Tyylikriisi on palannut

07.06.2014

Havaittavissa on varmasti selkeä tyylikriisi, kun koko ikänsä perusväreissä pysytellyt värjää hiuksensa pastellipinkiksi. Viikon pinkissä tukassa hengailleena voin todeta, että ihana kesätukka – mutta liian rajoittava mun makuun. Mä tykkään kokeilla paljon erilaisia tyylejä, käyttää värejä, meikata räväkästi. Tykkään olla toisena päivänä huoleton, farkkushortseihin pukeutuva teini ja toisena päivänä klassiseen neuleeseen ja farkkuihin sonnustautunut äiti, jos ei aikuinen, niin ainakin aikuismaisempi.

syksy13alkutalvi13-14Tämän viikon aikana olen löytänyt itseni melkein joka päivä pukeutuneena samanlaiseen asuun: musta alaosa ja valkoinen yläosa. Tylsää, eikö vain? Niin tylsää että sitä ei pelasta edes pinkki tukka. En halua joka aamu seisoa vaatteita pursuilevan kaappini edessä, katsoa kaihoten täydellisesti istuvia sinisiä farkkuja, ja päätyä sitten kuitenkin mustaan ja valkoiseen. Vaikka uskottelin itselleni, että pastellipinkki on helppo yhdistää mihin tahansa asuun, käytännössä se ei kuitenkaan ole niin, ainakaan omalla kohdallani. Jotenkin kaikki värit näyttävät ihan väärältä, riitelevät hiustenvärin kanssa.

Olen kokenut aina olevani rohkea pukeutuja, joka ei pelkää erikoisiakaan vaatteita, tai pukeudu tylsästi ja aina samalla tavalla. Tällä viikolla olen kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin rohkea. Satunnaisesti olen rakastanut pinkkiä tukkaani, silloin kun se on vastalaitettuna näyttänyt kivalta mustavalkoisen asun kanssa, mutta se ei mielestäni riitä, että tykkään hiuksista välillä. Mä haluan tykätä niistä kokoajan!

talvi14 alkukevät14Mutta mitä sitten tehdä hiuksille? Mitä tyylille? Mä viihdyin kyllä blondissa lookissani, mutta jotenkin silti kaipaan jotain uudistusta. Se uudistus ei kuitenkaan ole tämä pinkki, ei sitten mitenkään päin. Mutta mä oon ylpeä itsestäni että kokeilin, ja tyytyväinen että kokeilin – tämä kokeilu osoitti, että selkeästi klassisempi tyyli on oikeasti se mun juttu. Pinkki ei onneksi aiheuta tai aiheuttanut mitään peruuttamatonta vahinkoa, sillä sävy kuluu joka pesulla melkein kokonaan pois, ellen tee käsittelyä uudelleen. En myöskään kuluttanut yhtä markettihoitoainepurkkia enempää rahaa tämän lopputuloksen aikaansaamiseksi, joten missään nimessä en kadu kokeilua.

kevät14 kevätkesä14Kokosin kollaasejä kuluneen vuoden asuistani, viime vuotisen Katsaus raskauden jälkeiseen tyyliini -postauksen hengessä. Koen että mun tyyli on kehittynyt, mua enemmän miellyttävään suuntaan kokoajan, mutta nyt täytyisi vain taas kerran keksiä, että mitä seuraavaksi? Mitä tehdä hiuksille, mitä vaatekaapille? Kesälomareissut häämöttävät jo lyhyen ajan päässä, ja jonkinlaista ostoslistaa haluaisin taas tehdä, sillä turhiin heräteostoksiin on niin helppo sortua ilman tarkkaa listaa.

Edellisvuoden lista on rentoa maximekkoa ja uusia, siistejä tennareita lukuunottamatta täytetty, eli ainakin ne kaksi kuuluvat tämänkin vuoden listalle. Miten ihmeessä en ole vieläkään onnistunut löytämään täydellisiä yksilöitä, kun jo vuoden olen etsinyt? Lisäksi kaipaan siistejä, hyvälaatuisia ballerinoja näiden H&M:n versioiden tilalle, sekä rennon tyylikästä jakkua. Sortsihaalarikin multa vielä uupuu kaapista, se olisi kätevä mekon korvike kesähelteellä, etenkin lasten kanssa puistossa riekkuessa. Muuta ei tule nyt mieleen, eli luultavasti tuhlaan sitten enemmän lastenvaatteisiin, niissä kun heräteostokset on ehdottomasti sallittu, koska eihän sitä kaikkea hupia voi kieltää, ja lastenvaateostokset harvemmin menevät vikaan vaikka kuinka heräteshoppailisi.

kesä2014Kauneus- ja ihonhoitojuttuja on tulossa lisää lähiaikoina. Ajattelin kirjoitella tämän hetken lempparimeikkituotteistani, ripsijutuista, sekä jonkin verran myös ihostani, ja sen hoidosta tällä hetkellä, ja tulevaisuudessa. Myös lasten kuulumisia on tulossa, ja kaikkea muutakin kivaa, tänä viikonloppuna juuri suunnittelen kuluvan kuukauden postauskalenteria. Toiveita saa myös esittää! Ihanaa lauantai-iltaa kaikille<3

Mikä asu on teidän lemppari? Entäs hiusväri? Onko mulla kohtalotovereita tyylikriiseilyn kanssa?


