Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus

23.05.2014

Sunnuntain eurovaalit ovat jo ihan pian, ja mä ajattelin tarttua aiheeseen, joka mua on ärsyttänyt vuosikaudet. Kuinka usein te luette että mua ärsyttää joku? Niinpä. Mikä siinä änestämisessä ja eurovaaleissa sitten ärsyttää? Se ettei äänestetä. Vaikka enemmistö äänioikeutetuista äänestääkin, ihmisiltä löytyy kaikenlaisia syitä jättää äänestämättä, yleensä tosi huonoja.

ÄÄNESTYSPOSTAUS”Liian hankalaa, pitkät jonot”. Nykyään voi äänestää ennakkoon, ruokakaupoissa, posteissa, kauppakeskuksissa, vaikka missä. Tämä tekee äänestämisestä helpompaa ja nopeampaa, ei ole kova vaiva jonottaa kolmen ihmisen verran tiistaina kauppareissun yhteydessä.

”Sovittu meno äänestyspäivänä koko päivän, en pääse omalle äänestyspaikalleni’’. ks. aiempi kohta.

”Ei löydy sopivaa ehdokasta, en tiedä ketä äänestäisin”. Tee vaalikone, vastaa kysymyksiin ja kone kertoo kenen kanssa mielipiteesi kohtaavat eniten. Jos tämä ykkösehdotus ei miellytä, niin katso listasta seuraava. Uskoisin että 251:n ehdokkaan joukosta löytyy edes yksi, jonka kanssa ajatukset jollakin tasolla kohtaavat.

”En osaa vastata vaalikoneen kysymyksiin”. Vastaa niihin joihin osaat, kysymyksissä on myös eos-vaihtoehto. Vaalikoneita on myös useita erilaisia, jos yksi tuntuu liian hankalalta, kokeile jotain toista. On olemassa esimerkiksi Nuorten vaalikone, jonka kysymykset ovat nuorten laatimia.

”Ei kiinnosta!” Sitten sulla ei myöskään ole varaa valittaa mistään yhteiskunnallisista ongelmakohdista, koska et jaksa nähdä sen vertaa vaivaa että yrittäisit niihin vaikuttaa omien mahdollisuuksiesi mukaan. Että jos se opintotuki tai lapsilisän leikkaus ketuttaa, niin pidä mölyt mahassa vaan.

”Ei mun ääni kuitenkaan vaikuta mihinkään”. No kyllä se vaikuttaa, enemmän ainakin kuin se että et käytä ääntä ollenkaan.

”Ihan sama ketä mä äänestän vai äänestänkö ollenkaan, ei Suomen edustajilla kuitenkaan ole minkäänlaista vaikutusvaltaa EU:ssa”. Kyllä on, ihan yhtä paljon vaikutusvaltaa on jokaisella Suomen 13:lla mepillä kuin kaikkien muidenkin maiden edustajilla.

”No voin mä äänestää mutta äänestän Aku Ankkaa”. Selvä, sehän tekeekin susta fiksun ja valveutuneen kansalaisen, oikein todellisen aikuisen.

Mä en tarkoita että jokaisen pitäisi olla yhtä kiinnostuneita yhteiskuntaopista ja politiikasta, kuin itse olen ollut pienestä asti. En tarkoita että pitäisi ihan vaan huvin ja urheilun vuoksi lukea Suomen päätöksentekoelimistä tai EU-direktiiveistä, en todellakaan. Mutta mun mielestä on suoranaista idiotismia olla käyttämättä sinulle suotua äänioikeutta. Oikeutta, jota vieläkään kaikilla maailman kansalaisilla ei ole.

Bruneissa, Saudi-Arabiassa ja Yhdistyneissä Arabiemiraateissa naiset eivät saa äänestää ollenkaan. Libyassa miehillä on äänestyspakko, ja naisista saavat äänestää korkeasti koulutetut, eivät siis kaikki. Monissa maissa demokraattisina esitetyt vaalit eivät todellisuudessa ole demokratiaa nähneetkään. Ollaan me suomalaiset onnellisia etuoikeutetusta asemastamme, siitä että meidän vaalit ovat demokraattiset, ja voimme luottaa siihen että saamme äänemme kuuluviin.

What’s your excuse?


58 Responses to “Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus”

  1. Äänestämättä jättäminen voi olla myös kannanotto, enkä tarkoita noita ”en jaksanut äänestää” -tekosyitä.

