Potkupyörästä polkupyörään siirtyminen

09.06.2016

Saatiin jokin aika sitten Polkupedista Tiaralle uusi 16-tuumainen Puky polkupyörä*. Mun on pitänyt kirjoittaa tästä jo aikaa sitten, mutta en vaan ole saanut tehtyä. Nyt kuitenkin kokosin yhteen meidän kokemukset siirtymisestä potkupyörästä polkupyörään, sekä fiilikset uudesta pyörästä ja vinkit pyörän valintaan.

Alussa me jännättiin Oton kanssa, että voiko se tosiaan olla mahdollista että pyöräilyn opetteluun ei tarvittaisi apurattaita. Jo eka kerralla kun neiti kiipesi pyörän satulaan alkoi tasapaino kuitenkin löytyä ja hän tiesi heti miten poljetaan. Tyttö kiljui tyytyväisenä ja polki eteenpäin, ja me juostiin sydän syrjällään perässä Oton kanssa kevyesti kiinni pitäen. Hyvää treeniä siinä pyörän perässä juostessa on ainakin saanut. Nyt ei tarvitse enää pitää kiinni, mutta juostaan edelleen perässä.

Potkupyörästä on ollut ainakin meidän kokemuksen mukaan kuitenkin rutkasti hyötyä, sillä tasapaino löytyi tosi nopeasti myös polkupyörällä, ja tuntuma pyörään oli hyvä. Suosittelen ehdottomasti potkupyörää ennen polkupyörän hankkimista, sillä potkupyörän kanssa oppii nimenomaan pitämään itse sitä pyörää pystyssä. Lisäksi Pukyn laadukkaissa potku- ja polkupyörissä on kaikissa käsijarru, eli jarruttamisen voi opetella jo potkupyöräillessä ja sitten vain jarruttaa samalla tavalla polkupyöräillessä.  Pukyn polkupyörissä jarru on sopiva lapsen voimille, eikä liian jäykkä.

Polkemista Tiara oli harjoitellut päiväkodin kolmipyöräisillä, joten sekin tekniikka oli jo hallussa. Toistaiseksi ollaan pysytty ihan lähialueilla eikä lähdetty kauas, mutta mulla on kova luotto että me lähdetään pian pyöräretkelle yhdessä.  Vielä pari kertaa harjoitellaan kääntymistä, pysähtymistä ja ohjausta, ja sitten tämäkin hermoheikko äiti uskaltautuu jo kotitalon viereistä aukiota kauemmaksi. Musta on hyvä vaan harjoitella turvallisessa lähiympäristössä aluksi, että saa tarpeeksi varmuutta.

Me valittiin 16-tuumainen pyörä, joka sopii 3-vuotiaasta ylöspäin tai yli 100cm  pituiselle lapselle. Meidän neidillä pituutta siis 102cm, ja koko on oikein hyvä. Pyörässä on alumiinirunko, joka on matala niin että lapsen on helppo nousta sen selkään. Satulan ja ohjaustangon korkeutta voi tietenkin säätää, ja tärkeää on myös se etteivät ne ole liian matalalla, sillä liian matalalla olevan satulan kanssa lapsi ei saa polkemiseen tarpeeksi voimaa.

Samalla kun saatiin Tipalle käyttöön uusi pyörä, annettiin vaihdossa takaisin Polkupedille viime vuonna Zeldalle käyttöön saatu minikokoinen potkupyörä, ja Zelda vaihtoi Tiaran vanhaan isompaan potkupyörään. Minipotkupyörä oli edelleen ihan priimakunnossa vaikka sillä on kulutettu asfaltteja ihan huolella vuoden verran. Pukyn potkupyöristä löytyy käyttökokemuksia Zeldan osalta pienemmästä Puky LR M -potkupyörästä ja Tiaran osalta suuremmasta Puky LR L -potkupyörästä.

Tämä vaihdos oli myös oikein hyvä, sillä kuopus on venähtänyt vuodessa melkein siskonsa mittaiseksi ja vanha potkupyörä oli auttamattomasti liian pieni. Nyt hän potkii ketterästi menemään uudellavanhalla L-kokoisella potkupyörällään.

