Tarina jota en koskaan sen kummemmin ole jakanut on se kuinka Otto kosi mua aikoinaan. Juhannus ja kesä muutenkin on monelle rakkauden aikaa jolloin löydetään rakkaus, kihlaudutaan tai haaveillaan kihloista, joten mikäs sen parempi aika jakaa vihdoin vuosien jälkeen oma näkemykseni asiasta.

17.9.2011 mä olin viikolla 35+ raskaana, olin juuri päässyt kotiin sairaalasta vuodelevosta, ja malttamattomana odottelimme vain koska meidän esikoisneitimme päättäisi syntyä. Olin aivan loppu koko raskaanaolemiseen, jatkuviin supistuksiin ja siihen epätietoisuuteen. Tiesin että seuraavana päivänä olisi mun 20-vuotissynttärit, ja tiesin että me ei tehtäisi mitään ihmeellistä, koska liikkuminen oli mulle niin pirun hankalaa siinä vaiheessa. Olin hyväksynyt että mun synttärit kuluisivat kotona eineksien ja telkkarin kanssa, enkä mä muuta kaivannutkaan. Tuolta illalta on olemassa kuva, kuva joka kaikessa inhorealismissaan on aika hauska. Mä olen siinä isompi kuin ikinä muulloinkaan elämässäni, röhnötän sohvalla ja leviän joka suuntaan, mutta naamalla on onnellinen hymy.

Otto oli luvannut mulle jo kauan ennen sitä iltaa, että hän kosii mua ennenkuin meidän lapsi syntyy. Ei mun pyynnöstä, vaan omasta halustaan, kun joskus näistä asioista juteltiin. Aikaa ei supistuksista päätellen ollut enää kovin paljoa, mutta en mä stressannut, tuskin se mitään olisi muuttanut vaikka oltaisiin odoteltu pidempäänkin. En osannut odottaa kosintaa missään tietyssä tilanteessa, enkä ajatellut ikinä että onkohan tämä se päivä kun Otto kosii mua.

En muista enää mitä me katsottiin telkkarista, muistan vain meidän vanhan halvan Ikeasohvan jonka huonosti paikoillaan pysyneiltä irtotyynyiltä mun oli 18:sta etupainotteisen lisäkilon kanssa äärimmäisen tukalaa päästä ylös. Kello 00.00, vuorokauden vaihduttua mun syntymäpäiväksi, meidän kodin täytti kuitenkin vaivalloinen ähinä, kun Otto yhtäkkiä pyysi mua nousemaan sohvalta ylös. Ja mähän nousin, Oton avustuksella.

Sitten Otto polvistui mun eteen lattialle, ja kysyi ”Haluutsä olla aina mun oma?”

Ja mä vastasin että tottakai mä haluan. Taisin itkeä tirauttaa aikamoiset itkutkin siinä onnesta, niihin aikoihin kun mulla oli hormoneissani tapana itkeä vaikka kaupassa jos en osannut päättää mitä jugurttia ostaisin. Se kosinta oli täydellisempi kuin koskaan olisin osannut kuvitella, ei mitään vaivaantuneisuutta, jännitystä eikä muita elokuvista tuttuja juttuja. Vain Otto, kysymys ja ilmiselvä vastaus. Sekuntiakaan mun ei tarvinnut miettiä, koska mä tiesin että haluan olla aina Oton oma.

Oton kosinta ei ollut ehkä ulkopuolisten silmin romanttinen, ja ei se mitään kukkia, kynttiläillallista tai edes sitä sormusta sisältänytkään, mutta se oli rehellinen. Mä en ollut pettynyt siitä etten saanut hummereita, ilotulituksia ja maailman suurinta timanttia, vaan mä olin ja olen edelleen onnellinen siitä mitä mä sain. Mä sain maailman parhaan miehen, ja mä sain aloittaa äitiyden sillä tiedolla, että tuo mies ei ole menossa mihinkään, paitsi mun kanssa naimisiin.

Sovittiin, että katsellaan niitä sormuksia ja illallisia sitten joskus kun jaksan liikkua kultasepänliikkeeseen asti. Halittiin ja ihmeteltiin, että nyt sitä sitten ollaan kihloissa. Ajoitus kosinnalle oli enemmän kuin täydellinen, sillä siitä kahden päivän kuluttua syntyi Tiara. Reilua kuukautta sen jälkeen me lopulta päästiin sormusliikkeeseen asti ostamaan kahdenkympin hopeiset rinkulat nimetöntä koristamaan. Olisi ehkä kannattanut odottaa vielä vähän pidempään, se hopeinen rinkula on nimittäin nykyään mulle niin iso että tippuisi ilman sen päällä hengailevaa vihkisormusta. Mun timantein koristeltu vihkisormus ja se kihlasormus eivät sovi ollenkaan yhteen, mutta mä en halua luopua mun kihlasormuksesta, koska se muistuttaa mua aina siitä mistä me ollaan lähdetty.