    Lisäksi jotkut eivät halua olla millään lailla osavastuussa siitä, mitä jotkut poliitikot toilailevat – olisitko itse ylpeä siitä, että olisit äänestänyt vaikka Teuvo Hakkaraista, tai ketä tahansa muuta joka vaikutti vaalikampanjassaan vielä hyvältä, mutta myöhemmin sitten paljastuisikin, että äänestämäsi tyyppi hassaa vaikka tuhannen päissään veronmaksajien euroja kännireissujen taksimatkoihin…?

    Mun mielestä se, äänestääkö joku vai ei, on jokaisen oma asia, ja kenenkään ei tulisi muita tuomita.

    • Veronika sanoo:

      Olen samaa mieltä!

    • näin sanoo:

      komppaan viimeistä lausetta täysin!

    • SV sanoo:

      Mitä tällä ”kannanotolla” saa sitten aikaiseksi?

    • Iina sanoo:

      No se on aivan totta, sitä mä en kritisoinutkaan millään tavalla, että oikeasti sillä ottaa kantaa että jättää äänestämättä, ainoastaan noita ”tekosyitä” joita tuossa luettelin 🙂

      Tuosta toisesta jutusta olen kyllä tosissani eri mieltä! Eihän se missään nimessä ole äänestäjien vika, jos poliitikko toilailee, eihän kukaan voi ottaa vastuuta toisen, täysin tuntemattoman ihmisen teoista, tai ei ainakaan tarvise ottaa.

      Mutta totta, se on todellakin jokaisen oma asia äänestääkö vai eikö, en mä ketään tuomitse, mutta sellainen puhdas ”laiskuus” asian suhteen ärsyttää kuten toin postauksessakin esille, jos oikeasti on joku syy olla äänestämättä, on se ihan eri asia :).

      • pandabear underwear sanoo:

        ”Eihän se missään nimessä ole äänestäjien vika, jos poliitikko toilailee, eihän kukaan voi ottaa vastuuta toisen, täysin tuntemattoman ihmisen teoista, tai ei ainakaan tarvise ottaa.”

        Äänestämällä on osavastuussa, kuten itsekin sanoit, äänestämällä voi vaikuttaa (tai ainakin yrittää) niihin lapsilisä ym. asioihin, mutta mun mielestä äänestäjä on vastuussa myös niistä negatiivisista asioista – eihän se toilailija välttämättä olisi päässyt sinne eduskuntaan tai mepiksi, jos minä en olisi häntä äänestänyt. 😉 Kolikolla on kaksi puolta.

        Mutta kyllä, nää on mielipideasioita.

        Ps. En todellakaan ole äänestänyt Hakkaraista, hän oli vain esimerkkinä. 😀

        • Iina sanoo:

          Mä en koe että esimerkkinä käyttämäsi kännireissujen taksimatkat olisi sellainen asia, mitä äänestäessä kannattaa pelätä, tai josta äänestäjä, tai edustajan puolue olisi vastuussa. Tuollainen töppäily on ihan täysin tyypin omaa mokailua, eikä kukaan muu ole siitä vastuussa mun mielestä.

          Totta on että yksikin ääni vaikuttaa, mutta kyllä kiinnitän itse ainakin enemmän huomiota niihin asioihin joita mepit eu-parlamenttiin menevät hoitamaan, ja niihin arvoihin joihin mahdolliset ratkaisunsa perustavat, enkä sen pelkäämiseen mitä edustajat saattavat yksityishenkilönä töppäillä (luen esimerkkisi yksityishenkilön töppäilyksi, koska en usko että minkään valtakunnan kännireissujen taksimatkat loppupeleissä vaikuttaisivat Suomen tai EU:n tulevaisuuteen tai kykyyn hoitaa yhteiskuntaa). 🙂

          Tosiaan, mielipideasioita, mun mielestä suomalaiset syyllistävät itseään ja toisiaan ihan tarpeeksi muutenkin että edes ajattelisin tuollaista 😀

          Mukavaa sunnuntaita, tää oli mielenkiintoinen keskustelu! 🙂

  2. Ihanaa Iina, että jollain muullakin keittää, etteivät niin monet viitsi äänestää! <3
    Musta tuntuu aina jotenkin tosi keski-ikäiseltä ja ankealta ragettaa samasta asiasta jokaisten vaalien alla. 😀

