Täydellinen perjantai

28.11.2014

Aamulla jännitettiin pitkään, ja iltapäivällä jännitys muuttui suunnattomaksi iloksi ja onneksi. Tänään on ihana päivä, vihdoinkin Suomi otti askeleen kohti tasa-arvoa! Vielä on edessä suuren lakivaliokunnan äänestys, minkä jälkeen eduskunta äänestää uudelleen laista, mutta oletettavaa on että se menee läpi, kun suurin osa valiokunnan jäsenistä kuitenkin kannattaa lakia. Kukaan mun blogia säännöllisesti lukeva ei ole voinut välttyä siltä, miten tärkeä asia tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyminen mulle on, ja en oikeasti voi sanoin kuvailla miten iloinen ja onnellinen olen siitä, että ehkä jo lähitulevaisuudessa pääsen juhlimaan monien ystävieni häitä! Rakkaus voitti, ja tänään mä kilistelen Oton kanssa sille lasillisen skumppaa!

Mä olen helpottunut siitä, että meidän omat lapset saavat kasvaa astetta tasa-arvoisemmassa, suvaitsevammassa ja oikeudenmukaisemmassa Suomessa, kuin me itse. Toivottavasti tämä on askel myös sitä kohti, että ehkä jo meidän lasten kasvaessa isoksi, kenenkään ei enää tarvitsisi hävetä omia tunteitaan, tai salata niitä, vaan jokainen saisi olla ihan kuka on, pelkäämättä muiden reaktioita koskaan, missään tilanteessa. Kiitos Tahdon2013, ihan mieletön suoritus. Tämä taisikin olla ensimmäinen kansalaisaloite, joka meni läpi! Aivan huikeaa.

tahdonP1010775x P1010784xTämän ihanan uutisen lisäksi meillä on ollut oikein chilli perjantai kauppareissuineen, maratonipuheluineen (lapset, mummun kanssa) tacoineen ja barbieleikkeineen, vaikka toki kommelluksia sattui tänäänkin, perus minä! Onnistuin pilaamaan meidän tyynyt kun en osannut pestä niitä oikein pesukoneessa, tyynynostohommiksihan se sitten meni kauppareissulla. Säikähdin Iltalehden uutista ja tyrkkäsin meidän tyynyt koneeseen pariksi tunniksi, tulivat takaisin sadan kilon painoisina vesi-mössöpalloina, joita ei saanut mitenkään tyhjennettyä saippuavedestä. Hyvä minä! Ensi kerralla kyllä googlettelen kaikki mahdolliset tyynynpesuvinkit ennenkuin alan sähläämään itse. Mutta ompahan hyvät, uudet, puhtaat tyynyt ensi yöksi!

P1010762 P1010771xIhanaa viikonloppua kaikille<3


36 Responses to “Täydellinen perjantai”

  1. andree sanoo:

    Oon niiiiiin iloinen! Purskahdin itkuun tänään kun ajattelin että 19 vuoden yhdessäolon jälkeen VIHDOIN mun oma ihana äitini pääsee naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa <3

    • Iina sanoo:

      Voi ihana sinä <3 En voi edes kuvitella miten mieletön fiilis on kun tämä päätös koskettaa noin läheltä! Ihanaa että sun äiti vihdoin saa mennä naimisiin <3

      • andree sanoo:

        Niin on, kiitos! 🙂 <3
        Enkä ymmärrä muutenkaan noita lakimuutoksen vastaisia mielipiteitä… Varsinkin köyhä argumentti "lapsella tulee olla oikeus äitiin ja isään".. siis haloo, sittenhän pitäisi kieltää yksinhuoltajuuskin ja jos jäät leskeksi niin silloinkin pitäis lapsi ottaa pois! 😀 Ja sitten on näitä tilanteita, kuten omani, että on mulla isä ja äiti mutta erosivat kun olin 2 ja siitä asti äidillä ollut naisensa. Eikä se ole mitenkään negatiivisesti mun lapsuuteen vaikuttanut, päinvastoin, oon tosi onnekas että mulla on niin ihana perhe. Äiti ja isä ei nyt vaan ole yhdessä mutta molemmat erittäin vahvasti mukana mun elämässä! Lisäksi ihmiset tuntuu ajattelevan että lapsi kärsii kun koulussa kiusataan homovanhemmista jnejne niin sanonpa vaan, että ei mua tai mun siskoa kyllä kukaan sen takia ole koskaan kiusannut. Kaikki on vaan olleet tosi uteliaita ja kiinnostuneita siitä 🙂 Musta on hienoa, että te Oton kanssa näytätte hyvää esimerkkiä teidän tytöille ja opetatte tasa-arvon tärkeydestä ja suvaitsevaisuudesta sekä siitä, että jokainen saa rakastaa ketä haluaa.

