Eilen oli kesän viimeinen päivä

01.09.2020

Hello syyskuu, meidän perheen synttärikuukausi! Tässä kuussa juhlitaan mun, esikoisen ja mun äidin synttäreitä. Elokuu päättyi eilen ja nyt on virallisesti syksy. Puissa on jo joitakin keltaisia lehtiä, meidän etupihalle varisee omenoita tasaisella tahdilla, olen syönyt jo monta kertaa sieniä ja googlannut mausteisia patareseptejä. Ajattelin, että nyt syksyn kynnyksellä on hyvä hetki tehdä sellainen kesän tilinpäätös. Mitä tästä kesästä jäi käteen? 

Alkukesä tuntui olevan yhtä odotusta. Odotettiin lämpimiä säitä, keittiörempan alkua, keittiörempan etenemistä, keittiörempan loppua. Odotettiin, että rajoituksia höllätään ja että saadaan tavata läheisiä kevään jälkeen. Toisaalta alkukesä oli myös lämpöä, toivoa ja innostusta. Koko kesä oli vielä edessä – ihan parasta. Pitkät, lämpimät ja valoisat kesäillat olivat ihania. Jokainen alkukesän hellepäivä me vietettiin ulkona aamusta iltaan. Nautittiin aamupaloja omalla pihalla, käytiin uimassa ja veneilemässä.

Heinäkuussa odotus alkoi olla ohi. Päästiin vihdoin Ouluun läheisten luo ja keittiöremppa valmistui sillä aikaa. Vietin lomaviikon, sain aloitettua kirjan kirjoittamisen ja tehtiin lasten kanssa kaikkea kivaa Lintsireissusta puistopiknikkiin. 

Elokuussa tehtiin mahtava Turun reissu ja käytiin vielä Oulussa kesän päätteeksi. Elokuu meni jotenkin todella nopeasti ja tunnistan tämän ilmiön jo aiemmilta kesiltä. Elokuu menee aina niin nopeasti, koska se tavallaan jakautuu puoliksi. Ensin on ne pari viikkoa kun lapsilla on vielä lomaa, mutta koko ajan on mielessä se, että kohta alkaa koulu. Ja sitten yhtäkkiä se koulu jo alkaa ja aika lähtee kiitämään eteenpäin hurjaa vauhtia, kuten aina arjessa. Arjessa aika tuntuu aina kuluvan ihan tuplanopeudella verrattuna siihen, kun lapset ovat lomalla. 

Tein kesän alussa poikkeuskesän bucketlistin, jonka selasin tänään läpi. Ja aika monta kohtaa siitä kyllä toteutuikin ihan huomaamatta. En avannut listaa koko kesänä, enkä siis ottanut mitään paineita sen toteuttamisesta. Mutta nyt käydessäni listaa läpi huomasin, että ainoastaan muutama kohta jäi toteutumatta:

Ei kuvattu auringonkukkapellolla tänä kesänä. En juossut lämpimässä kaatosateessa (pienessä tihkussa kylläkin). Ei olla vielä syöty oman pihan kirsikoita, enkä tiedä päästäänkö syömäänkään, kun ei ainakaan vielä ole kypsiä. Ja ei myöskään käyty metsäretkellä kauempana, mutta tämä on onneksi sellainen, jonka voi siirtää tähän syksyyn helposti. Haluan saada taas kiinni meidän retkeilymeiningeistä ja meillä onkin suunnitelmissa tehdä tällä viikolla kunnon metsäretki. Mutta hei, aika hyvin. 

Listasin 25 kohtaa, jotka halusin tehdä ja niistä neljä (tai kolme ja puoli laskutavasta riippuen) jäi toteutumatta. Kaikki muut toteutuivat. Enkä vilkaissutkaan listaa sen jälkeen kun olin sen julkaissut. Voisiko tästä päätellä, että tiesin aika hyvin, mitä tältä kesältä halusin? 

Mä ainakin tulkitsen niin, että elettiin tämä kesä juuri niin kuin haluttiin ja otettiin siitä kaikki ilo irti. Ei jäänyt sellaista fiilistä, että kesästä olisi jäänyt puuttumaan mitään, eikä sellaista, että olisi yrittänyt suorittaa jotain ihannekesää. Me vaan nautittiin kaikesta, mitä kesä tänä vuonna tarjosi ja mentiin päivä kerrallaan. Uitiin luonnon vesissä aina kun siihen oli mahdollisuus. Syötiin ja syödään edelleen kaikki sato, jota meidän pihalla on tarjota. Vietettiin kahdetkin pyjamabileet ja veneiltiin. Syötiin jäätelöä, ulkoiltiin ja juhlittiin Oton kolmekymppisiä pienesti. Grillattiin, lomailtiin, tehtiin juhannusseppeleet ja luettiin. 

Kesä 2020 oli tietysti aivan erilainen kuin vielä alkuvuodesta kuvittelimme. Euroopan roadtrip vaihtui keittiöremppaan ja Oulun reissuun. Mutta kaikesta huolimatta tämä oli aika hyvä kesä, eikä se loppupeleissä ainakaan negatiivisessa mielessä ollut yhtään erilainen kuin muut kesät. Päin vastoin. Tässä kesässä oli paljon hetkessä elämistä ja nautintoa pienistä asioista. Miten uskomattoman hyvältä tuntuikin vaikka juhlistaa juhannusta ystävien kanssa tai veneillä kivalla porukalla, kun ensin oli koko kevät kykitty keskenämme kotona. 