    Mutta kun eksyin YLE:n Meppigalleriaan niin voi luooooja, ei voi vaan jättää äänestämättä. Aikamoisia veijareita…

    http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2014/05/09/pari-sanaa-aanestamisesta/

  3. Nimetön sanoo:

    Mulla on nyt ensimmäiset vaalit tiedossa täysi-ikäistymisen jälkeen ja ehdottomasti äänestän, vaikka politiikka, yhteiskuntaoppi yms eivät olekaan minulle niin suuria kiinnostuksenkohteita. Tietenkin silti äänestän, sillä onhan minulla arvo- ja ajatusmaailma, jota toivon myös edustajien kannattavan. Oon nyt parilla eri vaalikoneella selvittänyt puolueet ja ehdokkaat, jotka ovat mun kanssa samalla aaltopituudella ja ei muuta kun sunnuntaina sitten äänestämään 😀 Kuulostaa kyllä ihan naurettavan pieneltä se prosenttimäärä, ketkä äänestää. Hyvä ja kannustava postaus sulta, toivottavasti Suomi herää ja lähtee äänestämään 🙂

    • Iina sanoo:

      Ihanaa että jaksat äänestää, ei politiikasta tai yhteiskuntaopista tarvitse olla niin kiinnostunut, mutta kyllä ainakin Suomen tulevaisuus ja Euroopan tulevaisuus kiinnostaa mua, ja niihin vaikuttaminen edes näin välillisesti! Se on oikeasti naurettavan pieni se äänestäjien prosenttimäärä, mikä harmittaa mua tosi paljon. :/ Kiitos paljon, toivotaan näin<3

  4. Yksi äänestäjä, joka olisi toivonut vielä parempaa äänestämättömyydeen taustojen selvittelyä sanoo:

    Olen samaa mieltä ekan kommentoijan (pandabear) kanssa. Toisaalta tämä teksti oli hyväkin ja varmasti antoi joillekin ajattelemisen aihetta. Kaikilla asioilla on kuitenkin monta puolta ja ne tulisi ottaa huomioon mielipidekirjoituksessa eli kumota nämäkin. Toisaalta kaikki mielipidekirjoitukset herättävät mielipiteitä joka lähtöön. Minuun tämä teksti ei nyt kuitenkaan napannut. Ehkä olisi voinut vielä viedä ajatusta hieman pidemmälle 🙂

  5. Heli sanoo:

    Kiitos. Oli lähellä etten kirjoittanut omaan blogiini aiheesta, mutta en sitten jaksanutkaan, mutta tämä ajaa saman asian 😀 olen siis samaa mieltä joka asiasta!

  6. Hennakaisa sanoo:

    Ymmärrän niiden ihmisten äänestämättömyyden, jotka oikeasti seuraavat maailmantapahtumia ja aikaansa, mutta eivät vain luota suomalaiseen demokratiaan. Ja se on heidän tapansa ilmaista mielipiteensä. Nämä samat ihmiset käyvät useimmiten mielenosoituksissa ja harrastavat muuta ruohonjuuritason vaikuttamista.
    Mutta nuo sinun listaamat syyt minuakin nyppii.

    Hei muuten funfact: Jos laittaa ylen eurovaalikoneessa (ja varmaan jossain muussakin koneessa) kaikkiin kohtiin ”En osaa sanoa”, oli kärjessä eniten Kokoomuksen ehdokkaita. Mitä tämä teidän mielestänne kertoo kyseisistä meppi-ehdokkaista ja heidän puolueestaan?

    • Iina sanoo:

      Kyllä, olen ehdottomasti samaa mieltä! Ymmärrän äänestämättömyyden, jos se on oikea kannanotto ja yrittää vaikuttaa asioihin jollain muulla tavoin, mutta tällainen puhdas laiskuus tai ajattelemattomuus saa näkemään punaista.

      Mäkin huomasin tuon kokoomusjutun kun kerran testasin 😀 Niinpä!

  7. Nimetön sanoo:

    hyvä postaus, myönnän että tuntui hirveältä taakalta alkaa naputtamaan vaalikoneita ja töllöttämään ehdokkaiden haastatteluja, mutta ei se kyllä ole kamala homma alkuunkaan. nämä eurovaalit ovat varsinkin ne, missä jokaisella (puolue)äänellä on valtaa. vaikka EU tuntuu monista suomalaisista varmasti kaukaiselta, on tässä kuitenkin monia muita vaaleja konkreettisempi vaikutusmahdollisuus.

