LOVE 🙂 Jälkimmäisessä olisi raitaa, rusettia ja jotain koristeellistakin 🙂 Teidän kakusta tulee varmasti upea ja yksi häiden upeimmistä elementeistä 🙂

  19. karo sanoo:

    ensimmäiset tosi kivoja, niistä alaoikee ehkä lemppari! polkadotit ei kolahda ihan yhtä paljoo, mutta raita+kukka+rusetti kakut ihania!! niitten suuntaan mä kallistuisin!:) niistä ylävasen ehkä kaikkein kivoin! älä tosiaan jätä liian pelkistetyksi, varsinkin jos kakun on tarkotus olla näyttävä niin sitä se saa sitten olla!:) seuraavat on mun makuun liian raidallisia. ja no sitten noi värilliset… apua, ymmärrän valinnanvaikeuden!:D
    heitänpä yhden ehdotuksen värien yhdistelyn suhteen jos auttais, otan nyt esimerkiks ton raita+kukka+rusetti kakuista ylävasemman kun siihen sain yhen idiksen!:D eli jos siinä toi keskimmäinen kerros, missä on kukkia, olis vaaleanpunainen, ja sit rusetti olis mintunvihreä?:) tai sitten rusetin sijaan ylin kerros olis mintunvihreä, tai jotain tän tyyppistä! aika vaikee tosiaan yhdistää neljää eri väriä!
    apua kun tuli tästäkin kommentista pitkä, millähän jaksat kaikki lukee!:D

  20. Laura T. sanoo:

    Ihan mahtavia kaikki! Muhun toisena raitafriikkinä kolahti toi raitarusettirivistön vasen alakulma 🙂 Ja sitten tuo ylimmän kuvasarjan vasen yläkulma 🙂 Ehkä omiin häihini ennemmin ottaisin tuon jälkimmäisen vaihtoehdon, mutta teidän häissä näkisin ennemmin tuon ekan näistä mun vaihtoehdoista 🙂 en malta enää odottaa kuvia ja tarinoita teidän häistä <3

  21. oonaelina sanoo:

    Kolmannen kollaasin vasen yläkulma oli musta kaunein 🙂 siinä oli sekä sitä rentoa raitaa että tyttömäistä kukkaa! Mitä jos ne pastellit toteuttais sit jossain erillisissä leivonnaisissa, kuren macarroneissa tai jotain. Jos se ei tunnu löytyvän siis tapaa yhdistää niitä mustavalkoiseen kakkuun 🙂 tai miksei vaikka noi pelkistetyt kerrokset voisi olla valkoisen sijasta värillisiä, kun valkoista löytyis kuitenki raidallisesta osuudesta ja kukista! Noh, lähti taas vähän tän hääsuunnittelijan mielikuvitus laukkaamaan, mut siinä ideaa kerrakseen ainakin 😀

  22. Sanna sanoo:

    Noi raitakakut on mageita, mut hukkuuks Se sit pöytäliinaan jos molemmat on raitaa? Mä näin joskus jossain hääkakkuohjelmassa mis ne teki sellasii pikkukakkui? Ne ois myös helppo syödä ja tulis vähän erikoisempi juttu ku aina yks iso kakku. Ne vois myös koota muistuttamaan isoa kakkua 😉 muistaakseni si modan kaisan häissä oli tämän tyylinen kakku myös ellen ihan väärin muista. Ei sotkua myöskään leikkauksessa 😉 jos ihan villiks tahtoi ryhtyy Nii voishan niistä tehä vähän erilaisia tai entä vaaleenpunavalkoinen tai vaaleanpunamusta kakku 😉 tai kerrokset eri väreillä… Liukuväri..?

    hei miks mä innostuin nyt tästä näin paljon 😀 haha, veikkaan et keksit(te) jonku tein näkösen ratkasun tähän 🙂

  23. Henna sanoo:

    Toi pyöree liukuvärjätty vaaleenpunanen! Se on upea. Toi liukuvärjäys tekee siihen ”sen jutun”, ja se ei oo liian yliampuva, niinku noi mustavalkoiset. Ne on mun mieleen vähän liian kovia.
    Löysin googlettamalla tällasen http://3.bp.blogspot.com/-UAYO6bCv2IA/T5mOGfoK0RI/AAAAAAAADdM/g8ollIfyPNY/s1600/oh_how_pinteresting_wednesday_wedding_cake_mint_green_pink_gold_black_and_white_rose_pearls_details_leaves_stripes_patterns.png 🙂

    Ja tällanen, jos noi karkit tuos päällä olis teidän teemaväreillä? (Sokerimassasta tms. tehtyjä esim)
    http://www.100layercake.com/blog/wp-content/uploads/2012/12/pink-and-black-party-ideas-7b.jpg

  24. Elisabet sanoo:

    Ooi nämä kaikki on niin..♥. Sanoisin kuitenkin, että tuo ylhäällä ja oikealla oleva kakku olis sopivin. Se ei mene ’överiksi’ ja on muutenkin tyylikäs. 🙂 Toisaalta mäkin kyllä olen sitä mieltä, et aika kiva olis, jos joku tehoste väri siihen mukaan tulis! Mun mielestä semmonen mintunvihreä kävis siihen parhaiten. Ja mitä kakun makuun tulee, minttu-lakritsi vois olla semmonen erilaisempi ja oikein maukas vaihtoehto(?) 🙂
    Ottakaa siihen kakkuun kuitenkin niitä helmiä ja ehkä pari rusettia, ne on niin ihania!♥

  25. amrrjo sanoo:

    Eka kollaasin vasemmalla oleva neliö kakku on aivan ihana!! Mie ainahi ihastuin siihen täysin. Ja sehän sopis teiän teemaan erinomaiesti! 🙂 voihan siihen tehä pieniä muutoksia, vakka tuomalla niitä muitahi värejä siihen mukaan 😉 mutta myös toi viimesen mintunvihreä on söpö, päätyisin itte varmaa enemmän tuohon ekaan 🙂 ainakinnnäyttävän näkönen. Eiköhän se teillehi se omannäkönen kakku vielä löydy 😉

  26. evelyn sanoo:

    Ekat 4 lemppareita! Ihanan yksinkertaisia mutta silti hienoja! Jotain mintun väristä ja vaaleanpunaista vain vielä koristeeksi kakun rinnalle niin riittää aivan hyvin! 🙂