70 Responses to “Tyylikriisi on palannut”

  1. annninen sanoo:

    mitä jos koitat jotain ohuita vaaleenruskeeta raitoja? ihan vaiks sinne hiusten alle josset uskalla laittaa päälle? tai sit vaaleenvaaleenruskee juurikasvu/dippi mikälie onkaan 🙂 mut semmonen et näyttää enemmän juurikasvult, mut ihmiset kuitenki tajuuu et se on tarkotuksel semmonen eikä vaan vahingos kasvatettu 🙂

  2. Enja sanoo:

    Sulle kävis niin hyvin vaalean ruskee!

    • Ilona sanoo:

      Samaa mieltä! Vähän jotain lämpimämpää sävyä tukkaan, ei kuitenkaan tummaa 🙂 Jotain pehmeää.

    • Olivia sanoo:

      Sanoisin myös että sulle sopis hyvin jokin lämmin sävy. 🙂 Luonnollisen lämmin, muttei mikään kusenkeltanen blondi. Joku vaaleanruskea lämmin olisi myös ainakin omaan silmään miellyttävä! Nämähän on kyllä vaan mielipideasioita! 😀

      Mun mielestä tuo sun pinkki on niiiin ihana! Mulla on itellä ollut niin monenmoista shokkiväriä päässä että ne todellakin on mun juttu, eikä ne ole pukeutumisenkaan esteenä ollut. Voi kyllä johtua siitä etten hirveästi mieti, millaisen asukokonaisuuden laitan päälle. 😀 Kyllä sitä nyt katsoo ettei ihan sekasorto ole päällä ja noudatan monia ”muotisääntöjä”, kuten sitä että löysän yläosan kanssa tiukka alaosa ja toisinpäin. Esim kollarit ja löysä paita on aika kauhea yhdistelmä, vaikka on sitä rentoina päivinä sellastakin ollut päällä, jos on pitäny vaan kaupassa käydä. Räiskyvän punainen tukka oli joskus ja sen kanssa oli ainoat ongelmat, tuntui ettei mikään vaaleanpunaisen värinen vaate käynyt niiden hiusten kanssa. Joten ymmärrän kyllä ongelmasi. 😀 Sulla on kyllä tosi tyylikäs tapa pukeutua! Joillakin kun ei sitä tyylitajua ole nimeksikään, mutta eihän pukeutumisen tarvitse kaikkia kiinnostaakaan. :—)

    • Iina sanoo:

      Kieltämättä ikävöin vähän viime kesän tukkaa, silloin mulla oli just lämmintä vaaleanruskeaa! 🙂 Kiitos<3

      Olivia: Kiitos hurjasti<3 Mä niin haluaisin olla niinkuin sä, etten just miettisi liikaa jotain tukanvärin ja neuletakin yhteensopivuutta, se on oikeasti aika turhaa tollasia mietiskellä 😀 Mutta en voi luonteelleni mitään! Mutta oo sä ylpeänä just oma itsesi, ja kanna shokkivärisi kunnialla, mä uskon että ne pukee sua täydellisesti, oli jalassa sitten verkkarit tai iltapuku :)!

  3. Ninsku sanoo:

    No nyt kun kysyit 🙂 mun mielestä sulle sopisi joku tummempi väri 🙂

  4. Tanja sanoo:

    Olet kyllä ihan hurjan kaunis kaikissa tyyleissäsi! Ja sulla on kyllä ihan kilometrisääret, kuinka pitkä oikein oot? 🙂 minusta sulle kävis tosi hyvin just joku kullanruskeen/hunajan sävy 🙂 oikein ihanaa kesää sinulle ja perheellesi!

  5. Äm sanoo:

    Apua, kamalaa miten huono kommentoija mä oon ollu. En edes muista koska olisin kommentoinut mitään vaikka aktiivisesti tätä luenkin. Mutta mä näin vasta ihan tässä äskettäin kuvan, missä sulla oli ihan pieni Zelda sylissä (jos en ihan väärin muista) ja vaaleanruskeat hiukset (oli ihan pakko lähteä ettimään sitä kuvaa..) ja ne hiukset oli mun mielestä ihan täydelliset sulle. Toki sulle sopii myös ihan blondi, mutta mun mielestä se vaaleanruskea oli jotenkin ”aidomman” näköinen. https://www.facebook.com/photo.php?fbid=631405780269907&set=a.337806572963164.75706.323329467744208&type=1&theater Toi kuva siis. Vaaleat hiukset jotenkin saattaa välillä ”upputua” vaaleaan asukokonaisuuteen ja mä oikeesti rakastan noita sun hiuksia tossa kuvassa! Kauhea miten pitkä kommentti, toivottavasti sain kantani perille. 😉 Hyvää kesää koko perheelle! <3

  6. Jemina sanoo:

    Kampauksista sulle sopii tosi hyvin keskijakaus kiharoilla (tuo kaupunkikuvan asukokonaisuus tupsulaukkuineen on muutenkin niiiin kiva) ja sit tuo korkea poninhäntä! Kaunis olet!

