Monster High arvonta

09.11.2014

Saimme Lekmeriltä kaksi Monster High -nukkea tytöille kokeiltavaksi, ja mun täytyy tunnustaa, että ensin olin vähän kauhuissani. Mä olen sellainen perinteinen Barbietyttö, ja nykyajan isopäiset nuket, etenkin hirviö-sellaiset ovat saaneet aina vähän karvat pystyyn. Kaupoissa en koskaan ole sen tarkemmin Monster High -nukkeihin tutustunut, vaan nyt vasta ihan ensimmäistä kertaa kiinnitin oikeasti huomiota siihen mistä on kysymys.

IMG_2103xMonster High’t ovat nimensä mukaisesti hirviöitä, meidän saamat nuket ovat harpyija-kentauri Avea Trotter, sekä luuranko-yöperhonen Bonita Femur. Ne eivät ole realistisia millään tavalla, eivät paljastavasti pukeutuneita, eivätkä mielestäni mitenkään aseta tytöille ulkonäköpaineita, kukapa sellaisia ottaisi perhoselta tai kentaurilta? Mä halusin pienenä näyttää Barbielta, jotkut yrittävät epätoivoisesti vielä munkin iässä näyttää Barbielta. Toiset haluavat näyttää Bratzilta. Mutta nämä, joidenkin mielestä pelottavat hahmot, ovat mielestäni upeita, visuaalisesti näyttäviä ja mielenkiintoisia myös lapsille, asettamatta niitä paineita, tai näyttämättä huonoa esimerkkiä siitä ”miltä naisen kuuluu näyttää”.

IMG_2087xPojille on jo vuosia suunnattu erilaisia superhahmoja lelupuolella, mutta tytöille on tuputettu paljon sitä perinteistä pullantuoksuista naisenmallia tai sitten vesirajahame-kolmekiloameikkiä-paljastavatvaatteet -mallia. Tässä on mielestäni sellainen lelusarja, jonka parissa kaikki, niin tytöt kuin pojatkin, voivat päästää mielikuvituksen valloilleen, ja keskittyä ihan muihin asioihin kuin edellämainittuihin. Miksei niihinkin, jos niin haluaa, mutta tietty lelut tuovat oman twistinsä siivillä, luurangoilla ja neljällä jalalla. Monster High’ta kohtaan omaamani ennakkoluulot osoittautuivat täysin vääriksi ja typeriksi, ja ne ovat tämän hetken nukkevalikoimasta se vaihtoehto joka muhun kolahtaa eniten.

IMG_2091xMeidän Tiara tykkää tosi paljon, ja niin tykätään minä ja Ottokin. Kuukausi sitten en olisi ikipäivänä ostanut tuollaista nukkea, jos olisin voinut valita sellaisen ja Barbien väliltä. Nyt kun olen oikeasti tutustunut nukkeihin, nuken mukana tulevaan hauskaan pikkukirjaseen, johon nukke on vastannut ”ystäväkirjatyyppisiin” kysymyksiin, ja nähnyt miten lapset niihin suhtautuvat, mä en miettisi kahta kertaa. Monster Hight ovat moderneja, meidän aikaamme sopivia nukkeja, joilla saa aikaan mahtavat leikit.

Nuket saatu Lekmeriltä.

IMG_2124xSaan arpoa myös teille kaksi nukkea, Avea Trotterin, sekä Sirena von Boo -nimisen kummitus-merenneidon, jotka voi laittaa vaikka pukinkonttiin! Osallistu arvontaan keksimällä itsellesi nimimerkki, kommentoimalla tähän postaukseen kenelle haluaisit Monster High-nuken antaa, ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 16.11.2014 klo 00.00 asti.


260 Responses to “Monster High arvonta”

  1. Varpu sanoo:

    Voi kummityttö kyllä innostuisi jos tuollaisen voisin hänelle antaa. Ovat muuten ihan aikuistenkin nukkeharrastajien suosiossa juuri jännien ulkomuotojensa ansiosta!

  2. Eija sanoo:

    Antaisin Sirena von boon ehdottomasti tyttärelleni 🙂 hän on kova monster high fani ja ilahtuisi kovin nukesta. Hänellä on kaikki elokuvat jotka on pyöritetty satoja kertoja ympäri. Joistakin elokuvista osaa vuorosanatkin ulkoa

  3. pikku-iia sanoo:

    Mukana arvonnassa!

  4. Iida .s sanoo:

    Joko omalle pojalleni tai sitten kummitytölle päätyisi tämä lahja pukinkonttiin! Haluan et pojalla on mahdollisimman monipuolisesti leluja eikä vaan ”poikien leluja”…

  5. Laura sanoo:

    Antaisin nuken tyttärelleni 🙂

  6. Mape sanoo:

    Minulla on kaksi maailman ihaninta kummilasta, joille voittessani antaisin nämä nuket. Tytöt ovat 3 ja 5-vuotiaita, eli nämä lahjat olisivat varmasti mieluisia!

  7. mmiiinaaa sanoo:

    Itelläni oli ihan samanlainen mielipide ennen tän lukemista, että ”hyi miten rumia ja epärealistisia. Kuka äiti tollasen haluis lapselleen”! Mutta sun kirjotuksen jälkeen aloin oikeesti miettimään, että tossahan on järkee 🙂
    Noi on just niin epärealistia että tuskin luovat nykyajam tytöille
    ulkonäkö paineita! Hyvä, ajatuksia herättävä postaus!

  8. Vaakoo sanoo:

    Mä haluaisin nuket antaa omille 3 ja 4 v tytöille, Barbie nukkeja ei juurikaan ole ihan sen takia että ne asettaa ulkonäkö paineita jo pienelle lapselle. Mutta nämä satumaisen erilaiset nuket saisivat tämän äidin hyväksynnän 🙂

  9. Kirmiina sanoo:

    Omalle 4- vuotiaalle antaisin pukinpussissa kyseisen nuken. On kyllä melko kamalan näköisiä.

  10. aadu sanoo:

    Antaisin pikkusiskolleni joululahjaksi , joka keräilee juuri näitä. 🙂

  11. Mimmi sanoo:

    Ehdottomasti mukana, avopuolison kummitytölle menisi joululahjaksi. Tyttö on 6v ja hulluna näihin nukkeihin!

  12. Rosary sanoo:

    Kummityttöni tykkää tosi paljon Monster High-nukeista niin hänelle menisi joululahjaksi 🙂

  13. EssiMaria sanoo:

    Antaisin nuket pian kolme vuotiaalle tyttärelleni.

  14. Nami sanoo:

    Antaisin Monster high-nuken pikkusiskolleni joululahjaksi! 🙂

  15. EssiMaria sanoo:

    Siis pian kolme vuotta täyttävälle tyttärelleni.

  16. satu sanoo:

    oi, näitä juuri tyttäreni toivoo joulupukilta lahjaksi. Eli antaisin nuken 5-vuotiaalle tyttärelleni 🙂

  17. Miiu sanoo:

    Ehdottomasti lähtisi lahjaksi veljen tytölle!

  18. Puuterisulka sanoo:

    Kaverin pikku tytölle pukinkonttiin, menisi aivan nappiin hirviösaduista innostuneelle!

  19. Jonha sanoo:

    Tämä tulisi pukinkonttiin, kaverini 5-vuotiaalle tytölle 🙂
    tykkäsi aivan varmasti 😛

  20. Kurojaki sanoo:

    Ehdottomasti nukke menisi 5-vuotiaalle siskontytölleni! 🙂 Oma tyttöni ei välitä pätkääkään nukeista niin ei olisi meille tarpeellinen..