Kosinta on piirtynyt mun mieleen täydellisenä hetkenä juuri sellaisena kuin se oli, ja se tärkein, eli lupaus naimisiinmenosta, me toteutettiin viime vuonna. Kun mä mietin näin jälkeenpäin sitä kosintaa, päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus Otolle siitä, että hän oli rohkea ja uskalsi ottaa sen askeleen meidän suhteessa. Se merkitsi mulle ihan uskomattoman paljon silloin, ja se merkitsee mulle paljon edelleen.

Mä en ole ainoa joka sinä iltana meni kihloihin, käykää ihmeessä lukemassa myös kosijan näkökulma.

Miten teitä on kosittu,? Jakakaa ihmeessä kaikki teidän omatkin tarinat koska niitä on niin ihana lukea!

Tänään mä täytän 23 vuotta, mitä ihmettä?! 23 vuotta on aina ollut mulle sellainen ”aikuinen” ikä, johtuen ehkä siitä, että mun etenkin pikkutyttönä kovasti ihailemani täti sai esikoisensa 23-vuotiaana. Mä aina lapsena ajattelin että sitten 23-vuotiaana mäkin olen aikuinen, ja perustan perheen ja asun omassa hienossa kodissa. Aika hauskaa sinällään, että mä olen elänyt haaveilemaani elämää jo reilut kolme vuotta tähän maagiseen mittapaaluun päästyä. Silti en tunne oloani välttämättä aikuiseksi, en vielä.

Mä kannan vastuun lapsista, perheestä, avioliitosta ja kodista kuin aikuinen, olen oppinut huolehtimaan aikuisten asioista, kuten kaupassakäynnistä, asuntosäästämisestä ja laskuista. Menen ajoissa nukkumaan, juon joka aamu kahvin mustana entisen maitoläträyksen sijaan, ja omaan terveelliset elämäntavat. Olen kiinnostunut ajankohtaisista aiheista, seuraan uutisia joka päivä, enkä lue enää demiä.

Kyllä silti sanoisin että pinnan alla kuohuu vielä, ja pieni teini mun sisällä edelleen asustaa. Ikiteini, kenties. Mistäs sitä koskaan tietää vaikka olisin vähän teini vielä viisikymppisenäkin, ja joisin viinin sijaan synttäreilläni edelleen passionmojitoa. En voi sietää viiniä, ja mun mielestä Robin on aika ihana. Tykkään hullutella vaatteilla aina välillä, ja unohdan joskus päämääräni klassisesta, toimivasta vaatekaapista, kun superihanat glitter-metalli-leopardikuosiasusteet vievät mut mennessään.

Ehkä mun ei tarvitsekaan ikinä aikuistua tämän enempää, kukapa mua kieltäisi leikittelemästä erilaisilla tyyleillä, tai käskisi juomaan vuosikertaviiniä jos ei huvita. Aikuisuus ei ole ikä, eikä absoluuttinen totuus kenenkään olemuksesta. Ehkä jokainen voi ja saa olla tasan senverran aikuinen kuin itse haluaa. Juuri tänään on hyvä olla, 23-vuotiaana, ja lähteä iloisin ja odottavin mielin keskustaan Oton kanssa kahdestaan katsomaan mitä synttäriyllätyksiä se oikein on (kuulemma) mulle keksinyt! Tänään tuli myös kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun Otto kosi mua, ja mentiin kihloihin, aww! Ihanaa torstaipäivää kaikille <3

Mulla jotenki lähti mehut ihan totaalisesti sen jälkeen ku sunnuntaina vastasin niihin kommentteihin ja eilen en jaksanu ajatella mitään blogiin liittyvääkään, kirjotin niitä kommenttien vastauksia varmaan romaanin verran ni jotenki oli semmonen olo et aivot on ihan tyhjät. Mutta tänää on jo ollu paljon pirteempi olo ja sormet oikee syyhys päästä kirjottelemaan joten täältä pesee!