  8. !!!!! Mä olen pyöritellyt päässäni tän aiheista postausta ja voi vitsit miten ilahduin tästä, että sä olet kirjoittanut aiheesta! Mä melkein väittäisin, että EU-vaaleissa äänestäminen alkaa olla tärkeämpää kuin oman maan vaaleissa. Etenkin tällaisina aikoina, JOKAISEN pitäisi olla viestittämässä minkälaista Eurooppaa halutaan rakentaa. Areenassa tai jossain oli muuten tosi hyviä 4 minuutin haastattelupätkiä kaikista ehdokkaista. Mä katsoin sieltä (ylläri ylläri) kaikkien vihreiden ehdokkaitten videot, koska haluan ehdottomasti tuntea myös millaiset vibat heistä saan, sen lisäksi, että arvojen pitää olla kohdillaan. Sunnuntaina äänestämään! 🙂

    • Iina sanoo:

      Kiitos ihana!<3 Mä oon tismalleen samaa mieltä kuin sinä 🙂 Ja joo katsoin kanssa areenasta noita videoita, se on tärkeää että näkee videoltakin millaiset vibat ehdokkaista tulee 🙂 Go sinä<3

  9. sara sanoo:

    Itseäkin raivostuttaa ettei käytetä äänioikeutta. Juuri tuohon ei suomalaisilla ole EU:ssa mitään valtaa, vastaan yleensä että on kuitenkin enemmän kun he siellä ovat kuin että Suomi ei olisi edustettuna.
    Toki, täytyy myöntää että kaksi viikkoa sitten ajattelin etten äänestä, kun en tiennyt nimetä ainuttakaan meppi-ehdokasta. Onneksi, se on helppoa korjata. Eli kaikkii äänestys
    talkoisiin sunnuntaina, jos ei vielä ole äänestetty.

  10. Emmylou sanoo:

    Mä en tule äänestämään näissä vaaleissa. Syynä ei suinkaan ole anarkia tai laiskuus vaan se, että joudun yllättäen matkustamaan perheasioiden takia toiselle paikalle vaalipäiväksi, enkä ollut osannut varautua tähän vielä ennakkoäänestyspäivänä. Kyllä harmittaa ja paljon! Täytyy vain toivoa että muut tekevät sitten munkin puolesta viisaita valintoja.

    • Iina sanoo:

      Voi harmi! Mutta tuollainen on ihan eri asia kuin jättää laiskuuden takia äänestämättä, eihän yllättäville perheasioille mitään mahda! Mukavaa matkaa, tai siis toivottavasti matkan syy on mukava, eikä mikään ikävä 🙂

  11. Olivia sanoo:

    Mää en vaan jaksa äänestää 😀 En ees tiiä mitä yhteiskunnalta haluan, enkä usko että mitään hyvää saadaan ees aikaan. Usko menny ihmiskuntaan ja kaikkeen. Joten mulla ei oo mitää valittamista, totta, mutta valitan silti vähän kaikesta. XD Esim. verottaminen typeristä asioista mutta empä tiiä mitä sillekin asialle kukaan pystyy tekemään.

  12. Heidi sanoo:

    Tarkistathan faktasi, Iina!
    Arabiemiraateissa saavat naiset äänestää, Bruneissa puolestaan kukaan ei ole
    voinut äänestää, ei naiset eikä miehet, koska siellä on sulttaani johtamassa.
    Saudeissa naisilla tulee olemaan äänioikeus seuraavissa vaaleissa 2015.
    Tutki ennen kuin hutkit!

    • Iina sanoo:

      ”Tutki ennenkuin hutkit” Mä tutkin kyllä, ei nämä ole tietoja joita mulla olisi automaattisesti omassa päässä, mutta ilmeisesti tällä kertaa Wikipedia ei ollut luotettava lähde vaikka usein siellä tiedot ajantasalla ovatkin. Kiitos oikaisusta 🙂 Upeaa että tilanne on kohentunut!