  21. minävaan sanoo:

    antaisin nuken esikoiselle ihan vaan siksi että ansaitsee hemmottelua 🙂

  22. Siiri sanoo:

    Kummitytölle 🙂

  23. Viivi sanoo:

    Monster High-nukeissa on mielestäni tosi kiva idea, tuollainen nukke olisi kiva joululahja pikkusiskolleni 🙂

  24. jutspe sanoo:

    Ihania nukkeja ! Antaisin nuket kahdelle siskon lapselle! Olis niin hyvät joululahjat ja kun opiskelijana mul ei oo hirveen paljoo laittaa rahaa joululahjoihin. Eli mukana arvonnassa! 🙂

  25. Saarakoo sanoo:

    Kummitytölle ehdottomasti! Monster High on tällähetkellä hänelle SE juttu, olisi ihanaa ilahduttaa pientä 🙂

  26. veeruska sanoo:

    Naapurin Kerttu -tytölle menisi pukinkonttiin. 🙂

  27. jupelis sanoo:

    Nuken tahtoisin ehdottomasti antaa avustettavani 7vuotiaalle tytölle joka ei muulla leikikkään kun kyseisillä nukeilla. Harmittavan kalliita vaan nuo kaupassa ni kokeillaan sitten suosisko arpaonni kerrankin!

  28. AnnaOlivia sanoo:

    Osallistun arvontaan, omalle tyttärelleni menisi! 🙂

  29. hipsuli sanoo:

    Antaisin nuket mieheni vanhimmalle tyttärelle, hän rakastaa näitä nukkeja ja olisi hyvä idea pukin konttiin 🙂

  30. mariela sanoo:

    Antaisin nuken pukinkonttiin 7-vuotiaalle pikkusiskolle, joka on näitä jo himoinnut kaupassa sekä lelulehdissä! 🙂

  31. Jutta sanoo:

    Jos voittaisin laittaisin pukinkonttiin ja menisi kahdelle pikkusiskolle yhteiseksi lahjaksi.

  32. Coco sanoo:

    Antaisin monster high nuken tai nuket ihanille isosiskoni 7- ja 6-vuotiaille tytöille! Vaikkapa joululahjaksi 🙂

  33. Taniia sanoo:

    Omalle rakkaalle tytölleni haluaisin tuollaisen lahjoittaa. Hän olisi varmasti innoissaan tästä. 🙂

  34. Ellahh sanoo:

    Mukana! Antaisin 5wee kummitytölle lahjaksi tai säästäisin omalle pienokaiselle joka on nyt vähän yli puolivuotias 🙂

  35. Aannnii sanoo:

    Tämä menisi ehdottomasti kummitytölle. 🙂

  36. Julia sanoo:

    Antaisin nuo todellakin 3 vuotiaalle kummitytölleni, jolle kaikenlaiset barbileikit ovat nyt kova juttu! Joululahjaksikin haluaa kuulemma ”ainakin viisi barbi-ystävää” 😀

  37. niko sanoo:

    antaisin lahjan ehdottomasti omalle kummitytölle kun synttärit sattuu just marraskuun loppuun hänellä 🙂

  38. tarja sanoo:

    Pikku-tyttärille pukin konttiin. Ovat suuria moster high faneja.

  39. Tanja sanoo:

    Oli pakko tämä sivu avata bloglovinista ekana ku näin monster high nukkejen kuvan! Meidän tyttö on nyt hurahtanu näihin ihan täysin ja me ollaan yks nukke ostettu, mutta kovasti toivois toista ja tämä ois aivan mahtava yllätys jouluna! 🙂

  40. Ria sanoo:

    Antaisin nuken pienelle tyttärelleni! Toivon ettei hänen tarvitsisi koskaan kärsiä barbien tuomista ulkonäköpaineista 🙂

  41. Pinjuska sanoo:

    Haluaisin antaa nuken työpaikalleni päiväkotiin, meillä on vain vanhoja kulahtaneita barbeja ja tuollainen nukke olisi todellakin piristys lapsille! Olisi edes yksi vähän erikoisempi ja hienompi barbi lapsille:) eli siis mukana ollaan!

  42. JonnaN sanoo:

    Mulla löytyy täysin samat ennakkoluulot kyin sulta. Katotaan onnistuuko nekin muuttumaan. Omille lapsille menisi pukinkonttiin.

  43. isse sanoo:

    Antaisin nuket siskontytöilleni 6v ja 9v, joilta monster highta jo löytyykin useampi kappale, taidettiin viimeksikin näitä pukinkonttiin ostaa 🙂 Ovat kyllä mieleisiä!

  44. uteP sanoo:

    Antaisin nuken ehdottomasti omalle tyttärelleni! Hän on noita kinunut kaupassa, mutta olen myös ollut ennakkoluuloinen ja kieltäytynyt niitä ostamasta. Jos sunkin pää on saatu käännettyä, niin itsekin olen siihen valmis! 🙂 tyttäreni olisi ikionnellinen!

  45. hulamaja sanoo:

    Siskontytölle pukinkonttiin 🙂 ehkä voisi harkita myös omille pojille leikkeihin.:D

  46. Uraäiti sanoo:

    Kappas – tein juuri omaan blogiini katsauksen kolmen lentokentän lastenvalikoimiin ja nappasin näistä kuvankin Brysselin lentokentältä. En vain tiennyt mitä ne olivat. Haluaisin osallistua arvontaan! Antaisin nuken tytölleni lahjaksi.

  47. Niinuski sanoo:

    Ehdottomasti kummitytölle tämmöisen antaisin joululahjaksi! 🙂

  48. jaanh sanoo:

    Kolmevuotias tyttäreni alkaa olla ”Barbieiässä”. Hänelle pukinkonttiin. Rakastaa kaikkea näyttävää. 🙂

  49. Emilia sanoo:

    Itsellänikin on ollut negatiivisia mielipiteitä aiemmin Monster Higheista, mutta kun olen nyt kummityttöni kautta tutustunut paremmin nukkeihin on minullakin mielipide muuttunut. Antaisin ehdottomasti siis kummitytölleni lahjaksi, joka täyttää Joulukuussa kuusi vuotta.

  50. Amppu sanoo:

    Antaisin nuken ehdottomasti ihanalle 5-vuotiaalle Tiara-serkulleni 🙂 Hän onkin ainut Tiara teidän tipan lisäksi kenet tiedän heheh!

  51. Laiac sanoo:

    Kummitytölle antaisin lahjaksi!

  52. doris daisy sanoo:

    parhaan kaverin lapselle paketoisin tuollaisin pukin konttiin 🙂 opiskelijabudjetilla kun ei nyt pariin vuoteen ostella kauheasti mitään lahjoja.

  53. emilia sanoo:

    Haluaisin antaa kyseisien nuken pikkusiskolleni joka on kauhea monster high fani.

  54. paula sanoo:

    Antaisin lahjan jouluna 2v tyttärelleni 🙂 Varmaan tykkäisi! Meillä ei vielä ”barbeja” ole lainkaan.

