Kuvattiin eilen asu, johon mun piti pukeutua tänään kun lähden kaupungille, koska tänään tulen niin myöhään illalla kotiin että kuvia ei saa enää otettua, eikä Otto ole päivällä kotona. Eilen asukuvia otettaessa kuitenkin heräsi sellainen pienenpieni fiilis, että taidan kyllä pukeutua tähän asuun vasta sitten kun lämpömittari näyttää taas yli +10 astetta lämmintä, sen verran jäässä olin eilen! Siitä todisteena hieno kuva, joka löytyy postauksen lopusta.
Takki Sheinside* / Mekko Sheinside* / Korut Glitter* / Kello Guess* / Laukku Michael Kors / Kengät Zara / * = saatu blogin kautta
Sheinsidelta saatu ihana väljä vaaleanharmaa tweedtakki on täydellinen. Eilen meinasin tosin paleltua siinä, koska en muutaman minuutin kuvien räpsimistä varten viitsinyt pukea alle neuletta, jonka olisin kuitenkin joutunut lopuksi ottamaan pois. Neuleen tai collegen kanssa takki on varmaankin näille ilmoille juuri sopiva, mutta ihan talvitakki se ei ole.
Myös leopardikuvioinen mekko tuli Sheinsiden paketissa, ja se on tosi ihana, vaikka onkin mulle iso! Mulla on aina välillä hankaluuksia näiden kokojen kanssa, kun joskus S muistuttaa XS:ää ja joskus taas enemmän kokoa M. Erityisesti tuo leopardikuosi, täysin uudenlaisella värimaailmalla toteutettuna vei mun sydämen. Olisikohan tämän mallista mekkoa helppo kaventaa sivuilta ja pienentää hieman olkapäistä? Mä tykkään hirveästi leopardikuosista mutta viimeaikoina olen kyllästynyt siihen perinteiseen versioon, enkä ole juuri käyttänyt mitään leokuosilla varustettua. Mutta tämä mekko olisi kyllä niin ihana arkikäyttöön, ja mahdollisesti rennompiin juhliinkin.
Suurimmassa osassa kuvia mä irvistin ja olin aivan tikkujäykkänä, koska oli niin kylmä. Onneksi onnistuin pitämään ilmeen peruslukemilla edes muutamassa kuvassa, hahaha. Tässä kuitenkin yksi helmi epäonnistuneiden joukosta, tältä näyttää mun huvittava korkkarijuoksu tuulensuojaan:
Mä jatkan nyt asukriiseilyä, koska en ollut miettinyt muita vaihtoehtoja tämän asun tilalle tälle päivälle. Se on varma että lämmintä pitää olla, en halua palella ollenkaan. Palaan mahdollisesti illemmalla, nyt toivotan mukavaa ja aurinkoista päivää kaikille <3
Perinteinen leokuosi, leokuosi eri väreissä vai onko leopardit ihan no-no? Tykkäättekö laatikkomaisista takeista joita on nyt näkynyt paljon?
Mun mielestä toi mekko voisi näyttää kivalta noin väljänäkin jos sen kuroisi vyötäröllä jollain kivalla vyöllä kiinni! Esim. musta nahkainen solmittava vyö, patellavyö, tai ihan vaan sellainen tavallinen reikövyö.
Toi on hyvä vinkki kyllä, kiitos
Noi olkapäät vaan häiritsee mua vielä enemmän, siis lähinnä se kun roikkuvat niin alhaalla 
Sulle sopii ihan älyttömän hyvin tukka noin! Näytät jotenkin tosi elegantilta näissä kuvissa, ihan kun jostain lehdestä olis nää kuvat :D!
Voi Kuu olet ihana, kiitos paljon<3
Kaikki leokuosit on enemmän kuin jees! Kuosi on klassinen ja leikkisä, joten tykkään! Nyt munkin on pakko saada värillistä leopardia vaatekaappiin, niin ihana on toi mekko!
Mäkin tykkään kyllä tosi paljon ja oon samaa mieltä! Kiitos paljon<3
Mekko näyttää kyllä aika helpolta kavennettavalta näin ompelijan silmin, aika helposti saisi myös olalta liian väljyyden pois.:) Jos mekko sopii muuten omaan makuun kuin nakutettu, niin kannattaa ehdottomasti kavennuttaa tai tehdä muita muutoksia mekkoon! Eri valmistajien välillä saattaa tosiaan koot vaihdella paljonkin, sovitus on yleensä se helpoin vaihtoehto löytää passeli koko, mutta kaikkien nettikauppojen kanssa ei tosiaan viitsi lähetellä vaatteita edes takaisin.
