Kaivoin pitkästä aikaa toissa syksynä Tukholmasta ostetut maiharit kaapista, kun tuntui että kaikki tämän talven lempparit jo kyllästyttää, kun niitä on käyttänyt niin paljon. Parasta maihareissa on ehdottomasti se, että niiden pohjat pitävät hyvin liukkaallakin kun ovat niin voimakkaasti kuvioidut, kaikilla muilla kengillä mä olen liukastellut koko tämän loskaisen viikon läpi. Tänään ei ohjelmassa ollut mitään ihmeellistä, joten kiskaisin maihareiden seuraksi rennot khakinvihreät housut jotka ostin kesällä Berliinistä, ja Sheinsiden neuleen, joka ei myöskään ole eksynyt hetkeen päälle.

Talvella tulee käytettyä ihan liian paljon mustaa, ainakin mulla ja halusin välttää sitä tänään mahdollisimman pitkälle. Silti sorruin laittamaan mustan takin, kun se tuntui ainoalta joka sopii khakinvihreisiin pöksyihin ja viininpunaiseen pipoon. Musta on sellainen turvaväri, mutta pidemmän päälle se on tylsä valinta. Maailmassa on tuhansittain kauniita värejä, miksi ihmeessä mä niin usein valitsen päälle silti sitä mustaa? Eikö talvella ole muutenkin tarpeeksi synkkää, ettei tarvitsisi enää lisätä sitä synkkyyttä verhoutumalla päästä varpaisiin kaikkein tummimpaan värivaihtoehtoon. Mä aion nyt yrittää käyttää mahdollisimman vähän mustaa lopputalven, mutta uskon kyllä että en kauaa pysy tällä tiellä, koska heti kun se apua-mulla-ei-oo-mitään-päällepantavaa -päivä iskee, on lopputuloksena ainakin puoliksi musta asu, haha! Mutta ainakin yritän!

Pipo Asos / Takki Sheinside* / Huivi Monki* / Neule Sheinside* / Housut Tally Wejl / Kengät Dinsko / Laukku Coach / *saatu blogin kautta

Aamupäivällä oltiin lasten kanssa pihalla leikkimässä, ja iltapäivällä käytiin kaupassa, ja katsottiin yhdessä Viaplaysta Beverly Hillsin hienostohauva 2 -elokuva. Pidettiin tänään saunailta, ja nyt olo on ihanan raukea, tekee vaan mieli katsoa vielä hetken jotain sarjaa ja painua sitten unten maille. Huomenna me suunnataan erään ihanan pikkuneidin 1v-synttäreille, ja tytöt odottavat pirskeitä jo kovasti, ja korttiakin ovat jo askarrelleet. Saapa nähdä kuka meistä kolmesta tytsykästä kehittelee pahimman asukriisin huomenna, kun pitäisi valita juhlavaatteita, hahaa!

Mä palailen huomenna uusien juttujen kanssa! Ihanaa viikonloppua kaikille<3

Mä olen aina ollut tosi sosiaalinen ja menevä, enkä ole hirveästi viettänyt aikaa yksin niitä vuosia lukuunottamatta kun mun äiti oli vakavasti sairas, ja olin paljon yksin äidin kanssa, eli yksin, koska suurimmaksi osaksi äiti nukkui. Silloinkin kun ”asuin yksin”, mun luona oli aina kavereita, tai sitten olin itse kaverin luona. Asuin reilun vuoden yksin omassa asunnossa, mutta sinä aikana mun yksin kotona viettämät yöt on laskettavissa varmaan kahden käden sormilla, etenkin koska mun ystävä asui samassa rapussa kerrosta ylempänä.

Otto ei, eikä lapsetkaan,  muuttaneet sitä että mä en edelleenkään kaipaa yksinoloa ollenkaan. Viihdyn yksin kotona silloin kun mulla on hommia tehtäväksi tai haluan siivota rauhassa mutta kaiken muun ajan voisin olla Oton ja lasten kanssa. Ennen pakenin kaikin keinoin yksinoloa, nykyisin se on harvinaista että saa olla yksin kotona, ja siksi mä olen oppinut nauttimaan niistä pienistä hetkistä vaikka en niiden perään haikailekaan.