  55. Heli sanoo:

    Laittaisin pukinkonttiin 4vuotiaalle kummitytölleni! 🙂

  56. Eva sanoo:

    Antaisin nuken kummitytylle joululahjaksi :)! Pikkuneiti on armoton monster high fani. Itsekin järkytyin hieman kun kuulin joululahjatoiveen, mutta minkäs teet ;)!
    -eevokki

  57. Anna-Maria sanoo:

    Kummityttö rakastaa näitä, hänelle antaisin 🙂

  58. Tyttäreni 7 vee keräilee kyseisiä nukkeja, joten hänen joulupaketistaan mahdollinen palkinto löytyisi. Itse olin kans tosi skeptinen aluksi näitä hirviönukkeja kohtaan, kun meillä näistä vuosi sitten innostuttiin. Tarkemmin hahmoihin tutustuttuani ne paljastuivatkin ihan inhimillisiksi tyypeiksi omine vikoineen ja ongelmineen. Vai mitä mieltä olet esimerkiksi draculan tyttärestä, joka on vegaani? 😀

  59. Bad Godfather sanoo:

    Hei, on aika ripittäytyä:

    Olen ihanan tyttösen kamala kummisetä. En muistanut lähettää synttärilahjaa viimekesänä.. Jos olen ihan rehellinen, en muista edes tarkkaa päivää, milloin ihana kummityttöseni on syntynyt.
    Tiedän, olen hirveä.
    Siksi voisinkin muistaa kummityttöäni (jos edes muistan muistaa) tänä jouluna ”kauhu-barbiella” !
    Vaikkakin kummisetä onkin ollut ehka vahan tuhma, tietää se silti, mikä Barbien merkitys lapsuudessa on.
    Aamen.

  60. Nb sanoo:

    Antaisin nuo kohta 3v tytölleni joululahjaksi. Se varmasti tykkäisi.

  61. Outi sanoo:

    Voi, tää menisi heti rakkaalle kummitytölleni, pimulla kun ei vielä hirveästi tämänkaltaisia nukkeja ole! 🙂

  62. Jasse95 sanoo:

    Vitsi miten mageita monster high nukkeja! Mun sisko on hulluna noihin ja ois ihan mahtavaa voittaa sille joululahjaks tommonen paketti 🙂

  63. Zanzi sanoo:

    Tyttärelleni haluaisin antaa joka on ihastunut näihin nukkeihin 🙂

  64. Heli sanoo:

    Kummityttöni 4v. on näistä haaveillut jo pitkän aikaa, olisi ihan laittaa hänelle pukinkonttiin tälläinen! <3

  65. jope sanoo:

    omalle lapsukaiselle pakkaisin pukin konttiin..ite en kans kauheesti oo pitäny tosta ideasta mut ehkä tyttö noista tykkäis:)

  66. maub sanoo:

    Olis ihan loistava joululahja 5-vuotiaalle tyttärelleni! meillä ei perinteisiä barbeja osteta kun ne tytön mielestä on tylsiä(onneksi) mutta nämä olis varmasti hitti! jaksaisi äitikin leikkiä 😉

  67. JokkeS sanoo:

    Antaisin nuken pikkusisaruksilleni. Ovat kovia Monster High -faneja mutta heillä ei taida olla tuommoisia nukkeja yhtään. 🙂

  68. Hanna sanoo:

    Jos voittaisin nuken lahjoittaisin sen joululahja keräykseen. 🙂 Sillä tavalla uskoisin sen päätyvän eniten tarvitsevalle.

  69. miisu sanoo:

    Omalle tyttärelle, jolla on juuri menossa älytön monster high buumi! 🙂

  70. iidamariaq sanoo:

    Itse olen aina ihaillut kyseisiä nukkeja ja harmitellut kun ei omassa lapsuudessa näitä ollut. Luultavasti säästäisin nukkea jonkin aikaa ja antaisin tyttärelleni kun hän alkaisi sen päälle jotain ymmärtämään 🙂

  71. -kirsikka sanoo:

    4- vuotias kummityttöni on suuri Barbie-fani, joten Monster high rikkoisi vähän rajoja 🙂

  72. sole sanoo:

    Täälläkin menisi kummitytölle, jolla on vasta kaksi nukkea, ja nekin ovat niitä perinteisiä barbeja 🙂 Joululahjaostoksetkin helpottus yhellä kun hälle tuommoisen voittais!

  73. idaama sanoo:

    Antaisin nuken miehen 7v tytölle joka on todellinen fani ja nyttenkin on pukin listalla jos jonkinmoista monster high nukkea ja tavaraa! 🙂 olis kyllä aivan iki onnellinen jos jonkun nuken saisi 🙂

  74. OutiK sanoo:

    Antaisin nuken pian viisi vuotta täyttävälle pikkusiskolleni 🙂

  75. Jenni sanoo:

    Kummitytölle lähtisi pakettiin heti tämmöinen 🙂

  76. oona sanoo:

    Pikkusiskolle ehdottomasti ♡

  77. Heli sanoo:

    Joka vuosi järjestetään Joulupuu- keräys vähäosaisille suomalaisille lapsille. Joka vuosi osallistun siihen, ja joka vuosi se on se ensimmäinen ja ainut asia, joka saa minulle jonkunlaisen joulumielen.

    Tänä vuonna on ensimmäinen vuosi, kun olen niin köyhä, että joudun tosissani miettimään, mitä pakettiin laitan. Kyllä, silti osallistun keräykseen, ja teen paketista mahdollisimman kivan. Mutta tällaiseen joulupuu- pakettiin minä laittaisin nämä nuket.

  78. nenna sanoo:

    Mukana,

    menisi tyttärelleni 4 v lahjaksi.

    Nenna

  79. iseeyou sanoo:

    Kummitytölleni menisi ehdottomasti synttärilahjaksi tämän kuun lopussa, toiveissa kun oli Monster High juttuja 🙂 Oma tyttö kun ei vielä näiden päälle mitään ymmärrä. Varmasti olisi kumpi vaan näistä vaihtoehdoista mieluinen lahja tärkeänä päivänä 🙂

  80. maija sanoo:

    Antaisin tälläisen lahjaksi pikkusiskolleni, tykkää näistä kovasti!

  81. RK sanoo:

    Omalle pojalleni joululahjaksi menisi 🙂

  82. lostgirl sanoo:

    Antaisin nuken kummitytölleni joka on suorastaan hurahtanut kaikenlaisiin nukkeihin 🙂

  83. Johanna /nxmo sanoo:

    Laittaisin ystävän tytön syntymäpäiväpakettiin, joka on heti joulupyhien jälkeen. 🙂

  84. Kati L. sanoo:

    Omalle tytölleni 6-vuotis syntymäpäivä lahjaksi 🙂

  85. jonu sanoo:

    Pakko osallistua arvontaan, nimittäin kummityttöni on aivan hulluna näihin nukkeihin. Myös oma poikani on leikkinyt näillä nukeilla kummityttöni kanssa innoissaan!

  86. kikke sanoo:

    kummitytölle antaisin joululahjaksi.

  87. Noora sanoo:

    Nuken antaisin seitsemänvuotiaalle pikkusiskolleni joululahjaksi 🙂

  88. jjalmo sanoo:

    Pikkusiskolleni 🙂

  89. Katarooma sanoo:

    Oi, nuo ois mun kummitytölle ihania! <3

  90. Sumpura sanoo:

    Oi kummityttö on näistä nyt ihan innoissaan ja nää on in tällä hetkellä, ois siis kiva päästä antamaan tämmönen lahjaksi jouluna:)!!

  91. Hilla sanoo:

    HAHA 😀 aika hauska sattuma, katottiin just pikkusiskon (8v) kanssa noita lelulehdestä! Vaikutti olevan innoissaan ja lisäsi nuo joululahja listalle! Innoissaan odottelen että jospa se voitto napsahtaisi kerrankin tänne! 🙂

  92. Henna73 sanoo:

    Omalle tytölleni antaisin 🙂

  93. Jelena sanoo:

    Antaisin ehdottomasti mun nuorimmalle serkulle tällasen kauhu-barbien. Hän on innokas barbiella leikkivä kaveri eikä opiskelija-budjetilla mitään järisyttävän hienoa ja kallista lahjaa saa.