  13. Anniina sanoo:

    Meinasin olla äänestämättä tulevissa vaaleissa koska en koe tietäväni näistä asioista yhtään mitään. Ja jos en tiedä mitään, miten muodostan mielipiteen? Kuitenkin päätin tehdä vaalikoneen testin ja taidan mennä sen ykkösvaihtoehdolla. Toivon vaan, että osuu jotenkin kohdilleen mun arvomaailman kanssa.
    Mutta siis jos asioista ei tiedä mitään, niin musta on ihan ok olla äänestämättä. Eihän niillä ’tyhmien’ äänillä ole fiksua arvoa. Itsekin ajattelen olevano yksi näistä tietämättömistä

    • Iina sanoo:

      Fiksuja ajatuksia sulla 🙂 Mutta mun mielestä ei kannata pitää itseään tyhmänä, vaan luottaa omiin fiiliksiin ja mennä sen tiedon pohjalta joka itsellä on! Hienoa että äänestit :)!

  14. Sini sanoo:

    Loistava kirjoitus Iina! 🙂 Oon ihan samaa mieltä!
    Kävin viime viikolla kirjastoreissun yhteydessä äänestämässä ja taisi koko touhuun mennä yhteensä huimat kaksi minuuttia…! Ja noita äänestyspaikkojahan on ihan joka puolella, se ei voi olla syy olla äänestämättä:D

  15. Anna aka schlierie sanoo:

    Vaikkei suomen politiikka hössötystä ole tietoa juuri ollenkaan, kävin kumminkin ennakkoäänestämässä. Vaalikonetta käytin ja sieltä myös löysin henkilön joka piti omat mielipiteeni.
    On aika pöljää olla äänestämässä. Suomi-seurallani (ennäkko äänestys paikka) ei ollut KETÄÄN äänestämässä (samaan aikaan ku mä). On kyllä ouyoa että ruotsissa asuvat suomen kansalaiset eivät käy.äänestämässä.

    Sori tästä tekstistä.. känny lagaa aika kivasti ja en oikein nää mitä kirjoitaan.. varmaan kiva kasa kirjoitusvirheitä 🙂

  16. st.brigitten sanoo:

    Pakko kommentoida edellistä postausta ensin (en viitsi ko postaukseen kommentoida, etten vahingossakaan arvontaan osallistu..kun en siellä päin asu:D). Ihan mahtava miten Otto lähtee mukaan, haha, nauroin vedet silmissä noita kuvia ja oli pakko omallekin miehelle näyttää 😀 Huippua!

    Minä äänestän ja olen sitä mieltä, että jokaisen kuuluisi äänestää. Vielä en tiedä ketä äänestän, kääk, kiire tulee päättää!

    • Iina sanoo:

      Hahah 😀 Mä oon kyllä niin ilonen että Otto lähtee mukaan mun höpötyksiin, hahaha :DD! Hienoa että äänestät! Onneksi noi vaalikoneet on nopeita, ja just sieltä Ylen meppigalleriasta löytyy videoitakin niin on helpompaa muodostaa fiilis tyypistä :)!

  17. Tiimarka sanoo:

    Aion sanoa jotain, joka saisi yliopistokaverini pyörittelemään silmiään: jään ylpeänä nukkuvien puolueeseen. 😀 Syynä äänestämättömyyteen ei ole se, ettenkö ymmärtäisi tai olisi kiinnostunut – 6 vuotta yhteiskuntatieteellisessä ovat taanneet aika hyvän tietotason. Hyvästä tietotasosta huolimatta sanoisin, etten tiedä tarpeeksi: vaalikoneiden Euroopan Unioniin liittyvät kysymykset ovat osittain todella vaikeita ja niitä ei voi ymmärtää perin pohjin ilman todellista perehtymistä. Jos vastaat ’en osaa sanoa’, saat todennäköisesti top5 -ehdokkaisiin henkilön, joka on vastannut, ettei tiedä. Sellaistako henkilöä sitten pitäisi äänestää, joka ei tiedä, mitä taas olikaan ajamassa?
    Tai vaikka vastaisikin jokaiseen kysymykseen, mitä mieltä on asioista, niin riittääkö mutu -tuntuma esimerkiksi koko Euroopan taloutta käsittelevien kysymysten kohdalla? Tai pakotteiden?

    Äänestän aina Suomen omissa vaaleissa, sillä niissä vaaleissa ehdokkaat ovat suuremmalla todennäköisyydellä tosissaan. Näistä vaaleista tunnen kolme ihmistä opiskeluvuosien ajalta, jotka ovat lähteneet mukaan ehdokkaiksi saadakseen tunnettavuutta seuraavia eduskuntavaaleja ajatellen. Eli kuinkakohan moni ehdokas on tällä periaatteella mukana, pönkittämässä omaa politiikon profiiliaan?

