Moikka! Mä ajattelin höpötellä ihan perus kuulumisia vaihteeksi ja esitellä muutaman ostoksen joita meille tänään saapui Asokselta! Viikonloppu sujui rauhallisissa merkeissä Oton ollessa töissä lauantain. Sunnuntaina nautittiin sitten vain viikon ainoasta yhteisestä vapaapäivästä ulkoillen ja hyvää ruokaa kokaten. Me ollaan otettu sellainen sunnuntaiperinne että käydään aina tsekkaamassa joku uusi leikkipuisto joka sunnuntai niin saa vähän vaihtelua kun arkena tulee usein käytyä siinä yhdessä ja samassa tutussa leikkipuistossa. Tiarakin aina innoissaan testailee puistojen erilaisia liukumäkiä ja muita härveleitä.
Me vietiin Zelda ensimmäistä kertaa keinumaan sunnuntaina ja voi vitsit että oli pieni viikkoavaille puolivuotias neiti haltioissaan! Zelda tuijotteli taivaalle ja hymyili onnellisena. Ihana typy! Tuli niin elävästi mieleen se kun vietiin Tiara ekaa kertaa keinumaan, miten siitä voikin olla jo niin kauan? Ja nyt Tiara juoksee joka suuntaan ja kiipeää portaita ylös alas ja laskee hurjimmistakin liu’uista ihan itse.
Eilen mun äiti tuli meille viikoksi kylään, ihanaa! Ei ollakaan nähty taannoisen Tukholman risteilyn jälkeen. Äiti tuli avuksi kun meillä on lauantaina Oton kanssa se Hääjuoksu ja me tarvitaan äiti ja meidän pikkuneidit sinne kannustamaan (myös te kaikki olette tervetulleita kannustamaan mua ja Ottoa, ilmoitan asiasta lisää myöhemmin!). Tänään ollaan otettu vaan ihan rennosti kotosalla. Postin mukana tuli kiva juttu, nimittäin mun viikko sitten tilaamani jutut Asokselta joita olin odottanut kuin kuuta nousevaa.
Mä oon jo pidemmän aikaa ihastellut Reasonin T-paitoja, collegeita ja pipoja joissa on ihan huippusiistejä printtejä. Mulla on vaan ollut hankalaa valita että minkä printin haluan itselleni ja nytkin mä valkkasin kauan Homies New York -printin ja tämän ostamani Ain’t Laurent without Yvesin välillä. Päädyin kuitenkin tähän koska Homies New York tuntuu jo niin kuluneelta kun sitä on tullut joka paikassa vastaan ja oon tosi tyytyväinen valintaani. New Yorkissa valmistettu ja laadukkaan napakka t-paita on juuri sellainen kuin toivoinkin!
Tilasin myös viininpunaisen uuden pipon itselleni kun Tipa on ominut ihan täysin itselleen mun BikBokin niittipipon. Tää on tosi kiva ja piristää kaikkia asuja mukavasti!
Mä oon ihastunut viininpunaiseen kuten kuvista ehkä saattaa huomata ja tilasin sen viininpunaisen Asoksen pipon lisäksi viininpunaisen Piecesin tuubihuivin ja Asoksen viininpunaisen New York -collegen. College istuu tosi hyvin ja on sisäpuolelta ihanan pehmeä! Mä oon pidempään ettinyt kivaa ja yksinkertaista collegea, mutta en ole löytänyt sitä täydellistä yksilöä. Tää tuntuu nyt kuitenkin ihan mun jutulta ja uskon että tästä tulee yksi syksyn ja talven luottoyläosista!
Muistutan vielä että on enää neljä päivää aikaa äänestää meitä Jokakoti BB-kilpailussa. Mikäli me voitetaan, myös muutama onnekas lukija pääsee mukaan bileisiin BB-taloon! Mä infoan myöhemmin täällä että kuinka tämä tapahtuu, mutta siihen asti lisäinfot löytyvät Jokakoti BB-kilpailusivultamme.
Miten teillä on lähtenyt viikko käyntiin? Muita viininpunaiseen hurahtaneita? Mikä on teidän syksyn must-hankinta tai luottovaate?
Hellou! Ihania vaatteita 🙂 Pakko kysyä, että mitä meikkivoidetta ja puuteria mahdat käyttää, kun näyttää niin hyvälle? 🙂
Kiitos paljon! 🙂 Mä oon tekemässä meikkipostausta piakkoin, siinä kerron kaikki tuotteet mitä käytän! 🙂
Ite oon kans syvästi ihastunu viininpunaiseen! 🙂 Se on nii ihana väri!