Kyllä tuntuu uskomattomalta, että minun esikoisvauvani osaa jo pyöräillä! Muutamat liikutuksen kyynelet olen tirauttanut, se vaan jotenkin tuntui niin hurjalta että ihan tosiaan aikaa on kulunut niin paljon että tyyppi polkee jo menemään. En malta odottaa että päästään kunnolla lenkille, niin että mä juoksen ja hän polkee, siitä tulee huippua!

Ihanaa että ainakin esikoisen pyöräilemään oppiminen meni näin kivuttomasti. Itse muistan purreeni hammasta harjoitellessani punavalkoisella pyörälläni ilman apurattaita polkemista, ja kaatuneenikin monta kertaa. Ja taisin oppia pyöräilemään ilman apuarattaita vasta 6-vuotiaana. 90-luvulla ei vielä potkupyöriä ollutkaan, ja apurattailla harjoitellessa lapsella ei ole mahdollisuutta oppia esimerkiksi kääntyessä oppia kallistamaan pyörää oikeaan suuntaan, sillä apurattaat vaativat kallistuksen juuri päinvastaiseen suuntaan. Siksi kai se harjoittelu niin takkusikin, kun tasapainoa oli vaikea hallita kun samaan aikaan piti tehdä kaikki päinvastoin kun oli tottunut tekemään. Onneksi nykyään on helpompaa kuin mun lapsuudessa!

Miten teillä on sujunut potkupyörästä polkupyörään vaihto tai pyöräilemään opettelu?


Aistikasta hemmottelua

25.10.2015

Olen mukana Indiedaysin ja KiiltoCleanin Aisti-yhteistyökampanjassa, ja sain mahdollisuuden testata uuden Aisti-tuoteperheen raikkaita kosteusvoiteita. Aisti on uusi nimi miltei jokaisen suomalaisen tuntemalle, yli 40-vuotiaalle Erioil-kosteusvoiteelle ja sen uusille kavereille. Meillä kotona on aina ollut Erioilia, se on nimittäin mun äidin lemppari. Pinkkivalkoinen kätevä purkki on yksi niistä jutuista jonka muistan henganneen jokaisessa lapsuuteni kodissa aina yöpöydällä, eli se on todellakin mulle tuttu.

Erioil-tuotteet ovat kokeneet uudistuksen, ja saaneet samalla uuden ja kivan Aisti-nimen. Aisti-tuotesarjasta löytyy niin sitä pinkkivalkoista klassikkoemulsiota, kuin uusia ja raikkaan kevyen tuoksun omaavia tuotteitakin. Mitä enemmän ikää on tullut, sitä enemmän olen alkanut arvostaa hajustamattomia, tai kevyesti hajustettuja tuotteita. Mulle voimakkaat hajut aiheuttavat helposti migreeniä, ja siksi olen todella tarkka siitä mitä tuoksuja iholleni levitän, vaikka hajustetuista tuotteista pidänkin. Nuorempana ehkä hieman vaniljan, kookoksen ja glitterin varjoon jäänyt perinteinen Erioil kosteusemulsio vartalolle on nykyään juuri sopiva tuote mulle. Kosteuttaa, mutta kuivuu silti nopeasti eikä tuoksu liian voimakkaasti.

Mulla on etenkin näin ilmojen kylmetessä todella kuiva iho käsissä. Aisti hajustamaton käsivoide on pitänyt mun kädet nyt pehmeinä, eikä iho ole halkeillut ollenkaan. Se myös imeytyy vauhdikkaasti, mikä on kiva etenkin jos voidetta lisäilee vaikka töissä päivän mittaan, sillä kukaan tuskin haluaa rasvasormilla räpeltää puhelinta tai läppärin näppistä. Töissä myös se hajustamattomuus on plussaa, sillä vaikka itse ei kärsisikään hajusteallergioista, joku muu saattaa kärsiä, eikä välttämättä ole kovin innoissaan voimakkaasti tuoksuvien voiteiden käytöstä.

