Berlin is for lovers

25.07.2014

Terkkuja Berliinistä! Kotiuduttiin eilen meidän minilomalta, ja olo on levännyt siitäkin huolimatta, että joka päivä käveltiin, käveltiin ja käveltiin niin että jalat on aivan rikki (instagramissa kaunista kuvamateriaalia aiheesta). Sainpa instassa kommentinkin, että näytän onnelliselta ja rentoutuneelta, ja siltä musta kyllä tuntuukin. Viimeiset pari viikkoa ennen lomaa ovat olleet kiireisiä, ajatukset ovat olleet kaikkea muuta kuin järjestyksessä ja fiilis on ollut vähän kireä, vaikka lomasta olenkin yrittänyt nauttia. Ennen syksyä on vaan niin paljon mielessä, kalenteri ihan täyteen buukattuna, ja jotenkin olen ollut ihan hukassa suunnitelmieni kanssa.

Kolme päivää ilman sähköpostia ja bloggaamista teki kuitenkin todella hyvää, ja nyt odotan jo innolla syksyn haasteita. Nyt ei kuitenkaan ole syksyjaarittelun aika, vaan viimeinkin mä aion kertoa ensimmäiset fiilikset Berliinistä. Postaukselle seuraa jatkoa kattavan shoppailu-, ravintola- ja nähtävyyspostauksen, ostospostausten ja meidän matkan kohokohdasta kertovan postauksen muodossa. Mutta aloitetaanpa nyt aivan alusta!

IMG_0285x IMG_0397Varasimme matkan itseasiassa vasta viime viikon perjantaina. Sopivan ajankohdan löytyminen on ollut meidän koko kesän projekti, ja oikeastaan osasyy siihen miksi olen stressannutkin, pelkäsin että ei päästä matkaan ollenkaan. Lopulta kuitenkin varattiin siis matka viisi päivää ennen lähtöä, jolloin matkapakettien hinnat olivat kohonneet jo aivan pilviin siitä mitä olin kesäkuussa katsonut niiden olevan tänä ajankohtana. Valittiin jäljelläolleesta tarjonnasta keskihintainen vaihtoehto, ainoalla ei-niin-pahalla välilaskulla varustetut AirBalticin lennot Helsinki-Riika-Berliini ja sama toisinpäin.

Välilaskut olivat 40min, ja lähtöportti ihan saapumisportin vieressä, eli ei onneksi paha ollenkaan. Ensi kerralla kuitenkin tehdään vaikka väkisin päätös matkan ajankohdasta jo reilusti etukäteen, sillä tuntuuhan se vähän tyhmältä maksaa nelinkertainen summa välilaskullisesta lennosta ajoissa varattuun suoraan lentoon verrattuna. Mutta tehty mikä tehty, päästiin kuitenkin matkalle ja se on pääasia!

IMG_0700IMG_0694xMeidän hotelli, Arcotel Velvet Berlin sijaitsi Mittessä, Friedrichstrassen poikkikadulla Oranienburgerstrassella. Sijainti oli mitä loistavin, sillä meillä oli kävelymatka melkein kaikkiin meitä kiinnostaneisiin kohteisiin (0-4km). Päästiin tsekkaamaan hotellille jo puolenpäivän aikoihin, heti kun oltiin käyty lentojen jälkeen aamupalalla, mikä oli todella ystävällistä ja helpotti ensimmäisen päivän aikataulua aika tavalla. Me valittiin Arcotel Velvet oikeastaan siksi, että oletettiin sijainnin kertomuksen perusteella olevan hyvä (mitä se onneksi olikin), ja se näytti ihan mielettömän hauskalta kaikkiin normihotelleihin verrattuna, kun hotellihuoneiden yksi seinä oli kokonaan pelkkää ikkunaa.

IMG_0291x IMG_0295 IMG_0301xIMG_0308Tykättiin hotellista todella paljon, siellä oli ystävällistä henkilökuntaa, tilavat ja valoisat huoneet, ja sen ympärillä paljon kivoja ravintoloita, penkkejä istuskeluun ja Rewe-ruokakauppakin muutaman sadan metrin päässä. Ystävällisen henkilökunnan mainitsen erikseen siksi, että ainoa vähän negatiivinen asia Berliinissä oli mielestäni asiakaspalvelu. Useissa kaupoissa kassojen eteen saattoi kertyä yli kymmenen ihmisen jono, koska vain yksi myyjä purki jonoa ja kaksi myyjää juttelivat tämän yhden kanssa ihan jonninjoutavia kikatellen, hidastaen samalla sen ainoan työskentelevän myyjän toimintaa.