    Näissä vaaleissa jätän ääneni käyttämättä, koska minua inhottaa, etteivät edes ehdokkaat ole asioista perillä ja heillä on vaalikoneissa vastauksia kuten ’en osaa sanoa.’. Jätän ääneni käyttämättä myös, koska muutoin hyvältä vaikuttava nuori ehdokas oli melko varma, ettei tästä mitään tule, mutta pääseepähän näkemään kamppanjoinnin omalta kohdaltaan. Toki voisin edelleen antaa ääneni politiikassa vuosia mukana olleille, joiden tietää olevan tosissaan. Se onkin sitten eri asia, olisiko esimerkiksi Paavo Väyrynen kaikessa suloisuudesaan kanssani samaa mieltä asioista..

    Niinpä, näissä vaaleissa valitsen nukkuvien puolueen ja toivon, että näiden vaalien profiilia nostetaan tulevaisuudessa niin, että ne näkyvät ja kuuluvat myös mediassa huomattavasti enemmän. 🙂

    • Iina sanoo:

      Sulla on tosi fiksuja pointteja, kommenttisi herätti paljon ajatuksia! Ainoa mikä mua huolestuttaa on se, että jos edes sinä noin laajoilla taustatiedoilla et koe tietäväsi tarpeeksi, niin silloinhan suurimmalla osalla suomalaisista ei olisi tarpeeksi tietoa, eikä kenenkään pitäisi äänestää, ja silloinhan demokratia ei toimisi ollenkaan. Mä uskon että vaalikoneella ja median tarjoamilla tiedoilla saa tarpeeksi infoa ehdokkaista, ja jokaisen kannattaa äänestää oman senhetkisen parhaan tiedon mukaan.

      Mutta jokainen toimikoon kuten parhaaksi näkee! 🙂

      • Tiimarka sanoo:

        Joo siis juurikin kukin sen mukaan, mitä parhaaksi näkee 🙂 ehkä itse toivon tällä ’nukkumisella’ juurikin sitä, että näidenkin vaalien profiilia aletaan nostaa, kun huomataan, että äänestysprosentti jää alhaiseksi. Eli tuodaan näitä teemoja enemmän ja pidemmän aikaa esille – eikä vain vaalien tai kriisin uhatessa. Ja sillä profiilin nostolla saataisiin sitten lisää tietoa, EU lähemmäs arkea ja ihmiset tuntemaan itsensä eurooppalaisiksi pelkän suomalaisuuden tai esimerkiksi helsinkiläisyyden sijaan.

        • Iina sanoo:

          Se on hieno toive! Olen kyllä samoilla linjoilla vaalien medianäkyvyyden suhteen, vaikka äänestänkin. Ehkä tämä mun uskoni äänestyksen voimaan juontaa juurensa mun positiivisesta luonteesta, mä haluan antaa mahdollisuuden ja uskoa hyvää, uskoa että mun ja kaikkien muidenkin äänellä on valtaa. 🙂

    • R sanoo:

      No siis useat eos nappulaa käyttäneet poliitikot ovat laittaneet kyseisen valinnan siksi, ettei asia ole niin mustavalkoinen kuin kysymys olettaa. Silloin kannattaa myös lukea kyseisten poliitikoiden kommentit näihin kysymyksiin niin johan sieltä löytyy järkeviä syitä tähän valintaan.
      Ei kannata olettaa että jotkut ehdokkaat eivät vaan tiedä asioista mitään, he voivat hyvinkin tietää liikaa asiasta voidakseen vastata suoraan juuta taikka jaata.

  18. hölölölö sanoo:

    ””Ei kiinnosta!” Sitten sulla ei myöskään ole varaa valittaa mistään yhteiskunnallisista ongelmakohdista, koska et jaksa nähdä sen vertaa vaivaa että yrittäisit niihin vaikuttaa omien mahdollisuuksiesi mukaan. Että jos se opintotuki tai lapsilisän leikkaus ketuttaa, niin pidä mölyt mahassa vaan.”

    AAMEN! 😀 Juurikin kun uutisoitiin joku kuukausi sitten taas uusista päätöksistä (subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen, opintotuen leikkaaminen, YTHSn vuokratukien ja opiskelija-asumisen leikkaukset), muistan sanoneeni että jos nyt kuulen jonkun kaverin vielä sanovan, ettei aio äänestää, niin alan todennäköisesti huutamaan ääneen.