  7. kapu sanoo:

    Täytyy kyllä sanoa, että oon hirveen kateellinen sun jaloille! Näyttää tosi pitkiltä ja on kauniin hoikat. Etenkin korkkareissa.
    Itekin oon joskus kokeillut pinkkiä, mutta se oli enemmänkin epäonnistunut shokkivärisähellys, ”katsokaa, oon näin erilainen kun on tää yks pinkki raita”. Sulle sopii tuokin tyyli, mutta onhan se kyllä hankala yhdistää sulavasti asukokonaisuuksiin. Oon samaa mieltä aiempien kommentoijien kanssa – vaalean ruskea sopisi sulle!

    • Iina sanoo:

      Hahah voiei kiitos<3 Mulla on kroppaan nähden pitkät jalat, vaikka muuten ihan perus pätkis 167cm oonkin 😀 Joskus hankala löytää hyviä paitoja/mekkoja kun selkä ei oo niin kovin pitkä! 😀

      Vaaleanruskea kummittelee nyt mielessä todenteolla 😉

  8. heiii sanoo:

    Sulle kyllä blondi on musta ihan täysin passeli!

  9. vilmulii sanoo:

    Hyvä että uskalsit kokeilla noita hattarahiuksia, ne oli ihan kivat ja kannoit ne tosi hyvin, mutta myös mun mielestä joku sellainen ”perusväri” sopii sulle paremmin 🙂 Oot kuitenkin niin taitava yhisteleen erilaisia vaatteita ja asuja, niin tuntuu että sun taidot menee ns. hukkaan kun tuo hiusväri rajoittaa kuitenkin melko paljon. Mulla henkilökohtaisesti on joku päähänpinttymä siitä, että jos on ihan platinablondit hiukset niin silloin ei ainakaa mitkään tosi pitkät pidennykset näytä hirveen hyvältä. Esim. tossa toisessa kollaasissa viimeisessä kuvassa sun hiukset on aivan superkivat, koska toi platina käy tosi hyvin ton lyhyemmän mallin kanssa, ja eikös sulla ollu ne tuuhennokset noihin aikoihin? Mulle tulee ehkä vaan vähän sellainen feikkivibat jos on ihan platinahiukset ja sitten vielä pitkät pidennykset. Vastaavasti jos on pidennykset, niin silloin joku vähän luonnollisempi väri näyttää omaan silmään kivemmalta. On kyllä tosi sekava selitys multa mutta etköhän sä ymmärrä mitä ajan takaa 🙂
    Mun ihan suosikeista suosikein sun hiuksista on ne mitkä sulla oli Tiaran vauva-aikana:

    http://kideblogi.fi/butimahumannotasandwich/2012/04/30/viikon-villi-lansi/

    Esim. ton ylemmän postauksen hiukset käy sulle täydellisesti, myös vähän vaaleampana näyttäis varmaan myös tosi kivalle! Toki sun tyyli on muuttunu tosi paljon noista ajoista, mutta eiköhän sulle kävis vieläkin tollaset hiukset. Ihan tällei kaiken kaikkiaan oon sitä mieltä, että sulle sopii parhaiten tuollainen lyhyt hiusmalli tuuhennoksilla tai ilman, blondina tai brunena, paremmin kuin hyvin!
    Tuntuu jotenkin hirveen arvostelevalta tää mun kommentti, vaikka kirjoitinkin tän ihan positiivisessa mielessä! Tarkoituksena ei siis ole yhtään olla loukkaava tai mitään 😀

    • Iina sanoo:

      Mäkin oon iloinen että kokeilin, tulipahan huomattua käytännössä että kyllä ne perusvärit on tukassa mun kavereita! Kiitos paljon<3 Mä itse en tunne oloa hyväksi lyhyemmässä tukassa, vaan haluun ehdottomasti pitää pitkänä, oli väri mikä hyvänsä 😀 Oon kokeillut lyhyttä niin monta kertaa, ja polkkaa myös, mut se ei ole vaan yhtään sellanen mikä tuntuis omalta.. Ehkä joskus vanhempana sitten, vaikka lupasin kyllä Otolle että keski-ikäisenä en muutu perus keski-ikäiseksi ja leikkaa tukkaa lyhyeksi 😀 Haha! Varmaankin vähän lämpimämpi vaalea/vaaleanruskea + pidennykset ois se mun juttu, eli pitkä tukka mutta luonnollisempi väri 😉 En kokenut kommenttiasi yhtään arvostelevana, päinvastoin oli tosi mielenkiintoista kuulla noin kattavasti mielipiteitä eri tyyleistä ja siitä mikä sopii! Ihanaa kesää sulle ja kiitos kun kommentoit<3

  10. Emilia sanoo:

    Mitä, mä kun luulin ettö pinkki ois ollut just sun juttus! En osaa ehdottaa mitään… 🙁 MUTTA rakastan sun tyyliä ja haluisin joskus osta pukeutua yhtä upeasti ja just täysin oman maun mukaan -sano muut mitä sano!