  94. Anmari sanoo:

    Nukke lähtisi tyttärelle pukin konttiin, niillä on leikitty paljon tätien kanssa ja nyt tahdotaan tietysti sitten oma : )

  95. Mmarika sanoo:

    Mä itsekkin kammoksuin noita nukkeja kunnes kysyin päiväkodissa (jossa oon töissä) 6v tytöiltä mikä niitä oikeen kiehtoo noissa ja sain hyvän vastauksen juurikin mielikuvituksellisuuden ja kropan liikkuvuuden (verrattuna barbiin esim kädet taipuu eri tavalla) myötä tuleviin erilaisiin leikkeihin kun barbeilla ja nyt ymmärrän itsekkin paremmin tuon viehttävyyden. Varmasti tykkäis kummityttö 3vee. tuollaisesta paketista pukinkontissa. 🙂

  96. hukka sanoo:

    Tämä lähtisi erään ystäväni ihanalle pikkuneidille joululahjaksi. 🙂

  97. kuusku sanoo:

    Oih… tyttäreni rakastaa näitä nukkeja ja mielelläni hänelle tällaisen uuden nuken antaisin 🙂

  98. SMarianne sanoo:

    Tyttärelle antaisin 🙂

  99. Elsi sanoo:

    Ihana kummityttöni on ihan hulluna näihin 🙂 olisi ihana saada antaa mieluinen joululahja, eli mukana ollaan!

  100. Ninnu sanoo:

    Antaisin hirviönuken 5-vuotiaalle kummilikalleni 🙂

  101. marsanarsa sanoo:

    Siskon tytölle menisi! Aivan ihania!

  102. Jenna sanoo:

    Tällainen menisi ilahduttamaan 9v serkkutyttöäni joululahjapakettiin, on ihan hullu Monster High -fani. 🙂

  103. Lumimuru sanoo:

    Antaisin nuken kummitytölleni joka täyttää kohta 3 vuotta. Hirmuisen vaikea keksiä mitään lahjaa ja tämä olisi varmaan mieluinen!

  104. Nennu sanoo:

    Itsellänikin on ollut ennakkoluuloja noita ”monsteri” nukkeja kohtaan, mutta tyttöni niitä aina ihailee joten hänelle sellaisen antaisin 🙂

  105. katri sanoo:

    Olen itse opiskelija ja rahatilanne on tällä hetkellä jo niinkin huono, että minulta taitaa jäädä joululahjojen ostelut väliin. Olisi kuitenkin ilo antaa rakkaalle kummitytölle joululahja ja tällainen nukke olisi loistava lahja 7-vuotiaalle Monster high-fanille 🙂

  106. -Satu- sanoo:

    Tuollainen olisi täydellinen lahja Monster High -nukkeja rakastavalle kummitytölleni 🙂

  107. Ana sanoo:

    Nukke lähtisi pikkusiskopuolelleni, jolle haluaisin antaa ihanan lahjan, mutta näin opiskelijabudjetilla ei mitään tuollaisiakaan ostella! Tiedän myös sen, että hän on toivonut itselleen noita, muttei ole vielä saanut ainuttakaan.

  108. Jenksbar sanoo:

    Ehdottomasti haluaisin antaa jomman kumman barbin kummitytölle. Hän on näitä Monster Highta kerännyt siitä asti kun tulivat markkinoille ja pitää niitä kuin kukkaa kämmenellä. Nytkin oli joululahjalistalla kyseinen lahjatoive.

  109. Essiiih sanoo:

    Antaisin nuken siskon tytölle jonka kanssa just tänään puhuttiin mitä hän haluaisi pukilta jouluna. Tyttö 6v sano et noi on nyt niiin in, ettei mitään nukkeja tai barbeja. 😀 jotenkin hassua miten itse oli tottunut barbeihin mutta niin se aika vaan menee eteenpäi.

  110. Kiia15 sanoo:

    Serkkupojalleni joka rakastaa barbeja! Tämä olisi hänelle unelmien täyttymys; saada pukinkontista tällainen:)

  111. Tiina sanoo:

    Omalle tyttärelle 🙂 On Monster High-fani <3

  112. noorabs sanoo:

    Antaisin nuken 10 vuotiaalle pikkusiskolleni, joka ei ”nykyajan paineista” huolimatta ole vielä lopettanut leikkimistä, vaan rakentelee majoja ja keksii mitä jännittävimpiä kohtaloita ja tarinoita kahdelle entuudestaan omistamalle Monster High- nukelle, jotka mielellään ottaisivat joukkoonsa uuden kaverin!

  113. hennn sanoo:

    mukana, tietty menis lahjaksi omalle 4v tytölle, kun tälle joulua ei niin isoa joulubudjettia saatu kasattua, niin varmasti ois mieluisa 🙂

  114. Heidi L sanoo:

    Antaisin mielelläni kummitytölle joululahjaksi tuollaisen! <3

  115. elppu sanoo:

    Antaisin nuket tyttärelleni!:)

  116. millam sanoo:

    Nukke lähtisi ehdottomasti pukinkontissa pikkusiskolle!

  117. nanna sanoo:

    Tämä lähtisi paketissa siskon 8-vuotiaalle tyttärelle, joka on näistä monster high brazeistä hiljalleen innostunut 🙂

  118. Siili82 sanoo:

    Tyttäreni rrrakastaa näitä, joten palkinto menisi hänelle pukin konttiin.

  119. Inka sanoo:

    Omalle tytölle antaisin joululahjaksi! 🙂

  120. Henriikka sanoo:

    5-vuotias kummityttöni on ollut pitkään monster high-fani ja haluaisin antaa hänelle mieluisan joululahjan. Nuket ovat olleet melko hintavia opiskelijabudjettiin nähden, joten tämä olisi kiva yllätys! 🙂

  121. mamazu sanoo:

    Antaisin ehdottomasti mieheni siskon tyttärelle (4v). Hänen isosiskollaan on näitä kyseisiä nukkeja, eikä anna pikkusiskon leikkiä niillä. Tyttö tomera ilmoitti, että hän kyllä pyytää joulupukilta oman monster high -nukkensa. 🙂

  122. Mukana arvonnassa! Tahtoisin ehdottomasti antaa nuken vakavasti sairaalle serkulleni ♥

  123. AnneP sanoo:

    Kyllä mä omalle tytölleni nuken antaisin 🙂

  124. Äitipuoli :) sanoo:

    Antaisin nuken joululahjaksi miehen tytölle! Viime vuonna sai muutaman barbin ja ilme olisi varmasti näkemisen arvoinen kun siellä olisikin jotain mitä ei vielä ole ollut 🙂 Miehen tyttö täyttää kohta 3.

  125. Tricky sanoo:

    Haluaisin antaa nuken 5-vuotiaalle tyttärelleni, joka rakastaa noita monster high -tyyppejä, vaikka myös minä olin aluksi hyvin epäluuloinen.

  126. Ano sanoo:

    Antaisin nuken kummitytölleni joka aloitti syksyllä koulutien. Hän on aiiivan hulluna näihin! 😀 Oli jo viime jouluna jolloin lahjatoivomuksena oli kaikki tuotteet joissa vaan on monster high kuva.