Sain kaikkia uusia tuotteita kokeiluun, ja yhdessäkään ei ollut ainakaan mulle liian voimakas tuoksu. Tykkäsin kovasti myös Kasteenraikkaasta kosteusemulsiosta ja Mintunraikkaasta jalkavoiteesta. Talvella käsien lisäksi kuivuvat myös jalat, ja Mintuntuoksuinen voide on ihana levittää esimerkiksi saunan jälkeen kuumalle iholle. Aisti-tuotteet ovat edullisia ja hyviä tuotteita arkeen, mutta ehdottomasti myös hemmotteluun.

Aistilla on meneillään aika huippu Instagram-kilpailu, jossa pääpalkintona on 200 euron lahjakortti vapaavalintaiseen kauneushoitolaan, sekä viikoittainen yllätyspalkinto! Kilpailuun osallistuaksesi toimi näin:

Kuvaa ja jaa sinulle tärkeä asia, jonka haluat tuntea ja aistia täysillä – toisin sanoen asia, jonka takia haluat pitää itsestäsi huolta. Pääpalkintona on 200 euron lahjakortti valinnaiseen kauneushoitolaan sekä lisäksi KiiltoClean arpoo joka viikko yllätyspalkinnon, jonka he julkaisevat viikoittain Instagramissa @aistielama.

1) Ota kuva sinulle tärkeästä asiasta.
2) Jaa kuva Instagramissa ja merkitse se tägeillä: #aistielämä @aistielama
3) Haasta vielä mukaan kaksi kaveriasi, niin olet mukana kilpailussa.

Kilpailu on voimassa 2.10.–15.11.2015 välisenä aikana. Onnea kilpailuun kaikille! Indiedaysin Aisti-kampanjasivulta pääset tutustumaan myös muiden bloggaajien kokemuksiin tuotteista.

Me lähdetään pian ulkoilemaan, ihanaa sunnuntaipäivää kaikille!


Olaplexia testaamassa

23.04.2015

Kuten aiemmin kerroinkin, kävin alkuviikosta kokeilemassa KC Professionalin uutta Olaplex-hoitoa Kampissa. En oikeastaan tiennyt hoidosta juuri mitään sen enempää kuin parin netissä silmiin osuneen aiemman testikokemuksen verran. Olaplex on siis uudenlainen hiusten hoitokäsittely, jonka voi tehdä joko värjäyksen tai vaalennuksen yhteydessä, tai sitten ihan yksinään. Multa ei nyt hiuksiä värjätty, mutta hoitoa pääsin kokeilemaan.

Olaplex on kaksivaiheinen käsittely, jossa ensimmäinen aine sekoitetaan joko väriin tai vaalennusaineeseen, tai sitten veteen. Toinen aine lisätään hiuksiin sitten kun edellämainitut on pesty pois, annetaan vaikuttaa ja sitten pestään ja muotoillaan hiukset normaalisti. Lisäksi sain vielä kolmannen purkin kotiin, jonka avulla saavutettua tulosta voi ylläpitää kampaamokäsittelyiden välillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miten se toimii?
Olaplex hoitaa ja korjaa hiuksen kuitukerroksen rakennetta ainutlaatuisen tekniikan avulla. Olaplex perustuu keksintöön, joka estää hiuksen rikkisiltoja katkeamasta käsittelyn yhteydessä ja samalla korjaa jo katkenneita rikkisiltoja. Olaplex estää vahingoittumista, korjaa jo syntyneitä vaurioita ja vahvistaa hiuksia.”
(KC Professional Olaplex)