        • Iina sanoo:

          Voi ihana olet, kiitos paljon<3 Ja sulla oli tosi hyviä pointteja, ja sulla on just omakohtaista kokemusta noista kaikista asioista joilla vastustajat spekuloivat, niiden kannattaisi ennemmin kysyä sellaiselta joka tietää, kuin vaan vastustaa vailla faktapohjaista tietoa!

  2. Valma sanoo:

    Mä niin toivoisin, että tuo suvaitsevaisuus riittäisi myös heille, jotka ei sukupuolineutraalia avioliittolakia kannattaneetkaan.

    • Nimetön sanoo:

      Toki jokaisella oikeus mielipiteeseensä, kuin myös sen ilmaisemiseen, mutta…

      ”Jos laajennamme suvaitsevaisuuden koskemaan myös suvaitsemattomia, emme ole kykeneviä puolustamaan suvaitsevaista yhteiskuntaa suvaitsemattomilta ja heidän hyökäyksiltään. Näin rajaton suvaitsevaisuus johtaa siten lopulta kaiken suvaitsevaisuuden tukahtumiseen.” (ns. suvaitsevaisuuden paradoksi)

      Tämä on aika hyvin sanottu mun mielestä. 🙂 Kaikkea suvaitsemattomuutta ei tarvitse suvaita ihan loputtomiin asti.

      • Valma sanoo:

        Siis what? Mitä suvaitsevaisuutta se on, jos suvaitaan vaan ne, jotka on samaa mieltä kuin itse? Ja tuohon jälkimmäiseen kommenttiin, niin molemmin puolesta suvaitsevaisuutta kiitos lisää

    • Nimetön sanoo:

      Paitsi että nyt kun luin Valman kommentin uudestaan, en ole varma kummin tarkoitit. Toivotko, että suvaitsevaisuutta riittäisi myös näitä sukupuolineutraalian avioliiton vastustajia kohtaan, vai että heiltäkin riittäisi sitä suvaitsevaisuutta, vaikka eivät asiaa kannattaneetkaan…? 😀

    • Iina sanoo:

      Kuule Valma, kyllä nimetön on tässä nyt ihan oikeassa. Jos suvaitsemattomuus on suvaittavaa, eihän siinä ole mitään järkeä. Mä toivon että joskus tässä maailmassa on normi ihan kaikille, että kaikki ihmiset ovat saman arvoisia ja ansaitsevat samat oikeudet.

      • Valma sanoo:

        Ok, tästä on varmaan turha jatkaa ja osa mun aiemmasta kommentista näköjään jäi uupumaan. Mutta mun pointti oli siis se, että jos mä hyväksyn homot ja te jotka olette sukupuolineutraalin avioliiton kannalla, mutta olen silti eri mieltä, niin olen suvaitsematon ja teidän ei tarvitse suvaita mua? Mun mielestä se ei ole suvaitsevaisuutta että suvaitaan ne ketkä on samaa mieltä. Vai liittyykö tämä suvaitsevaisuus-käsite vain homoliittoihin?

        • Iina sanoo:

          Kun tässä on nyt kyse siitä, että tasa-arvo ei ole mielipideasia. Minä suvaitsen kaikki ihmiset, mutta en suvaitse sitä että ihmisoikeuksia pidetään mielipideasiana jota ne eivät ole, ne ovat, tai niiden pitäisi ainakin olla, kaikille itsestäänselvyys. Vaikka en hyväksy sitä, että jotkut ihmiset eivät suvaitse seksuaalivähemmistöjä, en ole kieltämässä heiltä samoja oikeuksia joista itse nautin, toisin kuin he ovat kieltämässä seksuaalivähemmistöiltä.