  11. katariina sanoo:

    Pinterest pelastaa ainakin pelastaa monet mun kriisit 🙂

  12. krista sanoo:

    Lyhyet hiukset! Tai siis semmoiset polkkapituiset, uskon että sopisi ja on myös helpot kesällä 🙂

  13. Annika sanoo:

    Voi että sulle kuule sopi niin hyvin ne ruskeat puolipitkät! Olin niistä ihan kateellinen!

  14. määä sanoo:

    Sellainen vaaleanruskea vaaleilla raidoilla! Sen tapainen kun oli jossain välissä kun värjäilit tummmasta vaaleaksi, ennen tuota ihan blondia. 🙂

  15. Anmari sanoo:

    Ootko ikinä miettinyt kokeilevas punasta väriä? Ei mitään sellaista kirkkaaan räikyvää vaan jotain tummanpunaista : ) kaikki väittää sen olevan vaikea hoitoinen väri, mutta jos sen hoitaa oikein se on ihan easy : p on muuten ihana tyyli! Miten hyvin handlaatkaan noi asu yhdistelmät! Oon vähän kade : D

  16. Jellu sanoo:

    Sä oot nainen aina niin tyylikäs <3 mulla on tällä hetkellä kauhee hiuskriisi! Väri on ihmeellinen,hiukset ohueet ja tippuu ihan hirveesti varsinkin kun imetän :/ pitäis päästä kampaajalle ja tehdä tälle tukalle jotain mut en tiiä mitä 😀

  17. ssss sanoo:

    Mä oon sitä mieltä et sulle kävis joku ruskea tosi hyvin, ei liian tumma kuitenkaan! Oot todella kaunis ollut kaiken värisissä hiuksissa, mitä sulla olen nähnyt, mutta (en todellakaan sano pahalla!! en tiedä miten muotoilisin järkevästi ettei tämä kuulostaisi törkeältä) blondit tai lähellä mustaa olevat tosi tummat hiukset näyttää todella helposti aika teiniltä, itse asiassa melkein kenellä vaan. Nuorihan sä olet ja nuorelta saatkin ja sun kuuluukin näyttää tietysti, mutta jotenkin itse ajattelen vaan että olisit aikuismaisemman näköinen ruskeissa hiuksissa. Tämä taas on ehkä hassu ajattelutapa koska en tiedä perustuuko se siihen että olet äiti, sillä jostain syystä lapsettomista hieman päälle parikymppisistä ei ehkä ajattelekaan samoin että pitäisi olla hirveän aikuismainen tai sen näköinen.:D

    http://kideblogi.fi/butimahumannotasandwich/2013/04/19/kuvasatoa-vauvan-ensimmaisilta-paivilta/img_8948x/
    Tämä kuva ja nämä hiukset on jääneet mulla mieleen, kivalta näyttää vaikka pitkään olitkin ollut värjäämättä.
    Kuitenkin ehkä vielä kivempi sävy on esim. näissä:
    http://kideblogi.fi/butimahumannotasandwich/2013/06/18/tarina-nimen-takaa/perhekuva2/
    http://kideblogi.fi/butimahumannotasandwich/2013/06/20/uusi-ulkoasu-2/banneri1/
    …ja toisaalta taas esimerkiksi nämä kuvat nähtyäni voin sanoa, ettei se tummakaan nyt ihan niiiiin tyhmä ole, haha!:
    http://4.bp.blogspot.com/-AhSxTDlElWM/T3Qj6gL9wsI/AAAAAAAAEqc/I6UoFtvt4Qo/s1600/lolo.jpg
    http://2.bp.blogspot.com/-wzC7RJlpHMw/T5b_NBf8H3I/AAAAAAAAFu0/y9YsEOWINAM/s1600/IMG_5684.JPG

    Itse näkisin sulla kaikkein parhaiten ruskeat hiukset, sitä tosin on vaikea sanoa että onko tummempi vai vaaleampi parempi. Ja sama sävyn kanssa – enemmän kylmempi vai lämpimämpi, punaseen/oranssiin taittava. Ja sitten vielä, että tasainen, liukuvärjätty vai raidoitettu:D Tälläsiä löysin nopealla googlailulla kuvahausta, hyvin erilaisia mutta kivoja kaikki!
    http://asseenin.com.au/wp-content/uploads/2012/07/Lara_Bingle_Bob.jpg
    http://3.bp.blogspot.com/-NlGimm1Bk6A/Tavch8BrVII/AAAAAAAAA10/g1rIX4xltnE/s1600/IMG_8572.JPG
    http://www.olivialehti.fi/magicpoks/wp-content/uploads/sites/100/2013/11/hiukset-vaalennus-magicpoks-maj.jpg
    http://cdn.followpics.com/show/4222193371177228_nL0IWgwt_c.jpg
    http://www.polyvore.com/cgi/img-thing?.out=jpg&size=l&tid=38585155
    http://divaaniblogit.fi/charandthecity/wp-content/uploads/sites/100/2013/06/P1013594a.jpg
    http://3.bp.blogspot.com/-2Pjn7cijR4I/URuT6Y6IOxI/AAAAAAAAGXY/UFENN2b27R0/s640/ombre2.jpg

    Apua miten pitkä kommentti, odotan mielenkiinnolla mihin lopulta päädytkään, sen uskallan sanoa, että varmasti tulee upea!!