  27. Julia sanoo:

    Noista raidallisista tuo ylhäältä oikea ja siihen sitten yhdistäisi nuo tehostevärit 🙂 esim. sillai että tuo kerros missä lukee LOVE olisi sillä vaaleanpunaisella ja ylin kerros sitten mintun värinen 🙂 tms 🙂

  28. siu sanoo:

    Upeita kakkuja! Voiskohan kakun värjätä esimerkiksi sisältä vaaleanpunaiseksi tai mintunvihreäksi? Näin kakku olisi ulkopuolelta pelkästään mustavalkoinen, mutta sisältä paljastuisikin yllätys. 🙂

    Itse tykkään vähiten pilkkukakuista sekä noista raitarusettikakuista. Omaa silmääni miellyttävät eniten ensimmäisen kategorian kaksi ylintä kakkua, kolmannen kategorian oikea yläkulma sekä viimeisen kategorian alempi minttukakku 😀

    Vielä, vaikka teema onkin mustavalkoinen, itse en lähtisi täytteeseen sotkemaan lakritsia tai salmiakkia. Ne ovat makuina niin mielipiteitä jakavia, ja tiedän itse suurena kakkujen ystävänä, että olisin enemmän kuin pettynyt, jos ystäväni/sukulaiseni hääkakussa olisikin salmiakkia tai lakritsia. Tosin kaikkia ei voi ei pidäkään miellyttää, tärkeintä on, että hääpari on itse tyytyväinen. 🙂

    Kakun sisuksesta vielä sen verran, että yksi vaihtoehtohan jättää kakkupohjat värjäämättä, mutta hyödyntää mintunvihreää ja vaaleanpunaista täytteissä. Yhtenä täytteenä voisi olla esimerkiksi minttuvalkosuklaatäyte ja toisena vaikkapa mansikkaa tai vadelmaa.

    Onnea täydellisen kakun metsästykseen! Tykkään teemastanne kovasti. =)

  29. heta sanoo:

    Parhain ehdottomasti kolmannen kuvakollaasin eka kakku!!! MIELETÖN 🙂 ja eniten sun näköinen kakku! Helposti siihen saisi myös vaaleanpunaisen ja mintun värin yhdistettyä

  30. Nimetön sanoo:

    sanoisin et jos kaipaat glamourii tms niin erittäin näyttävä mutta tyylikäs on kyllä ylivoimasesti toi kukka,nauha ja raidat yhdistelmä 🙂

  31. finlandssvensken sanoo:

    Kanske en svartvit randig kaka med mintgrön och ljusröd fyllning? Eller åt andra hållet: mint grön och ljusröd kaka med svartvit randig fyllning? På det sättet skulle du kunna få med alla dina temafärger!

  32. Kiki sanoo:

    Mun mielestä ekan kollaasin kakut oli kivoimpia..vaikka kaikki on upeita, ehkä nuo helmipalloineenn on jotenkin moderneja mutta samalla herkkiä hääkakkuja. Makujahan voi olla vaikka mitä! Meillä oli esimerkiksi 3kerroksinen neliö kakku (vähön kun tuo ekan rivin vas kakku) ja joka kerros oli eri makuinen(koska en osannut päättää hahah) ; cappucino, chocolate & caramel ja sitruuna, olivat muuten hyviä! 🙂

  33. kotitonttu sanoo:

    Yksi neuvo, ihan mihin tahansa kakkuun päädytte, älkää valitko päällysmateriaaliksi marsipaania. Vaikka siitä saakin hienoja päällisiä taiteiltua, niin harva sen mausta oikeasti tykkää! Sokerimassa on parempi vaihtoehto! 🙂

    Viimeisestä kuvakollaasista tuo mintunvärinen pyöreä kakku oli kaunis.
    Makuehdotuksena joku ehdottikin minttusuklaata, niin ehdottaisin itse myös samaa, mutta kuvittelisin, että tavallinen pohja olisi ehkä parempi kuin suklaapohja. Suklaapohja tekee kakusta jotenkin raskaan, mutta kun on tavallinen sokerikakkupohja ja täytteessä vaikka minttusuklaata ja vaikka raikasta vaniljarahkaa niin kakusta ei tule äklömakeaa.

    http://3.bp.blogspot.com/-gX7nyY5GmJU/UB7C4LGJd9I/AAAAAAAAACw/GFHBEPLY7kE/s640/h%C3%A4%C3%A4kakut.jpg Tuossa kollaasissa tuo oikeassa alareunassa oleva valkoinen kakku, jossa päällä pari ruusua on mielestäni yksinkertaisen kaunis. Ruusut voisi väritykseltään olla vaaleanpunaisia. 🙂 Kuva on Kermaruusu -blogista

    http://4.bp.blogspot.com/-aVMVaNIMzo0/UiyS1sdcJHI/AAAAAAAAEqg/2Dv7cAs2fSA/s400/h%C3%A4%C3%A4kakku1.JPG Tämäkin kakku on mielestäni todella kaunis!
    – Kakkuateljee Pionilaakso -blogista

    http://www.pionilaakso.com/search/label/Kakut%3A%20h%C3%A4%C3%A4kakut < linkin takaa löytyy kuvia muistakin hääkakuista.

    Toivottavasti löydätte mieleisenne kakun! 🙂

  34. Korinna sanoo:

    Mä rakastuin tohon kolmannen kollaasin ekaan kakkuun, niinku moni muukin näköjään täs kommenteis :))) IHANAN näyttävä mut samalla just kuitenkin teem säilyy.. Vaiks tohon olis helppo yhdistää ne teemavärit, niin en tiiä sit tulisko siitä niiden takia sit kuitenkin liikaa.. Sit on tavallaan liikaa teemaa tungettu yhteen ”pieneen” kakkuun 🙂

    Kiva idea olis must et kakku olis ulkopuolelta se mustavalkonen mut valitsette täytteet jotka tuo kakun leikatessa ne teemavärit esiin! Esim just joku minttu, vadelma jne 🙂

    Kaunis siitä tulee jokatapauksessa, ihan sama minkä näistä valitsisit !

  35. Laura sanoo:

    toi kakku mis on noi rusetit, se on hitsin söpö :3 mut entä jos se kakku ois vaan valkonen ja sit noissa ruseteissa ois vaan tota raitaa? o: tai jos noissa kakun jokases kerrokses ois semmone ns. nauha ni tossa alhaalla niinko esim. ekan kollaasin kakuissa on 🙂

  36. Enni sanoo:

    Helmikakkujen neljäs ja viimeinen kakku olivat suosikkejani! Mun mielestä nimittäin pallot ovat häihin turhan ”arkisia” ja hääkakussa saa olla just sitä glamouria kuten sanoit! Hääkakku vois ollakin vähän teemaan sopimaton( muttei liiaksi)että se tulis kunnolla esille muusta koristelusta. Ja jotenkin tuntuu et itseä alkais ärsyttää jälkikäteen jos kaikki olisi ollut häissä raitaa. Kinuskisuklaatäyte on ainakin erilainen ja supernami!