Tänään mulla vihdoin oli se jälkitarkastus joten nyt saa alkaa treenailemaan! Tehtiinki päivällä neidin kanssa reipas kävelylenkki, ei se tosin vielä mitää treenausta ole mut liikuntaa kumminkin ja ulkoilma teki kyl hyvää. Pikkuneidin kanssa ollaan leikitty ahkerasti koko päivä ja tänään neiti käänty ekaa kertaa itse masulleen aamulla. On se meidän reipas ja fiksu pikkutyttö♥ Torstaina onkin sitten neidin neuvola, tänään se nukkui kiltisti vaunuissa koko lääkärikäynnin ajan. Tajusin just kuinka hirveesti se on kasvanu ku puin sille tänään mekon päälle joka sillon ku vertasin sitä neitiin viikon vanhana oli mun mielestä sillon niin iso sille et mä vaa repesin nauramaan. Tänään se oli just sopiva ja oli se kyllä ihan just niin söpö neidin päällä kun sillon raskausaikana mekkoa ostaessani haaveilinkin!
                                Eilen ei oikeestaan tehtykään mitään sen erikoisempaa, ruokaa laiteltiin ja käytiin kaupassa ja illalla koristeltiin ensimmäinen joulukuusi ;D Meille tulee siis kolme joulukuusta, kaks pientä ja yks iso. Mä olin aikonu odottaa itsenäisyyspäivään asti ennen ku koristelen yhtään kuusta mut eilen mun yllätykseksi Otto (!!!) alko kasaamaan sitä valkosta pikkukuusta. Otto ei siis oo mitenkään hirveen joulusta innostuvainen ihminen mut oli se kiva ylläri ja nyt kuusi nakottaa uudella ruokapöydällä piristämässä tätä harmaata alkutalvea. Tykkään! Tässä vähän tän päivän kuvasaldoa:

Äitin ja isin iso tyttö♥

”Tässä on NIIN parasta nukkua, älä vaan herätä mua äiti!”

”Isi on ihan hassu”

”MOI!!”

Moi 😀

”Hyi äiti pussaa mua, ÄLLÖÖÖÖ!”

Sunnuntaina unohtu mainita mitä muuta me ostettiin viikonloppuna mut nyt aattelin laittaa kuvankin:

Me päädyttiin nyt tollasiin ihan tavallisiin kihlasormuksiin kaiverruksella. Tämä siksi et mä en tiedä viel ollenkaan minkälaisen vihkisormuksen haluan (paitsi se on varmaa et valkokultasen) ja nää on sen verran yksinkertaset et käy minkä tahansa suureellisemmanki luomuksen kanssa. Sisälle on kaiverrettu et ”18.9.2011” ja sit mulle ”Otto” ja Otolle ”Iina”. Itäkeskuksen kultajousesta nämä löydettiin ja mä oon tyytyväinen ku vihdoin saatiin aikaseksi paneutua tähän sormusasiaan. Meinas vaan tulla ongelma kun mulle ei meinannu löytyä tarpeeksi pientä sormusta mut pienen kaivelun jälkeen jostain löyty sit sopiva koko onneksi! Tuntuu nii hassulta ku en oo koskaan pitäny vakituisesti mitää sormusta sormessa nii on hiukan totutteluu tähän mut kyl tää nyt muutaman päivän jälkeen alkaa tuntuu suht normaalilta. Ekan päivän ajan räpelsin tätä kokoajan ja tuntu et sormi menee kuolioon vaik tää on melkeen löysä mulle tää sormus XD.

Huomenna Jenni tulee vissiinkin tekeen mulle uudet kynnet vihdoin (nää on jo aika järkyssä kunnossa!) joten niis
tä sitten varmaankin kuvaa sun muuta tulossa! Nyt mä alan kattoon murun kanssa leffaa, hyvää yötä kaikille♥

Lähdin tänään ekaa kertaa synnytyksen jälkeen ilman vauvaa kaupungille kahville ja muutenvaan pyörimään Nonan kanssa. Oli kyllä niin outoa lähtee ilman niitä vaunuja jonnekki ku oon tässä tottunu siihen et oon aina niiden kans liikenteessä. Mä onneksi tiesin ettei pikkuneidillä oo mitään hätää isin kanssa kotona mut silti tuli kyl mietittyy vähän joka välissä et mitenköhän ne pärjää täällä ja mitä ne tekee ja onko neiti syöny tarpeeksi and the list goes on.. Mut yritin kumminkin olla soittelematta kokoajan ja kyllä mä pystyin nauttimaankin siitä muutaman tunnin omasta ajasta. Oli tosi hauskaa!
                    Hyvin  olivat kuulemma pärjänneet Otto ja pikkumuru ja neiti oli esitelly mun poissaollessa isille monta kertaa uutta taitoaan jonka tänään oppi, nimittäin hymyilyä! Kerkesin onneksi itsekin aamulla todistaa pikkuneidin ekan hymyn ja täytyy sanoo et oli ehkä sulosinta mitä ikinä oon nähny. Se oli vaan niin hauskaa kun isi sano ilosella äänellä ”MOI!” että oli pakko hymyillä. Ihana muru♥ Pikkuinen teki tänään aamulla toisenkin söpön jutun; Neiti makoili tossa meidän kakkossängyllä ja menin hetkeksi olkkariin hakeen rättiä tai jotain niin sillä aikaa pikkuinen oli ottanu itse tutin pois suusta ja piti sitä tiukassa otteessa kädessään. Ihmeissään tuijotteli tuttia kun se oli niin jännä!