Mun hiukset on jo noin vuoden ajan katkeilleet todella paljon, lähinnä oikealta puolelta ja takaa. Vasen puoli taas on kasvanut normaalisti ja tasaisesti kokoajan. Olen yrittänyt miettiä syytä tälle kummalliselle toispuoleiselle katkeilulle, mutta siihen ei ole auttanut nukkuma-asennon muuttaminen, hiusten pitäminen mahdollisimman vähän kiinni tai mikään muukaan mitä olen kokeillut. Nyt n. 8 viikkoa syömäni biotiini on vaikuttanut kyllä kasvunopeuteen, ja kuukausi sitten Lorealin kampanjan yhteydessä leikattu kuontaloni on säilynyt tähän asti aika tasamittaisena. Nyt toivon, että tämä Olaplex-hoito estäisi katkeilun kokonaan, ja saisin viimeinkin kasvattaa omat hiukset pidemmäksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Taustalla mun tukkatilanteessa on vaalennus asteittain pikimustasta vitivalkoiseksi vuodessa, ja se ei tehnyt kovin hyvää tukalle. Myös toisen vuoden kestänyt blondin värin ylläpito rasitti hiuksia, vaikka en blondannutkaan kuin juurikasvua. Oman jälkensä ovat jättäneet myös kaksi raskautta, vuoden imetys ja 16-vuotiaana aloittamani aktiivinen hiustenpidennysten käyttö, josta tosin olen pitänyt taukoa viime kesästä asti.

Hoidon jälkeen mun hiukset ovat olleet todella pehmeät ja sileät, ja kun olen suihkussa kastellut hiukset eivät ne ole muistuttaneet märkää hamppukasaa, vaan ovat tuntuneet heti kastellessa (ennen pesua ja hoitoainetta) samalta kuin yleensä vasta intensiivisen tehohoidon jälkeen. Vaikutus ei siis ole ainakaan mennyt ohi näiden muutaman päivän aikana, vaan edelleenkin hiukset tuntuvat tosi hyvältä. Olen kokeillut myös antaa hiusten kuivaa ihan itsekseen suihkun jälkeen, ja ne ovat olleet pehmeät ja sileät. Ennen hoitoa en voinut tehdä niin, koska hiukset kuivuivat sellaiseksi takkupehkoksi että kuivana harjatessa olisi katkennut puolet pituuksista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tosiaan en voi vielä sanoa sen enempää hoidon pitkäaikaisesta vaikutuksesta, mutta ainakin toistaiseksi tuntuu tehonneen hyvin ja mun ei tarvitse pelätä hiusten harjaamista niinkuin tähän asti. Nyt jatkan biotiinin syömistä, Olaplex-kotihoidon käyttämistä ja hiusten hellää kohtelua ja toivottavasti vuoden päästä mulla on metrikutrit!

ennenjälkeenolaplex

Kiitos paljon Olaplexille siitä että pääsin kokeilemaan hoitoa. Ja ihanaa päivää teille kaikille <3


Kamera, joka pelasti mun talven

02.12.2014

Olympus OM-D E-M-10, kamera joka pelasti mun talven, tai ainakin alkutalven. Sain kuukaudeksi tämän Olympuksen ihanan kameran lainaan, ja voin ihan rehellisesti sanoa että itkettää kun pitää siitä vielä luopua! Mä en ole koskaan testannut parempaa kameraa, vaikka aika montaa järkkäriä, kompaktijärkkäriä ja pokkaria on tullut testattua vuosien varrella.

Jo ensimmäiset postaukset joissa olin ottanut kuvat tällä kameralla aiheuttivat kysymystulvan kamerasta ja sen ominaisuuksista, enkä ihmettele. Parannus kuvanlaadussa on vaan niin huikaiseva! Ihmeellistä, että keskellä vuoden pimeintä aikaa mun ei tarvitse stressata iltapäivähämärässä kuvaamisesta, tai kuvien epätarkkuudesta, OM-D, tuttavallisemmin OOÄMGEE hoitaa kaiken.

P1010156xKuvattu iltapäivän hämärässä, aukko f 1.8 valotusaika 1/60s

Olen testannut OM-D:täni auringonpaisteessa, pilkkopimeässä, pilkkopimeässä katulampun valossa, hämäränä päivänä sisällä, valoisana päivänä sisällä ja oikeastaan vaikka ja missä olosuhteissa. Kertaakaan en ole vielä pettynyt. Uskomattominta on kyllä se mihin kamera pystyi katulampun valossa, illalla kello kuuden aikaan kun oli aivan pimeää. En käyttänyt lisäsalamaa, en käyttänyt kameran omaa salamaa, otin vaan kuvia ja ne olivat tarkkoja, hyvän värisiä ja kivoja.

