Unohtunut sadepäivän asu

09.07.2014

Mä otan, tai siis Otto ottaa, melkein aina nykyään päivänasukuvat musta, ihan vain siksi että siitä on tullut niin rutiinihommaa. Päivän asu -kuvien ottaminen tekee pukeutumisesta hauskempaa joka päivä, musta on ainakin paljon mielekkäämpää panostaa pukeutumiseen, kun tiedän että saatan laittaa kuvia tännekin. Ihan samalla tavalla kuin koen bloggaamisen vaikuttavan positiivisella tavalla arkeen siten, että pyrin tekemään arjesta kauniimpaa ja hauskempaa, se vaikuttaa myös hyvällä tavalla pukeutumiseen.

Mä koen oikeasti saaneeni todella hyviä vinkkejä teiltä lukijoilta pukeutumisen, tyylin, hiusten ja kaiken suhteen, ja olen niistä ikuisesti kiitollinen. Teiniprinsessatyylini on aikuistunut huomattavasti parin viime vuoden aikana, mutta toki edelleen välillä tekee mieli pukeutua vähän ”nuorekkaammin”. Tyylini on aikojen saatossa ollut suorastaan järkyttävän mauton välillä, siitä hyviä esimerkkejä on näkynyt myös täällä blogin puolella. En lähde enää analysoimaan, mikä saa ihmisen pukeutumaan niin väärin, vaan tyydyn hiljaisesti olemaan tyytyväinen siitä, että nuo pukeutumismokat ovat ainakin suurimmaksi osaksi takanpäin.

Viimeinen taannoisen Sheinsiden paketin vaatekappale jonka sain, oli musta peplumtoppi taaksesolmittavalla rusetilla. Tämä peplum-toppi on juuri sellainen, että väärien kavereiden kanssa se näyttäisi tosi mauttomalta, mutta sitten taas oikeassa seurassa mielestäni oikein kivalta. Kokeilin yhdistää sen kimonotyyliseen jakkuun jonka löysin H&M:n alennusmyynneistä Oulussa, ja neonväreihin sateisen harmaana päivänä, kun halusin uhmata harmautta, ja se toimi hyvin. Neonvärit piristävät aina, vaikka niiden kanssa saakin myös olla tarkkana, ettei tule niitä mauttomia viboja. Mitä mieltä te olette asusta? Mauton vai ei?

IMG_7850x IMG_7858x IMG_7867x IMG_7881xPeplum-toppi Sheinside* / Kimonojakku H&M / Farkut Dr. Denim / Rannekoru Indiska* / Laukku River Island / Kengät River Island / * = saatu blogiyhteistyön kautta

Pukeutumisesta ja tyylistä on aina kiva kirjoittaa, mutta oikea syy, miksi halusin nyt aamulla postata, oli se, että halusin kertoa, että meillä on Kideblogeissa kaksi uutta hauskaa juttua. Ensimmäinen niistä on Viikon Mammabloginosto. Bloggaajamme valitsevat vuoroviikoin oman suosikkiäitibloginsa kaikkien netin äitiblogien joukosta, eli siis ei vain meidän portaalistamme, ja nostavat sen ”Bloggaajavinkit”-sivulle. Mä pääsin valitsemaan ekaa kertaa tällä viikolla, käykää kurkkaamassa kenet valitsin. Toinen hauska juttu, on Äitiyshousujen Helian uusi ja erilainen MURU-blogi, johon ihastuin heti! Siitä mulle urpolle vinkkiä blogin nimeämiseen, yksinkertainen, nelikirjaiminen sana joka jää heti muistiin ja tuo mieleen ihania juttuja.

Hauskaa päivää kaikille, me lähdetään nyt lasten kanssa ulkoilemaan!


14 Responses to “Unohtunut sadepäivän asu”

  1. Linkku sanoo:

    Aivan mahtava asu ja upee keltanen!! Todellakin toimii 🙂 Vaikee kuvitella että ton topin kanssa jotkut värit näyttäs mauttomilta, musta toi toppi oikeen kaipaa vähän väriä kaverikseen kun ihan musta on 😀 Mutta ihana toppi itessäänkin kyllä, mäki oon aivan hurahtanut peplum-malliin 😀

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos hurjan paljon<3 🙂 Ja siis ei värit näytä sen kans välttämättä mauttomilta, mutta toi malli on aika paljastava ilman tuota jakkua, niin esim liian lyhyen hameen tai sortsien kans vois olla tosi mauton :D!

  2. CURIOUSNOORA sanoo:

    Mä niin tiedän tuon tunteen; miksi ihmeessä en valinnut blogilleni edes hitusen helpommin kirjoitettavaa/ lausuttavaa/ lyhyempää nimeä! 😀 Tosin nimeen on nyt jo niin kiintynyt, että ei sen vaihtaminen tulisi mieleenikään. ♥

    Psst. Huikeen söpö asu! 🙂

  3. nora sanoo:

    Mukavan pirtsakka!:) Vielä toimivampi ois ollut jos ois löytynyt jokin statement-kaulakoru mistä tota neonkeltaista löytyis myös, mutta kukapa nyt niin suurta koruarsenaalia omistais (en minä ainakaan,vaikka kovasti tahtoisinkin…:D), että joku asuun löytyis sopivan sävyistä korua!

  4. helia sanoo:

    Toimii! Kiitos ihanista sanoista <3 Pus!

  5. Senni sanoo:

    Tosi kiva asu mun(kin) mielestäni! Neonkeltainen ja peplumin pienoinen juhlavuus tasapainottavat mun mielestäni toisiaan tosi kivasti 🙂

  6. mini sanoo:

    Ootko ikinä pitänyt harmaasta väristä? Sulle sopis tosi hyvin vaalean eri harmaan savyt 🙂

  7. Kaisa sanoo:

    Tekisit postauksen siitä, mitkä on ollu sun kamalimpia tyylimokia ja esittelisit niitä! Olis tosi hauska nähdä 😀 Mä en ainakaan muista sun blogihistorian ajalta mitään hirveyksiä vaikka alusta asti oonkin lukenu….

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.