    • Iina sanoo:

      Ei hitsi oikeesti, mikä kommentti!! Mä olin noin miljoona kertaa jo ajatellut että ei ikinä enää polkkaa, tai edes puolipitkää, mutta noi sun laittamat kuvat, sulla on joku synnynnäinen mieletön tyylisilmä ja bongaustaito: ihan uskomattoman siistejä!! Kiitos kiitos kiitos ihan mielettömän paljon kun avarsit mun katsetta hiusten suhteen, mä sain paljon uutta ajateltavaa! Vitsi, mitöähän mä tukalleni vielä keksinkään! 🙂 En voi sanoin kuvalla miten upeaa musta on, että joku oikeasti jaksaa auttaa mua näin reilusti ja pohtia erilaisia vaihtoehtoja, kiitos ihan hirmuisen paljon sulle<3 Mahtavaa kesää, ja saa kommentoida useamminkin! PS: Voitko alkaa mun kampaajaksi tai stylistiksi :D!

      • ssss sanoo:

        Haha, oli pakko tuon takia, mitä videolla mainitsit, tulla vilkaisemaan mikä kommentti oli kyseessä:D Aivan ihana kommentti sulta – kiitos – tuntuu aina yhtä hassulta saada kehuja, oli sitten mihin tahansa liittyen!
        Ja itseasiassa vaikken tuossa maininnutkaan niin tota kirjoittaessa mietin et sellanen pidempi polkka olis sulla kiva (tosin tykkään niistä ihan kaikilla:D) ja voi miten ihastelin sitä instagramin valepolkkaa!!
        Kokeile ihmeessä jos rohkenet, pidennyksillähän saa korjattua ja jos pysyt tutussa blondissa värissä, ei muutos ole niin iso yhdellä kertaa.:)

        Ihanaa kesää teille kaikille, nauttikaahan lomasta täysillä! Toivotaan hyviä kelejä:)

        (Naurattaa muuten miten huono blogikommentoija olenkaan, käytän kolmea sähköpostiosoitettani sekaisin ja nimikin vaihtelee usein. Täytyy päättää yksi ja sama mitä käyttää joka blogin kohdalla kun nytkään en ole varma tuleeko nää eri sähköpostilla. Kohta joku vielä erehtyy luulemaan mua huijariksi, kun on nähnyt niitä puoli-ilkeitä anonyymejä, jotka laittaa toisella nimellä hyvää ja toisella negatiivista kommenttia. Enkä edes sano mitään näistä mun kommentointiajoista, keskellä yötä..:D)

  18. Siiri sanoo:

    Mun suosikkiasu näistä oli tuo, jossa olet jossakin näyttelyssä sininen paita ja mustavalkoinen jakku päällä. Tai ehkä se, missä olet biker-nahkatakissa vaaleissa kiharoissa. Mun mielestä nuo napapaidat ja revityt farkkusortsit vie uskottavuutta ja sellaista ”vakavastiotettavuutta”, tai helposti tulee ensivaikutelma että haluaa paljasta pintaa esitellä, ja sellaisen tyylikkyys voi olla aina vähän kyseenalaista. Tietysti vapaa-ajalla sellaisilla ei mitään väliä olekaan. Olet tosi kaunis varsinkin tuollaisessa siistimmässä ja naisellisessa tyylissä!

    • Iina sanoo:

      Haha, ei mulla mitään paljaan pinnan esittelytarvetta ole, mä vaan tykkään korkeavyötäröisistä shortseista, ja siitä miltä lyhyet topit näyttävät niiden kanssa. Paljaan pinnan sijaan musta on kiva korostaa kropan parhaita puolia, mulla niihin (omasta mielestäni) kuuluu jalat, ja kesäkuumalla niitä on kiva esitellä :)! Kiitos hurjan paljon<3

  19. ssss sanoo:

    Kirjoitin ehkä turhankin pitkän kommentin, mikä lopulta ei kai lähtenytkään kun sen kirjoittamiseen meni niin pitkään aikaa, koska samalla etsin kuvia:D

    Mutta siis mun mielestä sulle parhaiten sopis ehdottomasti ruskeat! Blondit tai lähellä musta olevat näyttää helposti melkeinpä kenellä vaan aika teiniltä, ja ruskea on varmasti helppo väri, tosin jos kovin tumman värjää, siitä on vaikeampi päästä takaisin vaaleaan.

