Me saimme kutsun tulla tutustumaan uudistuneeseen Silja Serenade -laivaan italialaisen lounaan merkeissä viime lauantaina. Kerrankin kävi hyvä tuuri ja Otolla sattui olemaan vapaata töistä, ja niin me suunnattiin koko perhe yhdessä muutamaksi tunniksi laivalle herkuttelemaan. Silja Serenade koki kunnon kasvojenkohotuksen tänä keväänä, ja sai täysin uuden ilmeen mittavan remontin myötä. Remontin yhteydessä laivalle avattiin myös italialainen ravintola Tavolata 6. kannelle, jossa me siis kävimme maistelemassa uudenkarhean menun antimia.
Tavolata on italialaiseen tapaan rento seurusteluravintola, jonne voi tulla perheen tai ystävien kanssa syömään ja viettämään aikaa rauhassa istuskellen. Odotin että ruoka olisi jotain stereotyyppistä italialaista kuten pasta carbonaraa, pizzaa ja lasagnea, mutta voi kuinka väärässä olinkaan! Listan annokset olivat ihanan raikkaita, herkullisia ja ennenkaikkea uudenlaisia, ainakin minulle. Italialaisuus näkyi kyllä raaka-aineissa ja mauissa, mutta se ei ollut sitä tylsää perushuttua, vaan ihania makuja ja laadukasta oliiviöljyä.
Keittiömestari oli laatinut meillä aivan uskomattoman maistelumenun, johon sisältyi neljä erilaista alku-,pää- ja jälkiruokaa. Mun omiksi suosikeikseni nousivat alkuruuista Vitello Tonnato eli vasikanpaistia tonnikala-kapriskastikkeella, pääruuista Salmerino Arrosto eli paahdettua nieriää, balsamicokastiketta ja herkkutattirisottoa, sekä jälkkäreistä maailman raikkain ja herkullisin Rabarbaro lesso eli raparperia, pähkinäcrispiä ja mansikkajäätelöä.
Meillä oli lapset mukana, ja heitäkin oli muistettu omalla lasten menulla. Tiara söi hyvällä halulla lihapullia, pesto gnoccheja ja jälkkäriksi paahtovanukasta tuoreilla marjoilla. Mä tykkään siitä että Siljalla ollaan niin lapsiystävällisiä; heti ensimmäisenä kun tultiin ravintolaan, lapset saivat omat puuhasalkut ja Zeldan sosekin lämmitettiin heti sopivan lämpöiseksi. Jo viime elokuisella Tukholman reissulla me tykästyttiin Siljaan myös lapsiperheenä, vaikka aina se on mun suosikki ollut muutenkin.
Ravintola Tavolatan lisäksi me päästiin tutustumaan mm. uusittuun Sunflower Oasis -kylpylään laivan kahdennessatoista kerroksessa, ja voin kertoa että näkymät olivat huikeat! Kylpylä oli ihanasti vaaleilla väreillä uusittu, ja poreammeita riitti. Vierailimme myös uusitussa buffetissa, joka on nyt nimeltään Grande Buffet ja sisältää sata (!!!) erilaista ruokalajia, sekä pääsimme näkemään täysin uuden ja avaran tyylikkään Tax free -myymälään ja muut uudet kaupat. Tuli kyllä kauhea risteilykuume, varsinkin kun vielä suhteellisen tuoreessa muistissa on viime syksyn reissu ja se miten mukavaa meillä oli. Nyt varmasti kun Zeldakin on isompi, olisi meillä vielä mukavampaa ja helpompaa, enkä kyllä pistäisi pahitteeksi ihan kahdenkeskistä reissua Oton kanssakaan!
Takki Sheinside* / Paita Sheinside* / Housut BikBok / Vyö H&M / Kengät Zara * = saatu blogiyhteistyön kautta
Oli aivan ihana lauantaipäivä, laivalta tultiin vain kotiin vaihtamaan juhlatamineet päälle ja suunnattiin vielä Tiaran kaverin Alman synttäreille juhlimaan ja supernamia kakkua maistelemaan. Lauantaina tuli syötyä loppuvuoden jälkkärivarastot täyteen, vaikka kohtahan meillä on omatkin synttärit jo järkättävänä, hui! Tällä viikolla luvassa Tiaran 2,5v-kuulumisia, yksi ylläripostaus jonka luulisin olevan ihan kiinnostavasta aiheesta (mielipide -tyyppinen kirjoitus), vaatejuttuja ja vaikka mitä muuta. Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!♥
Millaista Serenadella on liikkua rattaiden kanssa! Entä kävittekö lasten leikkipaikassa?:)
Meidän kapeilla tuplilla pääsi tosi hyvin liikkumaan, ainoa mistä ne eivät mahdu kokonaisina on hytin ovet, mutta kasattuna pääsisi niistäkin :)! Ei käyty nyt mutta aiemmin ollaan kyllä käyty :)!