”Oumaigaad!!! Se on tutti!!!”

Ihana Nona♥

 Tulin kaupungilta joskus kuuden jälkeen kotiin ja sen jälkeen hengailin pikkuneidin kanssa kunnes neiti meni nukkumaan. Kylvetettiin pikkuneiti ja vietiin se nukkumaan iltamaidon jälkeen ja hyvin nukahti omaan sänkyyn. Ollaan alusta asti tehty niin et viedään neiti aina sänkyyn iltamaidon jälkeen vaikka oiskin viel silmät auki ja hereillä ja niin se on oppinu sinne nukahtamaan joka ilta. Ehkä kaks? kertaa tän kuuden viikon aikana on käyny nii et pikkuneidil on menny hermo ku ei ookkaan tullu uni ja sit se on tullu viel vähäks aikaa isin ja äidin kaa kattoon telkkarii, mut viimeksi noin on käyny sillon kun neiti oli ehkä 3viikkoinen.  Tässä on vielä vähän kuvia pikkuisesta iltapäikkäreillä ja kylvyn jälkeen:

Meiän ihana pikkupulla♥

Sellainen juttu tuli mieleen mistä multa on nyt useaan otteeseen kyselty, nimittäin meidän kihlasormukset. Missä ne on? No ne on vielä kultasepänliikkeessä, ostamatta. Ja kyllä, meillä on aikomus ostaa sormukset, mitä pikimmiten koska kyllä me halutaan sormukset sormeen. Mutta kuten varmaan ainakin osa teistä muistaa niin pikkuneiti syntyi kaks päivää kihlauksen jälkeen ja sen jälkeen toi sormusasia ei oo vaan ollu mitenkään päällimmäisenä mielessä. Viime viikolla meidän oli tarkoitus mennä yhdessä katselemaan sormuksia samalla kun piti mennä shoppailemaankin mutta tultiin sitten kipeeksi eikä päästy mihinkään.
                   Mä en myöskään halua tehdä mitään hätäsiä päätöksiä kauppareissulla et ”no otetaan nyt vaan noi”. Se sormus on mun sormessa mun loppuelämän ja mä haluun rauhassa päättää millasen otan joten saattaa kulua jonkun verran aikaa et löydetään sellaset sormukset jotka halutaan. Ja mun mielestä ainakaan ei oo tärkeintä se että on sormus sormessa jotta voi näyttää kaikille et ”mä oon kihloissa”, tärkeintä on se että me ollaan tehty toisillemme lupaus avioliitosta ja me itse tiedetään meidän kihlauksen merkitys. Mutta niin, pointti oli se että kyllä mun sormeen jossain vaiheessa lähiaikoina ilmestyy se sormus ja varmasti esittelen sen sitten täälläkin kunhan oon löytäny haluamani. Mut siihen asti ainakin mulle riittää se tieto että mä oon kihloissa, ihan ilman mitään käsin kosketeltavia todisteitakin. Tai no on mulla käsin kosketeltava todistekin, maailman ihanin kihlattu tässä sängyllä mun vieressä mut ei siitä sen enempää ;D.

Mun on pakko nyt taas kerran kiittää teitä ihania lukijoita ihan mielettömän ihanista ja kannustavista kommenteista joita oon teiltä saanut eiliseen postaukseen. En kyllä ikinä lakkaa ihmettelemästä miten paljon hyväsydämisiä ja mukavia ihmisiä löytyy ja kuinka te aina jaksatte ilahduttaa mua. Kiitos ihan hirveästi teille kaikille♥
                         Tai no melkein kaikille, nimittäin loppukevennykseksi haluan poimia tuolta kommenttien joukosta sen ”ehdottoman helmen”, kommentin jonka kirjoittaja on tosiaan päässy syvälle mun sisimpään ja löytäny sen postauksen po
hjimmaisen merkityksen ja olennaisimman asian:

Kiitos, Jenna, että jaoit tämän varmasti kaikkia kiinnostavan mielipiteen kanssamme, nyt oot saavuttanut jotain suurta ja voit olla itsestäsi ylpeä! Tässä kiteytyy kaikki mitä asiallinen palaute mulle tarkottaa.