Tiara näyttää nii söpöltä tossa sen haalarissa! 😀 Ja Zelda näyttää vähän hämmästyneeltä noissa keinukuvissa 🙂 Ihanat tytsyt…
Viininpunainen on kyllä niin ihana! Ja niin on meidän tytötkin♥♥
Vitsi miten kivoja vaatteita! 🙂 oot niin kaunis taas jälleen kerran ja noi vaaleet hiukset sopii sulle älyttömän hyvin, näyttää niin luonnolliselta 🙂
Voi kiitos sinä ihanainen♥♥
Täällä yks viininpunaiseen täysin hurahtanut! Löytyy farkkua, neuletta, paitaa, pipoa, huivia… Pitää jo toppuutella itseään kaupassa, että jos välillä jotain muutakin väriä 😀
Ihania nuo kaikki vaatteet, sopii sulle tosi hyvin! Ja voi että, kun pienet neidit on taas jälleen kerran niin sulosia 🙂
Viininpunainen on niiiiin ihana! Kiitos ihan hirmuisen paljon!♥♥
Moi! Haluaisin kysyy sun hiuksista et onko sulla pidennykset? Jos on nii millaset? Ja ku oot vaalentanu noita hiuksia niin kuinka tummia hiuksia aloit vaalentaan ja miten? Millä väreillä/tuotteilla vai ootko käyny kampaajalla? Voisithan myös tehdä vaalentamisesta postauksenki erikseen.. kiitän jo etukäteen, jos vastailet! 🙂
Nyt löytyy postausta! 🙂 http://kideblogi.fi/butimahumannotasandwich/2013/10/10/mustasta-vaaleaksi/
Viikko on alkanut siivomisen ja lapsen hoitamisen merkeissä! Olen vähän liikaa töissä joten laiska avomieheni sotkee lapsen kanssa aika kivasti asuntoamme. Nyt on jotenkin kaikki paikat hienosti (jos ei neidin levyn katselu/nuolemista lasketa.. levyjä on kaikkialla). Ihana kun on ollut 4 päivää vapata joten olen saanut viettää aivan rauhassa perheen kanssa laatuaikaa! Huomenna olisi aamusta pyykki ja sitten eikun iltavuoroon! Iltavuoroja olisi sitten 5-6, ennen kuin on taas pari päivää vapaata. Töissä pitää valitettavasti käydä, vaikka olisikin kiva kotona oleskella. Äityislomaa kaipailen, mutta onhan se kiva että isä saa olla lapsen kanssa päivät pitkät.
Oi miten ihanaa että olet saanut nauttia vapaapäivistä! Hui, kuulostaa todella rankalta teidän arki ja sinun työvuorosi, mutta varmasti aivan ihanaa että Kiira oppii olemaan isänkin kanssa :)! Meille se ei taas ole mahdollista että Otto jäisi kotiin lasten kanssa, joten olen kateellinen kun teillä se onnistuu 🙂 Vaikka toki nautin äitiyslomailusta, on se ihanaa kun saa olla kotona! 🙂
Hahaha, vähänkö repesin tuolle Zeldalle 4.kuvassa <3 😀
Ja juu, täytyis varmaan munkin ostaa uudet vpunaset housut, kun oon jo kuluttanu nuo viime vuonna hankitut. Meinasin tosin Cubuksella erehtyä ostamaan luumun väriset, mutta vaihdoin viime tingassa beigeihin (boring). Ehkä ens kerralla uskallan 😉
Sopii hyvin sulle toi viininpunanen :)) Voisko saada postausta noista leikkipuistoista? :))
Kääk, en tiiä tuliks mun kommentti ollenkaa ku tää sekos 😀 Mutta, mietin et jos noista leikkipuistoista sais postausta? 🙂 Ollaa niin surkeita leikkipuistokävijöitä 😀
ps. toi viininpunanen sopii sulle tosi kivasti 🙂
Täällä myös yksi viininpunaiseen hurahtanut. Jotenkin se vaan kolahti tänä syksynä. Suosikkini ovat ehdottomasti viinipunaiset Seppälä womanin housut, jotka istuvat päälle lähes kuin toinen iho. Ja yläosia vaihtelemalla saa aina uutta ilmettä, vaikka housut ovat ne samat ihanat…
Toi sun huivis on kyllä ihana, täytyy varmaan käydä katsastamassa sellaista myös itselle.
Moi! Minä ainakin toivoin vaihtelua lastenvaatepostauksiin, kiva että teit heti tällaisen! Olet ihanan huomioonottavainen bloggaaja 😀 🙂 Kivaa syksyä teille 🙂
Tummasta vaaleaan postaus ehdottomasti!!
Ahahhaha ihana toi viimenen kuva Zeldasta!! 😀 Ja tuo missä neiti katselee keinussa ylöspäin/taaksepäin hihi 😀 Toi viininpunainen sopii sulle kyllä tosi hyvin! Mullakin on yksi viininpunainen paita, mutten oikeen vieläkään tiedä että onko se ihan mun väri.. En varmaan ikinä totu väreihin 😀
Sulle kyllä käy mainiosti tuo viininpunainen väri. 🙂 Kaikki värit kyllä pukee sua!
Voi vitsit, pitäisiköhän meidänkin etsiä tuommoinen vauvakiikku jostain lähistön leikkipuistosta ja käydä pikku puolivuotiaan kanssa kiikkumassa ensimmäistä kertaa! 🙂 Tai no, kiikussa hän on sylissä istunut ja makoillut sellaisessa isossa verkkokiikussa (oikeaa nimeä en tiedä!) 😀
Meikkipostausta odotellessa!
Hei vähä siistiä, että ootte Oton kanssa siinä hääjuoksussa! Tosi kiva, kun voitin liput sun hääblogin/facen kautta sinne:) Pitää ehdottomasti olla kattomassa tuota hääjuoksua!
voi kuinka sulosia Tiara ja Zelda ovat!
Sulla on tosi ihania vaatteita ja tykkään sun tyylistä tosi paljon! 🙂
Voi kuinka suloisia Tiara ja Zelda ovat!
Sulla on tosia ihania vaatteita ja tykkään sun tyylistä tosi paljon! 🙂