          • sandra sanoo:

            Todella hyvin sanottu 🙂

          • Valma sanoo:

            Kiitos tästä, hyvä perustelu

          • Alisa sanoo:

            Mielestäni on hienoa, että vastaat niin fiksusti ja perustelet oman kantasi. Olen samaa mieltä kuin Valma. Minä olen kristitty ja omatuntoni ei salli sitä että hyväksyn vääryyden. Jumalan edessä kaikki ihmiset ovat samalla viivalla. Teen itsekin, niinkuin jokainen ihminen, paljon syntiä, ja ilman syntienanteeksiantamusta ja uskoa Jeesukseen Kristukseen olisin hukassa. Näemme jo ihmisen anatomiasta miten on tarkoitettu. Jumala on asettanut avioliiton miehen ja naisen väliseksi läpi elämän kestäväksi liitoksi. Koska ihmisen taipumukset ovat kieroutuneet syntiinlankeemuksen myötä, tulos on tämä. Minä toivon, että nykyajan ”suvaitsevaiset” ihmiset voisivat suvaita myös minun vakaumukseni. Minulla ei ole mitään homoja itseään vastaan, minulla on ystäväkin, joka seurustelee samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa, mutta en voi hyväksyä tekoja, jotka Jumalan sana osoittaa synniksi.

            Pakko vielä loppuun kiittää hienosta blogistasi ja toivottaa hyvää jatkoa!:)

          • Nimetön sanoo:

            Homoseksuaalisuus EI ole synti. Eikä siinä ole mitään pahaa. Inhottavaa ihmisten syyllistämistä kun sanotaan synniksi ja synnissä elämiseksi ja ties miksi.

  3. mirka sanoo:

    Voi ei tuo sadankilon tyynyt 😀 mäkin kauhistuin tuota samaa otsikkoa ja ilmoitin miehelleni, että nyt menee tyynyt viikonlopun aikana pesuun. Ehkä kuitenkin nyt sinun vahingostasi viisastuneena otan ensin soiton äidille ja vasta sitten sählään tyynypesun kanssa 😉 Hyvää viikonloppua sinne ! 🙂 ps. Zelda on taas tuossa kuvassa aivan syötävän söpö!

    • Iina sanoo:

      Hahaahhaha :DD joo kannattaa, kyllä äidit tietää 😀 Mäkin soitin paniikissa äidille ja se oli ihan että ”mitä sä oot tehnyt, ei mulla käy ikinä noin” :DDD mä luulin noudattaneeni ohjetta mutta ilmeisesti meni vähän metsään! 😀 Hahaa Zelda on ihana hassu<3 Hyvää viikonloppua ja tsempit tyynypesuun, toivottavasti sujuu paremmin kuin mulla :DDD

  4. Jarno sanoo:

    Nimenomaan meillä kaikilla on oikeus olla yhdenvertaisia ja tasa-arvoisia tässä maailmassa. ♥ Mulle tää merkitsee eniten sitä, että ”vähemmistö” on samanarvoisia. 😀 siis mitä mä selitän, mutta niin! 😀 Kuule nyt vaan kohti avioliiton satamaa, ainiin se kumppani! 😀

  5. memmi sanoo:

    Niin sairasta touhua. Niin kamalaa pilkkaa Jumalaa kohtaan. Mä olen vaan niin surullinen tästä. Kiva on aina ollut lukea sun postauksia ja seurata teidän iloista eloa. Mutta tämä on nyt risteys jossa molemmat lähdetään eri suuntiin. Tämä on mun kannanottoni asiaan.. Ne blogit jossa avoimesti tätä hehkutetaan (ja joita olen seurannut)niin jäävät täst edes seuraamatta. Kaikkea hyvää teille koko perheelle.

    • sandra sanoo:

      Sairasta touhua? Pilkkaa jumalaa kohtaan? Millä tavalla? Sullakaan kuten ei kellään muullakaan kaltaisillasi (jotka vastustavat tasa-arvoa) ole minkäänlaisia perusteluita tälle asialle.. Toivon, että jonain päivänä ymmärrät mitä lähimmäisen rakkaus tarkoittaa.

    • xod sanoo:

      En vaan ymmärrä tämmöstä, vaikka tottakai jokaisella saa olla oma mielipide…
      Olen kuitenkin myös tosi onnellinen tästä uutisesta!!! 🙂 Vaikka ei lähimmäisiäni kosketakaan sen suuremmin :p Mutta ihanaa <3

    • Iina sanoo:

      Mä toivon että tulevaisuudessa jokaisessa blogissa arvostetaan tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia 🙂 Kaikkea hyvää sinullekin.