P1010294x P1010311xMolemmat kuvattu katulampun valossa, pilkkopimeässä ilman salamaa, aukko f 1.8 valotusaika Tiaran kuvassa 1/60s ja yhteiskuvassa 1/40s

Mulla on lainassa kameran kanssa myös 25mm Zuiko-objektiivi, joka on muoto- ja asukuvien ottamiseen ihan nappivalinta. Se on pienikokoinen, niinkuin kamera itsessään, ja siitä saa kauniin syvyysterävyysefektin. Objektiivissa on sama aukko kuin mun oman järkkärin 50mm/f 1.8 -objektiivissa, mutta tuo 25mm objektiivi antaa paljon enemmän liikkumavaraa, mikä on tosi näppärää. Siinä missä 50mm objektiivilla joutuu menemään kolmen metrin päähän että saa kokonaisen ihmisen kuvaan, 25mm -objektiivilla riittää paljon pienempikin etäisyys. Etenkin sisällä kuvatessa tämä on ehdottoman tärkeää. Silti objektiivi on todella valovoimainen ja tosiaan sillä saa kauniin syvyysterävyyden kuviin.

P1010242xKuvattu päivänvalossa, aukko f 1.8 valotusaika 1/1000s

Näin talvella käytössä on melkein jatkuvasti f 1.8. Siinä missä mun omalla järkkärillä tuota aukkoa käytettäessä kuvat ovat usein epätarkkoja, Olympus tuottaa pelkkää priimaa. Mun omalla järkkärillä osa kuvista on jalustallakin otettaessa epätarkkoja. Olympuksella epätarkkoja kuvia ei tule vaikka kädet vähän tärisisivät tai lapset juoksentelisivat, tarkennus on tosi nopea ja hyvä.

P1010185xKuvattu iltapäivän hämärässä, aukko f 1.8 valotusaika 1/80s

Upeinta on mielestäni se, miten hyviä kuvia kameralla saa otettua myös keinovalossa sisällä. Kuvat eivät koskaan ole tippaakaan keltaisia tai epätarkkoja, toisin kuin Canon eos 600:D:llä jota olen tähän asti tottunut käyttämään. Ennen välttelin viimeiseen asti keinovalossa kuvaamista, koska kuvista tuli vaan niin noh kauheita. Mutta nyt se ei ole katastrofi jos jotain pitää kuvata vielä auringon laskettua kotona, vaan päin vastoin.

P1010024xP1010210 P1010753xKuvat otettu kaikki hehkulampun valossa, aukko f 1.8 valotusaika kaikissa 1/60s

Kamera on niin tervetullutta vaihtelua megakokoiselle järkkärille, ettei tosikaan. Sitä on maailman helpointa kuljettaa laukussa mukana, ja ottaa mukaan kaikkialle. Myös kaulassa se kulkee kivasti, eikä ole jatkuvaa pelkoa siitä että se kaulassa törmäisi johonkin. Toki 25mm objektiivikin auttaa, kun ei ole sieltä massiivisimmasta päästä.

P1010811xKuvattu aamuhämärässä meidän pimeässä kodissa, aukko f 1.8 valotusaika 1/8s

P1010785Meillä oli siis näin hämärää sämpylöitä kuvatessa 😀

Mä oon alkanut ottamaan enemmän kuvia kuin ennen, koska musta on vaan niin ihana katsoa ottamiani kuvia ja haastaa kameraa, katsoa mihin se pystyy. Tekisi mieli pitää oikein jotkut talvikuvaukset meidän lapsille vielä kun kamera on käytössä! Tulen kirjoittamaan vielä lisää kamerasta ennen testijakson loppua, ja ajattelinkin kysyä teiltä, että mitä haluaisitte siitä tai valokuvauksesta yleisesti tietää? Kiinnostaako teitä vinkit talvikuvaukseen tai vinkit lapsikuvaukseen? Mikään ammattilainenhan mä en ole missään määrin, mutta jonkin verran kokemusta on näiden vuosien aikana karttunut, ja osaan mä ainakin jotain vinkkejä varmasti antaa!

