Tuhkimotarinan avajaiset ja hääkuulumisia

12.12.2013

Heippa superpitkästä aikaa! Me ollaan viimeinkin edistytty hääjärjestelyissä ja asiat rullaavat taas eteenpäin. Paljon on vielä toki tehtävää, mutta se suurin stressinaihe eli hääkutsut on viimein hanskassa, vaikka kirjoitinkin osoitteet kirjekuoriin vahingossa ylösalaisin ja jouduin tekemään puolet urakasta kahteen kertaan. Mutta onneksi maailma ei siihen kaatunut, lähinnä nauratti vain oma blondiuteni! Me ollaan edistytty harppauksin, ja hyvä niin sillä häihin on enää alle kaksi kuukautta. Ihan uskomatonta, miten nopeasti aika on mennyt!

Ensiksi vähän tarinaa ja kuvia Sturenkadulle avatun upean Tuhkimotarinan avajaisista, joissa olimme muutama viikko sitten Oton kanssa ja loppupuolella sitten vähän missämennään -katsausta meidän to do -listaan!

hiuskorutTuhkimotarina on täydenpalvelun hää- ja juhlapukuliike, jonka lähes kaikki tuotteet on tehty käsityönä Suomessa. Tuhkimotarinassa palvelee myös mittatilausompelimo, ja kuten huomaatte, upeiden pukujen lisäksi löytyy myös paljon asusteita ja ihania hiuskoruja.

otsukka pauliina Tuhkimotarinan avajaisissa oli paikalla myös hääblogikollegani Pauliina White & Knight -blogin takaa! Me tutustuttiin Pauliinan kanssa aiemmin syksyllä duunijuttujen merkeissä, juostiin yhdessä Hääjuoksulla ja sitten ollaan törmäilty pitkin syksyä muutenkin. Ihana Pauliina on menossa naimisiin ensi vuonna!

tunnelma Illan kuvasaldo jäi aika huteraksi, sillä meillä oli todella kiire Oton kanssa, mutta sain sentään sumean kuvan napattua ylpeästä liikkeen omistaja Heidi Tuiskusta aivan mielettömän upeassa puvussaan. Heidi auttoi mua taannoin Stilissimassa valitsemaan tulevan hääpukuni, ja mä oon avusta ikuisesti kiitollinen Heidille, sillä mulla on niin upea puku. Heidillä on siis pettämätön maku!

upeatmekotSitten se To do -lista! Uusia rasteja ruutuun joita ollaan saatu hoidettua hääpuvun jälkeen ovat siis ne hääkutsut, lahjalista, vihkisormusten valinta, hääkorujen valinta, kukkaistyttöjen mekot sekä häiden ohjelma. Mä tulen kirjoittamaan näistä asioista vielä tarkemmin ihan omia postauksiaan ja ajattelin kysyä teidän mielipidettänne, mistä haluaisitte kuulla ensimmäisenä? Sormuksia en voi vielä esitellä, sillä ne eivät ole vielä valmiita! Mutta muut aiheet onnistuvat kyllä. Meidän sormukset tulevat siis Lumoavalta, kuten myös hääkorut ja mä en malta odottaa että pääsen esittelemään ne!!

Psst! Hääblogini on ehdolla Love Me Do:n Wedding Blog awardseissa, ja äänestys on käynnissä tammikuun loppuun asti. Äänestää voi vaikka joka päivä, ja äänestämiseen ei vaadita mitään muuta kuin kaksi klikkausta!


11 Responses to “Tuhkimotarinan avajaiset ja hääkuulumisia”

  1. O sanoo:

    hääohjelma ehdottomasti! 🙂

  2. nms sanoo:

    Hääohjelma tai sitten lahjalista ensimmäisenä! 🙂

  3. Nimetön sanoo:

    lahjalista ja kukkaistyttöjen mekot!! wihii, en jaksa taaskaan ottaa:D

  4. Kaisa sanoo:

    Kukkaistyttöjen mekot!! 🙂

  5. Petra sanoo:

    Kukkaistyttöjen mekot ehdottomasti ekana!! 😛
    Naureskelin justii miehelle, että mulle puskee hääkuume jo pelkästää kaikista ihanista mekoista 😀

  6. Elisabet sanoo:

    Hääohjelma ja lahjalista! 🙂

  7. Hanne sanoo:

    Ehdottomasti hääohjelma 🙂

  8. Essi sanoo:

    Kirjoita kaikesta mahdollisimman pian, hehe!:D

  9. Henni sanoo:

    Mun on pakko antaa palautetta tästä blogista vaikkapa yleensä niitä positiivisia palautetteita tykkäänkin mielummin antaa. Enkä odota että muutosta mihinkään mun mielipiteeni takia teet. Sulla varmasti kädet täynnä hommia ja ehkä olet tämänkin eteen parhaasi antanut. Aina ei voi kaikkia miellyttää. Mutta olen ollut hieman pettynyt tähän blogiin. Postauksia ei tule kovinkaan usein ja olisin ehkä toivonut hääpuku, asuste, ruokailu/ herkku postauksia enemmän. Pohdintaa ja mielipiteitä ehkä enemmän . Jotenkin aika pintapuoliseksi jäänyt. Tosin yksi syy voi olla se että kaikkea ei tietenkään voi paljastaa että jää jotain ylläreitä vieraillekkin. 😉 Hääjuoksu postaus oli kyllä hauska ja ihan huippu kuvia siitä olikin!Ja voihan olla koska luen sun toista blogia mun odotuksetkin ehkä oli sitten hieman korkealla jo valmiiksi! Joka tapauksessa käyn täällä aina välillä kuikuilemassa eli ei huono ollenkaan mutta tuollaisia ajatuksia oon pohtinut… Mutta jos toivoa saa toivoisin vielä ainakin yhtä puku postausta! 🙂 Ei oo enää kauaa teidän the päivään, toivottavasti stressi olisi minimissä ja kaikki menisi toiveiden mukaan! <3

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.