    Tämä kuva on erityisesti jäänyt itsellä mieleen, ihana muutenkin, mutta hiukset on kivat ja tuo pituuskin sopii sulle täydellisesti!:
    http://kideblogi.fi/butimahumannotasandwich/2013/04/19/kuvasatoa-vauvan-ensimmaisilta-paivilta/img_8948x/
    Samoin nämä miellyttävät silmää:
    http://kideblogi.fi/butimahumannotasandwich/2013/06/18/tarina-nimen-takaa/perhekuva2/
    http://kideblogi.fi/butimahumannotasandwich/2013/06/20/uusi-ulkoasu-2/banneri1/
    ..ja itse asiassa esimerkiksi nämä kuvat nähtyäni ei tummempikaan näytä pahalta!:
    http://4.bp.blogspot.com/-AhSxTDlElWM/T3Qj6gL9wsI/AAAAAAAAEqc/I6UoFtvt4Qo/s1600/lolo.jpg
    http://2.bp.blogspot.com/-wzC7RJlpHMw/T5b_NBf8H3I/AAAAAAAAFu0/y9YsEOWINAM/s1600/IMG_5684.JPG

    Googlen kuvahausta yritin pikaisesti etsiä kivoja sävyjä, tälläisiä löytyi:
    http://asseenin.com.au/wp-content/uploads/2012/07/Lara_Bingle_Bob.jpg
    http://www.olivialehti.fi/magicpoks/wp-content/uploads/sites/100/2013/11/hiukset-vaalennus-magicpoks-maj.jpg
    http://www.polyvore.com/cgi/img-thing?.out=jpg&size=l&tid=38585155
    http://3.bp.blogspot.com/-NlGimm1Bk6A/Tavch8BrVII/AAAAAAAAA10/g1rIX4xltnE/s1600/IMG_8572.JPG
    http://divaaniblogit.fi/charandthecity/wp-content/uploads/sites/100/2013/06/P1013594a.jpg
    http://3.bp.blogspot.com/-2Pjn7cijR4I/URuT6Y6IOxI/AAAAAAAAGXY/UFENN2b27R0/s640/ombre2.jpg
    http://cdn.followpics.com/show/4222193371177228_nL0IWgwt_c.jpg
    http://3.bp.blogspot.com/-RGJrpbZ7-BQ/UVNPjRtteoI/AAAAAAAACVg/8aB0lEOrpsU/s640/hius1.jpg
    Ruskea antaa kyllä aivan mahdottoman paljon vaihtoehtoja – vaaleaa/tummaa, viileää/lämpimämpään taittavaa sävyä, tasainen väri/liukuvärjäys/raidat jne.. Toki myös pituus, suorat/kiharat ja kampaus muuten vaikuttaa joka värin kohdalla aika paljonkin.
    Jännä nähdä mihin päädyt ja uskallatko kokeilla uutta tai erilaista, sen uskallan itse varmasti sanoa, että upeat niistä tulee sama mitä teet!!

    • ssss sanoo:

      No on nää sittenkin näköjään tulleet molemmat:D luulin ettei olis lähtenyt kun ei tullut kommentti näkyviin eikä myöskään mitään ”kommenttisi odottaa hyväksyntää” tmv kuten monissa blogeissa.

  20. Niina sanoo:

    Omaan silmääni nuo (yli)pitkät pidennykset näyttää jotenkin ”teinimäisiltä” ja tosi ”luirukeilta”… Tämä siis vain mun mielipide 😀 Komppaan aiempia kommentoijia: mun mielestä sulle kävis parhaiten vähän lyhyempi hiusmalli sivujakauksella, tuuhennoksilla tai ilman! Ja värinä ehdottomasti jokin ruskean sävy ja siihen sit eloa esim. vaaleilla raidoilla 🙂

  21. Riida sanoo:

    Minun mielestäni sinulle sopii myös vähän lyhyempi tukka! Puolipitkä vaaleanruskea tai blondi! 🙂

    Itselläni on kamala kriisi tukan kanssa! Sillä minulle pamahti pari kolme kk sitten hiusväriallergia! Ennen minulla oli kirkuvan punainen tukka, ja välillä musta. Nyt kamala kaaos vaaleaa raitaa (oma väri), ruskeaa, punertavaa, ja mustaa. Ja kaiken kukkuraksi ensikuussa on häät!! 🙁 Ei puhettakaan enään että voisin laittaa edes raitoja! Sitä nimittäin kokeilimme kampaajani kanssa, saatiin ehkä neljä folioraitaa (ilman että osuu päänahkaan) niin meinasi lähteä taju. Eikusn sitruunahappoa päähän ja aurinkoon jospa saisin enempi vaaleita aurinkoraitoja 😀

    • Iina sanoo:

      Voiei, varmasti ihan kamalaa kun puhkeaa allergia, tsemppiä! 🙁 Toivottavasti sitruunahappo auttaa, ja onneksi tukka kasvaa nopsaa niin saat oman värin takaisin edes sitten :)! Ootko kokeillu c-vitamiinivaalennusta? Tai sitten noita biozellin colormaskeja, ne kun ei oo hiusväriä sinällään vaan sellaisia hoitoainemaisia enemmänkin :O

  22. Maiju sanoo:

    Oot niin kaunis! Mä tykkäsin tosi paljon sun hiuksista silloin kun Zelda oli ihan pieni ja tässä perhekuvassa sun hiukset on ihanat. Sulle käy kyllä niin blondit kuin tummatkin, mutta mun mielestä parhaiten vaaleanruskea 🙂 http://kideblogi.fi/butimahumannotasandwich/2013/06/18/tarina-nimen-takaa/perhekuva2/

    Ja sulla on kyllä ihana tyyli!

  23. Anni sanoo:

    Mun mielestä oma hiusväri näyttää aina parhaimmalta, sopii parhaiten ihon ja silmien väritykseen jne. Näyttää luonnolliselta ja elegantilta. Kuten sulla silloin Zeldan raskausaikana, värjäämättöminä ja ilman pidennyksiä. Tuo blondi ja vaaleanpunainen, sekä blogin alkutaipaleella ollut musta näyttävät mauttomilta, samoin kuin pidennyksetkin.

    Vaatteiden suhteen mielestäni erittäin lyhyet shortsit ja napapaidat (varsinkin yhdessä) ovat teinijuttuja, aikuisella naisella on tyylikkäämpää astetta peittävämmät jutut. Esimerkiksi hieman polven yläpuolelle tulevat hameet. Seksikkäintä ja tyylikkäintä ei ole se, että paljastaa mahdollisimman paljon.

    • Iina sanoo:

      Musta on aina hauskaa kun kysytään että mikä sopii parhaiten, ja sitten joku tulee kertomaan mikä sopii huonoiten 😀 Kai se on tämä suomalainen luonto joka pakottaa keskittymään negatiivisiin asioihin 😀 Itse olen sitä mieltä että jokainen määrittelee itse mikä näyttää omasta mielestä seksikkäältä tai tyylikkäältä, se mikä on jonkun yhden mielestä seksikästä/tyylikästä ei ole mikään absoluuttinen totuus asian laidasta! Makuasioitahan nämä on eikö vain 🙂

  24. Annaby sanoo:

    Ihania ja tyylikkäitä asuja, niin upeeta että pienten lasten äiti jaksaa panostaa ulkonäköön 🙂 voisin pukee näistä asuista ite minkä vaan! Hiuksista sen verran että ymmärrän täysin ton ongelman ku ite värjäsin latvat viime kesänä pinkiks ja se väri ei lähtenykään pesussa vaan jäi päähän moneks kuukaudeks.. rajotti paljon värien käyttöä ja jälkikäteen jotku asut on muuten kivoja muttei hiukset sovi kokonaisuuteen yhtään :/

    • Iina sanoo:

      Kiitos hurjan paljon ihana<3 Voiei en tiedä mitä oisin tehnyt jos se väri olis jämähtänyt mun päähän pysyvästi, apua! Onneksi oot ilmeisesti nyt päässyt eroon siitä? Ihanaa kesää sulle<3

  25. Feline sanoo:

    Pukeutumisessa olen huono ideoimaan mutta hiusvärikriisistä tuli mieleen että mitä jos kokeilisit hiusliituja? Ainakin blondiin pohjaan on helppo sutaista jotain piristysväriä esim. latvoihin ja lähtee seuraavassa pesussa pois (: Erivärisiä hiusliituja löytyy nykyään jopa ihan Glitteristä ja marketeista.

  26. Mun mielestä noi vaaleat hiukset on upeat, koska sulla on aika tumma tyyli. Tällöin hiukset tuo kivasti kontrastia vaatteille. Pakko sanoa tähän väliin, että saan siitä paljon inspiraatiota, koska itse tykkään tummista sävyistä yhdistettynä mm. valkoiseen. Kuitenkin toisaalta mun mielestä myös tummemmat hiukset voisi sopia sulle hyvin silmien värin puolesta. Tummat hiukset vs. siniset/vihreät silmät on ihana yhdistelmä, kuten myös vaaleat hiukset vs. ruskeat silmät.

  27. Eeva sanoo:

    Tosi ihania asuja, lemppari noista ehkä kolmas! Täällä ilmoittautuu yksi tyylikriiseilijä/stressaaja 🙁

  28. PL sanoo:

    Hei sulle vois käydä hyvin vaaleiden hiusten alle lämpimän ruskea sävy!
    Väri näkyisi myös kivasta esim. kun hiukset olisivat letillä 😉
    Hyvää ja lämmintä kesäpäivää 🙂

  29. Juuli sanoo:

    Harmi, ettet tykännyt pastellipinkistä, se nimittäin sopii sulle tosi hyvin! Mun mielestä blondi on ollut sulla kaikista paras, koska oot niin vaalea muuten. Miten olisi jotakin väriä latvoihin, esim tuota pinkkiä? Se ei rajoittaisi niin paljon kuin koko pään väri.