Kesä tarjosi ihanan hengähdystauon kevään jälkeen. Ja nyt lähdetään hyvällä mielellä syksyyn. Syksyllä on tiedossa jännittäviä työjuttuja, rauhallisia koti-iltoja sohvalla, juoksua (ei niin lämpimässä) vesisateessa ja toivottavasti myös läheisten näkemistä. Tervetuloa syksy ja hei hei kesä 2020!


Kesä loppuu ja vieläkin odotan

02.08.2020

Ihan hullua, että nyt on jo elokuu. Kesä on vaan kulunut hurjaa vauhtia. Vaikka olen kovasti hetkessä elämisen kannalla ja olen kesällä nauttinut myös niistä pienistä asioista ja hetkistä, koko kesän on kuitenkin ollut jollain tapaa odottava fiilis. 

En tiedä onko se tämä maailmantilanne, oliko se mahdollisten reissujen odottaminen – kun ei tiennyt näkeekö läheisiä vai ei, oliko se kunnon helleputken odottaminen, vai oliko se keittiörempan valmistumisen odottaminen. Koko kesän on kuitenkin ollut sellainen olo, että odottaa jotain. Ja nyt kun ei enää pitäisi odottaa mitään: remppa on valmis, helteitä ei tullut, Ouluun päästiin ja koronavirus jyllää edelleen, kesä onkin yhtäkkiä melkein ohi. Jotenkin on sellainen olo, että kesä on melkein ohi ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Tämä kesä (ja toki koko 2020) jää kyllä muistoihin oudoimpana vuotena koskaan. 

En missään nimessä tarkoita etteikö meillä olisi ollut tänä kesänä ihanaa, päin vastoin. Ollaan ulkoiltu ehkä enemmän kuin minään kesänä koskaan, ailahtelevista säistä huolimatta. Ollaan vietetty koko kesä yhdessä perheenä, mikä on mun kaikista lempparein tapa viettää kesää ja elämää ylipäätään. Ollaan otettu ilo irti jokaisesta hellepäivästä, joita ripotellen pitkin kesää saatiin muutama. Ollaan levätty ja ollaan touhuttu ja päästy näkemään läheisiä. On ollut ihania hetkiä, joissa ollaan oltu täysillä läsnä. Ollaan pysähdytty monta kertaa yhdessä juttelemaan siitä, miten hyvä on ollut olla juuri jossain tietyssä hetkessä. Tästä kesästä jää iso kasa tärkeitä muistoja. 

Se odottava fiilis on kuitenkin läsnä edelleen. Mitä mä oikein odotan? Ehkä sitä, että kaikki palaisi normaaliksi. Vaikka omassa jokapäiväisessä arjessa kaikki on ollut jossain määrin normaalia jo kesän ajan, isossa kuvassa ei vielä sinne päinkään. Taustalla läsnä on vielä pelko toisesta aallosta ja siitä, mitä syksy ja talvi tuovat tullessaan. Ei vain Suomessa, vaan koko maailmassa. 

Saavatko koululaiset kokonaisen, tavallisen kouluvuoden? Pääseekö mun äiti matkustamaan syksyllä ensimmäistä kertaa meidän uuteen kotiin ja voidaanko juhlia normaalisti synttäreitä tai tupareita läheisten kanssa syksyllä ja talvella? Pysytäänkö kaikki terveenä, etenkin mun äiti? Riittääkö töitä, vaikka pandemia iskisi pahemmin Suomessakin? Saako Otto opinnäytetyön valmiiksi ja valmistuuko suunnitellusti, jos kaikki lapset jäävät jossain vaiheessa syksyä taas kotiin? Paljon on kysymyksiä ilmassa, eikä kenelläkään ole niihin vielä vastauksia. 

On helppoa sanoa, että pitää vaan päästää irti niistä kysymyksistä, joihin ei ole vastauksia ja elää hetkessä. Mutta itse en ainakaan vielä osaa niin hienosti hallita mun ajatuksia, ainakaan koko ajan. Vaikka ajattelen pääosin positiivisesti ja uskon, että syksy voi mennä hyvin ja edessä voi vihdoin olla se ihan normaali ja tavallinen arki, aina joskus ne ajatukset tulevat mieleen. Ei auta kuin odottaa ja katsoa mitä syksy tuo tullessaan. Toivoa parasta ja yrittää olla pelkäämättä pahinta. 

Onneksi ennen syksyä on vielä kaksi viikkoa lasten lomaa jäljellä. Ennen lasten loman loppua pidän itsekin vielä toisen kesälomapätkän ja meillä on vielä paljon kivaa tekemistä ja pari reissuakin tulossa. Aion näiden kahden viikon ajan yrittää oikein kovasti painaa ajatukset ja kysymykset syksystä jonnekin takaraivon viimeiseen nurkkaan ja heittäytyä täysillä imemään itseeni kesän viimeisiä päiviä. 

Tuntuuko kenestäkään muusta samalta? Millä fiiliksillä olette syksystä?