  127. Milky sanoo:

    Tyttärelleni, jota on alkaneet barbit kiinnostaa. Nämä ois äitiä miellyttävämpi vaihtoehto 🙂

  128. Elena sanoo:

    Mulla on kyllä varmaan aika samallaisia ennakkoluuloja tällasia kohtaan, mutta jotenki sun kirjotuksesta näistä jäi ihan hyvä fiilis. Jos voitto osuu kohdalle, menisi tämä tyttärelleni pukin konttiin. 🙂

  129. heiduska sanoo:

    Antaisin nuken tyttärelleni joka 1.5 vuotias, hän ei vielä omista ainuttakaan barbia. voi olla kyllä että myös isoveli 3v tällä leikkisi 😉

  130. Riikka Hänninen sanoo:

    Kummitytölle antaisin 🙂

  131. sanZu sanoo:

    Sirena von boo ja ihan vaan itselleni, rakastan kaikkea tämmöisiä kauhu-monsteri-zombi-teemaisia asioita 😀 oon aikasemmin jo näitä Monster High nukkeja himoinnu ja ihaillut!

  132. Minna sanoo:

    Jos voittaisin, niin antaisin nuken ehdottomasti kummitytölleni lahjaksi! Hän olisi taatusti aivan innoissaan noista nukeista 🙂

  133. siisii sanoo:

    Antaisin nuken mieheni 5v tyttärelle, olisi varmasti todella innoissaan vähän pelottavasta uudesta nukesta!

  134. Pauliina sanoo:

    Mukana arvonnassa. Mieheni tyttärelle antaisin lahjaksi, sillä hän tykkää näistä kovasti.

  135. Miia sanoo:

    Meillä asuu kolme monster high fania. Antaisin nuken 4 v pikkuveljelle parantamaan asemia leikissä isosiskojen kanssa.

  136. Ria sanoo:

    Arvontaan tietenkin osallistumassa! Jos voittaisin Monster High nuket niin ne menisivät ehdottomasti ystäväni lapsille. Heillä on kaksi tyttöä ja he varmasti ilahtuisivat nukeista!

  137. Kissukainen sanoo:

    Antaisin nuken pian 5- vuotiaalle miehentyttärelle joka on juuri tulossa oivalliseen ”barbie”- ikään. Nuo, jos mitkä antaa leikkeihin mielikuvitusta :>

  138. Satu sanoo:

    8-vuotiaalle sisarelleni olisi yksi joulun kohokohdista, jos tällainen paketti kuusen alla odottelisi! Sirena von Boo löytyy pukin toivelistalta 🙂

  139. Jenna sanoo:

    Olen itsekin näitä aiemmin jopa kauhistellut kunnes luin tämän postauksen joka muutti mieleni näiden nukkejen suhteen! 🙂 mieheni veljen tytöllä on yksi tämmöinen ja itse oon kauhistellu, mutta kyllä tää olis ihana joululahja, tyttö kun kovasti edellisestäkin nukesta tykkää!

  140. Jolana sanoo:

    Poikaystävän kummpojan siskolle 🙂

  141. Tanja sanoo:

    Antaisin lahjaksi päiväkotimme lapsille, jossa työskentelen. Siellä varsinkin tytöt ovat kovia Monster High-faneja. Melkein joka päivä tulostellaan kyseisiä värityskuvia, joten niiden kaveriksi olisi kiva saada ihan oikea nukke, josta olisi iloa monelle lapselle. 🙂

  142. Melina sanoo:

    Antaisin tuollasen ylisiistin nuken ihan omalle rakkaalle 2-vuotiaalle tytölleni. Meillä ei oo varaa ostella oikein uusia leluja, niin vähänkö se ois mielissään ku joulupukin paketista ilmestyiski tollainen ylisiisti lelu. Voi että ku osuis arpaonni kerranki meidän perheen kohdalle <3

  143. Viper sanoo:

    4-vuotias kummityttöni ilahtuisi tästä lahjasta varmasti! Olen kuullut tästä uudesta nukkevillityksestä häneltä, enkä ole oikein tajunnut mistä hän selittää, mutta nyt se selvisi! Hauska kuulla aikuisenkin mielipide näistä, ja itsekkin vakuutuin postauksen perusteella nukeista. Paljon parempi vaihtoehto perinteisemmille barbielle ja bratzille!

  144. Essi sanoo:

    Antaisin nuket päiväkotiin, jossa olen harjoittelussa:) Siellä isommat varmasti kaipaisivat uusia leluja ja tälläisiä harvemmin päiväkodeista löytyykään!

  145. Mira sanoo:

    Voi että, antaisin nuken ihanalle eskarilaiselle kummitytölleni, joka fanittaa kovasti näitä kyseisiä nukkeja! Kyllä olisi neiti onnessaan 🙂

  146. Sara sanoo:

    Tässä olisi niin täydellinen lahja pikkusiskolle tai veljentytölle! Molemmat seitsemänvee ja hurjia monsteri faneja 😀

  147. miu sanoo:

    Mä en alkuun innostunut näistä sitten ollenkaan! Pian 6vee tyttöni sen sijaan on ollu vuoden ihan hulluna näihin ja kaikkeen muuhun ”pelottavaan”! Vuoden sulattelun jälkeen pakko myöntää, et loisto leluja!! Leikit ei tosiaan keskity nukkejen ulkonäköön ja pukemiseen yms, mihin Se barbie leikeissä usein menee 🙂

    Nyt typy on askarrellut A4 kokosen kirjeen pukille, minne liimas molemmin puolin toiveita. Aikalailla näytti olevan Monster High nukkea, pyyhettä, lakanaa ja naamiaisasua (lukuunottamatta muutamaa pikku veikalle toivottua autoa!), eli nukke menis ehdottomasti omalle tytölle pakettiin!!

  148. Annukka sanoo:

    Omalle pikkusiskolle menisi synttärilahjaksi tuo merenneito ja kentaurin lahjoittaisin johonkin hyväntekeväisyyteen tai keräykseen. (: Siskoni rakastaa näitä erilaisia hahmoja, niillä on kokonainen hyllykkö ”kerrostalona” ja joka joulu ja synttärit näitä löytyy toivelahjalistalta. (:

  149. Tiuku sanoo:

    Rakkaalle siskon tytölle antaisin nuken joululahjaksi ! 🙂

  150. miljama sanoo:

    Tyttärelleni 🙂

  151. Tuuli sanoo:

    Mun pikkusiskolle antaisin joululahjaksi. Se on ihan hulluna noihin, ja löytää kaikki penaalit sun muut 😉 haluisin antaa sille joululahjaksi jotain noin ihanaa, mitä en ite voi ostaa. Sen ilme olis varmasti näkemisen arvoinen, kun paketista tommoista paljastuis. 🙂

  152. Tipsu Tonttu sanoo:

    Antaisin nuken ehdottomasti kahdeksan vuotiaalle serkkulleni koska hän on kova monster high fani 🙂 hyvin harvoin näen serkkuani ja olisi ihana muistaa serkkua jouluna ihanalla ja varmasti mieluisella lahjalla <3

  153. Jutta sanoo:

    Kummitytölle menisi joululahjaksi, tykkäisi varmasti! 🙂

  154. tiinuliinu sanoo:

    Kummitytölle menisi joululahjaksi:-)

  155. Reettakatariina sanoo:

    Itselläni tuli samat ajatukset mieleen näistä nukeista, mutta sait minun mieleni täysin muutettua. Voisin hyvin myös ostaa tyttäreni tällaisen. Joten vastaus on tyttärelleni antaisin 🙂

  156. neesus sanoo:

    Antaisin nuken 8-vuotiaalle pikkusiskolleni! Monster High on kuulemma koulussa tosi kova juttu, ja lahjatoivelistakin sisälsi MH:ta pyyhkeistä lamppuihin!