  37. rimppa sanoo:

    Moi! Mielestäni tuossa oli parikin aivan mielettömän ihanaa!
    Ensimmäisen kuvakollaasin kolmas kakku on ihana! Useampi kerros, kauniit kukat ja ihania helmiä ja vain yksi raita, jolloin sitä raitaakaan ei tulisi liikaa. 🙂 Jos teille tulee pöytiin kukkia, niin sittenhän kakun voisi vaikka yhdistää niihin. Eli saman tyylisiä kukkia kakun koristeeksi kuin pöytäkoristeeksikin!
    Sit oli myös 3.kollaasin eka kakku, kaunis sekin! Ja oi että miten mielettömän kaunis on tuo mintun värinen kukkakakku! <3 mutta taitaa olla liian herkkä teidän juhliin.

  38. inka sanoo:

    Mun lemppaikakku on kyllä toi kolmannen kollaasin eka kakku!! 🙂

  39. kaisa sanoo:

    Mun mielestä tollanen raidallinen rusettikakku ja rusetit voisi vaikka olla just niitä teiän tehostevärejä :)!

  40. Elina sanoo:

    Oi, noi kaikki kakut on niin ihania. Mun mielestä silti ihanin on yksinkertaisuudellaan tuo ihan ekan kollaasin oikea yläkulma. Siihenhän vois helposti lisätä just jotain vaaleanpunaista ja minttua. Mutta kyllä toi viimisen kollaasin vasen alakulmakin on niin ihana. Ymmärrän kyllä sun valinnan vaikeutta. 🙂

  41. Layne sanoo:

    Moi, tosi ihania kakkuja! 🙂 Ihan mielenkiinnosta kuitenkin kysyn, että mistä olette kakkua juhliinne hommaamassa? Meille kakku tuli kartanoravintolasta, jossa juhlat pidettiin. Itsekin aluksi katselin ja ihastelin kaikkia kakkuja et tommonen tai tommonen ois ihana, mut lopulta kaikki kaatu omaan mns. ”mahdottomuuteensa” kun ravintola ilmoitti minkälaisia kakkuja heiltä on mahdollista saada. Lopulta miedän kakku oli neljä kerroksinen valoisella sokerimassalla (tai mitä nyt onkaan) päälystetty ja meni siinä kerrosten alareunoissa sellainen ihana ”pitsi” nauha. Itse sai tuoda kukkia ja koristeen päälle, ja kaikessa yksinkertaisuudessaan se oli todella kaunis!

    Paikkoja katseltaessa huomasin myös sen että missään paikassa ei oltu yhtään innostuneit siitä jos kakku tuotaisiin jostain muualta, tai se kiellettiin samantien. Ja tämmöisiin kakkuihin mistä sinulla on kuvia niin saa rajaa uppoamaan helposti tosi monta sataa euroa! Kannattaa varautua!

    Tämän kerroin vain siksi, että kannattaa varmistaa teidän paikasta nämä kakkuasiat ennenkuin sen kummemmin stressaa. 😀

  42. Aino sanoo:

    Noi ekat helmikakut ovat parhaimman näköisiä omasta mielestäni, ehdottomasti! Ja niistä vielä nuo kaksi ylimmäistä ja jos niistä pitäisi vielä valita, niin oikea yläkulma. RAKASTUIN!
    Teeman tehostevärejä saisi mukaan esimerkiksi tuohon oikean yläkulman kakkuun laittamalla nuo koristeruusut niillä väreillä. Voisi näyttää aika kivalta!

    Noista raidallisista kakuista, jotka ovat sun lemppareita.. Omaan silmääni ne eivät edes näytä kakuilta. Ja ovat mielestäni liian räikeitä, ei värimaailmaltaan, vaan kuvioinniltaan.

    Mutta hienoja kakkuja kuitenkin! Teille tulee varmasti ikimuistoiset häät!:)

  43. Sara sanoo:

    Mä ihastuin myös tuohon kolmannen kollaasin ekaan kakkuun. Aivan ihana!

  44. Anskuvaan:) sanoo:

    Ekana tuli mieleen, että teidän juttu olisi ehdottomasti toi kolmannen kollaasin ylä oikee. Sitten aloin miettimään, että jotain muuttaisin ja ajattelin, että siihen sopisi täydellisesti mustan rusetin tilalle kaunis mintunvihreä rusetti ja lisäksi päälle kauniita mintunvihreitä ruusuja! 🙂 tää kuulostais musta niin TEILTÄ! Ja sitten mauista tuli mieleen että olisi aika leikkisää että kerrokset olisivat eri makuisia… 😉 Ja vielä tuli mieleen että kahvi pöydästä voisi löytyä jotain pieniä yksityiskohtia, jotka olisivat mintunvihreitä esim keksejä, servettejä tms. Niin kakun rusetti istuisi pöytään kuin nenä päähän! 🙂

  45. Heini sanoo:

    Mun suosikki oli tuo ihan ensimmäinen kakku 🙂 Tosi kivan näköinen. Mullekin on ajankohtaista hääjutut, mutta kakkua en ole vielä ehtinyt miettiä! Veikkaan, että miehestä ei siinä tosiaan apua ole.. Ristiäiskakutkin suunnittelin ihan mieleni mukaan.

    Meillä oli tosiaan ristiäiskakussa vadelma-valkosuklaa täyte ja se oli mielettömän hyvää! Kaikki vieraat kehuivat ja itsekin tykkäsin. Nyt hääkakkuun valitsen varmaankin jonkin muun täytteen (tulee samasta leipomosta kuin ristiäiskakkukin), ettei ole ihan samanlainen, mutta tuota yhdistelmää uskallan ainakin suositella 🙂

  46. Tuikku sanoo:

    Miten olisi päältä mustavalkoinen kakku, mutta sisällä olisikin sitten väriä eli täytteet olisi mintun ja vaaleanpunaisen väriset? (esim. Minttu- ja vadelmamousset)… Olis ylläri siellä sisällä?
    Tai sitten jos jotain erikoisempaa täytettä, niin salmiakkimousse sisälle, sitten ehkä tarvisi noita teemavärejä koristeluun kyllä..
    Upeita kakkuja nämä, kannatan mieluummin överiä kun pelkistettyä, hääpaikka on aina kuitenkin niin iso, että ”liian överikin” äkkiä hukkuu sinne ja vaikuttaakin ihan sopivalta 🙂 pelkistetty voi taas tuntua suuressa tilassa liian pliisulta.. No se on vaan mun mielipide 🙂 tsemppiä valintoihin!