Kuulostaa kieltämättä aika houkuttelevalta! Kesällä vois harkita pientä risteilyä, ihan jo noitten ruokienkin takia :). Upeet kengät sulla!
Oli kyllä tosi kivasti uudistettu, suosittelen! Mä oon ihan risteily-lover, pienestä asti käynyt ja tykännyt!
Kiitos ihana<3
Sä vaan olet niin kaunis aina <3
Voi kiitos hurjasti♥
Voi vitsi, kuulostaa tosi kivalta
ja jälleen superkade koska italialainen ruoka on ollu aina mun lempparia <3 siitä asti kun käytiin Italiassa ja sai syödä paikan päällä ihan paikallista ja aitoa italialaista
jotain niin ihanaa!
Oli kyllä tosi kivaa! Mut voi vitsit mä oon sulle kade kun oot päässy Italiaan!! :D<3
Minäkin tykästyin tuohon valoisaan ilmeeseen Serellä. Oli niin kiva olla ja rattailla(Bugaboo Cameleon) pääsi hyvin kulkemaan!
Oli kyllä niin nättiä!
Mekin päästiin Mountain Buggyilla hyvin liikkumaan 
Aah, Vitello tonnato! Meidän äiti tekee sitä aina välillä ja se on aina tajunnanräjäyttävää! <3<3<3
Oi se kyllä on niin hyvää :)!
Ite kävin pari viikkoa sitten kyseisellä laivalla, ja juurikin tuota italialais ravintolan ruokalistaa lueskeltiin ja mietittiin sinne menemistä, mutta ruuat kuulosti hieman erikoisilta niin päädyttiin perusbuffettiin
mutta tän postauksen luettua, niin seuraavalla kerralla täytyypi käydä kokeileen tuotakin, ruuat näytti varsin herkullisilta 

Ja tykästyin tuohon valoisaan ja avaraan serenadiin
Suosittelen ehdottomasti! Itsekin yleensä valitsen aina perusbuffetin koska se jotenkin kuuluu siihen laivakokemukseen
Mutta nyt tuli kyllä erittäin varteenotettava vaihtoehto! Mä tykkään Siljan ruotsinlaivoista juuri siksi enemmän kuin viikkarin, että niissä on se ihana promenadi joka tuo valoa ja avaruutta :)!
Kääk! Tuli kamala laiva kuume
En oo aikoihin käynyt risteilemässä ja jos sitä nyt tänä vuonna pääsisi !
Kävittekö siis siellä kylpylässä ihan pulikoimassa :D? Mietin sitä, että miten kolme tuntia sitten riitti syömisiin,uimiseen ja kiertelyyn yms 
Kiitos muuten vastauksista edellisiin postauksiin, tuli hyvä mieli :D!
Ei käyty pulikoimassa, vaan ihan tutustumassa niinkuin kirjoitinkin! Olis kyllä ihana lähteä risteilylle ja kylpylään pulikoimaan :)! Ja kiitos paljon sinulle että jaksat aina kommentoida♥
Tää postaus helpottaa tosi paljon mun kuumettta lähtee laivalle, kiitos Iina ;D ♥
Näytät hyvältä, kuten aina!
Hahha oot ihana muru!!♥ Mäki haluun laivalleeeeee!!Kiitos♥
Syötiin tuolla ravintolassa risteilyllä ollessamme, toisen suunnan matkalla ja ruoka oli hyvää, joskin palvelu vähän kylmäkiskoista. Saatiin muutenkin kurkattua uusitut jutut laivalta, jotkin olivat huippuja ja jotkin jäivät puolestaan vähän arveluttamaan. Kiva kuitenkin, kun tehdään kasvojenkohotuksia kalustoon!
http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2014/03/11/suuri-laivareissukatselmus/
Täytyypä käydä lukemassa sunkin postaus :)! Mä tykkäsin ensituntumalta kaikista uudistuksista kuin hullu puurosta :)!
Tuli ihan törkeä nälkä!
Onneksi ajattelin tänään kokkailla sitruunaista lohta ja perunaa kermaisella valkosipulikastikkeella.
Oi miten herkulta kuulostaa sun kokkailut!