Vihkiseremonia

14.02.2014

Ensimmäisessä hääpostauksessa hääblogin puolelle ajattelin kirjoittaa meidän vihkiseremoniasta, joka oli herkkä, koskettava ja sopivan ytimekäs. Me mentiin siis naimisiin Helsingin Vanhassa Kirkossa, Helsingin keskustassa ja en voisi olla tyytyväisempi kirkkovalintaamme. Mä rakastan Vanhan kirkon tunnelmaa ja sitä kuinka se onnistuu samaan aikaan olemaan kotoisa ja kuitenkin mielettömän näyttävä.

Meidän vihkiseremonia alkoi kello 16.00, ja me oltiin vielä puoli neljän aikaan hääkuvattavana hotellillamme Katajanokalla. Kuin ihmeen kaupalla me ehdittiin paikalle ajoissa, ja vieläpä oikein hyvin, kiitos bestmanien, ja kymmentä vaille neljä me seisoskeltiin kaasojen kanssa takahuoneessa jännityksestä sekaisin. Tiaran piti alunperin kävellä myös mun edellä, kukkaistyttönä, mutta viime tipassa jännitys vei voiton kukkaistytön pestiltä, ja kaasoni kävi viemässä Tipan istumaan turvallisesti mummunsa viereen. Zelda nukahti autossa matkalla kirkkoon ja nukkui koko vihkiseremonian ajan, vaikka yleensä herää pienimpäänkin rasahdukseen. Vissiin oli ollut rankka päivä?

43__haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva29__haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva42__haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva44__haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva

Kuten kerroinkin aiemmin, mun pappa talutti mut alttarille mikä oli hyvä. Naureskeltiin papan kanssa ja tunnelma oli mukavan rento. Mä vannon että mua olisi jännittänyt tuhat kertaa enemmän jos olisin joutunut astelemaan alttarille yksin! Se hetki kun pappa luovutti mut Otolle, oli jotenkin niin ihana ja taianomainen. Siihen asti mä muistan vielä kaiken aivan kirkkaasti, mutta kun asteltiin alttarille otti jännitys vallan mustakin ja en oikeastaan muista siitä tilanteesta paljoa.

Mun kaaso luki kauniisti korinttilaiskirjeen, ja yhtäkkiä, mielestäni ihan supernopeasti, me oltiinkin jo pujottamassa sormuksia toistemme sormiin ja suutelemassa. Se hetki kyllä oli ikimuistoinen, vaikka jännittikin ja me vähän sekoiltiin sormusten kanssa. Mua pelotti että pujotan sormuksen väärään sormeen Otolle ja me ei ensin edes tajuttu kumpi sormus oli kumman, kun ne oli niin samannäköisiä siinä jännityksessä. Mutta saatiin me ne lopulta sormiimme menestyksekkäästi, haha!

kirkko32__haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 34__haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva IMG_8560 IMG_8576 IMG_8587Pappi on meille tuttu jo molempien tyttöjen ristiäisistä ja osasi puhua todella kauniisti meidän perheestä ja tarinasta. Monet meidän vieraista kehuivat papin puhetta ja tykkäsin siitä kyllä itsekin, se kuvasti meitä niin hyvin. Kirkossa tunnelmaa kevensivät meidän Tiara -neidin höpötykset joiden ansiosta vaihdettiin papin ja toistemme kanssa välillä erittäin huvittuneita katseita. Mua ei häirinnyt ollenkaan se että oli pieni ihana höpöttäjä tilaisuudessa mukana, päinvastoin! Nyt me voidaan videolta näyttää Tiaralle kun hän kasvaa miten hänkin osallistui isin ja äidin vihkiseremoniaan kaksivuotiaana.

Kaksikymmentä minuuttia kului nopeasti ja pian me oltiinkin jo kävelemässä takaisin takahuoneeseen Oton kanssa. Takahuoneessa meillä molemmilla jännitys ja onni purkautui hulluna tunnemyrskynä ja pillitettiin siellä kuin viimeistä päivää, vaikka alttarilla mulla ei tullut yhtään kyyneltä. Me oltiin ja ollaan edelleen nin iloisia siitä että ollaan vihdoin toistemme omat, ihan kokonaan♥

OLYMPUS DIGITAL CAMERAIMG_8594Vieraat kerääntyivät kirkon portaille saippuakuplien kanssa ja oli kyllä aika hauskaa kävellä saippuakuplien läpi hääautolle. Onneksi ei ollut liian kylmä saippuakuplille, olisi voinut olla aika inhottavaa puhallella niitä esimerkiksi 20:n asteen pakkasella. Vihkiseremonia sujui kyllä ihan nappiin, niinkuin koko päivä! Mä en ole vielä saanut kirkosta kaikkia kuvia, mutta en malttanut odottaa tämän postauksen tekemistä enää ollenkaan. Luultavasti tulen laittamaan lisää Täydenkuunkuvan huikeita kuvia myös kirkosta kunhan saan ne, ketään ei varmasti haittaa? 😉


22 Responses to “Vihkiseremonia”

  1. Weera sanoo:

    Ihania kuvia, jälleen kerran! Ei haittaa ollenkaan vaikka tulis kokoajan hääpostauksia! Olit todella kaunis morsian ja Otto hyvin komea! Laitahan tytöistä kuvia kanssa! 🙂