  47. Random sanoo:

    En jaksanut lukea kaikkia kommentteja, mutta tässäpä ehdotelmani:
    -Hörsyilevä kakku. Se on kuitenkin näyttävä, ja hääpäivä on todennäköisesti vain kerran elämässä 🙂 Noista kakkukuvakokoelmista siis tuo kolmas.
    -Jos kakussa on vaikkapa neljä mustavalkoista kerrosta, voisi jokainen kerros olla jonkin teeman mukainen. Vaikkapa yhdessä kerroksessa raitaa, toisessa noita ihania helmiä, kolmannessa rusetti/rusetteja ja päällimmäisessä mustia ja valkoisia ruusuja/muita näyttäviä kukkia. Tähän yhdistäisin teemavärinne niin, että alimman kerroksen ympärille, tai vaikkapa sellaisena ”helminauhana” kakun alaosasta yläosaan asti kiertäisi rivi minttuja ja vaaleanpunaisia kukkia. Tai nehän voisivat olla vaikka rusetteja tms., mutta kunhan pohja ja kuvioinnit olisivat mustavalkeita, minttua ja vaaleanpunaista voisi iskea herkkänä tehosteena sekaan. Myös päällä voisi olla ihan hintsusti noita tehostevärejä? Esimerkiksi I & 0, toinen pinkillä ja toinen mintulla. Tai jos ei, niin muita isommat kukat, yksi iso pinkki ja yksi iso minttu. Tai sitten yksi iso koriste, jossa olisi molempia värejä, kuten esimerkiksi tässä:
    http://static.fi.groupon-content.net/45/66/1365426236645.jpg
    Siis kuitenkin niin, että yhdessä isossa kukassa olisivat sekä minttu että vaaleanpunainen, toinen terälehtien kärjissä ja emeissä (heteissä?) ja toinen päävärinä.
    -Tämä voi toki mennä todellakin hörselöksi, mutta useimminhan ne hörselöthän ovat kaikkein ihanimpia 🙂

    • jenni sanoo:

      Toi kuulosti ihan tosi kivalle et vaaleanpunainen ja minttu kulkis helminauhana siinä alimmassa kerroksessa 🙂 Tai ainaki mielessäni saan sen näyttää ihan superhyvälle!

  48. kakkumonsteeri sanoo:

    Upeita kakkuja! Uskon, että vaikea valita. Jos päädytte mustavalkoiseen kakkuun, mintunvihreät ja vaaleanpunaiset yksityiskohdat voisi olla kivat. Esimerkiksi vaikka kakku olisi ulkoa mustavalkoinen, sisältä paljastuisikin vaaleapunaista ja mintunvihreää täytteiden kerroksissa. Eikä sitä tarvii niinkään ottaa huomioon mauissa, koska elintarvikeväri auttaa 🙂

  49. Noora sanoo:

    Toi missä lukee love on hieno, ja jos kerran haluat siihen minttua ja vaaleanpunaista niin eikös ton LOVE- tekstin voisi tehdä mintulla ääriviivat mustiksi jättäen ja tuolla ylimmässä kerroksessa olevat kirjaimet sillä vaaleanpunaisella? 🙂 siinä olisi sitten kaikkea. Ja alimman kerroksen tehdä vaikka neliönmuotoiseksi ja muut jättää pyöreäksi? 😉

  50. Nannukka sanoo:

    Heippa!
    Mun mielestä toi ihan ylin kakku oikealla on paras! Siihen laitatte viel niitä helmiä, kun ne sinusta olivat kauniita. Ne tois vähän herkkyyttä tohon kakkuun. Sit ku halusit sitä minttua ja vaaleanpunaista niin noi kukkakoristeethan vois tehdä niillä väreillä. Tulis tosi upee kakku! 🙂

  51. Nimetön sanoo:

    Huhhuh, saisin kyllä hermoromahduksen jos omat hääni olisivat yhtään suuremmat kuin kahdelle ihmiselle 😀

    Minusta nuo pelkästään mustavalkoiset kakut helposti eivät oikein näyttäneet hirveän herkullisilta, pelkästään koristeellisilta ja hienoilta, mutta enemmän tuli mieleen kenkä- tai hatturasiat (olipas hyvä selitys). Tuo ekan kuvasarjan kakku, jossa oli sinertävää taustaa, oli kyllä jotenkin ajattoman tyylikäs, eli sanoisin sen lempparikseni noista mustavalkoisista.

    Sitten taas nuo värikkäät kakut: Tuo ensimmäinen liukuvärjäyskakku on aivan ihana! Jos väriä muuttaisi vaikka niin, että alimmassa kerroksessa olisi mustaa, sitten vaaleanpunaista, sitten minttua ja sitten ylimpänä valkoista? En kyllä tiedä miten ne häivytyskohdat menisivät ja miltä tuollainen näyttäisi, mutta sellainen ajatus tuli mieleen.

    Jännää seurata millaiset häät teillä sitten loppujen lopuksi on! (: Oikein paljon onnea ja voimia järjestelyihin!

  52. Roosa sanoo:

    Kolmas kollaasi, ylä oikea. Tyylikäs ja persoonallinen kakku. 🙂

  53. x sanoo:

    Oliko sulle ihan ehdoton tuo kerroksisuus? Se on tosi näyttävä, mutta minusta aika hankala leikata/syödä. Sinne pitää tehdä kaikenmaailman tikkuvirityksiä, jotka pitää muistaa ottaa pois, kun siihen kerrokseen pääsee. Jos ei sitten kakkujen tekijällä ole tähän tosi hyvää telinettä. Voisiko tästä saada hyvän ”rajoituksen”? Ainakin kannattaa miettiä haluaako ottaa sitä riskiä, että kakku kaatuu, kun toiseksi ylimmäistä kerrosta leikataan? Ja ettekö te halua ylimmäistä kerrosta mukaan hääsiiviittiin? 😉

    Kaikki nuo koristeethan voi tehdä myös sellaiseen telineeseen, jossa kaikki kerrokset on omilla vadeilla. Uskoisin, että jos näytät näitä kuvia kakuntekijälle, niin hän voisi piirtää oman ehdotelman. Silloin saattaisi kakun hintakin olla huokeampi, kun tekisitte hänelle tutuilla menetelmillä/koristeilla, eikä suoraan kopioimalla. Esimerkiksi liukuvärjäys saattaa olla hankala tehdä, jos ei ole sitä ennen tehnyt.

