Hääbingo

30.01.2014

Bongasin netistä hauskan idean hääbingosta, ja päätin että siitä tulee ehdottomasti yksi ohjelmanumero meidän häihin. Kaasojen kanssa bingoa pohdiskellessamme tulimme siihen tulokseen, että häihin tulee kaksi bingoa. Alkuillasta tutustumisbingo, ja myöhemmin illalla perinteinen hääbingo arvauksineen siitä mitä häissä tulee tapahtumaan. Tutustumisbingo on mielestäni kiva idea, jolla vieraat tutustuvat rennosti toisiinsa, ja tunnelma kevenee kivasti kun voi kysellä höpsöjä kysymyksiä vieruskavereilta. Osa häävieraista tuntee toki entuudestaan, mutta tuskinpa se haittaa mitään että oppii kavereistakin uutta.

Blogikollegani, ihana Sofia suunnitteli meille hienot bingolappuset ja niitä ollaan sitten värkätty hiki hatussa kaasojen kanssa, sitä kun ei tosiaan tätä ideaa suunnitellessa tullut ajatelleeksi että jokaiselle vieraalle pitää olla erilainen bingolappu, kun tekstien pitää olla järjestyksessä. 140 bingolappua 16:sta ruudun ruudukoineen olisi ollut aika iso ja puuduttava pala kakkua vain yhdelle mutta onneksi ihanat kaasoni ovat aina valmiita auttamaan ja melkein kaikki laput on jo valmiina.

iina2 iinaeka2Onko muilla ollut hääbingoa, miten vieraat ovat ottaneet sen vastaan jos olette tällaisen toteuttaneet? Ainakin meillä kaikki joille olen bingosta kertonut ovat olleet innoissaan, mutta senhän näkee vasta juhlapäivänä miten kaikki käytännössä toteutuu. Bingopalkintoja ei ole vielä ostettu, enkä ole vielä varma mitä ostan. Mitä teillä on ollut palkintona, tai tuleeko jollekin joku hyvä idea mieleen mistä ihmiset voisivat tykätä? Haasteellisen bingopalkinnon valinnasta tekee se että sen voittaja voi olla kuka tahansa, teini, vanhus, nainen, mies, ihan kuka vaan. Mikä on jotain sellaista mistä kuka tahansa tykkäisi?


14 Responses to “Hääbingo”

  1. Nnn sanoo:

    Tää Hääbingo on kyllä ihan mahtava idea! 🙂 Ehdottomasti haluan tällaisen myös omiin häihini.

  2. Sofia sanoo:

    ♥ jes hyvä että saitte laput tehtyä! Ollaan me kyl välil vähän bimboja 😀

  3. Meillekin tulee toi hääbingo, pitäs keksii aiheet vaan siihen.
    Palkintoja oon myös pähkäilly. Ekana tulee mieleen mini viinapullo tai joku karkkijuttu :D.
    Hei tosi hauska idea toi tutustumisbingo :)!

  4. annirr sanoo:

    Tosi hauska idea! En ollut ennen tällaisesta kuullutkaan :O Omia häitä vietettiin viime kesänä, tää ois kyllä ollu tosi kiva lisä!

    Mulle tuli sellanen juttu mieleen, kun palkinnoista kyselit, että eikös tässä voi sitten olla montakin bingon saajaa? Vai meneekö peli poikki, kun eka bingo tulee? Mun täytyy myöntää, etten enää muista muutenkaan kunnolla miten perusbingon säännöt menee, kun viimeksi lapsena pelannut! 😀 Palkintohan voisi olla jotain ihan hömppääkin vaan, esim kruunu päähän loppuillaksi tms!

  5. emmi sanoo:

    Hääbingo on tosi kiva, meillä oli se reilu vuosi sitten häissämme uuden vuoden aattona. Ja samojen asioiden kanssa silloin pähkäilin, että kuinka monta eri variaatiota pitää lapuissa olla ja paljonko palkintoja. Vieraat tykkäsivät tosi paljon, jopa niin paljon, että laput oli täynnä jo aika pian.. kun oltiin ajateltu, että siinä riittää ”koko” illaksi. Joten hyvä idea, että bingoja on kaksi erilaista! Meillä oli palkintona raketteja, joita sitten yhdessä puoliltaöin ammuttiin. Niitä ei kuitenkaan riittänyt kaikille, joten ehkä syytä varata pienet palkinnot vaikka kolmelle ensimmäiselle bingon saajalle ja muille jotkut ”lohdutuspalkinnot”, karkit tms. Ihanaa häiden alusaikaa! 🙂