Oletteko kokeilleet Olympuksen kameroita? Kiinnostaisiko teitä kuvausvinkit? Millaisella varustuksella itse kuvaatte talvella?


Monster High arvonta

09.11.2014

Saimme Lekmeriltä kaksi Monster High -nukkea tytöille kokeiltavaksi, ja mun täytyy tunnustaa, että ensin olin vähän kauhuissani. Mä olen sellainen perinteinen Barbietyttö, ja nykyajan isopäiset nuket, etenkin hirviö-sellaiset ovat saaneet aina vähän karvat pystyyn. Kaupoissa en koskaan ole sen tarkemmin Monster High -nukkeihin tutustunut, vaan nyt vasta ihan ensimmäistä kertaa kiinnitin oikeasti huomiota siihen mistä on kysymys.

IMG_2103xMonster High’t ovat nimensä mukaisesti hirviöitä, meidän saamat nuket ovat harpyija-kentauri Avea Trotter, sekä luuranko-yöperhonen Bonita Femur. Ne eivät ole realistisia millään tavalla, eivät paljastavasti pukeutuneita, eivätkä mielestäni mitenkään aseta tytöille ulkonäköpaineita, kukapa sellaisia ottaisi perhoselta tai kentaurilta? Mä halusin pienenä näyttää Barbielta, jotkut yrittävät epätoivoisesti vielä munkin iässä näyttää Barbielta. Toiset haluavat näyttää Bratzilta. Mutta nämä, joidenkin mielestä pelottavat hahmot, ovat mielestäni upeita, visuaalisesti näyttäviä ja mielenkiintoisia myös lapsille, asettamatta niitä paineita, tai näyttämättä huonoa esimerkkiä siitä ”miltä naisen kuuluu näyttää”.

IMG_2087xPojille on jo vuosia suunnattu erilaisia superhahmoja lelupuolella, mutta tytöille on tuputettu paljon sitä perinteistä pullantuoksuista naisenmallia tai sitten vesirajahame-kolmekiloameikkiä-paljastavatvaatteet -mallia. Tässä on mielestäni sellainen lelusarja, jonka parissa kaikki, niin tytöt kuin pojatkin, voivat päästää mielikuvituksen valloilleen, ja keskittyä ihan muihin asioihin kuin edellämainittuihin. Miksei niihinkin, jos niin haluaa, mutta tietty lelut tuovat oman twistinsä siivillä, luurangoilla ja neljällä jalalla. Monster High’ta kohtaan omaamani ennakkoluulot osoittautuivat täysin vääriksi ja typeriksi, ja ne ovat tämän hetken nukkevalikoimasta se vaihtoehto joka muhun kolahtaa eniten.

IMG_2091xMeidän Tiara tykkää tosi paljon, ja niin tykätään minä ja Ottokin. Kuukausi sitten en olisi ikipäivänä ostanut tuollaista nukkea, jos olisin voinut valita sellaisen ja Barbien väliltä. Nyt kun olen oikeasti tutustunut nukkeihin, nuken mukana tulevaan hauskaan pikkukirjaseen, johon nukke on vastannut ”ystäväkirjatyyppisiin” kysymyksiin, ja nähnyt miten lapset niihin suhtautuvat, mä en miettisi kahta kertaa. Monster Hight ovat moderneja, meidän aikaamme sopivia nukkeja, joilla saa aikaan mahtavat leikit.

Nuket saatu Lekmeriltä.

IMG_2124xSaan arpoa myös teille kaksi nukkea, Avea Trotterin, sekä Sirena von Boo -nimisen kummitus-merenneidon, jotka voi laittaa vaikka pukinkonttiin! Osallistu arvontaan keksimällä itsellesi nimimerkki, kommentoimalla tähän postaukseen kenelle haluaisit Monster High-nuken antaa, ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 16.11.2014 klo 00.00 asti.