    Koristeet kannattaa tosiaan vaatia sokerimassasta, koska monet eivät tykkää marsipaanista. Myös nuo nyörit/rusetit kannattaa pyytää sokerimassasta, vaikka joku kangasnyöri saattaisi ollakin nätimpi. Useasti vaan käy niin, että just kun kahvinkaataja (joka samalla tarkkailee kakunleikkausta) menee täyttämään kahvipannua ja just silloin joku vanhempi mies aloittaa uuden kerroksen, eikä tajua, että nyöriä ei saa leikattua. SItten se aikansa taistelee sen kanssa ja sen huomaa ;D kakkulautanen ja mahdollisesti myös pöytä on tosi siivottomia.

    No, pitkän jaarittelun tulos oli, että kysy tarkemmin kuka kakun tekee ja kysy suoraan häneltä minkälaisia hän on tottunut tekemään ja voisiko piirtää mahdollisen hahmotelman kakusta. Hän varmasti osaa paremmin kertoa mitä kannattaa tehdä ja mikä on vaikeampaa, mutta mahdollista.

    Itse tykkää noista neliskanttisista kakuista, mutta teidän, että ne on todella hankala kuorruttaa siististi. Sitten jostain kumman syystä nuo pelkät pilkut, raidat tai rusetit tuo minulle lastenkemujen kakut mieleen (tosin toisella värityksellä). Vaikka en muuten ole yhtään kukkien ystävä, niin kyllä ehkä näistä näyttävimmän ja varmasti parhaimman viimeistelyjäljen saisi jostakin noista, jossa on valkoisia kukkia. Ja kuten sanoit, ettei tule liikaa pilkkuja ja raitoja, niin voisi ehkä enemmin olla sama väriteema, jonka toteuttaa kukilla.

    Oma ehdotelma olisi ehkä, että valkoinen kuorrute. Jokaisen kerroksen alalaidassa musta nauha. Pääsääntöisesti valkoisia kukkia, joista osalla mintunvihreitä aluslehtiä, osalla kukkien terälehtien päihin tupsuteltu pinkkiä ja osalla mustat keskustat. Värejä siis maltillisesti! Tämä olisi myös nopea ja helppo toteuttaa, koska kukat voisi tehdä etukäteen valmiiksi ja jokaisen kerroksen kuorruttaa erikseen. Lopuksi vaan kaikki kasattaisiin. Jos joku osa menisi pieleen, niin sen voisi tehdä uudelleen. Näin kylmäketjukaan ei katkeaisi, kun kaikki kakut eivät seisoisi pöydässä, kun sitä koristellaan.

    Nämä oli siis tällaisen amatöörikakuntekijän mietteitä. Ammattilaisethan osaa tehdä mitä vain, mutta ehkä hekin ottaa mielellään näitä rajoitteita mukaan. Toivottavasti tästä oli enemmän hyötyä kuin haittaa. Nämä yksityiskohdathan on yleensä kakuntekijän murhe, mutta jos et muuten pääse eteenpäin, niin ehkä näistä saa niitä haluamiasi rajoitteita.

  54. nina sanoo:

    Mä tykkäsin eniten tosta ihan ensimmäisestä kakusta, kahdesta ylimmästä överikakusta (siis noista missä on kaikkea; raitaa, rusettia, kukkaa) ja sitten tuo kaikista viimeisin ihanan vaaleanpunainen perhoskakku on aivan ihana myöskin! Voin vaan kuvitella valinnanvaikeuden. 😀 Mutta minkä ikinä valitsetkin niin varmasti tulee todella hieno ja näyttävä, juuri teidän näköinen kakku. 🙂

  55. nina sanoo:

    Musta tuo kolmannen kollaasin vasemmassa ylänurkassa oleva kakku on hieno, ja tuli mieleen tuosta värihommasta että entäs jos nuo kukat siitä ois haaleenvaaleenpunasia? En tiedä onko se edes yhtään mitä haet mutta se mulla tuli mieleen 🙂

  56. E sanoo:

    Mun mielestä teidän kannattaisi valita mustavalkoinen kakku (noi ”överi-ihanat oli selkeesti eniten teidän tyylisiä!”) ja sitten laittaa kakun ympärille pöytään jotain minttua ja vaaleanpunaista koristelua. Tai vaikka värikäs liina kakkupöytään. Nyt sulla on niin paljon vaihtoehtoja, että kannattaa valita vaikka viisi suosikkia ja jättää ns. hautumaan, eli vilkaiset niitä vaikka kerran päivässä ja sitten lopulta tiedät, mikä on se teidän kakku. Älä mietiskele ja analysoi liikaa, tuskin vieraatkaan niin tekevät, vaan luota siihen millainen TUNNE sulle tulee kakusta. 🙂 Mun on vaikea uskoa, että katuisit mitään jälkikäteen teidän hääpäivän jälkeen, tunnelma ja se että saatte toisenne, on varmasti se päällimmäinen juttu mikä jää mieleen. 🙂

  57. Jemmi sanoo:

    Marsipaania ei kovin moni ammattilainen enää lähtökohtaisesti käytä, vaan koristeluita lähestytään useimmiten kyllä sokerimassalla. Kerrostenvälisiä tikkuvirityksiäkään ei onneksi aina tarvita, koska suurimmalta osalta ammattikondiittoreista löytyy kyllä telineet jokaiseen tarpeeseen. 🙂

  58. Laura sanoo:

    Kakut ovat hienoja, mutta marsipaanin suhteen olisin todella varovainen. Näyttävyyden lisäksi myös makuun kannattaa panostaa. Erikoiskuorrutukset ovat usein myös sellaista jankkia, että kakku on jo ensimmäisen leikkauksen jälkeen aika rujonkin näköinen. Viimeksi kun yrtin häissä sellaista leikata, kuoriutui kakun päällinen aivan kamalaksi sokerimassakasaksi kiinni kakkulapioon. Muilla vierailla tuntui olevan kakun kanssa aivan samanlaisia ongelmia. 😀

  59. mt sanoo:

    Kommentoinpa ensimmäistä kertaa ikinä vaikka blogejasi olen seurannut jo useamman vuoden.. 🙂
    Ensimmäisen tai kolmannen kollaasin kakut on omasta mielestä sopivimmat teemoihin mitä tekstissä ja blogissa oot maininnut 🙂 Polkadotsit on kyllä ihan nättejä, mutta tosiaan se 50-luvun teema tulee niissä esille. Sitten taas esim. kolmannen kollaasin kakut on siinä mielessä juuri sopivia kun häät ovat sellaiset rennot, niin tuollainen kakku missä tapahtuu paljon (sopivissa määrin) on just nappivalinta! 🙂 Mutta näissä vaihtoehdoissa et toisaalta voi mennä missään pieleen 😉

  60. minttu sanoo:

    Ooh, paljon upeita kakkuja! Omat lempparit ovat ihan ylimmän kuvan ylärivin oikealla oleva yksinkertaisempi kakku, ja pystyraitakakku ylärivin oikealta.
    En jaksanut selata jo tulleita kommentteja, ja mitä niissä oli ehdotettu, mutta mieleeni tuli lisätä kakkuihin jotain teeman värisiä kukkia, rusetteja, nauhaa..
    Hauska idea mielestäni olisi myös, että päältä kakku on mustavalkoinen, mutta kakkupalaa leikatessa sisältä paljastuu vaaleanpunaiset ja minttuiset täytekerrokset 🙂

  61. Wilma sanoo:

    Miten olisi toi vikan kollaasin ylä-oikea kuva, mutta sillä tavalla että kakun pohjaväri on valkoinen, nuo alareunaa koristavat helmet mustia, ympäri ämpäri kakkua olevat helmet niitä minttuja ja vaaleanpunaisia ja sitten nuo kukat minttu-vaaleanpuna liukuvärjäyksellä ja keskusta musta? (Jos on tämmöinen edes mitenkään mahdollista ja saat edes selvää mun epämääräisistä selityksistä :-D)

    Pyöreä kakku voisi mun mielestä sinällään olla ehkä ”parempi” malliltaan, sillä jos teillä on sitä raitaa melko vahvasti esillä niin se voisi tuoda tietynlaisen pehmeämmän muodon sinne? Tietysti on teidän mieltymyksistä kyse mutta kunhan jaoin ajatukseni! 🙂

    Teidän häistä kyllä tulee varmasti upeat, ihan intona odotan aina näitä sun postauksia! Hyvää juhlien odotusta sinne teille ja toivottavasti nyt jonkunlainen kakku löytyy! 🙂

  62. vilma sanoo:

    Semmonen kakku ois hieno, muodoltaan ympyrä ja ihan alin kerros ois mustaa ja silleen liukuvärjätysti menis vaaleenpunaseen mitä ylempi kerros ois kyseessä! 🙂

  63. Emmiina sanoo:

    Toi kolmannen kollaasin ylärivin vasenpuoli! Se kakku on kaunis ja siihen voisi lisätä väriäkin! Esim noihin kukkiin 🙂

  64. Nimetön sanoo:

    Toi kolmannen kollaasin ylävasemmalla on ihan täydellinen! <3

  65. Hertta sanoo:

    Ekan kollaasin kakut ovat mielestäni kauneimmat ja tyylikkäimmät, sekä selkeästi ajattomimmat. 🙂 Raidallisista rusettikakuista mulle tuli jotenkin merisairas olo pelkästä katsomisesta.. 😉 Täytteistä mullekin tuli mieleen jokin minttusuklaamousse, tietty riippuu tuo täytekin sitten siitä, millaista kakkupohjaa käytätte. Mutta joo siis, ymmärrän, että valinnanvaikeus iskee. Tsempit! 🙂

  66. Riikkus sanoo:

    Katoin joskus semmosta kakkuohjelmaa niin siinä tehtiin semmoinen ihana kakku, jossa oli turkoosia/mintun vihreetä ja musta-valkoista. Se oli tehty niinkuin breakfast at tiffanys tyyliin. Kokeile hakea vaikka kakkuja sillä hakusanalla 🙂

  67. Nimetön sanoo:

    Mun mielestä kakku voisi olla väritykseltään joko sitä minttua tai vaaleenpunaista. Jos muu koristelu jne. On mustavalkoista niin hukkuuko se kakku joukkoon jos haluatte siitä kuitenkin kunnon showpeacen? Paljon mustavalkoista ja BOOM värikäs kakku, jossa koristeena pienissä määrin mustaa ja valkoista. Sen puolesta sanoisin viimeisen kollaasin minttu-helmi-kakku. Niin söpö 🙂 ja makuina esim vaniljaa/minttua/valkosuklaata tms.

  68. Inga sanoo:

    Mulla on kaks ehdotonta suosikkia näistä kakuista:

    1. Kolmannen kollaasin ensimmäinen (vas. ylhäältä) kakku, ihanasti
    kukkia ja ruusuja, sekä sitä mustavalkoista raitaa! 🙂 Mun lemppari
    ehdottomasti!!

    2. Vikan kollaasin mintunvihreä pyöreä kakku, jota koristavat kukkaset
    on myös aivan mielettömän ihana!
    Kun kysyit vinkkejä kuinka saisit kaikki teemavärit yhteen niin entäpä
    jos kakku olisi vihreä, kukan terälehdet valkoisia ja kukan keskus
    musta tai jotain sinnepäin TAI kakku olisi valkoinen, kukat
    mintunvihreitä tai vaaleanpunaisia ja kukan keskus musta! 😉

    Liikaa en laittaisi sitä mustavalkosta raitaa esim. hääkakkuun, ettei tule liian tylsä raidallinen kakku..

    Ja en aio laittaa päätä pantiksi kakun mausta! Suklaa?, mansikka?, minttu?, tiramisu?, valkosuklaa?….. Ehkä jotain ihanan raikasta tai erilaista 😉

    Toivottavasti saat edes jotain irti tästä kommentista!

  69. riina sanoo:

    noi kaikki mustavalkoset on törkeen upeita !