    Toivottavasti tämän postauksen kommentointi pysyy vastedeskin asiallisena: hirveän mielenkiintoista keskustelua käynnissä jo nyt! Ja hieno postausidea 🙂

    • Iina sanoo:

      Hahah, sielunsukulainen siellä päässä! 😀 Mä oon iloinen ja yllättynyt miten hyvässä hengessä tästäkin asiasta on keskusteltu täällä, vaikka eriäviä mielipiteitä onkin tullut esiin! Kiitos paljon<3

  19. Nimetön sanoo:

    En jaksa, ei kiinnosta… Jos se jotakin ärsyttää ihan hirveesti etten äänestä, niin pahoittelen, mutta niin se nyt vain on.

    Toisaalta en mielestäni myöskään pahemmin noista asioista valita, ainakaan näistä EU- ja Eurooppa-asioista. Kun en ole silleen edes perehtynyt… Anteeksi laiskuuteni. 😐

  20. Saara sanoo:

    Tärkeää asiaa Iina! Olet tässäkin asiassa aivan oikeassa. Sitä paitsi EU-parlamentti vaikuttaa meidän elämäämme enemmän kuin usein arvaammekaan. Jaksetaanhan siis kaikki äänestää!

  21. Amanda sanoo:

    Kiitos muistutuksesta! Olisin muuten aivan unohtanut, että pitikin etsiä itselle ehdokas ja katsoa tiedot huomisesta äänestyspaikasta. 😀

  22. Annika sanoo:

    Hyvä postaus! Tiimarkallakin oli ylempänä hyviä pointteja nukkuvien puolueeseen kuulumisesta, mutta kyllä mä silti itse haluan uskoa että esim. itse äänestäisin (konditionaali siitä syystä että täytän 18 vasta puolen vuoden päästä :b) henkilöä, joka on tosissaan mukana ja myös saisi ääntään kuuluviin. Vaalikoneeseen mun (konditionaali)ehdokkaani oli ainakin vastannut mun mielestäni tosi fiksusti ja perustellusti! Tosin ehdottomasti kyllä pitäisi EU tuoda lähemmäs meitä ns. tavallisia ihmisiä ja enemmän näkyville muunkin kuin kurkkudirektiivien yms. kautta.

    Mua kyllä kauhistuttaa sellaiset ihmiset, jotka eivät jaksa lainkaan oikeasti perehtyä politiikkaan. Sellaiset, jotka tyyliin kuuntelevat lapsilisäjutuista suivaantunutta tätiä tai naapurin Jussia tai populistien kuningasta Timo Soinia, joka jyrisee radiomainoksissaan uhkaavasti, että nyt on ”suljettava piikki” ja lopetettava tuhlaaminen. Asiat ei oo ihan niin yksinkertaisia ja mietityttää vähän, että miten valveutuneita esim. persut oikeasti ovat sen populisminsa takana. (Siis tämä ei ole mikään perussuomalaisten vastainen kommentti, mutta kun ko. puolue on aika tunnettu populismistaan, niin tuli ensimmäisenä mieleen :))

    Äänioikeutta odotellessa… 😀 Onneksi asioihin (tai ainakin muihin ihmisiin ja sitä kautta ehkä myös asioihin) voi nykyään vaikuttaa myös esim. netin kautta :–)

    • Iina sanoo:

      Sä vaikutat erittäin fiksulta ja valveutuneelta tyypiltä, ihanaa että olet kiinnostunut näistä asioista, ja ottanut noin paljon selvää vaikka et vielä äänioikeutta omaakaan. Mun mielestä on mahtavaa että nykyisin myös nuorilla on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnan asioihin, ja ennenkaikkea mahtavaa on että yhä useammat nuoret ovat kiinnostuneita ja haluavat vaikuttaa! 🙂 Ihanaa kesää sulle, tuu useamminkin kommentoimaan, sun kanssa on varmasti mahtavaa keskustella mistä tahansa :)!

  23. Nellyssi sanoo:

    Just tänään ystävä kertoi, että oli käyttänyt kolmea eri vaalikonetta ja jokainen oli antanut eri tuloksen, jopa eri puolueen! Joten enpä noita vaalikoneitakaan hirveästi hehkuttaisi.