  157. sms sanoo:

    antaisin nuken ihanalle serkuntytölleni <3

  158. Kiksteri sanoo:

    Tädin tytölle 🙂

  159. sonkku sanoo:

    Kummitytölle antaisin joululahjaksi! 🙂

  160. Emma sanoo:

    Antaisin nuken ihanalle eskari-ikäiselle kummitytölleni 🙂 hän on kova fani näille nukeille, ihastellut on, mutta kotoa sellaista ei vielä löydy 🙂

  161. Vivian sanoo:

    Hieno näkökulma näihin nukkeihin, Iina! 🙂 Mie antaisin nuken joko pojalleni tai miehen kummitytölle, kun nuo ovat visuaalisesti miellyttäviä ja varmasti mielikuvituksen kanssa hyvin yhteen toimivia… Tiedänpä muutaman aikuisenkin, jotka nuita nukkeja keräävät.:)

  162. nelliolivia sanoo:

    mun omalle ihanalle 7-vuotiaalle pikkusiskolle antaisin. opiskelijana mulla ei ole oikein varaa hirveästi laittaa joululahjoihin rahaa, ja tälläinen avitus olisi ihan paras juttu. varsinkin kun siskoa niin harvoin nään, niin hänkin varmasti tykkäisi ♡

  163. Janina sanoo:

    Antaisin nuken poikani sisko puolelle

  164. Lorpen sanoo:

    Mahtavia ajatuksia, enpä ole koskaan itse nähnyt tai miettinyt asiaa noista näkökulmista! Antaisin nuken joululahjaksi veljentyttärilleni, jotka rakastavat kaikkea ei niin perinteistä ja monster high:it ovat jo jonkin aikaa olleet ehdottomia suosikkeja.

  165. Beda sanoo:

    Omalle tyttärelle joululahjaksi:)

  166. Myyttinen sanoo:

    Antaisin nuken lahjaksi 6-vuotiaalle tyttärelleni 🙂

  167. a sanoo:

    Siskontytölle antaisin! Mukana siis! 🙂

  168. Sarppa sanoo:

    Tyttärelleni antaisin, täyttää tämän kuun lopussa 9 vuotta ja on näiden nukkejen suuri fani.
    Haluaisin yllättää hänet lahjalla, mitä hän ei ikinä osaisi odottaa ja nähdä sen riemun syttyvän onnellisessa pikkutytössä! 🙂

  169. Hende sanoo:

    Kummitytölleni antaisin 🙂

  170. Sanna sanoo:

    Mä antaisin nuken mun isälle, joka sais antaa sen lahjaks mun siskoille. Isällä on asiat vähän pielessä eikä varaa ole ostaa lapsille mitään lahjoja:(

  171. SaaraT. sanoo:

    Joulu lähestyy ja pukinkontti huutaa tyhjyyttään. Pikkusiskoni olisi enemmän kun onnellinen jos pukki tälläisen toisi! Hän kova monster high fani, toivonut tälläistä lahjaksi pidemmän aikaa, mutta yhtäkään ei vielä omista. Kireän rahatilanteen takia ei varaa ole ostaa kun aika tyyriitä ovat. Kumpikin kelpaisi enemmän kuin hyvin ! Olisi ihana nähdä pilke 6v tytön silmäkulmassa kun avaisi paketin, uskon että liikuttuisi kovasti. (:

  172. Ann sanoo:

    Voi miten söpöjä! Siskon lapsi innostuisi joululahjasta 🙂

  173. tt3 sanoo:

    Mukaan arvontaan! 🙂 Nukke menisi joululahjaksi siskontytölle.

  174. Krista sanoo:

    Meidän oma ekaluokkalainen monster high-fani saisi nuken.

  175. chariot sanoo:

    Nukke menisi tyttärelleni joko pukinkonttiin tai saisi sen lahjaksi kun täyttää 3-vee joulukuussa.

  176. laura sanoo:

    Omalle tytölleni haluaisin antaa 🙂 eli mukana arvonnassa 🙂

  177. sikkuralla sanoo:

    Kummitytölleni antaisin joululahjaksi 🙂

  178. Äkäinen Täti sanoo:

    Omalle ekaluokkalaiselle tytölle, joka täyttää joulukuun alussa 7-vuotta synttärilahjaksi tai pukinkonttiin.

  179. Karoliiiiiiiiina sanoo:

    Antaisin ehdottomasti pienelle kummitytölleni joululahjaksi tällaisen! Kivaa vaihtelua vaaleanpunaisiin barbeihin 🙂

  180. AnnaMaria sanoo:

    Veljeni eskari-ikäinen tyttö on tällä hetkellä aivan monster high- nukkejen lumoissa, joten paketti menisi ehdottomasti sinne 🙂

  181. marja porkka sanoo:

    Siskon tytöntyllerölle!
    T. Mallukka

  182. Siinatar sanoo:

    Nämä on meidän perheen suosikkeja eli tyttärelleni tämän antaisin =).

  183. Fanny sanoo:

    Ihanalle kummitytölleni, joka on aivan hullunu Monster Higheihin. 🙂 Niitä olen sillä jo useamman ostanut, mutta ihme kumma noista ei kumpaakaan löydy vielä. :p

  184. HannahMontana sanoo:

    Kuulin näistä nukeista kummitytöltäni pariviikkoa sitten kun hän kertoi haluavansa tälläisen joululahjaksi. Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä mitä nämä nuket ovat, mutta nyt on 🙂 eli haluaisin 5-vuotiaalle kummitytölle lahjaksi antaa nuken 🙂

  185. sitruuna sanoo:

    Antaisin ihanalle kummitytölleni merenneitohirviön – yhdistelmä olisi täydellinen koska merenneidot ja hirviöt kiehtovat tätä kaksivuotiasta! 😀

  186. mimmi sanoo:

    Hui, tykkäisköhän meijän kaksvuotias näistä..? Mukana arvonnassa, sittenhän sen näkee!

  187. Norppa sanoo:

    Hyviä pointteja noista ulkonäkö paineista ja olen tismalleen samaa mieltä ! Antaisin tuollaisen pojalleni , koska hän leikkii Action manejen kanssa barbeilla ja bratzeilla, että käyvät koulua ja milloin ovat perhe. Voisi olla aika magee lisä leikkeihin tuommoinen erikoisempi hahmo ja voisi näyttää , että naisetkin voivat olla supersankareita ja tiesmitä pelkän nättinä olon tai äidin roolin sijaan!

  188. Sini sanoo:

    Ehdottomasti 2 tyttärelleni antaisin. Meillä samanikäiset tytöt kun teillä ja ovat kovia leikkimään barbeilla.

  189. Iris sanoo:

    Kummitytölle lähtisi pukin pakettiin tämä. 🙂

  190. Inka sanoo:

    Mukana arvonnassa! Antaisin nuken 1,5 vuotiaalle pojalleni, koska myös pojilla täytyy mielestäni olla nukkeja ja muita ”tyttöjen leluja” 🙂 Myös mieheni kummityttö ilahtuisi varmasti.

  191. Tarja S. sanoo:

    Tyttö on nuita kovasti toivonut joulupukilta, mutta minä en ole niin tykännyt. Nyt ehkä vähän enemmän itsekin tykkään kun luin tämän sinun kirjotuksen. Tulis tyttö kovin iloseksi varmasti!