Mä en kaipaa rauhallisia suihkuhetkiä, musta on kiva mennä suihkuun lasten kanssa ja nauraa kun ne spruuttaavat kumiankoilla vettä toistensa päälle ja järjestävät shampoopulloja riviin. En kaipaa hiljaisia iltoja yksin sarjoja katsellen, kun katson ne mieluummin Oton kanssa silloin kun molemmilla on aikaa. Hiljaiset iltadatailut yksin ei ole mun juttu, koska musta on niin paljon kivempaa datailla Oton vieressä, heittää huonoa läppää ja höpötellä kaikkea mitä mieleen tulee. Ja oikeastaan siivouskin on kaikista kivointa silloin, kun kuunnellaan samalla musiikkia ja siivotaan kaikki yhdessä.

En koe olevani läheisriippuvainen, koska kyllä mä osaan nykyään olla yksin ja tykkäänkin siitä, mutta en vaan kaipaa yksinoloa, samalla tavalla kuin vaikka kaipaan kahdenkeskistä aikaa Oton kanssa. Kai se on ihan normaalia, ei kai yksinoloa tarvitse kaivata välttämättä, varsinkaan elämäntilanteessa jossa se yksinolo on hyvin harvinaista. Mun mielestä kaikki mikä ei vaadi äärimmäistä keskittymistä on kivempaa seurassa kuin yksin.

Yksi lemppari yksinolon hetki mulla kuitenkin on, jolloin en kuitenkaan varsinaisesti ole yksin kotona. Aamuisin, tyttöjen vielä nukkuessa mä juon yksin rauhassa kahvia, kuuntelen hiljaisuutta ja selaan puhelimella blogeja ja uutisia. Se on ihanaa luksusta, joka kestää juuri sopivan pienen hetken, ennenkuin joko Tiara hipsuttelee tukka unipörrössä lastenhuoneesta ja sanoo ”Huomenta rakas äiti”, tai Zelda kiljaisee sängystä ”Hetätyyyy! ÄÄitiii! Poiiiiiiis!” pirteänä kuin peipponen.

Olenko mä outo kun en koe erityistä tarvetta yksinololle? Viihdyttekö te paremmin yksin vai seurassa?

Meidän tytöt ovat tainneet tulla vähän äitiinsä siinä, että rakastavat pukeutumisleikkejä ja erilaisten asujen kokeilua. He tosin tykkäävät kovasti myös pestä ja laittaa kuivumaan pyykkiä, mikä ei kuulu äidin suosikkipuuhiin, haha. Saa nähdä kauanko pyykki-into kestää, toistaiseksi nautin siitä täydellä sydämellä. Pienempi ei vielä ole tarkka siitä mitä päällä on, mutta tykkää silti kokeilla vaatteita ja kenkiä, ja vaihtaa niitä usein. Isompi sen sijaan tykkää jo koota erilaisia asukokonaisuuksia, ja saakin usein valita itselleen aina parista eri vaihtoehdosta mieluisimman paidan/hameen/housut ja muut, tai joskus pyytää jotain ihan tiettyä vaatettakin päälleen, ja sen myös saa jos se on tilanteeseen sopiva.

Tällä viikolla pidettiin jälleen kerran pukeutumisleikkipäivä, ja Tiara sai valita vaatteet itselleen ja siskolleen. Pukeutumisleikissä parasta on se, että ei tarvitse valittaa säätilasta tai mistään muustakaan, kun vaatteet ovat vain leikkiä varten. Millaiset asut tulee, kun kolmevuotias saa päättää? Aika yllättävät, sanoisin! Ei tyllihameita, äidin korkokenkiä eikä pinkkiä, mitä tämä on?