    • Nellyssi sanoo:

      Ja ei, en äänestä, koska koen saavani enemmän vahinkoa äänestämällä kuin äänestämättä jättämisellä. Vaalikoneita edellisissä vaaleissa yritin käyttää, mutten saanut mitään tolkkua kysymyksistä. Ei niin mitään käryä, mitä niissä edes tarkoitettiin. Rautalankamalleja/selityksiä odotellessa..

    • Iina sanoo:

      Tuossa linkkaamassani Nuorten vaalikoneessa oli selitetty yksinkertaistetusti jokaisen kysymyksen kohdalla, mitä sen käsitteet tarkoittavat 🙂

  24. Tyyne sanoo:

    Ihanaa, että on nuoria jotka pitää äänestämistä tärkeänä. Ei suistu tämä yhteiskunta ihan täydelliseen piittaamattomuuteen lähiaikoina.:) Minä olen äänestänyt joka vaaleissa siitä asti kun täytin 18 (nyt 32). Täytyy kyllä myöntää, että olen välillä antanut ääneni puhtaasti puolueelle, kun en ole jostain syystä ehdokkaisiin (muka) kerennyt perehtymään. Pidän kuitenkin sitä äänestämistä tärkeämpänä, kun puolueet ne suurimmat linjaukset tekee. Toki se, että edustajalla on samat intressit kuin itsellä auttaisi enemmän… Ehkä se ajatuksena (antaa ääni puolueelle), voisi myös herättää muutaman nukkuvan… Ei pitäisi olla varaa valittaa, jos ei äänestä, koska hallintoelimissä ne päätökset tehdään, eikä ruohonjuuritasolla.
    Joka tapauksessa: Kiitos kannanotosta, vaikka eurovaalit ovatkin suomalaisille se vierain vaali ja vastaanotto kirjoitukselle voi olla negatiivinen osaksi siksikin.

    • Iina sanoo:

      Mäkin olen äänestänyt aina, ja pienen tunnustuksen tehdäkseni, mä laskin jo varmaan 10-vuotiaana, että milloin saan ensimmäisen kerran äänestää vaaleissa, kun eihän ne aina osu heti synttäreiden kohdalle 😀

      Kiitos kommentistasi, sulla oli tosi hyviä ajatuksia, mä oon sun kanssa samoilla linjoilla. 🙂 Moni ei taida ymmärtää sitäkään miten äänestys toimii, juurikaan tuota että ääni menee puolueelle, jonka sisällä sitten jaetaan suhteessa äänet edustajille. Kuten ylempänäkin huomaa, jotkut ottaisivat omalle kontolleen jopa äänestämänsä edustajan kännitöppäilyt, vaikka eihän se edes mene niin että oma ääni menisi täysin suoraan edustajalle. Kiva että tykkäsit tekstistä, mua ei negatiivinen kommentti ja eriävät mielipiteet haittaa niin kauan kun pysyvät asiallisena ja perusteltuna! 😀 Ihanaa kesää<3

  25. Nora sanoo:

    Mun syy oli olla äänestämättä oli se, etten osaa. Hirveen hankalaa, en ymmärrä politiikasta mitään, en ymmärrä koko vaaleista mitään, en tiedä ehdokkaista mitään enkä yksinkertaisesti jaksa ottaa selvääkään. Enkä tiedä omaa kantaanikaan asioihin kun kaikella on ne kaksi puolta. Sitten kun tuli tämä ”no et saa sitten valittaakaan” -argumentti, tajusin, etten edes tiedä mistä mun pitäisi valittaa, niin päätin olla äänestämättä.

  26. Feline sanoo:

    Pyrin aina äänestämään, mutten tällä kertaa saanut aikaiseksi tutustua kunnolla ehdokkaisiin, joten valitsin naisen, opiskelijan ja sopivan puolueen (sopiva = mikä tahansa muu kuin kokoomus). Itsehän olen mm. viime eduskuntavaaleissa äänestänyt tyhjää, koska mun mielestä kaikki ehdokkaat oli enemmän tai vähemmän huonoja. Se on huomattavasti painavampi kannanotto kuin äänestämättä jättäminen 😉 hauska kyllä että viime viikolla asian tullessa puheeksi kaveriporukassa muutamat olivat ihan äimistyneitä että voiko niin muka tehdä? Öh, ei kukaan vahdi selän takana että raapustatko siihen numeron vai et 😀

    Kiva että otit tällaisen hyyyyyyvin mielipiteitä jakavan asian esille, hyvä teksti!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.