Noh mutta joo toivottavasti saitte yhtä makoisat naurut kuin mäkin :D. Huomenna luvassa arvontaurakka, kommentteja on tullu ihan mielettömän paljon! Nyt on kello yli 00.00 eli ei kantsi enää kommentoida arvontaan koska se on päättynyt. Huomenna paljastan tietysti myös palkinnonkin voittajan lisäksi. Nyt alan vastailemaan eilisiin kommentteihin ja sen jälkeen tää isompikin neiti vois kipitellä nukkumaan. Huomisiin, ootte parhaita♥

20 vuotta tuli siis tänään täyteen ja on kyllä ollu rauhallisin synttäripäivä moneen vuoteen. Kotona oon vaan ollu ja syöny murun kokkaamaa ruokaa ja mokkapalaa. Ei kyllä tunnu mitenkää merkittävästi erilaiselta tää pyöreä ikänumero kun se 19 vuottakaan mut kyllähän toi näyttää kivemmalta ku on nolla perässä. 20 vuotta on just sopiva ikä, nyt ei tarvis vanheta enää ollenkaan. Mut ei mulla kyl silti mitään ikäkriisiä oo tullu enkä usko et tuleekaan, ehkä sit joskus keski-iässä. Ainoo kriisi mul tuli ku etsiskelin teille kuvia mun aiempien vuosien synttärilookeista ja tajusin miten rupsahtanu mä oon nykyään! 😀 Mut asiaan tulee kyllä muutos synnytyksen jälkeen kun alan tekeen vaunulenkkejä pikkusen kanssa nii saan tän väsyneen ilmeen mun naamalta pois ja vähän punaa poskille.. Mut tässä ois kuvia aiemmilta vuosilta (tänä vuonna en kyllä varmana ota kuvaa mun suihkunraikkaasta synttärinaamasta jossa meikit ei oo vieraillu viikkoon :D):

2008 17v

2009 18v

2010 19v

Hullua ajatella et ens vuonna mun synttäreitä on sit juhlimassa meiän oma pikkunenki♥ Tästä päivästä tuli muuten kertaheitolla merkityksellisempi kun toi mun maailman rakkain kulta päätti kosia mua kello 00.00 yöllä, eli ollaan nyt sitten kihloissa. Oon kyllä niin onnellinen ja kosinta oli aivan ihana, ihanempi mitä oisin ikinä voinut kuvitella♥  Häitä ei kyllä juhlita vielä ihan lähiaikoina mut luultavasti 2013 kesä ois se meidän juttu sitten. Pikkuneitikin olis hyvässä kukkaistyttöiässä ja mä oisin saanu raskauskilot hyvin karistettua.. Oon kyllä vielkin ihan sekasin onnesta ja en meinaa uskoa et oikeesti ollaan kihloissa, mut totta se on! Aika jännä päivä mulla takana..
                            Huomenna saan vissiin ihania tyttösiä tänne käymään ja tiistaina ois sitten neuvolalääkäri, saas nähdä mitä siellä sanotaan. Toivottavasti se ees osais kertoa mulle asiallisesti mun ja vauvan tilanteesta kun ois ihan kiva tietää mitä tässä vielä tapahtuu. Mulla on vointi pysyny suunnilleen samanlaisena, supistuksia tulee tasaseen tahtiin mut enemmän ja kipeempiä sillon kun käyn vaik vessassa tai jääkaapilla. Pikkuneiti möyrii ja potkii mun häntäluuta niinkun aina ennenkin joten silläkin on kaikki ihan hyvin onneksi. Selvis tosiaan syy siihenki et miks mua nii paljon sattuu häntäluuhun ku ei ne ollukaan pienet nyrkit jotka sitä takoo vaan jalat. Tiistaina sit selvii sekin et paljonko pikkuneiti on kasvanut yli viikon takaisesta 2,5kilon painoarviosta. Mutta nyt voisin mennä vastaanottamaan ihanan hartiahieronnan jonka muru lupasi mulle antaa ja sen jälkeen kattoo BB talkshown. Toivottavasti teilläkin on ollu yhtä ihana sunnuntai kun mulla♥ Kertokaa ihmeessä mitä ootte mieltä meidän kihlauksesta ;D Ja muistakaas käydä laittamassa niitä kysymyksiä, vielä neljä päivää aikaa!