Englantia puhuttiin ravintoloissa hyvin, ja niissä palvelu olikin ystävällistä, kuten myös hienommissa liikkeissä, tietenkin. Mutta perus ruokakauppojen ja ketjuvaateliikkeiden myyjiltä ei juuri hymyä tai hyviä päivänjatkoja irronnut. Yllättävää, että suomalaisena, maailmalla tunnetun jurottajakansan edustajana, mä koen paljon eteläisemmässä Euroopassa tällaista. Ehkä me suomalaiset ei maineestamme huolimatta ollakaan niin juroja, sillä täällä mä kyllä yleensä saan ison hymyn, tervehdyksen, kiitoksen ja heiheit vähintäänkin osakseni kassalla asioidessani, oli kauppa mikä hyvänsä. Vastaan tietysti myös itse samalla tavoin, ja näin toimin myös Berliinissä.

IMG_0344 IMG_0402 IMG_0523 IMG_0530No mutta, jokatapauksessa, tätä asiakaspalvelua lukuunottamatta, Berliini on kaikista vierailemistani kaupunkikohteista mun ehdoton ykköslemppari. Rento ravintolakulttuuri, loputtomat terassit, ihana joki, huikeat shoppailumahdollisuudet, vaikuttavat nähtävyydet, sopivat kävelymatkat ja toimiva julkinen liikenne tekevät siitä aivan mahtavan lomakohteen, ja täydellisen paikan myös tällaiselle minilomalle, jolloin haluaa vain saada parissa päivässä mahdollisimman paljon irti. Pelkkä kaduilla käveleskely itsessään on Berliinissä montaa aistia hellivä kulttuurielämys, kun oikeasti lahjakkaat katutaitelijat laulajista saippuakuplanpuhaltajiin esiintyvät, ihana tuoksu leijuu ravintoloista ja voi ihailla kaupungin henkeäsalpaavan kauniita vanhoja taloja, ja korkeita pilvenpiirtäjiä.

IMG_0715xSäät suosivat meitä kahden ensimmäisen päivän ihanasti, mutta viimeisenä, lähtöpäivänä oli sateista ja viileää, mikä oli hyvä: ei ollut niin surullista lähteä kotiin. Mulla on vielä hurjasti kerrottavaa, reilut kuusisataa kuvaa läpikäytävänä, ja kaikki ostokset esiteltävänä, joten Berliiniasiaa tulossa myös lähipäivinä. Mutta yritän saada kaiken kerrottua mahdollisimman nopeasti, jotta päästään jatkamaan normaalia blogiarkea, enkä jää kuulumisissa jälkeen, haha.

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille <3


20 Responses to “Berlin is for lovers”

  1. Emilia sanoo:

    Mä olin viikko sitten Italiassa reissussa, ja oikeasti YLLÄTYIN miten töykeitä ihmiset siellä olivat. Suomalaiset eivät todellakaan ole mitään juroa junttikansaa kun vertaa moneen muuhun maahan! Kolmen viime vuoden aikana olen käynyt siis Italiassa, Tsekeissä ja Liettuassa ja kaikkialla sama ilmiö: hirveän töykeitä asiakaspalvelijoita. Siitä huolimatta, että aina johonkin matkustaessani otan selvää, miten sen maan kielellä sanotaan perus hei-kiitos-näkemiin.

    Kun palattiin sieltä Italiasta Suomeen, Norwegian-lentoyhtiön lentoemännät olivat ihan yliystävällisiä ja se meinas jo tuntua omituiselta, kun oli viikon aikana tottunut niin kaameaan kohteluun. 😀

    Toisaalta alettiin miettiä reissussa, että mitä jos se onkin vaan joku kommunikointityyli, joka me suomalaiset ymmärretään väärin? Jotenkin vaan tuntuu oudolta ajatella, että niin monessa maassa Euroopassa olisi vaan töykeitä asiakaspalvelijoita.

    • Iina sanoo:

      Ompas kyllä hassu ilmiö tälläinen, että etelämmässä asiakaspalvelua ei pideät niin suuressa arvossa!! Itsekin osaan perus tervehdykset ja kiitokset saksaksi, kiitos yläasteen itävaltalaisen ystäväkoulun jonka kanssa järkättiin vierailut puolin ja toisin, mutta ei se tuntunut riittävän.. Suomessa asiakaspalvelu taitaa olla ihan huipputasoa, vaikka siitäkin usein valitusta kuulee 😀

  2. Linda sanoo:

    Ihana kuulla että teillä oli niin kiva reissu (: Innolla jatkoa odotellen!
    Mistä toi sun harmaa Bob Marley- toppi on?

