Ensimmäisessä hääpostauksessa hääblogin puolelle ajattelin kirjoittaa meidän vihkiseremoniasta, joka oli herkkä, koskettava ja sopivan ytimekäs. Me mentiin siis naimisiin Helsingin Vanhassa Kirkossa, Helsingin keskustassa ja en voisi olla tyytyväisempi kirkkovalintaamme. Mä rakastan Vanhan kirkon tunnelmaa ja sitä kuinka se onnistuu samaan aikaan olemaan kotoisa ja kuitenkin mielettömän näyttävä.

Meidän vihkiseremonia alkoi kello 16.00, ja me oltiin vielä puoli neljän aikaan hääkuvattavana hotellillamme Katajanokalla. Kuin ihmeen kaupalla me ehdittiin paikalle ajoissa, ja vieläpä oikein hyvin, kiitos bestmanien, ja kymmentä vaille neljä me seisoskeltiin kaasojen kanssa takahuoneessa jännityksestä sekaisin. Tiaran piti alunperin kävellä myös mun edellä, kukkaistyttönä, mutta viime tipassa jännitys vei voiton kukkaistytön pestiltä, ja kaasoni kävi viemässä Tipan istumaan turvallisesti mummunsa viereen. Zelda nukahti autossa matkalla kirkkoon ja nukkui koko vihkiseremonian ajan, vaikka yleensä herää pienimpäänkin rasahdukseen. Vissiin oli ollut rankka päivä?

© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva© Täydenkuunkuva

Kuten kerroinkin aiemmin, mun pappa talutti mut alttarille mikä oli hyvä. Naureskeltiin papan kanssa ja tunnelma oli mukavan rento. Mä vannon että mua olisi jännittänyt tuhat kertaa enemmän jos olisin joutunut astelemaan alttarille yksin! Se hetki kun pappa luovutti mut Otolle, oli jotenkin niin ihana ja taianomainen. Siihen asti mä muistan vielä kaiken aivan kirkkaasti, mutta kun asteltiin alttarille otti jännitys vallan mustakin ja en oikeastaan muista siitä tilanteesta paljoa.

Mun kaaso luki kauniisti korinttilaiskirjeen, ja yhtäkkiä, mielestäni ihan supernopeasti, me oltiinkin jo pujottamassa sormuksia toistemme sormiin ja suutelemassa. Se hetki kyllä oli ikimuistoinen, vaikka jännittikin ja me vähän sekoiltiin sormusten kanssa. Mua pelotti että pujotan sormuksen väärään sormeen Otolle ja me ei ensin edes tajuttu kumpi sormus oli kumman, kun ne oli niin samannäköisiä siinä jännityksessä. Mutta saatiin me ne lopulta sormiimme menestyksekkäästi, haha!

© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva Pappi on meille tuttu jo molempien tyttöjen ristiäisistä ja osasi puhua todella kauniisti meidän perheestä ja tarinasta. Monet meidän vieraista kehuivat papin puhetta ja tykkäsin siitä kyllä itsekin, se kuvasti meitä niin hyvin. Kirkossa tunnelmaa kevensivät meidän Tiara -neidin höpötykset joiden ansiosta vaihdettiin papin ja toistemme kanssa välillä erittäin huvittuneita katseita. Mua ei häirinnyt ollenkaan se että oli pieni ihana höpöttäjä tilaisuudessa mukana, päinvastoin! Nyt me voidaan videolta näyttää Tiaralle kun hän kasvaa miten hänkin osallistui isin ja äidin vihkiseremoniaan kaksivuotiaana.

Kaksikymmentä minuuttia kului nopeasti ja pian me oltiinkin jo kävelemässä takaisin takahuoneeseen Oton kanssa. Takahuoneessa meillä molemmilla jännitys ja onni purkautui hulluna tunnemyrskynä ja pillitettiin siellä kuin viimeistä päivää, vaikka alttarilla mulla ei tullut yhtään kyyneltä. Me oltiin ja ollaan edelleen nin iloisia siitä että ollaan vihdoin toistemme omat, ihan kokonaan♥

Vieraat kerääntyivät kirkon portaille saippuakuplien kanssa ja oli kyllä aika hauskaa kävellä saippuakuplien läpi hääautolle. Onneksi ei ollut liian kylmä saippuakuplille, olisi voinut olla aika inhottavaa puhallella niitä esimerkiksi 20:n asteen pakkasella. Vihkiseremonia sujui kyllä ihan nappiin, niinkuin koko päivä! Mä en ole vielä saanut kirkosta kaikkia kuvia, mutta en malttanut odottaa tämän postauksen tekemistä enää ollenkaan. Luultavasti tulen laittamaan lisää Täydenkuunkuvan huikeita kuvia myös kirkosta kunhan saan ne, ketään ei varmasti haittaa? 😉