10 päivää häihin

28.01.2014

Helpottunut morsian täällä hei! Häihin on kymmenen päivää, en voi uskoa sitä. Viimeisen viikon olen vetänyt turbovaihteella hääjärjestelyiden suhteen ja tilanne alkaa näyttää jo jopa ihan hyvältä, vaikka viikko sitten meinasi iskeä epätoivo. Havahduin siis viikko sitten tilanteeseen, että mulla ei ollut kampaajaa, meikkaajaa, hääkenkiä itselleni tai tytöille, sukkanauhaa, hääpukua sovitettuna ja korjattuna, hääkukkia suunniteltuna, tai karkkibuffetastioita varattuna. Karkitkin puuttuivat ja en edes tiennyt millaisen hääkampauksen haluan! Päätin kuitenkin saada kaiken mahdollisimman nopeasti kuosiin ja nyt olemme tilanteessa, että kaikki ylläolevat asiat on hoidettuna kukkasuunnittelua lukuuunottamatta, mikä on edessä huomenna Töölöntorin kukassa.

Hääkampauksesta mulla on pieni mielipide jo, mutta aion kirjoittaa asiasta erillisen postauksen ja kysyä myös teidän vinkkejänne! Uudet hiustenpidennykset tulivat jo postissa eilen, ja nyt on siis mahdollisuuksia toteuttaa näyttävämpikin kampaus. Pidennyksistä kirjoittelen enemmän varmaan lifestyleblogin puolelle kunhan kerkeän, eli jos kiinnostaa millaista lisäkarvaa päähäni hommasin niin seurailkaa sitä puolta.

tukkaTänään kävin etsimässä itselleni hääkenkiä, mulla oli kaksi tuntia aikaa löytää kengät ennen hääpuvun sovitusta ja paniikissa kiertelin koko keskustan kauppatarjonnan enkä löytänyt kerrassaan mitään. Kaikki oli liian raskasta, matalaa, korkeaa, rumaa, kuviollista, arkista ja ällöä. Sitten, viimeisenä oljenkortenani kävelin Citycenterin Spirit Storeen, mistä bongasin juuri sellaiset kengät kuin toivoinkin. Olin kehittänyt itselleni pakkomielteen siitä että halusin kengissä olevan T-bar -mallinen remmi, ja niitä ei niin helposti vain löytynytkään varsinkaan tähän aikaan vuodesta. Nyt mulla kuitenkin siis on unelmieni hääkengät, jotka ehdottomasti säilyvät käytössä myös häiden jälkeen.

Alusvaatteiksi mä jouduin kuin jouduinkin ostamaan itsestäänkiinnittyvät silikoniset rintaliivit olkaimettomien pitsiunelmien sijaan. Mä kävin Stockmannilla, Changessa, Funky Ladyssa ja ketjuliikkeissä, ja lopputulemana oli se että joka liikkeessä mua neuvottiin ristiin johonkin toiseen näistä kolmesta liikkeestä kun heillä ei ollut mun kokoa saatavilla. Luovutin ja ostin ne silikoniliivit sitten, jos haluan hääyöhön edes ripauksen romantiikkaa alusvaatteiden osalta niin vaihdan sitten vähän sensuellimpaa päälle kunhan päästään hääsviittiin asti juhlien jälkeen.

hääkenkulit20140125_102409Kukkaistyttöjen hääkengät ja hiuspannat ostin taannoisella Tanskan reissulla, ja ne ovat kyllä hurmaavan söpöt! Tässä postauksessa joudutte valitettavasti tyytymään puhelinkuvien surkeaan laatuun sillä olen juossut niin pää kolmantena jalkana viime päivät etten pahemmin ole ehtinyt räpsimään. Lupaan että meidän upeiden hääkuvaajien kädenjälki hyvittää tämän kauhean vääryyden hääpäivän jälkeen, kun saamme hääkuvat itsellemme ja pääsen näyttämään miltä kaikki näyttää laadukkaan linssin läpi.

Huomenna suuntaan siis kukkaliikkeeseen suunnittelemaan hääkimppua, iik ihanaa! Kymmenen päivää häihin, kahden tunnin päästä enää yhdeksän. Jännittää niin vietävästi, mutta hyvällä tavalla. Pysykää kuulolla, tulossa asiaa häälahjoista, hiuksista, DJ:stä ja hääbingosta!


10 Responses to “10 päivää häihin”

  1. kotitonttu sanoo:

    Kävitkö keskustan sokoksen alusvaatepuolella?

  2. -s- sanoo:

    upeat kengät 🙂 minä viikonpäivänä häät siis ovat?

  3. Laura sanoo:

    tilaa ihmeessä äkkiä esim. nellyltä wonderbran olkaimeton malli, ne kanafileet (:D) ei varmasti pysy paikoillaan etenkin jos hikoilee, eikä varmasti oo kivaa nykiä niitä ylöspäin pitkin iltaa :/ wonderbrata saa myös pitsipäällysteisenä 🙂

    • Nora sanoo:

      Komppaan, ne fileet on ihan kamalat. Itellä ei oo pysyny tuntiakaan kauempaa päällä, keskittyminen herpaantuu kokoajan siihen että onhan tissiliivit vielä paikoillaan… :/ heitin ne kahden käyttökerran jälkeen roskikseen.

    • Hattara sanoo:

      Minulla silikoniset puolestaan toimivat hyvin, ei mitään pysyvyysongelmia vaan lähinnä pääsee lopuksi repimään irti 😀 Ja ei ole edes pienet rinnat.. Eli eiköhän Iina ihan hyvin selviä hääpäivän ajan, kun vaan laittaa hyvin kiinni 🙂 Hääpuku kuitenkin tukee varmasti myös hyvin niitä. Onnea ja iloa hääpäivään!

  4. lauramaista sanoo:

    Oon niin onnellinen sun puolesta :’) luin tätä postausta hymy korvissa ja jännitän tein häitä tosi paljon et mitä kaikkee sit kirjottelet tänne! aww, onnee iha hurjasti! :3

  5. lillalove sanoo:

    Ne on jo niin pian!! Aika on menny uskomatonta vauhtia 🙂

  6. Minka sanoo:

    Iiik!! Kyllä pian tuntuu, että olisi itse menossa alttarille, ku on niin mukana menossa 😀 Sulta saa on saanut paljon hyviä vinkkejä ja ideoita, että olen ihan tyytyväinen, ettei meidän häitä ole vielä juhlittu. Pidä tämä tyyneys, mutta sopiva jännitys loppuun asti ja nauti järjestelyistä, vaikka tulisi hieman hidasteita matkaan 🙂

  7. Iida sanoo:

    Wonderbralla on tosiaan kivoja olkaimettomia liivejä, jotka sopivat malliltaan erikoisempienkin mekkojen kanssa. Ovat myös nättejä! Hinta tosin on korkeahko, kannattaa kurkata esim Nellyltä:)

  8. Linkku sanoo:

    Ihanat kengät löysit! Ja voi, onpa söpöt tyttöjenkin kengät <3 aivan hellyyttävät! 😀

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.