  70. laura sanoo:

    Mun mielestä kolmannen kuvakollaasin vasen ylärivistä ja viimeisestä kuvakollaasista tuo liukuvärikakku on hienoimman näköisiä! Mun mielestä noi täysin raidalliset kakut on vähä liioiteltuja ja ei niin hääkakun tyylisiä. Toivottavasti meistä lukijoista on sulle apua! 🙂

  71. Mintun värinen kukka kakku on minun auosikkini!

  72. Nimetön sanoo:

    jos mun pitäisi valita niin valitsisin tuollaisen viimeisen kuvan oikealla yläreunassa näkyvän luomuksen 🙂 kaunis kakku, mintunvihreä missä myös teidän väreihin sopivia mustavalkoisia kukkia 🙂

  73. Nimetön sanoo:

    TAI SITTEN!! 😀 … kolmannen kuvan vasen alarivi, niin että laittaa noista kukista mintunvihreä/vaaleanpunaisia ja juurikin noin että jokainen kerros olisi erimakuinen 🙂 tietysti pitäisi tehdä kakun eteen kaunis koristelista tms missä kertoo että mitä makua missäkin kerroksessa on.. niin ja kun kakku on kakkutarjottimella, raidallisen pöytäliinan päällä niin se lappu (en nyt saa päähäni oikeaa termiä :D) mikä tulee kakun ja tarjottimen väliin niin värjäisin sen joko mintunvihreäksi tai vaaleanpunaiseksi. vai saakohan niitä jostain sen värisiä…

  74. sonja sanoo:

    mun mielestä kolmas teema (raitaa, kukkia, rusetteja) ja viimenen teema (tehostevärit) on parhaat!
    Mulle tulee jotenkin sellanen mielikuva, että jos teillä on paljon muuta raitaa niin se kakun ulkonäkö ei oo edukseen kun se ”hukkuu” sinne muun raidan joukkoon, mutta esim noissa kolmosteeman kuvissa raitaa on just sopivasti.:) Niin ja sen takia et jos on paljon raitaa ja yleensäkin mustavalkoista niin tollanen värikäs kakku ois aika magee kun se kiinnittäis aika monien huomion siellä pöydässä, ja kun hääkakku on mun mielestä se tärkein/merkittävin osa ehkä häätarjoiluja:D

    • sonja sanoo:

      niin ja noista pilkullisista piti kans sanoa, että ne on kans tosi kivan näkösiä, mutta ekana tuli ehkä vähän mieleen sellanen tyttömäinen japanilaistyyli ennemminkin kuin moderni:D

  75. Sanna sanoo:

    Mielestäni 3 ja 4 kuvan kakut ovat parhaat koska eivät ole liian yliampuvia vaan yksinkertaisen upeita ja klassisia. Valkoiset helmet näyttävät ihanilta eikä tarvi pelätä että näyttää liian yliampuvalta. Helposti käy niin että kakussa on liikaa yksityis kohtia, joten nämä kakut oisivat nappi valinta ja sopisivat teemaanne erinomaisesti! 🙂

  76. Katariina sanoo:

    Mielestän kaunis kakku olisi sellainen valkea kakku, johon tulisi mustalla jonkin symbolin kuvia. Sellaisen symbolin kuvia, joka tavastaa teitä parina. Oli se sitten kukka, sydän, rusetti, tähti, jokin abstraksi kuvio. Yksinkertainen on mun mielestä kaunista. Sinun makusi taitaa sisältää enemmän koristeita.

    Jos hääpaikalla on jo näyttävät koristeet, kakku voisi tasapainottaa yksinkertaisuudellaan yhdistelmää. Lisäksihän te olette Oton kanssa näyttävä pari, joten kakku voisi olla hillitty. Toisaalta taas näyttävä pari tarvitsee näyttävän kakun? Kolikolla on kääntöpuolensa.

    Listaa paperille kakun ”must” -kriteerit ja lähde siitä itse suunnittelemaan unielmiesi kakkua piirtämällä. Voisi olla hauskaakin! 🙂

    Hyvää jatkoa teille!

  77. nms sanoo:

    Ensimmäisen kuvakollaasin oikea yläkulma! Ihanan pelkistetty kakku, missä kuitenkin tulee esille mustavalkoisuus. Kun kakun leikkaa, voihan kerrokset olla mintunvihreitä ja vaaleanpunaisia väritykseltään? 🙂 Tulis mukavasti kaikki värit jollainlailla esille mutta ei liikaa. Jos ihan noin pelkistetty kakku ei kuitenkaa ole sun mieleen, voihan sivuille lisätä jotain koristeita missä tulee esille nuo tehostevärit!
    En halua edes kuvitella miten vaikeaa tulee itsellä olemaan kaikki valinnat, sitten kun joskus omia häitä pitää alkaa suunnittelemaan.
    Valinnan vaikeuksista huolimatta, oon varma että tulet/tulette hyvään päätökseen ettekä kadu sitä jälkeenpäin! 🙂

  78. Mertsi sanoo:

    Muhun iskee nuo helmet ja muotona ehdottomasti neliö, ei ympyrä. Eli aivan ensimmäinen kakku kaikista on ihana. Tuollaiset sekaraidalliset (erilaiset kerrokset ja erilaisia raitoja) on mun mielestä jotenkin tosi halvan näköisiä (eivät näytä kakuilta vaan joltain teippitaideteokselta), eivätkä sovi tyyliltään hääjuhlaan.

  79. Nimetön sanoo:

    Ensimmäisten kuvien kakut on ehdottomasti noista tyylikkäimpiä ja kivoimman näkösiä! Etenkin tuo viimenen noista neljästä… ihana.♥

  80. Nimetön sanoo:

    Miten et oo muuten maininnu mitään täällä siitä et pääsitte mukaan sinne Hääjuoksulle? 😮 Tai en ainakaan huomannu… 😀

  81. Liisa sanoo:

    Entä jos oliskin valkoinen kakku ja ne värit siellä sisällä…täytteisiin lakritsia, minttua ja esim vadelmaa..

  82. anssu sanoo:

    mun mielestä kyllä ehdottomasti noita ihania tehostevärejä siihen kakkuun! toi minttu tai vaaleenpunanen sopis ihan täydellisesti kakkuun 🙂

  83. Weirdo-De-Wahoo sanoo:

    En lukenut muiden kommentteja kun en jaksanut joten en tiedä ehdottiko joku tätä jo, mutta eikö noita raitoja voisi olla vaaleanpunaisena ja minttuna? Ettei sen kai pakko ole olla mustavalkoinen? Ja nuo rusetithan olisi ihan sun näköisiä! 🙂 Ei kannata stressata sitä että inohaako sitten vuosien päästä koko hääteemaa ja kuvittelee pilanneensa ne ”väärällä” tyylillä, todellisuudessa kun ne häät on niin olette Oton kanssa aivan pihalla kaikesta ettekä edes huomaa koko kakkua saatika muista hetken päästä että olisitte sitä edes syöneet! 😀 Ja kun sitten joskus katsotte häävideoita ja -kuvia niin olette varmasti tyytyväisiä jos vain häät ovat olleet teidän näköiset ettekä ole yrittäneet tehdä tyylistä mitään muuta kuin aidosti omien mieltymystenne mukaiset. 🙂

  84. pauliinaK sanoo:

    Tuo mustavalkoraidallinen LOVE-kakku on aivan ihana, ehkä ihanin kakku koskaan! 🙂 Miten olisi kakun päällä ”kakkukoristeena” yksi minttu ja yksi vaaleanpunainen yksityiskohta teitä kuvaamaan?