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos<3 Blondi on munkin suosikki kyllä, mut kaipaan silti vaihtelua 😀 Mä taidan nyt pitää shokkiväreistä taukoa ainakin hetken, ja pysytellä perusväreissä, jotenkin se pinkki ei tuntunut yhtään omalta! Toisilla ne näyttää niin ihanalta kyllä :)!

  30. Annika sanoo:

    Myös mun mielestäni (vaalea) vaaleanruskea tukka sopisi sulle mahtavasti, ehkä vähän tummempikin? Joku hiukan ylempänä linkkasi ilmeisesti Zeldan ristiäisistä kuvaa, jossa sulla on mun mielestäni tosi nätti ja sulle sopiva hiusväri :–) Ei sillä, näytät kyllä upealta blondina ja hattaranvärisenäkin!

    Viidennen kuvan musta juhlamekko on mun mielestäni edelleen ihan häikäisevän upea! Kyllä kelpaisi itsellekin, jos näyttäisi mun päälläni yhtä hyvältä kuin sulla :–) Myös tuo ihan viimeisen kuvan asu on ihan mahtava!

    • Iina sanoo:

      Voi kiitoksia hurjan paljon<3 Vaaleanruskea alkaa houkutella jo aikalailla! Mä tykkään siitä mustasta mekosta kans, pitäisi päästä taas käyttämään sitä jossain :D<3

  31. Elisabet sanoo:

    Vaaleat parhaat sulle, ehdottomasti! Harmi kyllä, kun se pinkki ei kuitenkaan ihan passeli ollut kaikinpuolin. Mulle myös tuli kuitenkin mieleen, et miten olis hiusten alle tms jotain ruskean sävyä? Voisi aika kiva olla. 🙂 Tai pinkkiä sinne alle? Tai sitten pidät vaaleat ja kokeilet kaikkia kivoja kampauksia (ja opetat tietenkin meille niitä täällä, hih! ;)) Asuista mä en osaa lempparia sanoa, koska kaikki näyttävät hyviltä. Tuo Sheinsiden mustavalkoinen hame on kyllä niin ihana ja mua todella harmittaa, kun Sheinsidellä ei ole mulle sopivaa maksutapaa. 🙁
    Kova tyylikriisi on mullakin! Tiedän mistä tykkään, mutta silti niin usein tulee ostettua niitä heräteostoksia, jotka on sitten pidemmän päälle kaikkea muuta kun miellyttäviä omaan silmään, eivätkä sovi kunnolla yhteen minkään kanssa. Onhan tämä hankalaa, voi kyllä. 😀

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos ihanuus<3 Ei pinkkiä enää, mut ruskea ja vaaleanruskea houkuttelee :)! Mä oon jotenkin superlaiska tekemään kampauksia nykyään, aina vaan kiharat auki, suorat auki tai suorat ponnarilla 😀 Pitäisi kunnostautua tässäkin asiassa ;)! Sheinsidella voi maksaa mun käsittääkseni ainakin Visa Electronilla, usein sivustoilla lukee pelkkä Visa mutta Electron ajaa saman asian :)! Mä niin fiilaan sua noiden heräteostosten kanssa, sama homma täällä, hankalaa on :DD Ihanaa kesäkuuta sulle<3

  32. Nimetön sanoo:

    Mun mielestä sulle kävis tummanruskea väri parhaiten! Mutta kyllä blondikin on tosi kiva. 🙂

  33. L sanoo:

    En kestä miten upealta näytät kolmannen kollaasin oranssimustavalkoisessa mekossa! Mun mielestä oot semmonen ihminen, et sun hiukset sais kuvastaa sun persoonaa. Oot aina nii ilonen ja nuorekas. Leikkaisin hiukset lyhyemmäks, ehkä noin olkapäille. Värjäisin tyveä vaaleammalla ruskeella ja muusta tukasta tekisin hunajan värisen. Jos sulla on omasta takaa vaalee tukka nii sillon suosittelisin värjäämään latvat liukuvasti tummemmalla. Pidentää tyvivärjäysten väliä.

    • Iina sanoo:

      Se mekko on mun lemppari, kiitos hurjan paljon<33 Olkapääpituus vähän jo houkuttelee! Mulla on omasta takaa itseasiassa sellanen vaaleenruskea tukka, ehkä jättäisin just latvat vaaleemmaksi ja tyven sitten ruskeemmaksi :)!

  34. Essi sanoo:

    Jos laadukkaita ballerinoja etsit, niin suosittelen Vagabodin ballerinoja:) Ne on nahkaa ja itsellä jo ties kuinka mones pari menossa, kun kävelen niissä melkein koko kesän aina… Maksaavat noin 70€, että vähän hinnakkaammat ovat, mutta ovat hintansa arvoiset. Saa esim. Sokokselta ja Stockmannilta ja perus kenkäkaupoistakin. Forumissa tais olla muistaakseni ainakin joskus myös Vagabondin oma liike 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.