  3. laurajulia sanoo:

    Käytiin miehekkeen kanssa myös tuossa juhannuksen jälkeen Berliinissä ja ehdottomasti rakastuin kaupunkiin palavasti muuten mutta itselle jäi myös erittäin paha maku saksalaisista ihmisistä! Heti lentokentällä tuli ongelmia kun pyydettiin infopisteestä apua miten päästäisiin hotellille, saatiin virheellistä (ja vihaisesti kerrottua) tietoa. Lopulta mukava neiti kirjakaupassa neuvoi meidät perille….. Että kyllä oli järkytyskin tällekin jurosta maasta tulevalle ASIAKASPALVELIJALLE työkseen 😀

    • Iina sanoo:

      No ei sitten ainakaan ollut vika meissä, jos tekin olette tuollaista kokeneet! Tosin siellä tämä tuntui juurikin vaatekaupoissa olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että kukaan asiakas, paikallinen tai turisti, ei saanut mitään suomalaiseen asiakaspalveluun verrattavissa olevaa kohtelua osakseen 😀 Onneksi pääsitte perille sentään!

  4. Peppi sanoo:

    Hah, jännä että teille sattui tuollaista asiakaspalvelua kun itse viime keväänä Berliinissä vieraillessani sain ihan erilaista! Meille myyjät olivat juurikin ystävällisiä ja hoitivat asiakaspalvelutilanteen yleensä niin, että tämä asiakas sai lähteä hymy kasvoillaan pois liikkeestä (okei okei, ehkä uudet ostoksetkin vaikuttivat..;)) eikä negatiivista kuvaa jäänyt oikeastaan ollenkaan. Välillä jopa saksaa puhuessa myyjät alkoivat puhua englantia ystävällisesti huomatessaan että takeltelin sanoissani – tiedä sitten kyllästyivätkö vaan kun eivät ottaneet enää selvää tämän turistin löpinästä 😉

    Mutta ihana kuulla, että muuten on ollut onnistunut matka! Kyllä se Berliini vaan valloittaa sydämen..

    • Iina sanoo:

      Matka oli kaikinpuolin onnistunut, eikä se asiakaspalvelu nyt mun elämän tai matkan laatua mitenkään merkittävästi huononna, tärkein merkitys on sillä matkaseuralla joka onneksi oli ihan huippulaatua 😉 😀 Mutta siis kyllä mekin ystävällistä asiakaspalvelua saatiin kaikissa ravintoloissa ja esim Galeries Lafayettella ja KaDeWessa, mutta sitten taas perus Bershkojen ja muiden myyjät näyttivät olevan erittäin kyllästyneitä duuniinsa, eivätkä palvelleet liiemmin turisteja kuin paikallisiakaan.. Mutta kuitenkin, Berliini on ihana, mahtava ja paras, meidän palvelutilannekokemuksista huolimatta 😀 Hyvä että sä sait hyvää palvelua joka puolella!

  5. B sanoo:

    Kiva kuulla, että sä sait Berliinistä noin lyhyessä ajassa paljon irti! Mä olin pari vuotta sitten Berliinissä neljä päivää, ja harvoin on mikään kaupunki jäänyt niin etäiseksi. Onhan se jo kooltaan melkoisen kokoinen, muistan lukeneeni jostain, että pinta-alaltaan jopa 8 kertaa Pariisin kokoinen! Yleensä haluun saada kaupunkilohteesta jonkinlaisen kokonaiskuvan ja hahmottaa vähän eri alueita, esim. Pariisista just saakin jo muutamassa päivässä hyvän käsityksen. En myöskään kokenu Berliiniä mitenkään henkeäsalpaavan kauniiksi (en oikeastaan kauniiksi lainkaan), eikä siellä sillä tavalla ollu mitään vanhoja, kauniita taloja kuin esim. Budapestissä, Prahassa tai muissa Euroopan ihanissa kaupunkikohteissa. Ymmärtäähän sen, kun koko kaupunki vanhoine taloineen on pommitettu maan tasalle vain muutama vuosikymmen sitten.

    • Iina sanoo:

      Kyllähän Berliinissä on paljonkin vanhoja rakennuksia, ja monia pommitettuja rakennuksia on myös jälleenrakennettu tismalleen samanlaisiksi kuin ne olivat, kuten esim just Neue Synagogue joka oli meidän hotellikadulla, ja se oli kyllä ainakin mun mielestä ihan henkeäsalpaavan kaunis! Mutta kokemuksia on erilaisia 🙂 Berliini on joo todella suuri kaupunki, mutta itse koin saavani paljon irti, kun otin selvää alueista etukäteen ja suunnittelin mitä haluan missäkin nähdä ja kokea 🙂

  6. J sanoo:

    Jos kaupunki lomista tykkää niin amsterdam on myös vierailun arvoinen kaupunki, itse asun täällä ja voin suositella 🙂 kauniita maisemia, hyvät shoppailu mahdollisuudet, museoita yms. Ja ennen kaikkea halpoja kenkiä 😀 hollantilaiset myöskin puhuvat oman kokemukseni mukaan mieluusti englantia :)pitää ehkä itsekin tonne Berliiniin päästä täältä kun junalla pääsee kätevästi ja halvalla. Kivan näköinen hotelli teillä, paljonkohan tuolla maksaa yö suunnilleen?