    Näin upean persoonallisen kakunhan kuuluisi tietenkin maistua minttusuklaalta ja salmiakilta! <3

  85. Ninni sanoo:

    Mun mielestä tuon ekan kollaasin kakut on todella upeita ja sopisivat varmasti todella hyvin teidän häihin. Ja minusta raitaa ei kannata laittaa kakkuun ainakaan kovin paljon…ehkä jossain koristeessa vaikka rusetissa vois olla mustavalkoraitaa….mutta ne helmet oli aivan ihania eli helmiä ehdottomasti. 🙂 Jos haluatte tosiaan kakun erottuvan edukseen kunnolla niin olis kiva,että sitä vaaleenpunasta ja mintunvihreetätkin löytyis.

    Kakun täytteistä tulee ekana mieleen ainakin minttusuklaa ja toiseksi joku raikas vaikka vadelma? Kannattaa varmasti käydä maistelemassa erilaisia vaihtoehtoja. Mutta uskon,että valitsettepa minkälaisen kakun hyvänsä se tulee olemaan super mahtava ja juuri sopiva teidän häihin. 🙂

  86. Niina sanoo:

    Tuli mieleen että tiiätkö vielä haluatko sokerimassasta kakun päällisen vai haluatko siihen kermaa tai jotain muuta. Jos ei noista massoista tykkää niin sekin vaikuttaa kakun ulkonäköön aika ratkaisevasti. Samoin kuin se, että haluaako kakun perinteidenä kakkuna vai esim juustokakun tyyppisenä ratkaisuna. Luulisin että jos viet muutaman inspiraatiokuvan konditoriaan mistä kakun tilaat niin he osaavat siellä suunnitella juuri teille sopivan kakun 🙂

  87. Nimetön sanoo:

    noi pilkulliset on parhaita! 🙂 tulee mieleen noista ruseteista ja raidoista ylioppilaskakku!

  88. Nimetön sanoo:

    tai entä jos oliski vaikka kakun yhessä kerroksessa esim mintun väristä raitaa? tai mustavalkoisessa kakussa esim. mintun värisiä kortistehelmiä, kukkia, pilkkuja tms. 🙂

  89. Jenna sanoo:

    Moikka! Toi ekan rivin oikealla oleva kakku on mun lemppari noista. Aivan ihana! 🙂
    Tää on kyllä niin mielenkiintoinen blogi, että aion jatkossakin lukea tätä. 🙂

    Sulta saa hyviä inspiraatioita omaankin hääblogiini, jota olen alkanut kirjoitella. Käy ihmeessä katsomassa ja antamassa vaikka vinkkejä jos kiinnostaa. 🙂

    http://haaunelmointia.blogspot.fi/

  90. AnnaMaria sanoo:

    Ihania kakkumalleja olet kyllä löytänyt. Ehkä nuo neljännen kuvasarjan raitarusettikakut ovat iskevimmät… Sellainen ehdotus tuli mieleen, että jos se kakun malli olisi niistä tuo alhaalla vasemmalla oleva, mutta rusettien värit olisivatkin nuo heleät vaalenpunainen ja minttu (esim. ylin ja alin rusetti vaaleanpunaisena ja keskimmäisenä suloinen minttu…). Tässä vain yksi ajatus, toivottavasti ei mennyt liian sekavaksi.. 😀

    Niin ja täytte-ehdotuksena annan valkosuklaa- ja/tai mustikkamousset. Nämä sulavat suussa, jos vain tykkää makuina…

    Tsemppiä kakkuvalintaan
    ps. Joko olette miettineet hääautoa/ sen koristelua sekä morsiuskimppuasi ja muita päivän kukkia? (Ihan halkean mielenkiinnosta, kun saan seurata häävalmistelujanne<3) 🙂

  91. Yosa sanoo:

    Tuo oikealla yläkulmassa oleva kakku oli nuista ehdottomasti jollain tavalla ylväin. Hienoja oli kaikki, mutta ehdoton suosikki oli tuo oikealla yläkulmassa. Yksinkertainen, raikas, ei milläänlailla silti tylsä, yksinkertaisesti kaunis kakku!

  92. eevi sanoo:

    tykkään eniten tuosta kakusta missä on noita kukkia, rusetti ja raitaa ja joita ympäröivät nuo ruusut tuossa alhaalla. toinen lemppari on tuo raidallinen rusettikakku jossa rusettien keskikohdat ovat nuo valkoiset, eli se versio siis. kolmantena tuo viimeisen kollaasin mintunvärinen kakku! tuo missä on noita neliöitä ja kuutioit. tuosta kuutiokuvioinnista tulikin mieleeni, että jos sen kakun väri olisi jokin teidän noista teemaväreistä ja noissa kuutiokuvioinneissa ja niiden eri sivujen väreissä ( niinkun tossa kuvassa on mustaa ja kultasta jne.) niin käyttäis sitten niitä muita värejä. ja sekin tuli mieleen, että tuo kyseinen kuutiokuvio tuo mieleen jollain tapaa pelit ja pelien maailman, niissähän joissain on tuollasta =D ja sehän sopis otolle hyvin, eikös 😉 että siitä vaan ideaa jalostamaan ja pohtimaan jos vähääkään sytyttää!

  93. eevi sanoo:

    ja lisäys edelliseen kommenttiin! ite pidän kermavaahdolla päällystetyistä kakuista henk. koht enemmän kuin noilla massoilla päällystetyistä. ja se kermavaahto on musta jotenkin rennompikin eikä liian pliisattu!

  94. jenni sanoo:

    Mun kolme suosikkia:
    Ensimmäisestä kollaasista viimeinen kakku niin, että osa noista ”helmistä” ois vaaleanpunaisella ja mintulla.

    Kolmannesta kollaasista ensimmäinen kakku niin, että noi ruusut ois osittain värjätty vaaleanpunaisella ja mintulla..

    Viimeisestä kollaasista toinen, tuo pyöreä mintunvärinen. Vaaleanpunaisella toi ”helminauha” ja mustalla kukkien keskustat.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.