Kiitos ihan mielettömän paljon jo nyt kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille! Se mikä mut yllätti erittäin positiivisesti oli, että moni sellainen joka ei voinut / halunnut osallistua arvontaan, halusi silti kertoa oman mielipiteensä blogin tilasta tällä hetkellä. Teidän palaute on mulle kultaakin kalliimpaa, ja arvonta on edelleen käynnissä jos haluatte käydä osallistumassa. Moni teistä kehotti ottamaan rennosti postaustahdin kanssa, ja siksi mä olenkin ollut kokonaiset 24 tuntia ihan rauhassa. Tänään saan vielä nauttia vapaaillasta, sillä mun äiti toteutti tänään yhden teidän pitkäaikaisimmista postaustoiveista, ja kirjoitti oman postauksen mun blogiin!

Elämäni ihanin, kaunein ja järisyttävin päivä oli 18.9.1991, jolloin rakas Iina-tyttäreni syntyi. Jo odotusaikana tiesin eläväni tyttäreni kanssa kahdestaan, joten olin valmistautunut rankkaan vauvavuoteen. Mutta mitä turhia! Kolmen viikon koliikkia lukuun ottamatta Iina on aina ollut rauhallinen, iloinen ja positiivinen lapsi. Oletan mielelläni, että siinä hän on tullut äitiinsä, tosin minua ei nykyisin voi rauhalliseksi sanoa, mutta ennen olin sitä.

Vauvavuosi Iinan kanssa oli ihana, täynnä rakkautta, uusia taitoja ja ylpeyttä omasta ihanasta lapsesta. Olin (ja olen edelleen) niin onnellinen siitä, että minulle suotiin lapsi, joka tuo rakkautta ja iloa elämääni.

Vauvavuoden jälkeen minun oli palattava töihin, kun Iina oli vuoden ja viisi kuukautta, sillä Iina syntyi lamavuonna, ja Suomen hallitus leikkasi lapsiperheiden etuuksia rankalla kädellä, ja pahiten leikkaukset iskivät tietenkin yksinhuoltajiin.

Työni oli vaativaa, siihen kuului paljon matkustusta ja kursseja, iltakokouksia ja viikonloppu-tapahtumia. Päätin, että en laita Iinaa aina hoitoon, vaan ilmoitin työnantajalleni, että tyttö kulkee näillä reissuilla mukanani. Ja hyvin meni !
Joinakin iltoina, kun Iinaa väsytti, hän meni kokouspöydän alle ulkopuvun päälle ottamaan torkut, muuten hän istui hiljaa paikoillaan ja piirteli tai katseli kuvakirjoja.

Sitten seuraavana päivänä päiväkodissa hän saattoi pitää tarhakavereilleen kokouksen, jossa hän oli puheenjohtajana, aiheena mm. mitä uusia leluja tarhaan pitäisi hankkia, tai mitä muutoksia pitäisi tehdä ruokalistaan… Kun olin kursseilla, jotka kestivät useamman päivän, Iinalla oli kurssiaikana hoitaja tai hoitopaikka lähellä, ja iltaisin olimme yhdessä. Hänestä tuli työkavereideni maskotti, ja hän oli aina tervetullut mukaan, juuri sen takia että hän osasi käyttäytyä siten, ettei häirinnyt ketään.

Ulkomaanmatkojeni aikana äitini, joka oli jo eläkkeellä, tuli meille hoitamaan Iinaa, ja Iina nautti kun sai olla mummun kanssa kotona kahdestaan, ja odotti innoissaan tuliaisia, joita aina ostin, kun minulla oli huono omatunto reissuista.

Iina osasi jo pienestä pitäen piirtää hyvin, hän käytti värejä jo hyvin pienenä ja yritti aina tehdä hahmoja, eläimiä ja ihmisiä, sekä taloja. Päiväkodista sain aina kehuja Iinan sosiaalisista taidoista, taiteellisuudesta, ja kielellisestä lahjakkuudesta. Iina oppi puhumaan jo ennen kuin kävelemään. Iina on myös aina ollut hyvin empaattinen, ja joskus oli vaikeaa katsoa kun hän kärsi melkein fyysisiä tuskia jostakin epäoikeudenmukaisuudesta.