    • Iina sanoo:

      Amsterdam on ehdottomasti vierailulistalla, se on aina kiinnostanut mua! Sen ilmapiiri ja ihmiset ja kaikki mitä olen siitä kuullut ja lukenut vahvistavat mielikuvaa siitä ihana, positiivisena ja vapaana kaupunkina :)! Meidän hotellin nettisivuilta varmana näkee jotain tarjouksia, mä en tiedä paljonko yö maksoi kun ostettiin lento+hotelli -pakettina ebookersilta enkä älynnyt katsoa 😀 http://www.arcotelhotels.com/en/velvet_hotel_berlin/ Suosittelen ehdottomasti Berliiniä!

  7. kaisla sanoo:

    Hahaha mä niin tiedän ton tunteen kun itse mokaa lentoja varatessa. Joko just odottaa liaan pitkään niin että hinnat nousee tai sitten on typerä ja käy jälkikäteen katsomassa miten hinnat on laskeneet.

    Nyt kuitenkin tein ehkä elämäni typerimmät ostokset Saksasta Suomeen. Mulla oli suunitelma minkä mukaan tulla Suomeen 25 päivä elokuuta, mutta jotenkin sekoilin ja vaihdoin suunitelmaa itsekseni matkustuspäivän olemaan 26 päivä. No, varasin lennon tyytyväisenä kun kahden tunnin päästä kysyin josko se on okei ja kuulin, ettei mun suunitelma sovi ollenkaan ja periaatteessa voin tulla 26. kotiin mutta se sotkee kaiken. Siispä, omaan itseeni ja typeryyteeni turhautuneena menin ja varasin lennon myös 25 päivälle, tietenkin kympin kalliimmalla 😀 Kirjoitin juuri postauksen miten varata hyvät lennot, mutta tän jälkeen en kyllä luottaisi enää omiin vinkkeihini 😀

    Kiva jos teillä oli mukava reissu, nuo vanhat talot on kaikkein parhaita ja voisin ihastella niitä loputtomiin!

    • Iina sanoo:

      Siis voiei! Kävipä sulla huono tuuri! Voin kyllä kuvitella itseni sekoilemassa tismalleen samalla tavalla 😀 Inhoan kaikkia varausjuttuja ja muita kun aina tulee jotain säätöä 😀 Kiitos paljon, reissu oli tosiaan ihana ja tuli niin tarpeeseen! Ihanaa Suomen reissua sinulle ja nauti Saksasta munkin puolesta<3

  8. Hannele sanoo:

    Oi ihania reissukuvia! Ja todella näytät rennommalta kuin yleensä :).

    Tuosta syksy-kommentista tuli mieleen että olen ihan samanlainen – syksy on jotenkin niin mun aikaa ja silloin aina aloittaa kaikkea ihanaa uutta. Kiva että sulla on uusia haasteita tiedossa :).

    <3 Hannele
    http://www.rakkaudellahannele.fi

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjan paljon<3 🙂 Syksy on tosiaan ihanaa uudistumisen aikaa, ja silloin riittää energiaa vaikka mihin! Ihanaa alkavaa syksyä sulle, ja kauniita kesäpäiviä siihen asti<3

  9. is sanoo:

    Me oltiin muutama viikko sitte Berliinissä ja saatiin kyllä joka paikassa erittäin ystävällistä asiakaspalvelua. Harmi, että teillä kävi noin huono tuuri asiakaspalvelun suhteen. Onneksi reissu oli muuten onnistunut. Itekin kyllä tykästyin kovasti Berliiniin. 🙂

    • Iina sanoo:

      Hienoa että te ette joutuneet kokemaan samanlaista asiakaspalvelua kuin me ja muut meidän kanssa yhtäaikaa kaupoissa asioineet asiakkaat :)! Ehkä mekin saadaan parempaa kohtelua ensi kerralla! Berliini on ihana<3

  10. Sanna sanoo:

    Kivaa lukea sun Berliini arvostelu kun itsellä on lähtö samaiseen kaupunkiin 31.7 🙂 odotan innolla ravintola ja nähtävyys suositteluja!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.