Tiaran asu / Mekko Gant* / Kaulakoru Gina Tricot / Leggingssit H&M / Kengät Nike /Hiuspanta Zara / Laukku Longchamp / *saatu blogin kautta.

Zeldan asu/ Paita H&M / Hame Zara / Leggingssit H&M / Kengät Zara

Tiaran suuri aarre on mun vanha Longchampin laukku, jonka olen itse ostanut Tukholmasta joskus seiskaluokalla, yli kymmenen vuotta vanha laukku siis, ja edelleen tosi hyvässä kunnossa. Nuo likuvärjätyt raidat ei ehkä ihan sovi mun tyyliin enää, mutta kolmevuotiaalle pienelle tytölle toi on musta aika passeli eka oma laukku.

Pienempi halusi tuon hiuspannan itselleen sittenkin, sai vähän väriä isosiskon stailaamaan tummasävyiseen asuun! Tiaran asu olikin aikamoinen väriläiskä kun kaulakorun jäätelöt loistivat kaikissa maailman sävyissä tummaa Gantin mekkoa vasten.

Mä tykkään kyllä molemmista asuista, ja oli hauskaa katsoa mitä pieni kolmevuotias valitsee päälleen kun saa itse päättää. Leikitäänkö teillä pukeutumisleikkejä? Oletteko säästäneet omille lapsille laukkuja/vaatteita omasta lapsuudestanne? Kumpi asu on teidän lemppari?

Arki on pääosin mukavaa ja seesteistä, rentouttavaakin jopa nykyään. Mutta aina kerran-pari kuukaudessa osuu se yksi päivä, kun kaikki tuntuu menevän pieleen siitä asti kun vuorokausi vaihtuu yöllä. Tänään on just se päivä. Illalla juteltiin tavalliseen tapaan esikoisen kanssa, että tänä yönä hän näkee kivoja unia prinsessoista ja koiranpennuista, mutta painajaisiksi ne sitten kuitenkin jostain syystä muuttuivat, ja meille kaikille kertyi unta vain muutama hassu tunti, kun aamulla piti lähteä pirteänä kerhoon. Miten se sattuukin se huono yö aina juuri ennen sellaista päivää, kun täytyy herätä aamulla jonnekin. Sitten kun ei ole menoa minnekään, me nukutaan kuin tukit kaikki ja herätään aamulla seitsemältä hyvällä fiiliksellä puuron keittoon.

Tänään oli puuro loppu, unohdin tietenkin ostaa sitä eilen kun käytiin ostoksilla, vaikka se luki kauppalistassakin. Onneksi oli kaikkea muuta syötävää, mutta aamupuuro on mun aamun käynnistäjä, ja harmitti kun sitä ei ollut. Kerhoon lähtiessä katsoin että ulkona on pakkasta, ja otin pulkan sijaan rattaat, kun ajattelin että ne kulkevat jäällä hyvin. Puolet matkasta olikin loskasohjoa ja sain kunnon hien pintaan kun juoksin ja työnsin matkarattaita siinä sohjossa, että ehdittiin ajoissa. Mutta hiki, se on enemmän kuin hyvä juttu ja kerhoonkin ehdittiin ihan ajoissa. Kotimatkalla napattiin vielä puuropaketti matkaan lähikaupasta.

Onneksi kerhossa oli kuulemma mukavaa lumiukkojen rakentelua, ja itse sain levähtää kuopuksen kanssa kerhohetken ajan, ja soittaa Tiaran kummitädille ja avautua hienosti sujuneesta yöstä. Se vei jo harmituksen tiehensä, vielä kun saisi tämän väsymyksen pois jollain. Kahvia on juotu jo vähän turhan monta kuppia, ja silti silmät lupsuu jatkuvasti. Kuopus olisi päikkäreillä, mutta esikoinen leikkii legoilla pirteästi laulellen Robinia, vaikka hänelläkin on se samainen katkonainen yö takana kuin mulla, ja päälle vielä kerhopäivä. Miten nuo leikki-ikäiset jaksaakin valvoa noin pirteän hyväntuulisena, kun itse on ihan poikki?