  6. Minävaan sanoo:

    Lueskelin tän postauksen ja kommentit ja siis täytyy sanoa, että varmasti aina joku jää tyytymättömäks muutokseen ja sille ei voi vaan mitään. Harmi niille jotka ei kantaansa läpi saaneet, mutta ihanaa nille, jotka tätä halusivat, niin se vaan menee.
    Mä olin ja olen puolesta koko ajan, mutta luin paljon eri näkökulmia aiheesta ja opin ymmärtämään tietynlaisia vastustajiakin. En todellakaan heitä jotka huutelevat että ”homous on synti” tai ”homot on sairaita” tai että ”homot kouluttaa omista lapsistaan homoja”, nounounou. Noi kommentit on ihan suppeakatseisten ihmisten omia tulkintoja ja ei pidä paikkaansa. Mutta luin esimerkiksi yhden ystäväni facebook-kirjoituksen. Hän on uskovainen, mutta aina ollut kaiken rakkauden kannattaja. Hän oli ehdottomasti sen puolella, että homot saisivat samat oikeudet esim. adoptioon ja samaan sukunimeen ymsyms, mutta hän vieroksui sitä, että homot pääsisivät kirkossa naimisiin, koska raamattu on sitä vastaan. Toisaalta minä olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että raamattu kieltää esim naispappeuden ja monia muitakin asioita, jotka yhteiskunnassa nykyään hyväksymme ja niin hyväksyy Päivi Räsänenkin, miksi siis emme voisi tulkita raamattua tässäkin kohdassa näin, että joskus oli noin, mutta ei enää? Ymmärrän siis ystäväni tavan tulkita asiaa, mutta itse olen silti sitä mieltä, että noh kirkollinen vihkiminen on Jumalan siunaama avioliitto, joten usko siinä se ydin on, kaikki tulkitsevat erilailla. Tunnen nimittäin myös uskovaisia homoja, jotka siis haluavat naimisiin, koska tulkitsevat raamattua niin, että Jumala hyväksyy homoliitot.
    Pointtini on siis se, että täytyy muistaa, että kaikki vastustajat eivät todellakaan halua kieltää rakkautta, vaan pelkäävät enemmänkin kirkollisia muutoksia, ajattelutapana ehkä enemmänkin ”miksi mennä naimisiin jos ei usko raamatun sanomaa”. Sen vain halusin sanoa ja minusta nyt kyllä oikeus voitti ja keltäänhän sen ei pitäisi olla pois, että muut saavat mennä naimisiin 🙂 Toivottavasti osasin selittää asian oikein, halusin vain avata tätäkin näkökulmaa, että kaikki vastustajat eivät ole suvaitsemattomia 🙂
    Eli siis ihanaa että tämä juttu meni läpi! Mäkin haluan ehdottomasti kasvattaa mahdolliset lapseni paikassa, jossa kaikilla on yhtäläinen oikeus tehdä asioita, jos mulla on oikeus niin mun kaverillakin täytyy olla, thäts it! Kaikenlainen rakkaus kun on kaunista:)

    • Sanna sanoo:

      En tajua kuinka vaikeaa niin monelle ihmiselle on käsittää, että kirkko saa jatkossakin pitää kantansa, eikä kukaan ole heitä pakottamassa vihkimään homoja. Tässä laissa puhutaan vain ja ainoastaan siviilivihkimisestä. Ei siis (omasta mielestäni) ole todellakaan mikään ymmärrettävä syy vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia vetoamalla siihen että ”no mutkun kirkko sitä ja tätä”. Kaksi täysin eri asiaa.
      Ja kuten ylemmässä kommentissakin mainitaan, Raamatussa kielletään aika paljon asioita joita jengi kuitenkin tyytyväisenä tekee. Luulisi että jos niin pelkää sitä Jumalan rangaistusta, eläisi muidenkin asioiden suhteen niinkuin Raamatussa opastetaan.. Vai onko tässä(kin) asiassa nyt taas kyse siitä että poimitaan ne itselleen sopivimmat vaihtoehdot ja muilla ei niin väliä..?