  192. MemmuH sanoo:

    Tyttärelleni nuken antaisin. <3

  193. Hannadaa sanoo:

    Antaisin nuken lahjaksi hoitotytölleni jolla on syntymäpäivät ensikuussa! Tiedän hänen pitävän näistä nukeista kovin ja toiveena olikin Monster High teemalla syntymäpäivät, mutta hänen vanhemmilla on rahaa kovin niukasti eli en usko hänen lahjaksi saavan nukkea vaikka sitä kovin toivoisikin 🙁 Olisi kiva antaa tämmöinen uuden karhea nukke lahjaksi, eikä viime vuoden mallia kun tuntuvat nuo lapsen olevan niin ilkeitä koulussa toisilleen jos ei ole üusinta uutta lelut!

  194. onnetar sanoo:

    Mikäli voittaisin arvonnan , antaisin tämän lelun tytölleni joululahjaksi:) lahjoja on huonon rahatilanteen vuoksi otettava vähän ja tämä olisi varmaan suuri hitti tytön mielestä!

  195. viiviK sanoo:

    Nää on kyllä jotenkin niin siistejä nukkeja! Antaisin tämmösen varmaan pikkusiskolleni joka on juuri siinä iässä että tämmöset olis ihan pop! 🙂

  196. Jonski sanoo:

    Mukana ollaan! Mahtava lahja ois kummitytölle 🙂

  197. Laura sanoo:

    Antaisin joululahjaksi alkuvuodesta neljä vuotta täyttävälle kummitytölleni. 🙂 Minulla on kolme pientä kummityttöä, joille lahjan miettiminen vie aina oman aikansa ja rahansa myös. Tämä helpottaisi opiskelijabudjetilla tehtäviä lahjahankintoja! 🙂

  198. käpytin sanoo:

    Antaisin nuken uudelle pikkusiskopuolelleni. Hän on kokenut vuoden aikana kovia, jonka johdosta hänet huostaanotettiin ja liittyi perheeseeni, ja näin sain ikäänkuin uuden pikkusiskon. Hänen synttärit lähestyy ja hän on toivonut Monster High teemaisia synttäreitä ja tälläinen nukke olisi varmasti mieluinen yllätys.

  199. Heidiiit sanoo:

    Nukke menisi mieheni siskon tytölle joululahjaksi, joka leikkii paljon samantyyppisillä nukeilla 🙂

  200. NennaMm sanoo:

    Kaverini tyttärelle antaisin nuken 🙂

  201. Tiia sanoo:

    Antaisin monster high- nuken ehdottomasti pikkusiskolleni !

  202. tinnipi sanoo:

    Mukana arvonnassa ja ehdottomasti antaisin 5-tyttärelleni tämän!:) Kovasti on lelulehtiä ja kaupan hyllyjä kulutettu juuri näiden osalta!:) Tykkään näistä itsekkin kovasti, en malttaisi odottaa millaiset hurjat nukkeleikit saisimmekaan aikaan!

  203. SaaraT sanoo:

    Meiltä löytyy kolme tyttöä, 8-3 v, joten halukkaita näille nukeille kyllä löytyy! Isommilla tytöillä onkin yhdet monsterit, mutta pienin on vielä ilman..

  204. Tawunen sanoo:

    Tuon voisin antaa kummityttömme siskolle :)!

  205. K sanoo:

    Hei vau, nämä tällaiset hahmot, joissa on ”monsterin” lisäksi jotain muutakin twistiä on mennyt multa ihan ohi 😀 miehen tytöllä on niitä perinteisempiä muutama ja sen lisäksi pari Monster High leffaa. Sopisi siis pukinkonttiin oikein hyvin!

  206. Zelinda sanoo:

    Antaisin nuken lahjaksi 8 vuotiaalle kummitytölleni 🙂

  207. Julia sanoo:

    Antaisin nuken mun 15 vuotta nuoremmalle (5 vuotiaalle) pikkusiskolle, koska se ilo mitä saan tuosta taaperosta ja sen kaksoisveljestä touhottamassa on maailman piristävin asia! Sen lisäksi tuo pikkuihminen tykkää kovasti ”lepakkonukeista” ja isosisko tahtoisi hemmotella kaukana asuvaa siskoa. 🙂 ♥ (Ja munkin mielestä noi nuket on siistejä, hahah)

  208. Jenna sanoo:

    Oih! Tämäpä olisi oivallinen yllätys pukinkonttiin siskon tytölle!! Nää on jotenkin niin ihanan persoonallisen näkösiä!

  209. laurama sanoo:

    Kummityttöni saisi nuken joululahjaksi 🙂

  210. Taina sanoo:

    Nuken antaisin pikkusiskoni kokoelmaan leikittäväksi.
    Hän aina meillä kyläillessään ihastelee omia barbejani, joita olen saanut perintönä serkuilta sekä lahjaksi, vanhimmat nuket ja vaatteet ovat vuodelta -82 🙂

  211. janika sanoo:

    Mun veljen 4.5-vuatias tytär tykkäis aivan varmasti,joten olis hänelle sit menos joululahjaksi.:-)

  212. miraa sanoo:

    Antaisin Monster High-nuken ehdottomasti kummitytölleni joululahjaksi, sillä hän tykkää kyseisistä nukeista kovasti 🙂

  213. sj sanoo:

    Kummityttö varmasti arvostaisi tällaista lahjaa ainaisten pehmeiden pakettien sijaan, syyhyttää vaan ostaa edes jollekin tyttöjen vaatteita 😉

  214. 9v. tytön äiti sanoo:

    Tässä olisi takuulla mieleinen ja loistava lahjaidea meidän kohta 9v. täyttävälle tytölle. Hänellä ei ole joulu- tai synttärilahjaksi juuri muita toivomuksia kuin Monster High – nuket ja kyseisen sarjan tuotteet. Lisäksi hän viettää tulevana sunnuntaina synttäreitään, joten olisipa mukavaa kun arpaonni suosisi synttäreiden kunniaksi 🙂 Ehdottamasti mukana arvonnassa siis!

  215. mili sanoo:

    Mukana arvonnassa. Nuken laittaisin pukinkonttiin ja lahjansaaja olisi tyttöni 🙂

  216. Sat sanoo:

    Siskon tytär on ihan hulluna näihin. Olisi kiva pukinkonttiin laittaa, niin voisi tällänen köyhä opiskelijakin jotain kivaa antaa 🙂

  217. Debus sanoo:

    Oi oi oi!
    Nyt on mahti arvonta!
    Vaikka itselläni on pikkuinen tyttö, niin neiti on niin nuori, ettei vielä osaa leikkiä hetkeen tuollaisilla.
    Mutta antaisin nuket veljeni 3 ja 5- vuotiaille tytöille jotka rakastavat Monster High – nukkeja, mutta eivät vielä itse omista sellaisia, olisivat oikea joulun hittilahja heille!