Ei voi kuin ihailla heidän tarmoaan, ja liittyä itse mukaan laulamaan Sua Varten ja Paperilennokkiiiiiiii. Jos nukkuminen ei ole vaihtoehto, niin milläpä sitä muulla selviäisi väsymyksestä, kuin ottamalla vielä yhden kupin kahvia, ja heittäytymällä lasten höpötyksiin mukaan. Väsyneenä kaikki naurattaa vielä tavallistakin enemmän, joten mä takaan että juttujen taso tulee olemaan luokkaa absurdi siinä vaiheessa kun Otto tulee töistä, ihan yhtä väsyneenä. Tänään mennään aikaisin nukkumaan, ja huomenna onkin jo perjantai, parasta!

Joku joskus kysyi, mitkä on mun arjen pelastajia, jotka auttavat selviämään juuri näistäkin päivistä. Mä vastaan ehdottomasti, että lasten höpsöt jutut, Oton vertaistuki ja kahvi. Siinä on kova kolmikko, joka auttaa yli päivästä kuin päivästä!

Mukavaa torstaipäivää kaikille, toivottavasti siellä ollaan pirteämmissä tunnelmissa!

Haluan haastaa itseni keksimään monipuolisempaa syötävää koko perheelle, ja siksi aion aloittaa nyt uuden postaussarjan blogissa. Postaussarjan nimi on Viikon arkiruoka, ja se ilmestyy nimensä mukaisesti kerran viikossa. Mä tykkään hirmuisesti kokkailla, ja kokeilla uusia reseptejä, mutta aina välillä sitä sortuu myös kierrättämään niitä samoja vanhoja tuttuja, etenkin silloin kun on kiire. Viikon arkiruoka-sarjan tarkoituksena on esitellä kerran viikossa blogissa uusi helppo ja nopea arkiruokaresepti, eli toisinsanoen tämä pakottaa mut keksimään ainakin yhden uuden nopean ja helpon sapuskan koko perheelle joka viikko! Paljon on kyselty myös Instagramissa esitellyistä ruoka-annoksista, ja myös ne reseptit tulevat olemaan mukana tässä postaussarjassa. Kertokaa ihmeessä mitä mieltä olette tällaisesta postaussarjasta.

Ensimmäisellä kerralla vuorossa on meidän viimeaikojen suuri suosikki:

Jauheliha-fetajuustopasta

400g vähärasvaista naudan jauhelihaa

1 sipuli

3 porkkanaa

1 parsakaali

(oliiveja)

100g fetajuustoa

1 valkosipulin kynsi

1 prk Mutti-tomaattimurskaa

yrttimaustetta

mustapippuria

suolaa

250g täysjyväpastaa

(Parmiggiano Reggiano -raastetta)

Laita pastavesi kiehumaan. Kuori ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Pilko sipulit, feta ja parsakaali. Laita pastat kiehumaan, ruskista samalla jauheliha. Laita jauhelihan sekaan raastetut ja pilkotut vihannekset ja paista hetken aikaa. Lisää ripaus suolaa ja pippuria. Lisää tomaattimurska ja mausteita oman maun mukaan, ja lisää lopuksi pilkottu fetajuusto. Tarjoile täysjyväpastan ja Parmiggiano Reggiano-raasteen kanssa.

Mä olen viimeaikoina jotenkin löytänyt parsakaalin ihan uudelleen, je meillä on sitä nykyään varmaan jokatoisella ruualla, saapa nähdä milloin joku perheenjäsenistä kyllästyy, toistaiseksi maistuu kaikille! Fetajuustosta sen verran, että ostin kerran salaattijuustoa kun kaupasta oli feta loppu, ja se maistui aivan kumilta siinä kastikkeessa, en suosittele kokeilemaan! Oikeassa fetassa on niin paljon parempi maku ja rakenne.

Ihanaa keskiviikkopäivää kaikille!