      • Minävaan sanoo:

        Aivan joo, tässä on kyse pelkästä siviilivihkimisesti, en ajatellut loppuun asti 🙂 Olinpas hölmö, eli en minäkään sitten ymmärrä tätä kirkkohypetystä, jos se ei varsinaisesti liity tähän mitenkään. Ymmärtäisin, jos liittyisi kirkkoon
        Niinkuin sanoinkin niin itse siis hyväksyn homojen avioliiton kirkossakin, sillä se ei ole minulta millään tavalla pois. Mutta erehdyttävän paljon on liikkeellä sitä ajatusta, että kirkon täytyy muuttua tämän lain myötä. Kiitos selvennyksestä, en ole ilmeisesti kunnolla perehtynyt. Toivotaan siis kaikilta ihmisiltä tasa-arvoa 🙂

      • Valma sanoo:

        Esim. Mitä asioita joita uskovaiset iloisena tekee? Jos tarkoitat jotain vanhan testamentin lihan syöntiä, niin nyt eletään Raamatun mukaan uutta liittoa, mut näihin selvittelyihin tuskin tää kommenttiboksi riittää. Vaikeahan se on itse tuomita ja sanoa mikä synti on toista suurempi, enkä siihen ainakaan itse kykene, ei onneks tarvitsekaan.
        Enkä usko että kovin moni luulee tätä äänestystulosta kirkon kannaksi, mutta ainakin välillisiä seurauksia tulee olemaan. Tulevaisuudessa varmaan keskustellaan esim.siitä että kirkko syrjii jollei suostu siunaamaan homoliittoja.
        Mutta Raamatulla ja kristillisellä vakaumuksellinen vain miehen ja naisen liittoa lienee mahdoton Suomessa perustella, koska suomi ei kai pitkään aikaan ole ollut oikeati kristillinen valtio?

    • Iina sanoo:

      Mä en nyt enää tiedä mitä sanoa kun tässä on niin rönsyilevä keskustelu käynnissä 😀 Mutta mä nostan hattua Suomen arkkipiispa Kari Mäkiselle, siinä on hieno mies! 🙂 Tosiaan lakialoite ei vaadi kirkolta yhtikäs mitään, siksi noista kirkollisista asioista on mielestäni turhaa tässä yhteydessä edes keskustella. Yhtäkään hyvää perustelua ei ole eikä tule lakialoitteen vastustamiselle.

  7. mari sanoo:

    Mäkin kauhistuin sitä uutista ja nyt on pesukone pyörinyt ku pesen kaikki vierastyynytkin:D

  8. Valma sanoo:

    Nyt kun tää asia kääntyi kirkkoon ja aloin kirkkoa ja suomalaisia enemmän miettimään, niin tuli mieleen, että eikös teillä Iina ollut kirkossa vihkiminen, eli kuulutte kirkkoon? Miksi? Ja onko tytöt kastettu kirkkoon? Ihan mielenkiinnosta hyväntahtoisesti kyselen:)

    • Iina sanoo:

      Juu näin on 🙂 Mulle uskonto on henkilökohtainen asia, mutta sanotaanko näin että etenkin arkkipiispa Kari Mäkisen viimeviikolla lakialoitteelle osoittaman tuen myötä mulle tuli olo että ehkä kirkkoon kuuluminen on ihan kiva juttu :). Kirkossa ja kristinuskossa on paljon hyvää, mutta vanhoilliset käsitykset ovat se asia, jonka takia niin suuri osa on vain tapakristittyjä ja käy kirkossa kerran viiteen vuoteen.

  9. Miu sanoo:

    Vinkki tyynyjen pesuun; ihan pikkuisen vaan pesuainetta ja kuudessakympissä kuolee kyllä pöpöt. Rumpukuivaus, jos mahdollista. Ja mun käsittääkseni pesuloissa saattavat pestä eikä mahda olla kovin kallistakaan. Ja tasa-arvoinen avioliittolaki, jeeeeee !

  10. Inka sanoo:

    Hhaha luin saman uutisen ja aion kanssa pesta tyynyt! toivottavasti paremmalla menestyksella! 😀

    Olen kanssa niin onnellinen etta laki-aloite meni lapi!
    Ja miksi pitaisi suvaita suvaitsemattomuutta. Taytta hulluutta etta jokut elavat viela viime vuosituhannella tassa asiassa.
    Kirjoitin itse myos postauksen aiheesta!
    http://inkamarika.blogspot.nl/2014/11/tahdon.html

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.