Hän on myös saanut koulussa neniinsä siitä, että hän sanoi erään tytön äitiä valehtelijaksi, tytön äiti kun oli kertonut tälle, että haikara tuo lapset. Minä taas olin Iinan kanssa käynyt kirjastossa lainaamassa kirjan, jossa kerrottiin lapsentajuisesti siitä, miten lapsi saa alkunsa ja miten hän syntyy. Rehellisyys on ollut aina Iinalle todella tärkeää, kuten minullekin.

Kouluaikoina Iina oli todella ahkera ja sitoutunut koululainen, välillä myös turhautunut, sillä hän osasi jo lukea ja laskea ennen ekaluokkaa, ja koulussa oli välillä tylsää kun muut eivät osanneet. Onneksi fiksu opettaja huomasi sen ja Iina sai toimia ”apuopettajana” luokassa, joten hän alkoi viihtyä paremmin. En muista koskaan joutuneeni moittimaan Iinaa siitä, että läksyjä ei olisi tehty, ja kokeisiin luimme yhdessä niin, että hän ensin opetteli asian ja minä sitten kyselin häneltä.

Vapaa-aikana yritin aina antaa Iinalle niin paljon aikaa kuin mahdollista, sillä koin, että työn vastapainoksi aika Iinan kanssa oli todella antoisaa ja piristävää. Teimme yhdessä pitkiä kävelyretkiä ja juttelimme kaikesta mahdollisesta, ja yhteinen ilomme olivat sadekävelyt. Aina kun satoi, menimme aika myöhään illalla sadevarusteissa ulos ja nautimme sateesta ja raikkaasta ilmasta.

Reissuja teimme kotimaassa sekä työni merkeissä että vapaa-ajalla, vapaalla matkamme suuntautuivat aina Ouluun, jossa kaikki sukulaisemme asuvat. Oulussa Iina oli onnellinen mummusta ja papasta, serkuistaan ja tädeistään sekä enostaan ja kuljimme myös muilla sukulaisilla paljon. Olenkin todella onnellinen siitä, että vaikka asuimme täällä Helsingissä, Iinalla on läheiset välit kaikkiin sukulaisiimme.

Ulkomaille emme kovin usein päässeet, raha kun oli tiukalla. Mutta joka vuosi kävimme laivalla Tukholmassa, joka on meidän molempien lempikaupunki. Irlanti oli myös ihana, ja tietysti ainoa yhteinen rantalomamme, Rhodos. Siellä nautimme auringosta, vedestä, lomasta ja paikallisesta ruoasta todella paljon.

Ouluun muuttomme ja minun sairastumiseni ovat olleet Iinan elämän suurimpia vastoinkäymisiä, ja hän joutui silloin todella rankkaan kouluun. Näin myöhemmin ajatellen Iina oppi silloin vastuuta, rahankäyttöä sekä kodinhoitoa, mutta silloin se tuntui aivan kohtuuttoman kovalta vastuulta teini-ikäisen nuoren kannettavaksi. Lisäksi huoli terveydestäni söi paljon Iinan voimavaroja. Onneksi olimme Oulussa, joten sairaalakeikkojeni aikana tiesin Iinan kuitenkin olevan turvassa sukulaisteni luona, ja pystyin sen suhteen olemaan rauhassa ja keskittymään paranemiseen. Koville se otti, mutta tässä sitä ollaan!

Nyt, kun Iinalla on mies ja kaksi ihanaa lasta, olen onnellinen siitä, että saan olla täällä seuraamassa hänen ja hänen perheensä elämää ja osallistua siihen aina kun voin. Myös hänen lapsensa ovat minulle aarteita, joita rakastan todella paljon.

Olen niin onnellinen siitä, että minulla on Iina, joka on tuonut elämääni vain pelkkää iloa ja onnea ja toivon, että voin olla mukana hänen ja hänen perheensä elämässä niin pitkään kuin mahdollista.

– Iinan äiti Anne

Mä oon tosi iloinen että äiti halusi kirjoittaa postauksen mun blogiin, vaikka samalla vähän hävettää mun lapsuuden höperöinnit täällä kaikkien nähtävillä :D. Mutta toivottavasti te tykkäätte! Ihanaa torstai-iltaa ja alkavaa viikonloppua kaikille. Huomenna tulossa treenikuulumisia, ja lasten juttuja. Viikonloppuna myös kaikkea hauskaa!