Tänään mä täytän 23 vuotta, mitä ihmettä?! 23 vuotta on aina ollut mulle sellainen ”aikuinen” ikä, johtuen ehkä siitä, että mun etenkin pikkutyttönä kovasti ihailemani täti sai esikoisensa 23-vuotiaana. Mä aina lapsena ajattelin että sitten 23-vuotiaana mäkin olen aikuinen, ja perustan perheen ja asun omassa hienossa kodissa. Aika hauskaa sinällään, että mä olen elänyt haaveilemaani elämää jo reilut kolme vuotta tähän maagiseen mittapaaluun päästyä. Silti en tunne oloani välttämättä aikuiseksi, en vielä.

Mä kannan vastuun lapsista, perheestä, avioliitosta ja kodista kuin aikuinen, olen oppinut huolehtimaan aikuisten asioista, kuten kaupassakäynnistä, asuntosäästämisestä ja laskuista. Menen ajoissa nukkumaan, juon joka aamu kahvin mustana entisen maitoläträyksen sijaan, ja omaan terveelliset elämäntavat. Olen kiinnostunut ajankohtaisista aiheista, seuraan uutisia joka päivä, enkä lue enää demiä.

Kyllä silti sanoisin että pinnan alla kuohuu vielä, ja pieni teini mun sisällä edelleen asustaa. Ikiteini, kenties. Mistäs sitä koskaan tietää vaikka olisin vähän teini vielä viisikymppisenäkin, ja joisin viinin sijaan synttäreilläni edelleen passionmojitoa. En voi sietää viiniä, ja mun mielestä Robin on aika ihana. Tykkään hullutella vaatteilla aina välillä, ja unohdan joskus päämääräni klassisesta, toimivasta vaatekaapista, kun superihanat glitter-metalli-leopardikuosiasusteet vievät mut mennessään.

Ehkä mun ei tarvitsekaan ikinä aikuistua tämän enempää, kukapa mua kieltäisi leikittelemästä erilaisilla tyyleillä, tai käskisi juomaan vuosikertaviiniä jos ei huvita. Aikuisuus ei ole ikä, eikä absoluuttinen totuus kenenkään olemuksesta. Ehkä jokainen voi ja saa olla tasan senverran aikuinen kuin itse haluaa. Juuri tänään on hyvä olla, 23-vuotiaana, ja lähteä iloisin ja odottavin mielin keskustaan Oton kanssa kahdestaan katsomaan mitä synttäriyllätyksiä se oikein on (kuulemma) mulle keksinyt! Tänään tuli myös kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun Otto kosi mua, ja mentiin kihloihin, aww! Ihanaa torstaipäivää kaikille <3