Mä kyllä siis tykkään tosi tosi tosi paljon tuosta mekosta, että kiva kuulla ettei olisi ihan hirveän hankala muokattava! Lähinnä just noi olkapäät mua häiritsee, väljäksihän se on tarkoitettukin kai
Tuolta on toimitusajat niin hirvittävän pitkät, että ei onnistu kotona sovittelu, plus tuo on pienin mahdollinen koko :S On paljon helpompaa jos pääsee sovittamaan! Kiitos vinkeistä :)!
Aivan törkeen ihana asu!
Uskon, että pienentäminen voi olla aika helppo juttu ainakin näin kuvista päätellen.
Voi kiitos hurjan paljon<3
Hyvä kuulla!!
Leo-kuosit on JEES :)!!
Mies inhoaa niitä haha. Mutta ne tuo niin kivasti elävyyttä asuun :)!
Mäki tykkään niiin paljon
Otto ei inhoa mut ei rakastakaan 
Näytät joltain hamsterilta kun sulla on noin roikkuvat posket
Voi harmi että sulle tuli niin paha mieli mun poskista että piti oikein suruhymiö laittaa
kyllä se siitä <3
Sievä asu ja tuo niskanuttura on sopii sinulle upeasti! en normaalisti pidä yhtään leokuosista, mutta tuo näyttää kivalta ja sopii sinulle tosi hyvin, itseasiassa juuri noin hieman ”väljänä” . Varmasti kiva, myös ohuen mustan vyön kanssa
itse saattaisin jättää kaulakorun laittamalla koska kuosi on kuitenkin niin räikeä.
Mukavaa iltaa sinulle
Voi kiitos ihan hurjan paljon<3
Mä tykkään kans mekosta väljänä, mutta toi olkapäiden roikkuminen häiritsee
Jos ne saisi muokattua niin se olisi täydellinen! Kiitos paljon ja mukavaa iltaa sinullekin! 
Heippa! Näyttää hyvältä sekä mekko että takki! Haluaisitko kertoa minkä kokoiset tilasit noista, niin osaan itse vähän arvioida omaa kokoa?
Kiitos paljon<3 Molemmat ovat S-kokoa, takki on melko sopiva mutta mekko siis tosi iso!
Olet niin tyylikäs!
Asian vierestä olevana asiana ilmoittaisin, että mammablogit-sivustolla sinun postausten linkissä lukee blogina bebe au lait. Kannattaa varmaan yrittää korjata asiaa, vaikka toki te kumpikin ootte huippubloggaajia. Eipähän kukaan mene sekaisin.
Ja Oton postauksissa sama juttu.. :S
Kiitos paljon<3 Tämä ei valitettavasti ole musta johtuvaa, enkä taida voida sitä itse korjata. Me ei olla edes siellä listoille ilmoittautuneena :/
Ihanaihanaihana asu!
jättäisin mekon tommoiseksi
juhliin just jotain vyötä jos haluat mutta arkena menisi ihan tommoisena
pienet keinot kehiin niin vaattesta saa moneen tilaisuuteen sopivan. En ” pilaisi ” monikäyttöistä mekkoa tekemällä siitä vartalon myötäistä 
Voi kiitos hurjan paljon<3 Siis mä en haluakaan vartalonmyötäistä, mutta noi olkapäät olisi kiva korjata kun ne roikkuvat eivätkä istu!
Ihana asu ja ihana takki varsinkin!
Voi kiitos hurjasti<3 Takki on munkin mielestä tosi kiva!
Tosi hieno mekko! Tykkään!
Kiitos paljon<3
Koitin ettiä sun rv12 masukuvaa tipan aikana, en tiiä oliko sulla täällä semmosta mutta muo vaan kiinnostaa nähä minkä kokonen pötsi voi olla silloin, jos ehdit linkitätkö
Itse olen vasta ihan alussa raskaudessa.
Ei oo Tipan ajoilta masukuvaa niiltä viikoilta
Mut Zeldasta on! Löytyy tuolta ”raskaus”-kategoriasta, tai marraskuun 2012 kohdalta arkistosta
IHanaa raskausaikaa sinulle<3
Aivan ihana tuo takki!!
Ja sulle sopii hyvin nuttura, näytät hyvältä näissä kuvissa 
Voi kiitos ihan hirmuisesti<3 Oli hauska kokeilla nutturaa pitkästä aikaa!
Mä oon karttanu leokuosia ja muitakin eläinkuoseja monet vuodet, mutta yhtäkkiä muhun iski kesällä rakkaus niitä kohtaan! Nyt oonki hamstrannu vaikka kuinka monta vaatetta eläinkuoseissa.. Ehkä parin vuoden päästä sama käy mun kammoksumalle armeijakuosille
Hahah mä tykkään molemmista kuin hullu puurosta, toki niitä pitää osata käyttää oikein ettei näytä mauttomalta, noiden kanssa se on helposti vaarana