  6. Roosa sanoo:

    Meinasin just tulla ehdottaan, että bingon voittaja voittaa jotain höpsöä. Just joku kruunu ”Bingomestari” tai jotain sellaista ei kauheen vakavaa. Tai vaikka taulu, herkkukori tai jotain. 🙂

  7. Saara sanoo:

    Meillä oli hääbingo ja tykkäsin kyllä kovasti! Oli hyvä icebreakeri ja ainakin suurin osa vieraista oli innolla mukana 🙂 Juuri siitä mun mielestä onkin hyvä ”ohjelmanumero”, että kukin saa osallistua oman innokkuutensa mukaan, eikä kenenkään ole pakko olla haluamattaan esillä tai kukaan ei joudu nolatuksi, mutta kuitenkin jotain tekemistä pelkän istuskelun, syömisen, juomisen ja rupattelun lisäksi 🙂 Palkintona meillä oli valokuvaajan tekemä kuvakirja häistä. Lisäksi meillä oli vain yksi lapsivieras, jolla oli oma kuvabingo ja hän sai palkinnoksi muumipehmon. 🙂

  8. Suvi sanoo:

    Meille tulee kans hääbingo 🙂

  9. Janina sanoo:

    En tiedä tykkäätkö ideasta, mutta ehdotanpa kuitenkin!
    Olin viime kesänä häissä, siellä otettiin ”ruotsinlaiva” -tyylisesti kaikista vieraista ”sisääntulokuva” ja näissä häissä se tapahtui niin että vieraat pitivät isoa kehystä, ja valokuvaaja otti ”kehystetyn” kuvan jokaisesta, ne oli ihania jälkikäteen kun näin 🙂

  10. AnnaMaria sanoo:

    Aivan mahtava tämä bingoidea! Kaikilla on taatusti hauskaa näiden parissa 🙂 Jos en olisi jo naimisissa, niin kyllä meidänkin häissä olisi jotain tämän tapaista… Ehkä tätä voisi varioida joihinkin muihin juhliin… 😉

    Bingolahjaideaksi tuli tällainen mieleen: Tehkää Oton kanssa taulu, johon painatte kädenjälkenne ja vaikka puumerkkinne ja teksti tyyliin: ”Hääpari onnittelee bingomestaria!”

    Itse olen ollut vieraana häissä, joissa oli joku leikki (en tosiaan muista enää mikä, varmaan joku tuolileikki :D) ja voittaja sai palkinnoksi jättikokoisen skumppapullon, mutta tämä palkinto ei oikein taida toimia ihan kaikille…

    Ja ehkä kolme parasta (nopeinta bingorivin saanutta) kannattaa palkita, niin ei tule niin kovaa erottelua, että kuka oli paras… 🙂

    Aah.. Teidän häistä tulee niin täydelliset!<3 Täällä ollaan hengessä mukana:)

  11. Jenn- sanoo:

    Meillä oli hääbingo ja kolmelle ensimmäiselle annettiin palkinnoiksi suklaarasiat. Tämä siksi että oli myös lapsivieraita.

    Käytännön vinkkeinä sanoisin, että muistakaa laittaa kyniä pöytiin jo etukäteen. Ja kaason tai bestmanin voisi olla paikallaan mainita siitä bingosta muutama sana. Me ei sanottu mitään ennakkoon, vaan oltiin vain jaettu laput ennakkoon jokaisen istumapaikalle ja ajateltiin, että kyllä kaikki tajuaa sen. Joku sitten veti herneen nenään, kun kukaan ei ollu maininnu siitä erikseen. Eli kaikille se ei ollutkaan kiva leikkimielinen juttu niin kuin oltiin ajateltu.

  12. joanna sanoo:

    leffaliput 🙂

  13. Sanni sanoo:

    Aivan loistava toi tutustumisbingo! Meille kans ajateltu että tulee perus hääbingo, mutta sen toiselle puolelle vois kyllä ton tutustumisbingon laittaa ja ne jakaa jengille kun odottelevat meitä kuvauksesta 🙂

    Sattuuko sulla olemaan mahdollisesti pohjaa valmiina näistä bingoista erijärjestyksissä jota saisi lainata? 🙂

  14. Tuuli sanoo:

    Meillä oli palkintona bingon voittajalle casino arpa, voittaja sai siis jatkaa vielä jännitystä arvan raaputtamisella, toiselle bingon huutajalle ässä arpa ja sitten kolmanneksi tulleelle joku 1 e maksava arpa. Tosiaan kannattaa palkita 3 ekaa koska ihmiset tykkäsivät jatkaa bingoilua vielä ekan bingo huudon jälkeenkin. Oli siis todella suosittu ohjelmanumero 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.