  218. nenna sanoo:

    Antaisin tyttärelleni joulu lahjaksi 🙂

  219. Tytti Tiitty sanoo:

    Nimimerkkini Tytti Tiitty on suomalainen käärmemäinen vaihto-oppilas Monster High’ssa:D olisipa hauskaa, kun kotimaiset (tai pohjoismaiset jopa) mytologiset hahmot tehtäisiin nukeiksi:)
    Mutta tosiaan, tytärpuolelleni antaisin:) olen kerännyt hänelle pari vuotta näitä nukkeja, mutta eipä niitä silti montaa ole, kun ei mitään opiskelijahintaisia ole:) Nämä nuket on oikeastaan meidän yhteinen harrastus (muuta yhteistä ei oikein ole, kun niin erilaisia ollaan:/), kun oma kiinnostukseni mytologiaan ja satuihin on onnistuneesti tuotu lelumaailmaan:) tyttö luultavasti tykkää näistä pinnallisemmista syistä kuin minä, mutta näissä on kuitenkin sisäänrakennettu opetus, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää:)

  220. Outi sanoo:

    Oma 4-vuotias tyttöni saisi tuon, taitaisi sujahtaa joulupakettiin 😉

  221. Heoa sanoo:

    Miehen pikkusisko aivan hulluna näihin, sekoisi täysin uudesta kaverista ;D

  222. laurrra sanoo:

    Antaisin nuken 6-vuotiaalle kummitytölleni. Tai no, sanotaanko näin että joulupukki toisi sen hänelle 😉

  223. Maaria sanoo:

    Kummitytölle menisi pukinkonttiin!

  224. Maiju sanoo:

    Sukulaistytölle on syntymässä toinen lapsi ja laskettuaika on 1.12, hänellä on entuudestaan kolmevuotias tyttö. Haluaisin muistaa tätä tyttöä jouluna jotta hän muistaa edelleen olevansa tärkeä ja ainutlaatuinen pikku prinsessa vaikka pikkusisar mailmaan putkahtaakin juuri joulun alla.

  225. Piikkis sanoo:

    Tietysti tyttärelleni. Nämä ovat meillä ihan parhaimpia suosikkeja tyttäreni ja hänen ystävien leikeissä.

  226. Mira sanoo:

    Antaisin nuken pikkusiskolleni,joka monster high -fani,joululahjaksi :))

  227. Marika sanoo:

    Ihana arvonta ! Kummitytölle menisi pakettiin, hän on kyseisten nukkien kova fani! <3

  228. riisi sanoo:

    Antaisin nuken rakkaalle kummitytölleni!

  229. Heippa sanoo:

    Antaisin tämä kaikkein tärkeimmälle ihmiselleni eli omalle tytölleni 🙂

  230. Veera sanoo:

    Antaisin nuken yhteiseksi joululahjaksi serkkutytöilleni, jotka ovat minulle enemmänkin pikkusiskoja kuin serkkuja 🙂 heidän kanssaan on tullut leikittyä jo olemassa olevilla Monster High -nukeilla monet leikit sekä katsottua muutama elokuvakin, mutta noista kumpaakaan nukkea ei vielä kotoa löydy!

  231. Mira sanoo:

    siskontytölle menisi joululahjaksi 🙂

  232. Annika sanoo:

    Empäs ole tuollaisinkaan törmännyt!
    Olen varma että 4 v tyttäreni ihastuisi salamannopeasti 🙂

    Kieltämättä auttaisi myös opiskelijaa selviämään joulustressistä, lasten lahjoja ei voi olla hankkimatta.

    Hauskaa loppusyksyä teille 🙂

  233. krista sanoo:

    Antaisin sen veljen tyttärelle, jolle en ole vielä keksinyt mitään lahjaa jouluksi

  234. Noomi sanoo:

    Nuken antaisin tyttärelleni Roosalle, kun hän tykkää Monster Higistä. Olisi kiva palkita tyttö kun hän on nyt opetellut itsenäistä kouluun lähtöä, ja ei ole vielä myöhästymisiä tullut. Oon hänestä ylpeä!

  235. Jossu sanoo:

    Hehe, vähän on kyllä pelottavia mut kummitytsy tykkäisi varmasti 🙂

  236. Enila sanoo:

    Osallustun arvontaan, Monster High -nukke olisi mieluinen lahja 6-vuotiaalle tytölle! 🙂

  237. mirame sanoo:

    Antaisin nuken joululahjaksi 2,5-vuotiaalle kummitytölleni.

  238. Katinka sanoo:

    Meillä asustaa maailman suurin Monster High- fani ja hälle onkin kertynyt jo aika lailla sarjan sälää leffoista nukkeihin ja naamiaisasuun! Meidän kuopuksella taas ei ole yhtäkään, kun on vasta hiljattain kiinnostunut niistä isosiskonsa lailla ja jos voitto osuu meille, antaisin nuket hänelle! Voisivat siskokset yhdessä leikkiä Monster High leikkejä! 🙂 Muutenkin ollaan niitä ostamassa pukinkonttiin, niin olis kyllä mahtava voittaa!

  239. Niina sanoo:

    2v kummityttö saisi tämän joulupukinkonttiin 🙂

  240. Sanna sanoo:

    Mun kaverin tyttö tykkäis varmasti tällasestä ja pukinkonttiinhan se lähtisi 🙂

  241. Milla sanoo:

    Ystävän tytär saisi nuken, ilahtuisi taatusti 🙂

  242. maria sanoo:

    Kummitytölleni ehdottomasti! Vaikka 3-v poikanikin tuollaisen monsterimörköhulluna varmasti mielellään kelpuuttaisi

  243. Ninni sanoo:

    Antaisin tämän tytölleni koska hän sai kesällä lahjaksi Monster High pakkauksen mutta lahjan antaja ei ollut huomannut että pakkaus ei sisällä itse vartaloa vaan pelkkiä vaihto-osia joten pelkällä päällä tai pyrstöllä ollaan leikitty 😀

  244. sannna sanoo:

    Ihan ehdottomasti antaisin tämän minun kummitytölle !

  245. Jassu sanoo:

    Joululahjaksi kummitytölleni ja hänen siskolleen. Pikkulinnut on laulaneet tännekin päin, että nämä olisivat mieleisiä lahjoja!

  246. Annaby sanoo:

    Heh olin jo skipannut tän, kun mulla ei oo ketään leikki-ikästä lahjottavana, mutta sitten tuli tietoon, että poikaystävän kummityttö näitä toivoo joululahjaks (ensimmäinen toive oli elävä poro…) joten olis kiva hoitaa tää lahjahankinta pois alta tälleen opiskelijabudjetilla 🙂

  247. hanna sanoo:

    Kummitytölle menisi tai sit omalle tytölle oottamaan oikeaa aikaa.

  248. Hanna sanoo:

    Serkkutytölle antaisin joululahjaks! 🙂

  249. Pirkko sanoo:

    Kummilapsi saisi lahjaksi 🙂

  250. Puppy Love sanoo:

    Antaisin nuken pikkusiskolleni tai kummitytölleni tai vaikka molemmille! 🙂

  251. Laura sanoo:

    Tyttärelleni antaisin joululahjaksi 🙂

  252. Elise H. sanoo:

    Mukana arvonnassa! Minulla on 10-vuotias tytär, jolle haluaisin nuken antaa 🙂

  253. hukka sanoo:

    Joululahjaksi lähtisi erään ystäväni hurmaavalle pikkuneitokaiselle. 🙂

  254. sasa sanoo:

    Voi että antaisin mummilta joululahjaksi tytön tytölle salli.moilanen36@gmail.com

  255. tanju sanoo:

    Antaisin nuken joululahjaksi hyvän ystäväni lapselle 🙂

  256. […] vielä Monster High -arvonnan voittajat, eli Tarja S. ja Marika! Paljon onnea voitosta! Laittaisitteko mulle […]

  257. Jennie sanoo:

    Nuken antaisin lahjaksi 5v hoitolapselleni joka kovasti nukkeja toivoo joulupukilta!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.