  2. Pihla sanoo:

    Aaaaa, ootte niin ihana pari!! Onnea teille tuhannesti vielä 🙂 Tuli tippa linssiin ku tätä luin ku oon niin onnellinen teijän puolesta vaikka en teitä edes tunne 😀

  3. Cindyy sanoo:

    Ihanat! Joo tytöistä kuvia myös 🙂

  4. Julia sanoo:

    Aivan ihania kuvia! Niin ihana tunnelma kuvissa ja aivan ihanan täydellinen mekko! <3

  5. Jangst sanoo:

    Ehdottomasti PALJON lisää kuvia! 🙂 Mää odotin itekkin jännittäen teidän häitä, ja ihana kuulla, että ne sujuivat hyvin. Sä olit ihan uskomattoman kaunis morsian! <3 Olisiko mahdollista saada joku videokooste teidän häistä? 🙂

  6. Pauliina sanoo:

    Ihana postaus! Teillä on ollu upeat häät! Oon tavattoman onnellinen teidän puolesta! Toivon teille kaikkea hyvää jatkossakin! 🙂 yksi asia mistä nostan hattua tälle blogille oikein erityisesti on se, että vaikka tätäkin blogia lukee ties kuinka monta silmäparia, kerrot silti tosi paljon omasta henkilökohtaisesta elämästä! Esimerkikisi juuri tällanen postaus! Musta se on hienoa! Mua niin harmittaa se, jos kirjotetaan lifestyle-blogia ja sitten ei kerrota lasten nimitä tai mitään syvällisempää kuin että osti uuden merkkilaukun, sen yksityisyyden takia. Minä YMMÄRRÄN, että internet on vaarallinen paikka, mutta miksi sitten pitää edes blogata? 😉 But I’m A Human Not A Sandwich on ihana blogi! Pidä se tälläisenä – monipuolisena, värikkäänä ja viihdyttävänä!!

  7. Ninni sanoo:

    Upeita kuvia ja ehdottomasti paljon lisää kuvia!!!

  8. Mami sanoo:

    Tiesitkö että kirkossa ei saa näkyä olkapäät?

    • Kdldk sanoo:

      Kyllä varmasti morsiammella hihaton mekko saa olla ja ei siinä tarvi olla mitään päällä 😀 Huoh..

    • Piia sanoo:

      Tiesitkö että tuo sääntö ei päde luterilaisessa kirkossa.

      • marika sanoo:

        Voi jeesus!!!!!!

        Veikkaisin, että nykyään (varsinkin nuorilla) morsiamilla on enemmän olkaimettomia pukuja kun hihallisia! Ja mun mielestä hääpuvun päälle ei todellakaan laiteta mitään hirveetä huivia tai muuta ylimäärästä.

        Get a life loser!

        Oot Iina kyllä tähän hetkisistä morsiammista kyllä maailman kaunein! Tytöistä oottelen kuvia 😉

      • Nimetön sanoo:

        Kyllä pätee, mutta siinä on nykyään paljon vapautuksia. Seurakunnan pukeutumista ei seurata, mutta työntekijöiden tulee peittää olkapäänsä. Tämäkin riippuu paljon papista, mikä on hänestä hartioiden peittämistä ja mikä ei.

        • E sanoo:

          Rippikouluopettajana voin todeta, että ei se enää nykyisin ole niin tarkkaa. Harvalla naisella polvetkaan enää nykyään peitettynä. Seurakunnan työntekijöistäkään todella harva asiaan kiinnittää enää huomiota.

          Todella kaunis morsian!!

  9. Elisabet sanoo:

    Voih, ihanaa 🙂 Tuleekohan blogin puolelle häistä videoita? Olis mahtavaa nähdä!

  10. roosa sanoo:

    Upeita kuvia, aina sitä vaan herkityy niille :’) Ja ehdottomasti mua kiinnostaa nähdä lisää!

  11. Oih ja voih! Niin upeita kuvia, niin kaunis morsian (mikä puku!!!) ja niin komea sulhanen. <3 Upeasti tunnelma välittyi näistä kuvista. Ja minusta tosi hauska yksityiskohta tuo musta (nahka)takki sinulla kirkosta poistuttaessa. Miksi aina tarvitsisi olla jokin valkoinen "morsiusmainen". Näyttää tosi kivalta ja on hauska pieni, persoonallinen yksityiskohta 🙂

    Olen muuten nähnyt valokuvia kovalla pakkasella puhalletuista saippuakuplista. Ne jäätyvät upean näköisiksi…

  12. Nimetön sanoo:

    Tuo sun hääkampaus on aivan täydellinen!<3

  13. clarice sanoo:

    lovely photo , love it all!

  14. tuua. sanoo:

    Mitkä oli teidän häämarssit? Sori jos mainitsit sen jossain, meni ohi 🙂

  15. Memmu sanoo:

    Ihana postaus !! <3 Ihania kuvia ! Mua vähän harmittaa ettei niistä teidän kenkien pohjista oo kuvaa ! 😀 ..vai sekotankohan nyt johonkin toiseen blogiin..

  16. Emilia sanoo:

    Jonkun näköstä video materiaaliaki olis kiva nähdä! Täydellinen morsian oot kyllä ollut 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.